Luettua

Kuinka kuolleita käsitellään / John Ajvide Lindqvist

2012-02-29T20:20:00.001+02:00

Kuinka kuolleita käsitellään / John Ajvide Lindqvist

Gummerus, 2011. 400 sivua.

Alkuteos: Hanteringen av odöda, 2005

Suomentanut: Jaana Nikula

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

John Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi. Halusimme vaihtelun vuoksi lukea jotakin erilaista, ja jotain josta saisimme kunnon keskustelut aikaan. Erilainen tämä kirja olikin, kunnon hyppy ainakin minun mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Eräänä kesäpäivänä Tukholmassa tapahtuu outoja asioita, kun tavallinen lämpöaalto muuttuu sietämättömäksi kuumuudeksi. Kaikki kaupungin asukkaat kärsivät tavattomasta päänsärystä ja kaupungin sähkönjakelussa tapahtuu sähkökatkon vastakohta - mitään sähkölaitteita ei saa kytkettyä pois päältä. Samoihin aikoihin huomataan kuitenkin jotakin vielä oudompaa. Viimeisten kuukausien aikana kuolleet ihmiset heräävät henkiin, ja pian kaupungin sairaala on täyttynyt henkiinheränneistä ruumiista.

Kirjassa seurataan tarkemmin muutaman henkilön kokemuksia. Heillä kaikilla on joku läheinen, joka on kuollut ja nyt herännyt henkiin. Koomikko David tapaa sairaalassa kuolleista heränneen Eva-vaimonsa. Teinityttö Flora tapaa isoisänsä ja eläkkeelle jäänyt toimittaja Mahler tapaa uudelleen kuukausi aiemmin kuolleen lapsenlapsensa Eliaksen. Kirjassa seurataan pääasiassa näiden henkilöiden edesottamuksia ja kokemuksia henkiin heränneiden kanssa.

Minä en kyllä pitänyt tästä kirjasta yhtään. Ensinnäkin luulin, että tämä kirja olisi kauhea kun se nyt on kauhuksi luokiteltu. Mutta jo tässä kohtaa petyin pahasti. Minusta tämä ei ollut kauhea, korkeintaan ällöttävä. Luulen, että kirjan tapahtumat menivät minusta niin övereiksi, että en siksi kokenut tässä kauhua ollenkaan. Henkilötkään eivät koskettaneet minua millään tavalla, lähimmäksi taisi päästä kuitenkin suurta surua lapsenlapsensa vuoksi kantava Mahler, sekä paikoitellen myös David.

Lindqvist kirjoittaa kuitenkin sujuvasti, kieli on nopea- ja helppolukuista. Kirjassa oli melko lyhyet luvut, joka oli luettavuuden kannalta hyvä asia. Muutamassa kohdassa kirja tuntui minusta pitkäveteiseltä ja tapahtumat junnasivat paikoillaan. Tämä ei siis missään tapauksessa ollut minun kirjani, mutta annan silti Lindqvistille toisen mahdollisuuden sillä miehen esikoisromaani Ystävät hämärän jälkeen odottaa jo lukuvuoroaan kirjahyllyssäni.

★★

Kirjasta lisää ainakin seuraavissa blogeissa: Booking it some more, Satun luetut, kolmas linja, Aamuvirkku yksisarvinen ja Kaiken voi lukea!

Papin rouva / Juhani Aho (äänikirja)

2012-02-25T12:35:00.001+02:00

Papin rouva / Juhani Aho

Alkuteos: 1893

Äänikirja, 2011.

Lukija: Tarja Keinänen

Mistä minulle: http://areena.yle.fi/audio/1299080854048

Juhani Ahosta on viime vuosien aikana tullut jostain syystä yksi suosikkikirjailijoitani. En oikein osaa sanoa miksi pidän miehen kerrontatyylistä, mutta jokin siinä ihastuttaa. Minulla on jo jonkin aikaa ollut lenkkiseuranani äänikirjaversio Ahon romaanista Papin rouva. Tätä kuunnellessa lenkit on sujuneet varsin mukavasti.

Papin tytär Elli on mennyt naimisiin pastori Mikko Aarnion kanssa ja asuu miehensä kanssa kauniilla maaseudulla Tyynelän pappilassa. Pariskunta saa kesävieraakseen Olavi Kalmin, joka on Mikon vanha tuttava. Olavi on myös Ellille tuttu, Mikko ja Olavi kun kerran kävivät pikapiipahduksella Ellin lapsuudenkodissa. Jo tuolloin Elli rakastui Olaviin, mutta päätti mennä naimisiin Mikon kanssa äitinsä kehoituksesta. Nyt Elli riutuu onnettomassa avioliitossaan, ja huomaa itsessään aivan uusia asioita viettäessään kesää Olavin kanssa.

Mikko joutuu työnsä vuoksi olemaan pitkiä aikoja pois kotoaan joten Ellille ja Olaville jää paljon kahdenkeskistä aikaa. He viettävätkin kauniita kesäpäiviä tiivisti yhdessä, ja Elli huomaa itsessään tunteita, joita ei ole aiemmin tiennyt kantavansa. Olavikin osoittaa Elliä kohtaan lämpimiä tunteita ja pian he keskustelevatkin rakkaudesta keskenään. Mutta ulospäin Elli säilyttää tyyneyden, joka papin rouvalle kuuluu. Eihän hän voi lähteä avioliitostaan, vaikka ei miestään rakastakaan. Olavi kertoo tuttavanaisesta, joka on jättänyt miehensä toisen miehen vuoksi, mutta Ellistä tuo ajatus tuntuu aivan mahdottomalta. Kesän lähestyessä loppuaan Olavin on tehtävä päätöksensä, eikä Elli tiedä mitä tuntisi tai mitä ajattelisi.

Tämä kirja on ilmestyessään 1893 varmasti herättänyt aika paljon keskustelua, sen verran hurjaa peliä pastori Aarnion selän takana pelataan. Elli on kuvailtu taitavasti kohtaloonsa alistuneena, tietämättömänä ja kokemattomana naisena, kun taas Olavi on maailmaa nähnyt, viisas ja komea mies. Pastori Aarnio on lopulta kirjassa hieman sivuroolissa, fyysisesti paljon poissa, mutta kuitenkin jatkuvasti läsnä. Elliä kävi sääliksi, hän kärsi onnettomassa avioliitossaan mutta samalla hänen naiivisuutensa välillä ärsytti.

Rautatiessä ihastuin Ahon tapaan kuvailla kauniita suomalaisia maisemia ja Papin rouva oli tämän suhteen ehkä vielä parempi. Suomalainen maaseutu järvineen, heinäpeltoineen ja metsineen oli aivan ihanasti tarinassa läsnä ja sai minut kaipaamaan suomalaista kesää. Minä en ole äänikirjojen suurin ystävä, mutta Aho toimii kuunneltuna hyvin. Teksti on helppoa ja ihmisiä sopivan vähän, jotta minä pysyn tapahtumissa mukana vaikka en ihan päivittäin ehdi kuuntelemaan. Minä siis tykkäsin tästä kovasti ja Ahon lukeminen ja kuunteleminen jatkuu minulla ihan ehdottomasti!

★★★★

Kaunis sydän / Cecilia Samartin

2012-02-24T14:39:00.000+02:00

Kaunis sydän / Cecilia Samartin

Bazar, 2012. 364 sivua.

Alkuteos: Vigil, 2009

Suomentaja: Tiina Sjelvgren

Kannen suunnittelu: Lene Stangebye Geving

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Cecilia Samartin on yksinkertaisesti minun kirjailijani. Olen ihastunut kirjailijan aiempiin suomennoksiin Señor Peregrino sekä Nora & Alicia kovasti, enkä joutunut pettymään uuden suomennoksenkaan kanssa. Kaunis sydän on rankoista aiheistaan huolimatta viehättävä, ihana tarina.

Ana valvoo rakastamansa miehen kuolinvuoteen äärellä. Mies on kuolemassa syöpään ja Anan tuska on suuri. Kun mies nukkuu raskasta unta Ana muistelee menneisyyttään ja niitä seikkoja, jotka toivat hänet tämän miehen luokse, tähän taloon. Anan tarina alkaa sodan runtelemasta El Salvadorista. Pienenä tyttönä Ana on perheestään ainoa, joka selviää sodasta elossa. Kotikylän papin avulla Ana pääsee lastenkotiin asumaan, jossa hän tapaa Sisar Josephan. Sisar Josephan ja Anan tie vie Josephan kotimaahan Amerikkaan, Kalifornian liepeille sijaisevaan luostariin. Ana päättää jäädä luostariin ja ryhtyä nunnaksi, mutta lopulta hän päätyy rikkaan kalifornialaisperheen lastenhoitajaksi. Trellisin perhe näyttää ulkopuolelta ihanneperheeltä, menestyvä liikemiesisä Adam, kaunis raskaana oleva vaimo Lillian sekä suloinen, joskin villi esikoinen, Teddy. Perheen sisällä kuitenkin kuohuu. Ana huomaa pian että perhe ei ole onnellinen, kaikilla on omat murheensa ja haaveensa jotka eivät ole toteutuneet. Anan tehtäväksi tulee huolehtia Teddystä, sekä myöhemmin syntyneestä Jessie-tytöstä. Ana tulee loistavasti toimeen lasten kanssa ja pian hän huomaa kuuluvansa perheeseen muunakin kuin lastenhoitajana. Anan tarina aukeaa lukijalle pikkuhiljaa, palaten välillä nykyhetkeen ja sairaaseen mieheen.

Rankoista aiheista huolimatta Kaunis sydän on kaunis kertomus. Ana on henkilönä vahva, hyväntahtoinen ja rakastettava rankasta lapsuudestaan huolimatta ja Samartin osoittaa jälleen kerran, kuinka taitava hän on henkilökuvauksessa. Vaikka kirjan aiheet ovat rankkoja, kertomus on silti toiveikas. Hyvyydellä ja rakkaudella, kauniilla sydämellä, selvitään kauheista asioista.

Lukija saa heti kirjan alussa ikään kuin tietää kirjan lopun. Kirjan edetessä rinnakkain kulkee nykyhetki ja Anan muistelut menneisyydestään. Minä pidin tästä kertomistavasta todella paljon, ja se sai minut tempautumaan tarinaan mukaan alusta saakka. Tarina pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti, ja kaunis loppu jätti kirjan jälkeen miellyttävän, lämpimän tunteen. Vaikka kirjan juoni on paikoin ennalta-arvattava, kliseinenkin, ja minun mittakaavallani välillä melko romanttinen pidin tästä silti hurjan paljon.

En osaa laittaa Samartinin teoksia paremmuusjärjestykseen, tiedän vain sen, että hän on yksi suosikkikirjailijoitani. Tarinat ovat niin lämminhenkisiä, kauheuksista huolimatta kauniita, että lukemisesta jää upea fiilis.

★★★★★-

Ainakin seuraavissa blogeissa on luettu Kaunis sydän: Lukutuulia, Leena Lumi, Mari A:n kirjablogi, Jossun lukupäiväkirja, Kirjojen keskellä.

Maailmanvalloitushaaste: El Salvador

Illan tullen / Michael Cunningham

2012-02-21T15:12:00.001+02:00

Illan tullen / Michael Cunningham

Gummerus, 2011. 301 sivua.

Alkuteos: By Nightfall, 2010.

Suomentaja: Laura Jänisniemi

Kannen kuva: IStockPhoto

Mistä minulle? joululahja äidiltä (kera signeerauksen!)

Minä en ole ennen tätä lukenut yhtään Michael Cunninghamin kirjaa, vaikka olen nähnyt Tunnit-elokuvan monen monta kertaa ja pidän siitä valtavasti. Aloitin Cunninghamin kirjoihin tutustumisen miehen uusimmalla romaanilla Illan tullen. Ja tämän jälkeen on ihan varmaa, että palaan tämän kirjailijan pariin vielä uudestaan!

Peter Harris on päälle nelikymppinen taidegallerian omistaja. Hän asuu New Yorkissa vaimonsa Rebeccan kanssa, joka työskentelee arvostetun kulttuurilehden päätoimittajana. Parikymppinen tytär Bea on muuttanut omilleen ja ottanut kunnolla etäisyyttä vanhempiinsa. Peter ja Rebecca elävät onnellisen näköistä elämäänsä suurkaupungin taidepiireissä, päivisin he käyvät tahoillaan hohdokkaissa töissään, illat he viettävät taidegalleria-avajaisissa tai muissa hienoissa juhlissa ystäviensä kanssa. Sunnuntaisin pari viettää rentoa pariskuntapäivää sanomalehtiä lueskellen ja parisuhdettaan hoivaten. Peterin ja Rebeccan turvallinen ja rutinoitunut elämä järkkyy, kun Rebeccan pikkuveli Mizzy (mistake, vahinko) muuttaa pariskunnan luokse väliaikaisesti. Mizzy on kaunis, nuoruudestaan nauttiva huumeongelmainen mies. Mizzyn ja Peterin välille syntyy jotain yllättävää, jonka vuoksi Peter alkaa miettiä omaa elämäänsä ja kyseenalaistamaan minuutensa.

Illan tullen - romaanissa ei mässäillä tapahtumilla, mutta rivien välissä ja henkilöiden päiden sisällä tapahtuu paljon. Kirjan vähäeleisyys puhutteli minua kovasti ja innolla seurasin henkilöissä tapahtuvia muutoksia ja kiemuraisia ihmissuhteita. Cunningham kirjoittaa kauniisti ja käyttää kieltä taitavasti. Olisin jälleen kerran, monta kertaa, halunnut alleviivata kauniita lauseita ja ajatuksia. Cunningham kuvailee myös henkilönsä taitavasti. Minusta Peter oli todella miellyttävä hahmo, ja myös kirjan muut henkilöt, Rebecca, Mizzy sekä muutama Peterin taideasiakas, oli mielenkiintoisesti kuvailtuja.

Kirjan tapahtumapaikkana on New York, joka lisää kirjan hyvyyttä minun silmissäni. Haluan joskus ehdottomasti päästä New Yorkiin, mutta tällä hetkellä tyydyn haaveilemaan kaupungista kirjojen kautta. Kirjan tapahtumat seuraavat yhtä avioliittoa ja sen kiemuroita, mutta samalla myös muita, mielenkiintoisia ihmissuhteita. Hieman eksyksissä oleva keski-ikäinen mies alkaa miettiä omaa elämäänsä, kun hän huomaa muutoksen itsessään. Muutoksen, joka vuorostaan johtuu eksyneestä nuoresta narkkarimiehestä, vaimon veljestä. Tapahtumien yllä leijuu jatkuvasti kevyt jännite, kun Peter miettii elämäänsä ja Rebeccakin paljastaa itsestään vaiettuja asioita, pikkuhiljaa.

Kirjassa riitti viehättäviä yksityiskohtia, sellaisia hetkiä jotka olisivat kauniita kohtauksia elokuvana valkokankaalla. Esimerkkinä Peterin öinen puhelinsoitto tyttärelleen, tai taideasiakkaan puutarhassa sattunut kohtaus. Cunninghamin vahvuuksia on mielestäni ehdottomasti ihmissuhteiden kuvailu. Henkilöiden luonteenpiirteet ovat niin selvät, että väkisinkin ymmärtää yhden suhteen ongelmat ja sen vahvuudet.

Illan tullen on hieno romaani joka on vaikeista aiheista huolimatta positiivinen, rauhallinen kirja. Kirjan kansi on myös aivan upea, ja sopii kirja tunnelmaan loistavasti.

★★★★+

Tätä kirjaa on luettu blogeissa todella ahkerasti, joten linkitän tähän vain muutaman arvion: Tuulia, Lumiomena, Karoliina, Linnea, Leena Lumi.

Kesällä kerran / Anne Swärd

2012-02-17T23:11:00.000+02:00

Kesällä kerran / Anne Swärd

Otavan kirjasto, 2012. 234 sivua.

Alkuteos: Polarsommar, 2003.

Suomentaja: Katriina Huttunen

Kannen kuva: Ulf Huett Nilsson

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Anne Swärdin romaani Kesällä kerran on mielenkiintoinen, koskettava tarina pirstoutuneesta perheestä. Kauniissa, tilavassa talossa meren rannalla asui kerran perhe, jonka piti olla onnellinen. Nyt jäljellä on enää äiti ja Kaj. Isä on lähtenyt ja perheen pojat Kristian ja Jens aikuistuneet ja muuttaneet omilleen. Kun Kaj voittaa mainoslausekilpailussa kaksi lippua Floridaan, äiti ja Jens saavat ne. Äiti ja poika lähtevät reissuun, jotta Kaj saa "hoitajakseen" rakkaimman veljensä, Kristianin.

Isoveli ja pikkusisko keräävät kärpäsiä, uivat ja muistelevat menneitä lapsuudenkodissaan. Äiti ja Jens reissaavat Floridassa, Jens miettii elämäänsä ja rakkauttaan vaimoonsa Lisetteen sekä kahteen pieneen tyttäreensä, Ninaan ja Annaan. Samalla Kajn, kristianin ja Jensin isä miettii omia tekojaan ja ihmisiä menneisyydestä vanhassa, ränsistyneessä asuntovaunussaan.

Kaikkien perheenjäsenten elämä on tavalla tai toisella sekaisin. Menneisyydestä paljastuu paljon asioita, kipeitä muistoja jotka ovat johtaneet yhteen sun toiseen rikkoutuneeseen suhteeseen. Kajlla on suuri rooli perheessä, monet mutkat ja kohtalot ovat hänen käsissään. Kaj on erilainen, omaperäinen tyttö joka rentoutuu nukkuessaan ja kerää kärpäsiä isälleen. Paljon asioita paljastuu, ja mikään ei palaa ennalleen, kun äiti ja Jens palaavat matkaltaan.

Minä pidin tästä kirjasta paljon. Swärd kirjoittaa kauniisti ja sai minut uppoutumaan tämän perheen tarinaan kirjan alusta lähtien. Vaikka yhdelle perheelle tuntui tapahtuvan kaikki mahdollinen, en silti turhautunut kuten minulle usein tämäntyyppisten tarinoiden kanssa käy. Swärd kuljetti tapahtumia hienosti ja piti minut otteessaan loppuun saakka. Henkilöt olivat kukin omanlaisiaan, omalla tavallaan kiinnostavia ja henkilöiden väliset suhteet toivat kirjaan vielä lisää mielenkiintoa. Swärd on myös taitava luomaan tapahtumiin hienon tunnelman. Pystyin hyvin kuvittelemaan edessäni merenrannalla seisovan hulppean talon ja sen pihalla seisovan isän vanhan asuntovaunun.

Kirjan luvut olivat vuorotellen kirjoitettu yhden perheenjäsenen näkökulmasta. Mielenkiintoa lisäsi luvun nimet, esimerkiksi Kristianin "180°" ja Ingridin "Kannibaalilapset". Lukujen otsikot olivat juuri sopivan erilaisia ja kuvaavia, mutta ei kuitenkaan liian helppoja. Pidän kirjoissa siitä, että kaikkea ei pureskella lukijalle valmiiksi. Swärd jätti lukijan ajatuksille ja arvauksille juuri sopivasti tilaa.

Olenko jo tehnyt selväksi, että pidin tästä kirjasta todella paljon? Kirjan tunnelma jäi päälle vielä lukemisen jälkeenkin ja odotan entistä innokkaampana, että ehdin Swärdin Viimeiseen hengenvetoon-romaanin pariin. Hieno, uusi kirjailijatuttavuus taas kerran. Kyllä lukeminen on tällaisten kirjojen parissa juhlaa!:)

★★★★+

Katsokaa myös peikkoneidon sekä Ilsen kehut kirjasta.

Blad ur höstens arkiv / Bo Carpelan

2012-02-13T15:17:00.001+02:00

Blad ur höstens arkiv / Bo Carpelan

Schildts, 2011. 204 sivua.

Kannen suunnittelu: Anders Carpelan

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Voi että! Jos minulla olisi tapana alleviivata kauniita lauseita ja tekstinpätkiä lukemistani kirjoista, Bo Carpelanin Blad ur höstens arkiv ( suom. Lehtiä syksyn arkistosta) olisi kauttaaltaan alleviivattu. Jokaisella sivulla, lähes jokaisella rivillä oli niin kauniita kuvia ja ajatuksia, että huokailin ihastuneena jatkuvasti.

Blad ur höstens arkiv sisältää kauniita, lyhyehköjä tekstinpätkiä eläkkeelle jääneen tilastotieteilijä Tomas Skarfeltin kynästä. Hän saapuu kesämökille Uddaan, jossa hän kirjoittelee muistokirjaansa, hän kirjoittaa itsensä muistiin. Kirjoittamisen ohella Skarfelt käy tervehtimässä 94 vuotiasta äitiään hoitokodissa ja miettii maailman menoa naapurissa asuvan viisivuotiaan Slanten-pojan kanssa. Skarfelt muistelee menneisyyttään, miettii elämää ja kuolemaa syksyn maisemissa ja tunnelmissa, ja seuraa elämän kehittymistä syksyn vaihtuessa alkutalveen.

Carpelanin kieli on aivan uskomatonta. Tämä kirja ei ole juoneltaan erikoinen, mutta kielellisesti tämä antaa lukijalle aivan tavattomasti. Tämä kirja ottaa ensinnäkin esille kaiken sen, jota syksyssä rakastan. Kirjan lukemisen jälkeen rakastan tuota vuodenaikaa, jos mahdollista, vielä entistä enemmän. Carpelan luo kielenkäytöllään tavattoman kauniin tunnelman koko kirjaan. Kirja on samalla kaunis, mutta myös haikea. Lukiessani minulle tuli yhtäaikaa rauhallinen, mutta myös surullinen olo, ja aloin kaipaamaan syksyä ihan mielettömästi.

Carpelan yhdistelee kirjassa paljon vaikeitakin aiheita. Elämää ja kuolemaa, kasvamista ja vanhenemista. Kielellään hän luo mitä upeimpia kielikuvia, tomaattien leikkaamisen yhdistäminen vanhenemisen merkkeihin ei ehkä ole odotettua, mutta toimivaa. Koko kirja on kaunis. Minä halusin lukea tämän alkuperäiskielellä ruotsiksi, koska silloin en menetä mitään, mitä Carpelan on oikeasti kirjoittanut. Olen iloinen että luin tämän ruotsiksi, vaikka kirja kokonaisuutena on suomenkielisenä minusta kauniimpi. Suomenkielisen version kansi kun on aivan upea! Tämä on myös kirja, jonka haluan ehdottomasti omaan hyllyyni, jotta voin palata tähän milloin vain.

Minun sanani eivät riitä kuvailemaan tämän kirjan kauneutta, joten suosittelen lukemaan tämän itse. Kirjasta on kirjoitettu myös monessa muussa blogissa, esimerkiksi Katjalla, Marialla, Ilsellä, Joanalla ja Anna Elinalla.

★★★★★

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper

Viattomat / Torey Hayden

2012-02-12T13:08:00.000+02:00

Viattomat / Torey Hayden

Otava, 2012. 333 sivua.

Alkuteos: Innocent Foxes

Suomentaja: Satu Leveelahti

Kansi: HarperCollins Publishers

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Torey Haydenin tosipohjaiset romaanit ovat merkinneet minulle paljon ja olen pitänyt jokaisesta. Haydenin kirjoilla oli oma merkityksensä siinä, mitä alaa päädyin opiskelemaan ja palailen Haydenin kirjoihin aina silloin tällöin. Odotin innolla myös Haydenin uutuusromaania Viattomat, joka on kirjailijan kolmas fiktiivinen teos. Luin fiktiivisen Auringonkukkametsän muutama vuosi sitten ja muistan pitäneeni siitäkin, joten odotin tältä uutuudeltakin varsin paljon.

Viattomat on kirja siitä, kuinka itsekkäät aikuiset voivat vahingoittaa viattomia, pieniä lapsia teoillaan, sanoillaan ja ajatuksillaan. Pienessä montanalaisessa kaupungissa vuorten juurella nuori Dixie suree kuollutta poikavauvaansa. Samoihin aikoihin kuuluisa filmitähti Spencer Scott saapuu samaan kaupunkiin rentoutumaan vuoristohuvilalleen. Mukanaan Spencerillä on yhdeksänvuotias poikansa Tennesee, joka on yhden yön sekoilun lopputulos. Spencer ei pidä poikaa omanaan, vaikka pojan Phoebe-äiti ja DNA-testit osoittavatkin muuta. Phoebe on kyllästynyt poikaan ja siksi lähettänyt hänet isänsä riesaksi.

Dixie yrittää saada elämäänsä raiteilleen poikansa kuoleman jälkeen, mutta rahat ovat vähissä ja poikaystävä Billykin vain pahentaa tilannetta. Billy keksiikin mielestään loistavan suunnitelman, jonka päätteeksi hän kuvittelee rikastuvansa tuntuvasti. Hän lupaa Dixielle uuden, rikkaamman ja onnellisen elämän kunhan saa suunnitelmansa toteutettua. Suunnitelmaan kuuluu olennaisesti Spencer Scottin poika, joka on aikuisten leikeissä viaton pelinappula.

Viattomat on aiheiltaan mielenkiintoinen, mutta samalla rankka kirja. Hayden käyttää hyväkseen tietoaan ja taitoaan lastenpsykologin työstä, kuvaillessaan rakkautta kaipaavan lapsen maailmaa ja ajatuksia. Rikas filmitähti-isä ei lastaan kaipaa, ja äitikin lähetti pojan pois silmistään. Mitä sitten tapahtuukaan, kun poika päättää karata isänsä luota ja tuntematon auto nappaa hänet kyytiinsä? Kirjassa aikuisten teot ja sanat saavat aikaan tuhoisia seurauksia, joista eniten kärsii, tietenkin, viaton lapsi.

Minä kaipaan Haydenin tosipohjaisia kirjoja, sillä ne ovat aina herättäneet minussa paljon tunteita. Tämä kirja jäi jotenkin pinnalliseksi, en kiintynyt yhteenkään henkilöön ja ärsyynnyin jossain vaiheessa ihan jokaisesta. Köyhä yksinhuoltajaäiti Dixie herätti etenkin kirjan alussa myötätuntoni, mutta muutamilla teoillaan kuvani hänestä muuttuikin täysin. Hirveitä kokenut nuori poika herätti tietysti myös sääliä, mutta hänetkin oli kuvailtu todella ärsyttäväksi ja luotaantyöntäväksi, varsinkin kirjan alussa. Dixien impulsiivinen poikaystävä Billy taas ärsytti minua todella paljon ihan kirjan alusta loppuun saakka, kuten myös rikas ja narsistinen filmitähti Spencer.

Psykologisesti tämä kirja oli varsin mielenkiintoinen. Analysoitavaa olisi mielin määrin; narsistinen filmitähti, impulsiivinen ja väkivaltainen poikaystävä, hirveitä kokenut nuori nainen ja yksinäinen, rakkautta kaipaava lapsi. Tunteita herättämättömien ja ärsyttävien henkilöiden vuoksi kirja jäi kuitenkin pinnalliseksi, enkä päässyt missään vaiheessa tarinaan sisään. Hieman lisäpisteitä kirja saa sen loppuratkaisusta, joka ei (onneksi) ollut sellainen kuin olin kuvitellut. Myös Tennesee-pojan kasvua ja kehitystä oli mukava seurata, tässäkin näkyi varmasti taas se kokemus ja tieto, jonka Hayden on saanut lasten kanssa työskennellessään. Minä kaipaan kuitenkin kovasti Haydenin tosipohjaisia kirjoja, ja toivon, että hän vielä joskus julkaisi sellaisen...

★★+

Katso myös peikkoneidon ja Susan arviot kirjasta.

Hytti nro 6 / Rosa Liksom

2012-02-08T21:01:00.000+02:00

Hytti nro 6 / Rosa Liksom

WSOY, 2011. 186 sivua.

Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl

Rosa Liksomin Hytti nro 6 nousi lukulistalleni Finlandiavoiton myötä. Valitettavasti on vaan pakko sanoa, että viime vuosien Finlandiavoittajat eivät ole minua varten. Vuonna 2010 petyin Nenäpäivään ja nyt petyin tähän.

Nuori suomalainen tyttö on menettänyt sydämensä Moskovalle. Hän lähtee odottavin mielin pitkälle junamatkalle halki Neuvostoliiton. Hyttikaverikseen tyttö saa keski-ikäisen venäläismiehen joka juo vodkaa, syö suolakurkkuja, vonkaa ja puhuu rumia. Tämä erikoinen pari jakaa hytin ja keittää teetä yhteisessä samovaarissa mutta aina välillä tyttö pakenee hytin ahtautta ja venäläismiestä junan käytäville. Mies kertoo tytölle tarinoita elämästään, tyttö muistelee rakasta Mitkaansa ja piirtelee muistivihkoonsa. Juna matkaa läpi Neuvostoliiton ja pysähdyspaikoilla ja miehen tarinoiden avulla tyttö saa kokea maan karuuden, kuulla tarinoita ja ihmiskohtaloita joita ei muuten kuulisi.

Hytti nro 6 on matkakertomus joka vie lukijan Neuvostoliiton läpi. Pidin kirjassa eniten juuri Neuvostoliiton kuvauksesta, etenkin junan pysähdyspaikkoihin keskittymisestä. Myös venäläisen miehen tarinat olivat kiinnostavia ja mies oli henkilönä ja persoonanakin hienosti ja taitavasti kuvailtu, vaikkakin välillä ärsyttävä ja ällöttävä. Nimettömäksi jäävä tyttö jäi minulle hieman etäiseksi. Hänessä kiinnostavinta oli Mitkan muistelu. Nuori mies hakeutui psykiatriseen hoitoon, jotta ei joutuisi lähtemään sotilaaksi Afganistaniin. Tyttö muistelee hyviä hetkiä nuoren miehen seurassa, ja kuvioissa on usein mukana myös Mitkan äiti Irina.

Kirjan hyvistä puolista huolimatta tämä oli minulle pettymys, eikä todellakaan minun kirjani. Vähäisestä sivumäärästä huolimatta pitkästyin kirjan parissa. Tapahtumia oli vähän ja kirja eteni verkkaisesti. Odotin loppua kohden joitain hurjia käänteitä, mutta mitään ei tapahtunut. Kirja oli kokonaisuutena minulle hieman tasapaksu, ja sen melankolinen ja surumielinenkin tunnelma ei ollut sopiva ainakaan tähän mielentilaan. Liksomin kieli on kaunista ja vivahteikasta, sitä on ilo lukea. Vaikka hieman pitkästyinkin, kirja on silti tiivis sivumääräänsä nähden. Alle kahteensataan sivuun on saatu mukaan monta ihmistarinaa ja monenlaisia kuvia Neuvostoliitosta, mutta tarina ei oikein lähtenyt lentoon tai ottanut minua mukaansa missään vaiheessa. Valitettavasti tämä ei siis kuitenkaan ollut minun kirjani.

★★

Ainakin seuraavissa blogeissa on myös luettu Liksomia:

Järjellä ja tunteella
Kirjamielellä
uppoa hetkeen

Huone / Emma Donoghue

2012-02-07T08:24:00.000+02:00

Huone / Emma Donoghue

Tammi, 2012. 325 sivua.

Alkuteos: Room, 2010.

Suomentaja: Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Emma Donoghuen romaani Huone oli minulle yksi kirjakevään odotetuimpia kirjoja. En joutunut pettymään, onneksi. Huone on todella mukaansatempaava, koukuttava kirja!

Viisivuotias Jack asuu Äidin kanssa Huoneessa, joka on heille oma koti, koko maailma. Huoneessa on Matto, Sänky, Pupuantenni, Televisio ja Ovi joka aina piipittää kaksi kertaa kun Vanha Kehno saapuu tapaamaan äitiä iltaisin. Joskus Vanha Kehno tuo Sunnuntaituomisia, silloin Jack ja Äiti saavat ehkä muutaman suklaakarkin tai uutta lääkettä Äidin hammassärkyyn. Kun Vanha Kehno tulee, Äidin sänky narisee. Jack nukkuu Vaatekomerossa ja laskee sängyn narinat, odottaa että Vanha Kehno lähtee pois jotta Jack pääsee nukkumaan Äidin syliin. Jack tuntee ulkomaailmaa vain television ja äidin kertomusten kautta. Hänen on vaikea ymmärtää, että Huoneen kattoikkunasta näkyvä lentokone on Ulkopuolella, että siellä on muita lapsia ja aikuisia. Jack on asunut koko viisivuotisen elämänsä ajan Äidin kanssa kahdestaan 11 neliön kokoisessa huoneessa.

Huone on vaikuttava psykologinen kasvukertomus. Rankasta aiheesta huolimatta tämä on myös toiveikas teos, joka piti minut tiukasti otteessaan alusta saakka. Kirja on tavallaan jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen oli minusta koukuttavampi ja parempi. Huone on sujuva lukuromaani, jonka olisin mielelläni ahminut yhdeltä istumalta. Vaikka kirjan aihe ei ole kevyt, kirja oli kevytlukuinen - kieli siis sujuvaa ja helppoa, teksti nopealukuista.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli kirjan erikoiset sanat. Jack keksi omia sanoja ja sanamuunnoksia jotka oli myös suomennettu (uskoakseni) varsin hyvin.Huone ei ollut minulle kuitenkaan täydellinen kirja. Viihdyin tämän parissa mainiosti, mutta kaiken kaikkiaan loppu oli esimerkiksi jo kirjan puolivälissä aika ennalta arvattava ja ärsyynnyin välillä viisivuotiaan Jackin viattomuuteen. Mutta tuohan jo osoittaa, että Jack on taitavasti kuvailtu!

Ahdistavasta aiheestaan huolimatta Huone on siis toiveikas ja mieleenpainuva kirja jonka parissa viihdyin mainiosti. Aionkin suositella tätä kirjaa lämpimästi kaikille, ja palautankin sen nopeasti kirjastoon jotta varausjonon seuraava saa tämän luettavaksi:)

★★★★

Huonetta on luettu kirjablogeissa ahkerasti joten linkitän vain muutaman arvion:
Peikkoneidon arvio täällä, Karoliinan täällä ja Lauran täällä.

Kaikki mitä rakastin / Siri Hustvedt

2012-02-02T15:27:00.001+02:00

Kaikki mitä rakastin / Siri Hustvedt

Otavan kirjasto, 2007. 466 sivua.

Alkuteos: What I Loved, 2003.

Suomentaja: Kristiina Rikman

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Kaikki mitä rakastin on toinen lukemani Siri Hustvedtin kirja. Tämä oli parempi kuin Vapiseva nainen, mutta ei tämäkään vielä minua täysin vakuuttanut.

Kirjassa seurataan taidehistoroitsija Leo Hertzbergin elämää nuoresta miehestä aina vanhuuteen saakka. Kirjan alussa Leo törmää vaikuttavaan maalaukseen ja etsii käsiinsä maalauksen tekijän, Bill Wechslerin. Siitä alkaa Billin ja Leon tiivis ystävyys, joka jatkuu vuosien ajan. Leon vaimo Erica sekä Billin vaimo Lucille synnyttävät poikavauvat lähes samanaikaisesti ja perheet muuttavat asumaan samaan kerrostaloon, allekkain.

Billin ja Leon elämät kulkevat rinnakkain. Billistä tulee kuuluisa taidemaailmassa, mutta hän säilyttää läheiset välit ystäviinsä. Yhdessä he keskustelevat taiteesta, ihailevat pieniä poikiansa, viettävät kesälomat yhdessä maaseudulla. Kaikki on hyvin, kunnes kumpaakin perhettä kohtaa suuri tragedia.

Kirjan tapahtumista en halua sanoa sen enempää, se pilaisi kaikkien lukukokemuksen. Minä pidin kirjan aiheista ja teemoista, ja olen kyllä tämän myötä vakuuttunut siitä, että Hustvedt osaa kirjoittaa. Kielellisesti kirjassa ei ollut mitään vikaa ja tässä oli aineksia todella loistavaksi kokonaisuudeksi. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja etenkin Leo tuli ajatuksineen, analyyseineen lähelle. Kirjan naishenkilöt jäivät osittain minusta etäisiksi, mutta miehet Hustvedt kuvaili taitavasti ja tarkasti. Minä en kuitenkaan pitänyt tästä kirjasta ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Kirjan alku oli hieman tylsä, mutta kun sadan sivun paikkeilla tapahtumat pääsivät vauhtiin luin kirjaa täysin uppoutuneena. Loppua kohden tapahtumat taas latistuivat ja kirja toisti itseään. Paikoin koin kirjan puuduttavaksi ja tylsäksi, joten tämä(kin) olisi voinut toimia ihan hyvin hieman tiivistettynä. Toisaalta taas lyhyempänä henkilöt olisivat saattaneet jäädä etäisemmiksi...

Kirjassa parasta on henkilöiden seuraaminen. Kammottavia asioita tapahtuu ja nämä jättävät jälkensä jokaiseen. Tapahtumat vaikuttavat vielä monien, monien vuosien päästä ja tapahtumat ja seuraukset kietoutuvat jännästi yhteen. Pidin siis kirjan pienoisesta trillerimäisyydestä ja odottamattomista tapahtumista sekä siitä, kuinkahyvin epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä oli kuvailtu. Turhan pitkät taideselostukset ja asoiden pitkittäminen taas vie pisteitä pois. Hustvedtin suhteen en kuitenkaan vielä luovuta, kahden pienen pettymyksen jälkeen kolmas Hustvedt on pakko olla hyvä!

★★★★-

Kirjasta on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa:
Lukutuulia
Morren maailma
Aamuvirkku yksisarvinen

Blogistanian Globalia 2011

2012-02-01T10:00:00.000+02:00

Tässä minun ehdokkaani Blogistanian Globalia -äänestykseen, jossa siis valitaan viime vuoden parhaita suomeksi/suomenruotsiksi käännettyjä ulkomaisia kirjoja.

1. Näkymätön silta / Julie Orringer
2. Jonnekin pois / Lionel Shriver
3. Sinä päivänä / David Nicholls
4. Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie
5. Nora & Alicia / Cecilia Samartin

***

Uusia kirjajuttuja tulossa taas jossain vaiheessa, kun saan tässä muutaman keskeneräisen loppuun ja jutut kirjoitettua. Viime päivät ovat olleet rankkoja, kun rakas kisupoikamme nukkui pois yllättäen, aivan liian aikaisin :´(.

Lepää rauhassa, kultaseni♥

Huojuva talo / Maria Jotuni

2012-01-27T11:34:00.002+02:00

Huojuva talo / Maria Jotuni

Otava, 2000. 577 sivua.

Kannen kuva: Kirjaan perustuvasta tv-sarjasta.

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Maria Jotunin klassikkoromaanin Huojuva talo syntytarina on erikoinen. Jotuni osallistui käsikirjoituksellaan kirjoituskilpailuun vuonna 1936, mutta kielsi sen julkaisemisen mikäli hän ei voittaisi kilpailua. Käsikirjoitus ei yltänyt palkinnoille, mutta julkaistiin postuumisti vuonna 1963.

Huojuva talo on rankka kertomus Lean ja Eeron avioliitosta. Lea syntyy vanhempiensa ensimmäiseksi lapseksi. Isä on alkoholisti, mutta rakastavan isoisän ja äidin avulla Lean lapsuus on onnellinen isän alkoholismasta riippumatta. Lea siis varttuu onnellisena nuoreksi, kauniiksi tytöksi ja tapaa eräissä juhannusjuhlissa lääkärinä työskentelevän Auliksen, sekä tämän ystävän, lehtimies Eeron. Eero ihastuu Leaan oitis ja pian he ovat jo naimisissa. Siitä alkavatkin ongelmat. Eeron mieliala vaihtelee hurjasti, hän on itsekeskeinen, narsistinen mies joka suuttuu pienimmästäkin asiasta ja pahoinpitelee ja kohtelee vaimoansa väkivaltaisesti lähes päivittäin.

Kun Lealle ja Eerolle syntyy lapsia, saavat myös he kokea Eeron vaihtelevan mielialan. Eero ei pelkää kohdella lapsiansa ja vaimoansa huonosti. Raha-asioista ei missään tapauksessa pidä puhua, ne Eero hoitaa omalla tavallaan eikä Lealla ole mitään sanomista. Lapsiaan Eero ei rakasta, hän selviytyy perheensä seurassa korkeintaan yhden päivän. Sitten on jo päästävä kauas, muiden naisten luokse.

Kirjassa seurataan Lean ja Eeron tarinan sivussa myös Lean sisaren, Toinin, elämää ja edesottamuksia. Myös Eeron ystävästä, Auliksesta, muodostuu tapahtumien kannalta tärkeä henkilö. Lisäksi kirjassa mainitaan Lean ja Eeron usein vaihtuvat palvelustytöt, ja Lean ja Toinin kotiväkikin piipahtaa välillä mukana. Kirja on aiheeltaan todella rankka. Huojuva talo on kertomus avioliitosta, jonka osapuolet eivät sovi yhteen, joka ulospäin näyttää hyvältä mutta todellisuudessa on yhtä helvettiä.

Jotuni kuvailee avioliiton vaikeuksia Lean silmin todella uskottavasti. Olenkin muistaakseni kuullut, että Huojuva talo perustuisi osittain Jotunin omiin kokemuksiin. Tämä asia tekee kirjan tapahtumista vielä rankempia ja kamalampia. Lukiessani Eero suututti ja kuvotti minua suunnattomasti. Lukemiseen meni paljon aikaa, sillä en pystynyt lukemaan pitkiä pätkiä kerrallaan. Katsoin juuri opiskelukurssia varten elokuvan Kerran sotureita, enkä voi olla vertaamatta Eeroa elokuvan Jakeen. Samantyyppisistä ongelmista vaikuttivat kumpikin kärsivän, ja tälle viikolle minä sain ehkä hieman yliannostuksen tällaisesta kamalasta parisuhdeväkivallasta.

Huojuva talo on kaikessa kamaluudessaan kuitenkin hyvinkirjoitettu kirja, ja ymmärrän sen klassikkomaineen. Jossain kohtaa minulle tuli kuitenkin tunne, että tapahtumat junnaavat paikoillaan ja monen sivun mittaiset keskustelut Lean ja Eeron välillä olivat paikoin puuduttavia. Kirja olisi varmasti toiminut hyvin hieman tiivistettynäkin. Lisäksi kirjan loppu oli minulle hieman pettymys. Se ei jotenkin sopinut kaikkien rankkojen tapahtumien jälkeen, loppu oli jotenkin liian siirappinen.

Jotuni onnistuu kuvailemaan henkilönsä todella uskottaviksi ja eläviksi. Etenkin Leasta tuli minulle oikeasti "läheinen", ja myös Eero on todella taitavasti kuvailtu, kaikkine virheineen. Kirja herättää myös lukijassa paljon tunteita, eniten surua, vihaa ja ahdistusta. Tämä osoittaa minulle, että kirja on hyvin kirjoitettu. Hieman tiiviimpänä tämä olisi varmasti ollut loistava.

★★★+

Huojuva talo on myös ensimmäinen suoritus Kuusi kovaa kotimaista - lukuhaasteeseen.

Jos minä saisin valita...

2012-01-22T18:35:00.000+02:00

Sain Tuulialta Jos saisin valita-haasteen. Jos minä saisin valita, asiat olisi näin:

Jos minä saisin valita...
...kaikki ihmiset olisivat saman arvoisia, kaikilla olisi samat oikeudet.
...opiskelijoille maksettaisiin enemmän opintotukea.
...opiskelijoille maksettaisiin asumistukea myös kesäisin.
...rasismista saisi kunnon rangaistukset.

...kirjat olisivat halvempia.
...matkustelu olisi halvempaa.
...ihmiset lopettaisivat toistensa haukkumisen.
...kaikki lukisivat kirjoja.

...kaikki läheiseni saisivat elää onnellisina ja terveinä.
...ihmiset osaisivat arvostaa toisia.
...kukaan ei joutuisi, haluamattaan, olemaan yksin.
...kaikilla olisi joku, johon turvautua.

...kaikki ymmärtäisivät kuinka tärkeää liikunta on.
...psyykkiset sairaudet eivät enää leimaisi ihmisiä.
...rima hakeutua psykologille olisi matalampi.
...jokaisessa koulussa toimisi aktiivinen koulupsykologi.

...kukaan ei kohtelisi lapsia huonosti.
...kaikilla olisi onnellinen lapsuus.
...syksy olisi pitkä ja ihana, talvi lyhyt ja luminen.
...kaikki nauttisivat jokaisesta päivästä.

...minulla olisi joka viikko aikaa käydä kirjastossa, kuljeskella, ja nauttia kirjaston tunnelmasta.
...minulla olisi enemmän aikaa kaunokirjallisuuden lukemiseen.
...opiskeluihini kuuluisi vain kivoja, opettavaisia kursseja.
...koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen, kaikki väkivalta ja törkeys loppuisi.

...kaikki sunnuntait olisivat yhtä ihania kuin tämä.
...lapset olisivat lapsia tarpeeksi kauan, eivätkä "aikuistuisi" jo 10-vuotiaina.
...hammaslääkärit olisivat kivoja.
...joulu olisi pidempi.
...ihmiset eivät ottaisi kaikkea niin tosissaan.

...kaikilla olisi ihana, onnellinen ensi viikko!

laitan haasteen eteenpäin Linnealle, Kaisalle ja Katrille.

Viimeinen mies / Aravind Adiga

2012-01-21T15:23:00.000+02:00

Viimeinen mies / Aravind Adiga

Avain, 2011. 578 sivua.

Alkuteos: Last Man in Tower, 2011.

Suomentaja: Heikki Karjalainen

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl

Aravind Adigan Booker-palkittu romaani Valkoinen tiikeri teki minuun vaikutuksen, joten kirjailijan uutuus, Viimeinen mies, oli ehdottomasti myös luettava.

Viimeinen mies kertoo mumbailaisen Vishram-talon asukkaista. Talossa asuu kaikenlaista väkeä, lapsiperheitä, vanhempia pariskuntia joiden lapset ovat jo maailmalla sekä kuusikymppinen opettaja, Masterji. Masterjin vaimo on vähän aikaa sitten kuollut ja hän asuu nyt yksin, pojan muutettua perheineen toiseen kaupunginosaan. Vaikka talon asukkaat ovat keskenään kovin erilaisia, on heillä kuitenkin hyvät välit ja taloon liittyvät työt ja kokoukset sujuvat moitteetta.

Ajat kuitenkin muuttuvat ja vanha, jo hieman ränsistynyt Vishram-talo, päätetään raivata maan tasalle, pois uudempien, hienompien talojen tieltä. Vishramin asukkaat saavat uusien talojen rakennuttajalta avokätisen ehdotuksen, joka takaisi kaikille asukkaille aivan uuden, rikkaan tulevaisuuden. Kaikki talon asukkaat eivät ehdotukseen kuitenkaan suostu, ja lopulta suosittu ja arvostettu Masterji on talon viimeinen mies. Hän ei suostu jättämään asuntoaan, jonka jokainen naarmu ja rako pitää sisällään muiston hänen edesmenneestä vaimostaan.

Viimeisessä miehessä on todella paljon henkilöitä jotka varsinkin alussa menivät minulla sekaisin. Lopulta opin tuntemaan muutaman keskeisen henkilön paremmin, mutta ihan kirjan loppuun asti sekoitin muutamia, hassuja nimiä ja henkilöitä keskenään. Kirjan alussa on toki henkilölista, mutta minusta se häiritsee lukemista jos jatkuvasti joutuu selaamaan sivuja ja tarkistamaan listasta kuka kukin on. Odotin tältä kirjalta Valkoisen tiikerin jälkeen paljon, mutta jouduin valitettavasti hieman pettymään. Minusta kirja oli etenkin alussa todella tylsä ja kesti kauan, ennen kuin kirjassa päästiin ns. asiaan. Kirjan jälkimmäinen puolisko olikin sitten ihan mukaansatempaava mutta kokonaisuutena kirja olisi voinut olla lyhyempi.

Kirjan loppua kohden Adigan kuvailemista henkilöistä alkaa nousta pintaan yllättäviä asioita ja tapahtumat menevät varsin rumiksi. Adiga kuitenkin kuvailee henkilönsä positiivisella, ihmisläheisellä tavalla muutamien hurjista teoista riippumatta. Vanha opettaja Masterji oli minusta mielenkiintoinen hahmo, kun taas osa henkilöistä jäivät etäisiksi suuren henkilömäärän vuoksi. Kirjan teemat muutuuvat loppua kohden selvemmiksi ja kirjassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Adiga onnistuu luomaan Vishramin asukkaista todella monipuolisia ja erilaisia eläjiä. On perhettä jonka pojalla on Downin syndrooma, villiä sinkkuelämää elävä nuori nainen ja vanhempi pariskunta joka on ollut naimisissa yli kolmekymmentä vuotta. Vishramin talon siivooja ja vartijakin saavat tapahtumissa aivan omat roolinsa. Plussaa myös mielenkiintoisesta ympäristöstä, Mumbai ja Intia noin yleensäkin kiinnostavat minua kovasti ja toivat kirjaan hienon tunnelman.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli minulle pienoinen pettymys, mutta tässä oli toki aineksia! Hieman lyhyempänä ja tiivistettynä tämä olisi ollut enemmän minun mieleeni.

★★★

Ainakin marjis ja Mari A ovat lukeneet tämän.

ps! Tervetuloa uudet lukijat, teitä on tupsahdellut viime viikon aikana monta lisää -ihanaa! :)Ja oikein ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille, uusille ja vanhemmille lukijoille♥

Vuosisadan rakkaustarina / Märta Tikkanen

2012-01-20T19:11:00.001+02:00

Vuosisadan rakkaustarina / Märta Tikkanen

Tammi, 2010. 173 sivua.

Alkuteos: Århundradets kärlekssaga, 1978

Suomentaja: Eila Pennanen

Kannen piirrokset: Henrik Tikkanen

Mistä minulle? Akateemisen kirja-alesta

Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on ensimmäinen runokokoelma jonka minä saan luetuksi. Kaiken lisäksi pidin tästä todella paljon, joten ehkä runot eivät jääkään minun osaltani tähän. Tikkanen kirjoitti Vuosisadan rakkaustarinan vastineena kirjailijapuolisonsa Henrikin romaanille Mariankatu 26. Vuosisadan rakkaustarina on rehellinen ja koskettava runoelma miehen alkoholiongelmista jotka vaikeuttavat koko perheen elämää.

Tikkanen kuvailee omaa elämää miehensä rinnalla. Perhe-elämää pienten lasten kanssa, elämää jota isän juomiskaudet johtavat. Tikkanen kuvailee niitä tunteita, joita miehen juominen hänessä herättää, avuttomuutta, vihaa, katkeruutta, kapinaa, mutta myös rakkautta joka pitää kaiken kasassa. Kokoelman ensimmäisessä runossa Tikkanen kysyy "Miksi et lähde?". Kysymys on vaikea, kuten lähteminenkin.

Kokoelma on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen kuvailee alkoholismia, toinen perhettä ja rakkautta ja kolmas naisen omia ajatuksia, naisen omaa asemaa. Kaikkein rakinta luettavaa oli Tikkasen kuvaukset pienten lasten asemasta, heidän kysymyksistään ja äitiinsä turvautumisesta kun isä oli pelistä poissa. Tikkanen kuvailee todella hyvin myös kahden taiteilijan yhteiselon vaikeuksia, sitä kuinka miestaiteilijan työt aina menevät naistaiteilijan työn edelle.

Pidä ruususi

raivaa sen sijaan

ruokapöytä

pidä ruususi

valehtele sen sijaan

hiukan vähemmän

pidä ruususi

kuuntele sen sijaan

mitä minä sanon

rakasta minua vähemmän

usko minua enemmän

Pidä ruususi!

Runokokoelma on kokonaisuutena hurjan ahdistava, mutta vaikuttava. Aihe on rankka, ja jokainen pieni tarina, jokainen runo, kertoo aiheesta jotakin tärkeää. Runot koskettavat, ärsyttävät, vihastuttavat. Kokoelman nimi on ironisuudessaan todella sopiva, ja kertoo lukijalle paljon. Vuosisadan rakkaustarina on tietysti kokonaan Märta Tikkasen näkökulmasta kirjoitettu, rehellinen kuvaus alkoholismista, joten minä lukisin nyt mielelläni myös asioiden toisesta puolesta.

Runoista en tiedä mitään, mutta Tikkasen kirjoittamista runoista pidin. Minä ymmärsin mistä tässä puhuttiin, ja runot olivat kuin pieniä, lyhyitä tarinoita. Kohtauksia elämästä. Tämä kirja jää ehdottomasti kirjahyllyyni, ja palaan tähän varmasti uudelleen vielä monta kertaa.

★★★★+

Lukuhaasteet 2012

2012-01-17T19:16:00.000+02:00

Aion myös tänä vuonna osallistua muutamaan lukuhaasteeseen, koska se on minusta normilukemiselle mukavaa vaihtelua.

Morre julkaisi itsenäisyyspäivänä Kuusi kovaa kotimaista-haasteen johon aion osallistua lukemalla seuraavat kirjat:

Sinuhe egyptiläinen / Mika Waltari
Juoksuhaudantie / Kari Hotakainen
Tuntematon sotilas / Väinö Linna
Punainen viiva / Ilmari Kianto
Huojuva talo / Maria Jotuni
Maa on syntinen laulu / Timo K. Mukka

Aikaa on 6.12.2012 saakka.

Lisäksi aion jatkaa kaunokirjallista maailmanvalloitustani, sekä ikuisuusprojektiani, klassikkolistojen lukemista.

Maailmanvalloituksen ohella ajattelin osallistua Karoliinan aloittamaan Ikkunat auki Eurooppaan-haasteeseen lukemalla puuttuvia kirjoja Euroopasta.

Bilden av Phoebe (Muisto tyttärestäni) / Kim Edwards

2012-01-14T18:38:00.000+02:00

Bilden av Phoebe / Kim Edwards

Bra Böcker, 2009. 465 sivua.

Alkuteos: The Memory Keeper's Daughter, 2005

Kääntäjä: Ingegerd Thungström

Kannen suunnittelu: Göran Alfred

Mistä minulle: nettikaupan alennusmyynneistä

Minulla on ollut Kim Edwardsin romaani Bilden av Phoebe, eli suomeksi Muisto tyttärestäni, kesken ihan hirmuisen kauan. Nyt sain sen vihdoin luettua loppuun. Kirja ei minusta ollut niin huono, että lukemisessa sen vuoksi kesti näin kauan, mutta lukeminen ruotsiksi tökki hieman. Kirjan ruotsinnos oli minusta hieman kökkö ja muutamat sanavalinnat, jotka toistuivat useasti, ärsyttivät minua suunnattomasti.

Kirja alkaa vuodesta 1964 jolloin lääkäri David Henryn Norah-vaimon synnytys alkaa, maaliskuisena lumimyrskyisenä yönä. David lähtee viemään vaimoansa sairaalaan, mutta huonon ajokelin vuoksi he eivät ehtisi ajoissa perille, joten David päätyy viemään Norahin omalle vastaanotolleen. Siellä Norah Davidin ja sairaanhoitaja Caroline Gillin avulla synnyttää terveen poikavauvan, Paulin. Yllätyksenä kaikille Paulin jälkeen syntyy vielä toinen vauva, pieni tyttö. David huomaa kuitenkin tyttäressään piirteitä Downin syndroomasta ja tekee ratkaisun, joka vaikuttaa koko perheen loppuelämään. David antaa tyttövauvan, Phoeben, hoitaja-Carolinelle ja pyytää tätä viemään tytön hoitokotiin, jossa vammaisista lapsista huolehditaan. Vaimolleen David kertoo, että Paulin kaksossisko menehtyi synnytyksessä.

Caroline ei pysty jättämään pientä vauvaa kamalaan hoitokotiin joten hän ottaa vauvan mukaansa ja kasvatta Phoeben omana tyttärenään. Kirjassa seurataan kahden perheen ja kahden lapsen, Paulin ja Phoeben, varttumista ja perheiden sisäisiä suhteita, arkea ja vaikeuksia. Davidin ja Norahin avioliitto ajautuu ongelmiin jo kun Paul on pieni. David uppoutuu valokuvausharrastukseensa pystyäkseen elämään valheensa kanssa, kun taas Norah uppoutuu uuteen työhönsä matkatoimistossa. Paulista kasvaa taitava kitaransoittaja, mutta hänestä tuntuu kuitenkin, ettei hän pysty elämään isänsä toiveiden mukaan.

Muisto tyttärestäni kiinnosti minua aluksi aiheensa vuoksi. Kirjoitin viime syksynä kandini liittyen Downin syndroomaan ja aloitin kirjan lukemisen jo silloin. Minusta Edwards kuvailee henkilöä jolla on Downin syndrooma varsin hyvin ja uskottavasti, joskin välillä arki kehitysvammaisen lapsen kanssa on kuvailtu kovin helpoksi (tietenkin se voi olla helppoa, mutta kokemusta on kyllä vaikeammistakin tapauksista). Koko tarinan idea on minusta myös hyvä, Paulin ja Phoeben varttumista seurataan syntymästä aikuisuuteen saakka. Kirjan loppuratkaisu oli minusta hieman pliisu ja ennalta-arvattava ja oikeastaan kirjan käänne tuli minusta hieman myöhään. Kirjan keskivaiheilla tylsistyin tapahtumien paikallajunnaamiseen, ja silloin pidin monta viikkoa taukoa kirjasta. Loppua kohden tunnelma kuitenkin tiivistyi ja viimeiset sata sivua vetivät minut mukaansa. Kirjan keskeltä olisi kuitenkin voinut karsia hieman, tai sitä yhtä käännekohtaa aikaistaa.

Minä luin kirjasta ruotsinkielisen pokkariversion jonka takakansi paljastaa kirjasta aivan liikaa. Yksi suuri juonenkäänne paljastetaan takakannessa ja jäin odottamaan sitä kirjan alusta saakka. Lopulta se tuleekin, mutta vasta aivan kirjan lopussa ja tämä paljastus ärsytti minua suunnattomasti. Taidan tästä lähtien jättää takakannet kokonaan lukematta. Kirjan ruotsinnoksesta mainitsinkin jo, se oli myös yksi syy siihen, että pidin kirjasta taukoa monta viikkoa. Tyhmiä, outoja sanavalintoja ja muutamia ihan selviä kielivirheitä jotka osuivat pahasti silmään.

Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin ihan mukava lukuromaani, surullinen ja traaginenkin tarina kahdesta perheestä ja erotetuista sisaruksista. Kirja on samalla surullisen lohduton, mutta etenkin loppua kohden myös lohtua antava, toiveikaskin. Mutta kesivaiheen tylsistymisen, hieman kökön käännöksen ja lattean lopun vuoksi en tykännyt tästä niin paljon kuin olisin toivonut.

★★★

Myös seuraavissa blogeissa on käsitelty tätä kirjaa:

Kirjapeto
Leena Lumi

Traumbach / Joel Haahtela

2012-01-11T20:26:00.000+02:00

Traumbach / Joel Haahtela

Otava, 2012. 112 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Onpa ihanaa päästä lukemaan uusi kirja ihan tuoreeltaan! Joel Haahtelan uusi peinoisromaani Traumbach piti minut otteessaan eilisillan, sillä Haahtelan muidenkin (tai no sen yhden jonka juuri luin) kirjojen tavoin tämä oli nopealukuinen, mutta silti suuri lukukokemus.

Traumbachin kertojaääni on valtavan mielenkiintoinen ja jännästi ratkaistu. Kertoja on kaikkitietävä henkilö joka kertoo ja puhuu kirjan päähenkilöstä, parikymppisestä Jochenista, lukijalle. Kertoja kuvailee Jochenin tekemisiä enimmäkseen positiivisesti ja kuvailee samalla saksankielistä kaupunkia, josta Jochen etsii arvoituksellista miestä, Traumbachia. Taskussaan Jochenilla on Frankurter Allgemeine-lehden käyntikortti, tehtävänään tavata herra Traumbach, kysellä ja kirjoittaa haastattelu. Tehtävä osoittautu kuitenkin vaativaksi, sillä vaikuttaa siltä, että Traumbach tarkoituksellisesti pakenee Jochenia. Matkan aikana Jochen tapaa muita kiinnostavia ihmisiä, jotka matkan varrella muuttuvat ja pakenevat. Kuka Traumbach lopulta on? Missä menee todellisuuden ja kuvitelman raja, kuinka hyvin ihminen tuntee oman persoonansa?

Kirjoitin viimeksi Pettersonin kirjasta, ja sanoin, ettei siinä mässäillä tapahtumilla. Haahtelan kirjoissakaan ei jatkuvasti tapahdu suuria, mullistavia asioita. Jochen kävelee tuntemattoman kaupungin kaduilla, muistelee marsipaanileivoksia, ihailee kahviloita. Minä pidän juuri tällaisesta rauhallisuudesta ja Haahtela onnistuu jälleen luomaan kirjaansa sellaisen ihanan, mukaansatempaavan tunnelman joka jää päälle kirjan lukemisen jälkeenkin. Kun kieli on näin kaunista, en osaa kaivata mullistavia tapahtumia.

Traumbach on takakannen mukaan leikkisä pienoisromaani, ja tämä pitää minusta hyvin paikkansa. Kertojaääni itsessään on jo "leikittelevä", ja Traumbach sai kyllä minulla muutenkin hymyn huulille. Haahtela kuvailee henkilönsä lempeiksi. Kertojaäänikin kuvailee Jochenia harvinaisen lempeästi, jopa suloisesti, ja se saa lukijankin suhtautumaan henkilöihin samalla tavalla, iloisen sympaattisesti. Traumbach on raikkaan leikkisä, kaunis, yllätyksellinen, tunnelmaltaan vahva. Ja kaiken muun hyvän lisäksi Traumbachin loppu on vielä kivan arvoituksellinen, psykologinen ja yllätyksellinen. Minä olen nyt kahden Haahtelan jälkeen täysin myyty!

★★★★+

Myös Katja, Karoliina ja Pekka ovat lukeneet Traumbachin tuoreeltaan.

Kirottu ajan katoava virta / Per Petterson

2012-01-10T19:09:00.001+02:00

Kirottu ajan katoava virta / Per Petterson

Otavan kirjasto, 2011. 218 sivua.

Alkuteos: Jeg forbanner tidens elv, 2008

Suomentaja: Katriina Huttunen

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Ihastuin viime vuonna Per Pettersonin taitoon luoda kaunistunnelmaisia, rauhallisia, hurmaavia hetkiä, kun luin hänen ensimmäisen suomennetun romaanin Hevosvarkaat. Nyt tartuin Pettersonin toiseen suomennettuun romaaniin Kirottu ajan katoava virta suurella innolla. Ihan ensiksi täytyy kehua kirjan kaunista nimeä, jo se sai minut alunperin kiinnostumaan! Kirjan nimi tulee Mao Tse-tungin runosta:

"Häipyvä uni, silti läheinen vielä –

kirottu ajan katoava virta!

Kotiseutuni kolmenkymmenen vuoden takaa!"

Kirjassa eletään monessa eri ajassa. Kertojana toimii Arvid joka vuonna 1989 saa selville, että hänen äitinsä sairastaa syöpää. Tämän lisäksi Arvidin avioliitto on samoihin aikoihin päättymässä avioeroon ja Berliinin muuri on kaatumassa. Arvid lähtee Norjasta sairaan äitinsä perään äidin kotimaahan Tanskaan. Tuolla matkalla Arvid käy mielessään läpi monta muistoa, ajan katoamista ja tapaa tuttuja ihmisiä menneisyydestä. Lukijalle selviääkin pian, että Arvidin ja hänen äitinsä suhde on aina ollut vaikea. Nuorena Arvid jätti koulun kesken ja siirtyi tehdastyöläiseksi kommunististen aatteiden vuoksi. Äiti ei tästä pitänyt, ja heidän välinsä ovat siitä lähtien olleet tulehtuneet. Nyt kun äiti on sairastunut vakavasti, Arvid kuitenkin haluaa selvittää välit, ennen kuin on liian myöhäistä.

1980-luvun lopun lisäksi kirjassa pääsee Arvidin muistojen mukana 1970-luvulle jolloin mies vietti nuoruuttaan. Hän muistelee aikoja ihanan tytön kanssa, tytön josta myöhemmin mahdollisesti tuli Arvidin vaimo. Hän muistelee, miltä tytön lämmin vartalo tuntui omaa vartaloa vasten peittojen alla sängyssä, kuinka tyttö aina joi kupin teetä heti koulusta tultuaan, kuinka onnellisia hetkiä he viettivät yhdessä Arvidin pienessä asunnossa.

Petterson kirjoittaa aivan upeasti. Hän osaa rakentaa kirjoihinsa tavattoman intiimin ja läheisen tunnelman. Pidän myös siitä, kuinka Petterson kuvailee asioita, esimerkiksi eri tunteita ja aistillisia kokemuksia ja siitä, kuinka runollista hänen kielensä on. Kirjan rauhallisuus ja hitaus ihastutti minua myös kovasti, ja tämä kirja pitää ehdottomasti lukea ajan kanssa, nauttien. Kirjassa ei mässäillä tapahtumilla, vaan sen kantavana voimana on Arvidin muistelut menneisyydestä, menneisyyden pohtimista, keskusteluja äidin kanssa. Ajatukset siitä, muututaanko me ihmiset ajan kanssa, vai olemmeko silti, kaikista tapahtumista huolimatta, vuosien päästä samoja henkilöitä? Kirottu ajan katoava virta oli todella ihana, rauhoittava lukukokemus ja voin näin kahden kirjan perusteella sanoa, että Per Petterson on oikea helmi kirjailijaksi!

★★★★+

Kirjasta myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Juuri tällaista
Lumiomena
Vielä yksi rivi...

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

2012-01-08T11:38:00.003+02:00

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Karisto, 2011. 350 sivua.

Alkuteos: The Girl Next Door, 2009.

Suomentaja: Auli Hurme-Keränen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Luin viime vuonna Elizabeth Noblen Lukupiiri-kirjan, joka oli minusta ihan mukiinmenevä, kevyt lukuromaani. Siksi päätinkin ottaa joululomalukemiseksi Noblen viime vuonna suomennetun romaanin Naapurin tyttö. Naapurin tyttö on Lukupiiriä vähemmän "onnellinen hömppätarina", mutta kuitenkin kovin amerikkalainen.

Eve ja Ed Gallagher muuttavat Englannista New Yorkiin Edin työkomennuksen vuoksi. He löytävät asunnon kerrostalosta Manhattanilta ja muuttavat sinne omakotitalostaan Englannin maaseudulta. Uusi työ vie kaiken Edin ajan ja Eve tuntee itsensä yksinäiseksi, eikä viihdy uudessa ympäristössään. Niinpä Eve alkaa kaipaamaan vauvaa, jonka avulla hän tuntisi itsensä vähemmän yksinäiseksi ja löytäisi arjelleen, elämälleen taas tarkoitusta.

Kerrostalon muissakin asunnoissa kuhisee elämää. Yhdessä asunnossa lapsettomuudesta kärsineet Jason ja Kim kamppailevat arjen kanssa, yrittävät paikata vaikeaa avioliittoaan antamatta sen vaikuttaa pieneen Avery-tyttäreen. Toisaalla homopari Todd ja Gregory viettävät onnellista arkeaan kahdestaan, kun taas yhdessä asunnossa päällepäin onnellinen avioliitto on kaatumassa. Talon vanhin asukas, Violet, on ikään kuin koko talon johtaja. Häntä kunnioitetaan ja hänestä ja Evestä tulee läheisiä ystävyksiä. He viettävät yhdessä monta hetkeä teekuppien ääressä keskustellen ja jutellen, tulevasta ja menneestä.

Talossa asuu myös rikkaan perheen poika Jackson, joka ei tee elämällään toistaiseksi yhtään mitään. Hän laahustaa kotiin haisevana ja väsyneenä aamuyöllä, kaataa sänkyynsä uuden naisen joka viikko ja odottaa siivojan ja kaupassakävijän käyntiä. Kunnes hän tapaa talon hississä triatlonia harrastavan Emilyn. Kaunis, vaalea nainen muuttaa Jacksonin elämän kertaheitolla. Emily taas vuodattaa tuntojaan usein naapuriasunnossa asuvalle Charlottelle, joka on kolmeakymmentä lähestyvä sinkkunainen. Kirjastonhoitaja, armoton lukutoukka joka haaveile harlekiinikirjojen tapaisista romansseista.

Kirjassa seurataan kerrostalon asukkaiden elämää, osa henkilöistä on enemmän keskiössä kuin joku muu. Kirjan alussa on kolmen sivun mittainen henkilöluettelo, nimet ja selitykset kuka asuu missäkin asunnossa ja kenen kanssa. Kuten Lukupiirin kanssa, ilman tätä henkilöluetteloa olisin ollut pulassa varsinkin kirjan alussa. Toisaalta minusta oli hyvä, että kirjassa oli monen henkilön, usean perheen tarina, sillä en olisi jaksanut seurata koko kirjan ajan vain yhden perheen tarinaa. Toisaalta taas henkilöjä on minusta hieman liikaa, jos heistä joutuu tekemään listan ja varsinkin jos lukijana joudun vielä kirjan puolivälissä lunttaamaan listalta, että kenenkäs aviomies tuo Jason nyt olikaan.

Muuten Naapurin tyttö oli minusta oikein viihdyttävä ja mukavan kevyt lukuromaani. Henkilöitä oli paljon ja kaikilla oli oma tarinansa, joskin osa tapahtumista oli aika ennalta-arvattavia. Pidin myös siitä, että kirjassa käsiteltiin myös vaikeita aiheita, eikä kaikki ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Henkilöiden paljouden vuoksi osa jäi minulle hieman etäisiksi ja muutama mainittiin ainoastaan pari kertaa nimeltä. Pidin siitä, että kirjan tapahtumat asettuivat New Yorkiin, vaikka tapahtumat osittain olivatkin niin kovin amerikkalaisia. Kuitenkin kirjan tarinat ja kohtalot imaisivat minut mukaansa ja luin tämän nopeasti ja viihdyin kirjan parissa hyvin.

★★★+

Myös Nenä kirjassa-blogin Norkku on lukenut tämän.

Ps! Tämä jää viimeiseksi joululomakirjakseni, sillä illalla koittaa paluu opiskelupaikkakunnalle ja huomenna jatkuvat luennot ihanan, rentouttavan loman jälkeen:)

Lumipäiväkirja / Joel Haahtela

2012-01-06T20:29:00.000+02:00

Lumipäiväkirja / Joel Haahtela

Otava, 2008. 190 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? Alelöytö kirjakaupasta

Olen päättänyt jo kauan sitten, että Joel Haahtela on kirjailija josta pidän. Luin eilen ensimmäisen Haahtelani, ja Lumipäiväkirjan jälkeen voin innoissani todeta, että odotukseni osuivat oikeaan. Olen jo Haahtela-fani!

Lumipäiväkirjan kertojana toimii keski-ikäistynyt oikeustieteen professori. Kun mies eräänä aamuna lukee sanomalehteä, hänen silmiinsä osuu lehtijuttu nuoruuden rakastetusta, saksalaisesta Sigridistä. Sigrid on vapautettu vankilasta istuttuaan vuosia terrorismin ja mm. murhan vuoksi. Mies ryhtyy muistelemaan nuoruuden vuosiaan Saksan Heidelbergissä yhdessä Sigridin kanssa, onnellisia päiviä, kauniita muistoja ennen kuin yhteys naiseen katkesi. Mies matkustaa Saksaan, tavoitteenaan tavata Sigrid, vielä yhden kerran. Kotisuomeen mies jättää itsetuhoisen tyttärensä Lauran sekä vaikean avioliiton toisen osapuolen, Erika-vaimon.

Saksassa mies uppoutuu nuoruutensa muistoihin, yhteisiin hetkiin Sigridin kanssa. Mieli täyttyy myös nykyajan ongelmista. Miksi Laura-tyttärellä on niin huono olla, miksi nuori nainen on niin onneton? Miksi avioliitto Erikan kanssa ei toimi, mikä ajaa parin yhä kauemmas toisistaan? Entä miksi suhde Sigridiin kauan sitten katkesi, miksi heistä ei sittenkään tullut jotakin erikoista, niin kuin Sigridin äiti myös uskoi. Mikä ajoi Sigridin hirmutekoihin ja lehtien etusivuille?

Haahtelan kirjoitustyyli on kaunis, runollinen, lumoava. Kirjan tunnelma on synkkä, tiivis, haikeakin. Päähenkilö on surumielinen, eksyksissä elämässään. Lumipäiväkirja saa minut myös kaipaamaan lunta, kaunista lumisadetta, valkoista peitettä joka levittyy kaupungin ylle. Kaikki on jotenkin helpompaa, kauniimpaa kun lumi on maassa.

Lumipäiväkirja on aiheiltaan rankka, on terrorismia, murhaa, perheongelmia ja itsemurhaa, mutta samalla kirja on kaunis ja sen tunnelma jää mieleen pitkäksi aikaa. Myös kirjan tapahtumat jäävät varmasti mieleen pitkäksi aikaa ja nostankin tämän myötä Haahtelan Katoamispisteen hieman korkeammalle lukupinossani.

★★★★+

Lumipäiväkirjasta myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Kuuttaren lukupäiväkirja
Sinisen linnan kirjasto

Kunpa joku odottaisi minua jossakin / Anna Gavalda

2012-01-05T18:41:00.000+02:00

Kunpa joku odottaisi minua jossakin / Anna Gavalda

Gummerus, 2009. 200 sivua.

Alkuteos: Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part, 1999.

Suomentaja: Titia Schuurman

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Mistä minulle? Löytö alennuskirjakaupasta

Kun haluan hyvän välipalakirjan luen Anna Gavaldan pienoisromaaneja tai novellikokoelmia. Kun juuri sain luettua novellikokoelman Kunpa joku odottaisi minua jossakin olenkin lukenut kaikki Gavaldan suomennetut kirjat. Suosikkini on edelleen Kimpassa-romaani vaikka pidin kovasti myös Karkumatkasta. Lohduttajasta en muista juuri mitään, ja se oli kyllä suuri pettymys minulle. Nyt kuitenkin muutama sananen näistä novelleista!

Kunpa joku odottaisi minua jossakin (ihana nimi muuten!) koostuu kahdestatoista novellista. Gavalda kirjoittaa tavallisista ihmisistä, tavallisesta elämästä, rakkaudesta, sen kaipuusta, olemassaolosta. Gavaldan lyhyet tarinat ovat viehättäviä ja osuvia. Niihin on helpo uppoutua ja henkilöitä on helppo ymmärtää koska tarinat ovat todentuntuisia, elävästä elämästä.

Gavalda kirjoittaa raskaana olevasta naisesta, toiseen naiseen rakastuneesta miehestä, eläinlääkäristä joka kostaa raiskaajilleen, miehestä, joka aiheuttaa tietämättään vakavan onnettomuuden. Kirjan viimeinen novelli, Jälkinäytös, on kertakaikkisen loistava, hauska, tragikoominen kuvaus kirjailijan omasta elämästä (tai näin oletan), kustannussopimuksesta ja "kannustavasta" perheestä. Novelleista oma suosikkini oli Jälkinäytöksen lisäksi myös Katguttia jossa eläinlääkärinä työskentelevä nainen kostaa kolmelle hänet raiskanneelle miehelle oikein kunnolla. Minusta novelli on hirveän kauhea, mutta samalla opettavainen ja osuva.

Gavaldan vahvuuksia on minusta kirjan aiheet. Kun kirjoittaa elävästä elämästä, tavallisista ihmisistä ja kohtaloista, menee harvoin pieleen. Minä nautin siis Gavaldan novellien lukemisesta ja harmittelenkin hieman, että olen nyt kertaalleen lukenut kaikki hänen suomennoksensa (nuortenkirja 35 kiloa toivoa on vielä toki lukematta..). Uusia kirjoja odotellessa;)

★★★★

Ps! Tammikuun alun kova lukuvauhtini johtuu flunssasta joka on saanut minut sohvapotilaaksi. Enpä jaksa tehdä muuta kuin lukea ja roikkua tietokoneella blogien seurassa;) Ensi viikolla koittaa paluu arkeen ja opiskeluje pariin, joten lukeminenkin hieman vähenee.

Little Been tarina / Chris Cleave

2012-01-04T19:40:00.000+02:00

Little Been tarina / Chris Cleave

Gummerus, 2011. 369 sivua.

Alkuteos: The Other Hand, 2008.

Suomentaja: Irmeli Ruuska

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Chris Cleaven romaania Little Been tarina luettiin ja kehuttiin monissa blogeissa viime vuoden aikana. Kirja oli lukulistallani kauan ja edellisellä kirjastoreissulla vihdoin bongasin kirjan palautettuja-hyllystä.

Kirjan takakannessa lukee, että kirjan tapahtumista ei saa kertoa liikaa sellaisille henkilöille, jotka eivät vielä ole kirjaa lukeneet, kaikkien pitää lukea ja kokea tarina itse. Olen osittain samaa mieltä, sillä inhoan liian paljastavia takakansitekstejä, mutta toisaalta en kokenut tämän romaanin tarinaa ja juonta niin kovin erikoiseksi tai erilaiseksi, kuin tuon tekstin perusteella odotin.

Little Been tarina kertoo kuitenkin kahden erilaisen naisen kohtaamisesta ja tuon kohtaamisen seurauksista, elämästä kohtaamisen jälkeen, kummankin naisen näkökulmasta. Little Bee on nuori nigerialainen tyttö joka on kotimaassaan kokenut kovia. Hän on ollut englantilaisessa maahanmuuttajakeskuksessa parin vuoden ajan ja lähtee nyt omin voimin tapaamaan englantilaisia tuttujaan, Andrew ja Sarah O´Rourkea jotka hän on tavannut aiemmin dramaattisissa merkeissä nigerialaisella rannalla. Sarah O´Rourke on pienen pojan äiti ja naistenlehden päätoimittaja. Hänen elämänsä eroaa kovasti Little Been elämästä, mutta heillä on osittain yhteinen menneisyys, joten jälleennäkemisestä tulee dramaattinen ja koskettava.

Mielestäni Little Been tarina on mukava lukuromaani, jonka parissa viihdyin todella hyvin. Kuitenkin petyin tähän kirjaan jossain määrin. Ehkä odotin itse tarinalta vielä enemmän, kirja itsessään aiheutti kovia ennakko-odotuksia. Minusta tarina sinänsä on melko tavanomainen, eikä henkilötkään tulleet niin iholle kuin joskus käy. Little Beestä kertojaäänenä pidin valtavasti. Hänen osionsa olivat minusta kirjassa parasta ja etenkin ne kursivoidut osat, joissa hän mietti miten kertoisi asioista kotikylänsä tytöille, olivat aivan mahtavia. Etenkin juuri nuo osat toivat kirjassa loistavasti esille afrikkalaisen ja eurooppalaisen naisen elämän eroavaisuudet, Little Been ja Sarahin erilaiset elämät. Koska pidin Little Beestä kertojana niin paljon, olisin mielelläni lukenut enemmän hänestä ja toisaalta taas hieman vähemmän Sarahin "tavallisesta", rikkaasta elämästä jossa ongelmatkin olivat niin erilaisia. Sarahin toimiessa kertojana olin eniten ihastunut hänen Batman-pukuiseen poikaansa, aivan ihana yksityiskohta!

Minä siis ehdottomasti pidin tästä kirjasta, paljonkin, mutta en usko että tämä jälkeenpäin on enemmän mieleenpainuva kuin joku muu samankaltainen tarina. Hieman siis petyin tähän kirjaan, tai tähän tarinaan, ja minusta "tarinasta ei-saa-kertoa-salaperäisyys" on mennyt hieman överiksi. Innolla kuitenkin jään odottamaan Cleaven seuraavia suomennettuja romaaneja ja suosittelen toki tätäkin kaikille, jotka eivät tätä vielä ole lukeneet.

★★★★-

Little Beetä on luettu monessa blogissa joten linkitän nyt vain muutaman, jonka ensimmäiseksi löysin:

Sonjan lukuhetket
Booking it some more
Kirjanurkkaus
Lukutuulia

**********maailmanvalloitusmaa: Nigeria**********

ps! Kirjan kansi on minusta todella upea!

Hylky / Helen Moster

2012-01-03T18:39:00.001+02:00

Hylky / Helen Moster

Avain, 2011. 249 sivua.

Mistä minulle? Kirjastosta varaamalla

Helen Mosterin esikoisromaani Hylky on mielenkiintoinen, kotimainen historiallinen romaani. Tartuin kirjaan oikeastaan ilman ennakko-odotuksia, ja silloin on aina piristävää löytää hyviä kirjoja ja kokea miellyttäviä lukuhetkiä.

Romaanissa eletään kahdessa eri ajassa, kolmen kertojan seurassa. Vanhentunut Katariina Suuri elää Pietarissa nuoren rakastajansa kanssa ja tilaa tälle yllätyksenä Saksasta taulun. Samalla Katariina tilaa myös ison posliiniastiaston ja jää innoissaan odottamaan, että koko kuorma saapuisi laivalla Pietariin.

Rotterdamilainen merikapteeni Willem Arnesen määrätään hakemaan maalaukset ja astiasto Saksasta ja kuskaamaan ne laivalla Pietariin. Pitkälle laivamatkalle hän ottaa mukaansa vanhimman poikansa Arnen, herkän taiteilijasieluisen enkelikiharaisen pojan, josta isä kaikin keinoin yrittää saada merikapteenia, vaikka poika itse viettäisi loppuelämänsä mieluummin maalaamalla ja piirtämällä. Jo rankan reissun alussa joutuu isä ja poika kohtaamaan menneisyytensä, ja matkan alku on paljon rankempi kuin kukaan uskalsi odottaa.

Nykyaikaa kirjassa elää suomalainen tutkija Anton Saksa. Sukellusmatkallaan hän löytää merenpohjasta hylyn jonka keskeltä Anton löytää kauniin, heiveröisen ruusukuvioisen posliinikupin. Hän ottaa kupin mukaansa ja saa sen avulla tärkeitä tietoja merenpohjassa olevasta hylystä, vaikka joutuukin tietojen saamiseksi matkustamaan ulkomaille saakka. Katariina Suuren, Arnesenien sekä Antonin tarinat kietoutuvat yhteen, ja kaikilla on oma yhteytensä merenpohjassa olevaan hylkyyn.

Hylky on monen teeman kirja. Minä viehätyin meren kuvaamisesta, kuinka meri hetkeä ennen täyttä tyyneyttä oli riehuva hornankattila. Pidin kuitenkin eniten Willem Arnesenin sekä Arne-pojan suhteen kuvaamisesta, niistä ongelmista joita isän ja pojan välillä aivan selvästi oli. Isän odotuksista, joita poika ei halunnut täyttää. Minusta on myös rohkea ja mielenkiintoinen veto ottaa yhdeksi kirjan keskeiseksi henkilöksi Katariina Suuri.

Moster kirjoittaa hyvin. Tekstissä oli erityisen kauniita kohtia, hienoja, hiottuja yksityiskohtia, mutta niihin ei takerruttu turhaan, vaan tapahtumat etenivät ja teksti eteni. Myös yksinkertaisen ruusukuvioisen posliinikupin suuri rooli kirjan tapahtumissa viehätti minua. Jotenkin niin yksinkertainen, mutta kuitenkin merkityksellinen pieni esine.

Hylky on pullollaan meren lisäksi myös taidetta ja kulttuuria. Pidin kaikista aiheista ja mitään ei ollut liikaa. Näinkin vähäsivuiseen kirjaan on aika taitavasti saatu mukaan paljon aiheita ja asiaa. Päähenkilöistä Arne tuli minulle läheisimmäksi, oikeastaan muut jäivätkin sitten hieman etäisiksi. Olisin mielelläni lukenut vielä enemmän Katariina Suuresta, minusta hänet oli kuvailtu todella kiinnostavaksi! Oikeastaan kaikki muut henkilöt, paitsi juuri Arne, jäivät enemmän tai vähemmän etäisiksi ja kaipasin siksi hieman enemmän tietoa kaikista heistä. Vaikka Arne tulikin lähimmäksi, olisin lukenut hänestäkin mielelläni enemmän, sillä hän vaikutti todella kiinnostavalta, hieman eksyneeltä, nuorukaiselta.

Kaiken kaikkeaan Hylky oli todella piristävä ja positiivinen lukukokemus. Kirjan tummanpuhuva kansi ei anatanut ainakaan minulle kirjasta parhainta kuvaa, sillä ei tarina ole ihan niin synkkä ja tumma kuin kansi antaa ymmärtää. Minusta Hylky on vahva esikoisteos ja jään innolla odottamaan myös Mosterin tulevia kirjoja.

★★★★-

Myös esimerkiksi seuraavissa blogeissa tämä kirja on luettu:

Booking it some more
Lumiomena
Hiirenkorvia ja muita merkintöja
Saran kirjat

Jonnekin pois / Lionel Shriver

2012-01-02T21:14:00.000+02:00

Jonnekin pois / Lionel Shriver

Avain, 2011. 533 sivua.

Alkuteos: So Much for That, 2010

Suomentaja: Seppo Raudaskoski

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Lionel Shriverin uutuussuomennos Jonnekin pois oli minulle yksi syksyn odotetuimpia kirjoja. Ihastuin kirjailijaan lukiessani Poikani Kevinin pari vuotta sitten. Jonnekin pois on taattua Shriveriä, rankka aihe hieman eri näkökulmasta mutta silti todella miellyttävä lukukokemus.

Shepherd Knacker on keski-ikäinen papin poika. Hän tekee töitä rakennusfirmassa, inhoaa pomoaan ja haaveilee ihan toisenlaisesta elämästä. Eräänä päivänä Shep pakkaakin laukkunsa valmiiksi, ostaa lentoliput vaimolleen ja pojalleen, lähteäkseen jonnekin pois. Samana iltana Shepin vaimo Glynis tulee kotiin, kertoo että hänellä on harvinainen syöpä ja Shep päätyy vielä saman illan aikana taittelemaan paitansa takaisin vaatekaappiinsa.

Shepin säästöt hupenevat vaimon kalliisiin hoitokuluihin ja isän vanhainkotimaksuihin. Toinen Elämä jossakin kaukana, palmujen alla, vaikuttaa turhalta haaveelta kun matkasäästöt hupenevat ja Glynis-vaimon sairaus etenee.

Toisaalla on myös toinen perhe ja avioliitto. Shepherdin parhaalla ystävällä ja työkaverilla Jacksonilla on kaunis vaimo Carol sekä harvinaista, vakavaa sairautta sairastava esikoinen, Flicka. On myös kuopus Heather joka on kateellinen siskonsa saamasta huomiosta ja jolle vanhemmat syöttävät sokeripillereitä, jotta myös Heather saisi hieman ylimääräistä huomiota.

Näiden kahden perheen väliset suhteet muuttuvat, kun Glynisin sairaus selviää. Nyt molemmissa perheissä joku on vakavasti sairas, mutta kuitenkin läheistä ihmistä on vaikea kohdata. Pian myös Jacksonin ja Carolin avioliitto kohtaa vakavia ongelmia ja ystävysten yhteydenpito vähenee. Kuinka Shepherdin raha-asioiden käy kun vaimon sairaus jatkuu? Saako Carol ja Jackson avioliittonsa kuntoon? Hyväksyykö Glynis sairautensa, oppiiko lähipiiri kohtaamaan muuttuneen naisen? Minkä hinnan elämästä voi maksaa?

Jonnekin pois kertoo amerikkalaisesta yhteiskunnasta, kahden avioliiton vaikeuksista, vakavasta sairaudesta, haaveista ja unelmista. Tämä tarina voisi olla totta, ja minulle kirjan ihmiset olivat totta. Harvoin kirjasta jää näin vahva jälkimaku kuin tästä. Lukemisesta on jo pari päivää, mutta huomaan kuinka välillä edelleen ajattelen kirjan hahmoja, palaan heihin ja tapahtumiin. Vaikka etenkin Glynis ja Flicka ovat katkeria ja ärsyttäviä Shriver onnistuu rakentamaan kirjansa henkilöt niin vahvoiksi, niin todentuntuisiksi, että he olivat minulle tosia. Kirjan aihe on rankka ja vakava, mutta lukukokemuksena tämä oli silti miellyttävä. Kirjassa on myös yllättäviä tapahtumia jotka tulivat ainakin minulle ihan puskista, mutta ne kuuluvat kirjan vahvuuksiin. Yksi kirjan suurista teemoista on yhteiskunnalliset asiat, etenkin terveydenhuoltoon ja veroihin liittyen. Jossain kohdin tunsin, että näitä asioita oli jopa hieman liikaa, sillä minä pidin ja vaikutuin kirjassa eniten Glynisin sairauden kuvaamisesta. Toki koin, että nuo aiheet sopivat kirjaan hyvin ja että ne ovat tärkeitä, mutta välillä olisin mielummin lukenut enemmän kirjan henkilöistä.

Summa summarum: todella vaikuttava kirja joka jää mieleeni pitkäksi aikaa. Jään innoissani odottamaan seuraavaa Shriveriä, ja tämän vuoden aikana aion lukea joko Kaksoisvirheen tai Syntymäpäivän jälkeen, jotka kumpikin odottavat lukemista omassa kirjahyllyssäni.

★★★★+

Kirjasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:
Järjellä ja tunteella
Leena Lumi
Oota, mä luen tän eka loppuun
Opuscolo
Koko lailla kirjallisesti
INAhdus
Booking it some more

Blogistanian Finlandia 2011

2012-01-02T10:00:00.000+02:00

kuva Sallan lukupäiväkirjasta

Salla pisti lukupäiväkirjassaan pystyyn todella hauskan Blogistanian Finlandia-haasteen. Minä petyin aiemmin syksyllä hieman "oikeisiin" Finlandiaehdokkaisiin joten on nyt hauska listata ne omat ehdokkaat. Minun Finlandiaehdokkaani ovat:

1. Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen
2. Paluu / Turkka Hautala
3. Metsäjätti / Miika Nousiainen
4. Katoamisten kirja / Iida Rauma

Klikkaamalla kirjan nimeä pääset minun arviooni kirjasta. Valitsin omat kolme ehdokastani niistä kirjoista, jotka itse olen lukenut. Mielenkiintoista nähdä, mitkä kirjoista saavat eniten BF-äänia!:)

Vuoden 2011 parhaat kirjat

2011-12-31T10:44:00.000+02:00

Luin vuoden 2011 aikana 110 kirjaa ja kuuntelin yhden äänikirjan. Tässä alla vuoden parhaat lukukokemukseni.

5 parasta lukemaani ulkomaista kirjaa vuonna 2011

1. Näkymätön silta / Julie Orringer
2. Geishan muistelmat / Arthur Golden
3. Tuhma tyttö / Mario Vargas Llosa
4. Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie
5. Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen

5 parasta lukemaani kotimaista kirjaa vuonna 2011

1. Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen
2. Emma ja Uno -Rakkautta tottakai / Märta Tikkanen
3. Harjukaupungin salakäytävät / Pasi Ilmari Jääskeläinen
4. Paluu / Turkka Hautala
5. Missä kuljimme kerran / Kjell Westö

Koskettavin kirja: Adoptiomatka / Anna Pihlajaniemi

Paras faktapohjainen kirja: Pidä isää kädestä / Elisabeth Cleve

Paras kirjaan pohjautuva elokuva: Geishan muistelmat

Paras kirjailijalöytö: Kjell Westö ja Turkka Hautala ja kuten viime vuonna, kovat kotimaiset mieskirjailijat!

Hurmaavin kirja: Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko

Kaunein kirjan kansi lukemistani kirjoista: Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Paras "kirjatapahtuma": Kirjamessut ja muut senkaltaiset tapahtumat ovat ihania, mutta paras kirjallinen juttu joka vuonna 2011 minulle tapahtui oli lukupiirin kasaaminen! Kaikista lukupiiritytöistä on tullut minulle tärkeitä, läheisiä ystäviä enkä olisi ikinä uskaltanut toivoa sellaista, kun noin vuosi sitten laitoin kysymyksen lukupiiristä tänne blogiin. Kiitos matoset ekasta lukupiirivuodesta♥

Paras lukupiirikirja: Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

Muita loistavia lukukokemuksia: Sinä päivänä / David Nicholls, Hevosvarkaat / Per Petterson, Valinta / Helmi Kekkonen, Metsäjätti / Miika Nousiainen, Vettä elefanteille / Sara Gruen, Haudankaivajan tytär / Joyce Carol Oates, Onnen tunti / Anna-Leena Härkönen , Leijat Helsingin yllä / Kjell Westö, Miehet jotka vihaavat naisia / Stieg Larsson, Nora & Alicia / Cecilia Samartin, Häivähdys purppuraa / Alica Walker, Vieras kartanossa / Sarah Waters.

Loistava kirja- ja blogivuosi siis takanapäin. Kiitos tästä ihanasta vuodesta täällä blogissa! Minä hiljenen pariksi päiväksi ja jatketaan sitten ensi vuoden alussa ensi vuoden ensimmäisellä kirjalla ja Blogistanian Finlandian kanssa! Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille!♥

Ps! Kaikki vuoden luetut kirjat löytyy täältä.

Odelma / Katja Kaukonen

2011-12-29T21:13:00.000+02:00

Odelma / Katja Kaukonen

WSOY, 2011. 155 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Makkonen

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Katja Kaukosen esikoisromaani Odelma on lumoava pieni kirja. Kirjan kieli on tavattoman kaunista, kuvailevaa, yksityiskohtaista - kaikin tavoin upeaa.

Kirjan päähenkilö on Odelma, vedestä kylän muiden naisten tapaan noussut nainen. Eletään sotavuosia ja Odelma palaa taloon, jossa on asunut ennenkin. Nimensä Odelma saa ketulta joka naukaisee O-del-ma. Pian Odelma tapaa miehen, Freydmanin, jota kylän muut miehet eivät enää halua mukaansa. Odelma ja Freydman asuvat talossa kahdestaan, talo piilottaa heidät muulta maailmalta ja he nauttivat toistensa seurasta. Tarinassa seurataan myös pienen Anna-tytön sekä tämän vanhempien pakoa kylästä. He ovat vieraita, ja päättävät lopulta lähteä kylästä, mutta samalla Anna katoaa. Odelma kuvittelee välillä näkevänsä talonsa ikkunasta pienen tytön hahmon, mutta mikä on lopulta totta, mikä kuvitelmaa?

Odelman vahvuus on minusta ehdottomasti kirjan kieli. Itse tarinaa en lopulta oikein ymmärtänyt, esimerkiksi Odelman ja Annan yhteyttä en vieläkään ymmärrä. Kirjan kieli on kuitenkin niin kaunista, että luin tätä mielelläni. Luontokuvaukset olivat häkellyttäviä ja kirjan koko tunnelma on upea. Kaukonen käyttää vertauskuvia taidokkaasti ja kirjan kieli koskettaa, ihmetyttää, lumoaa. Mietin kuitenkin, olisiko kirja ollut vielä parempi jos itse tarinaan olisi keskitytty hieman enemmän. Nyt minusta tuntui siltä, että kirjan kieli oli pääosassa, itse tarina vain sivuosa.

Suuri osa kirjan tapahtumista jää lukijalle hämärän peittoon, ja kirja on mystinen ja arvoituksellinen. Minulla on nyt ollut hieman vaikeuksia sekä tämän, että Katariinan kanssa. Kummassakin näissä on sitä arvoituksellisuutta, joskin Katariina oli sentään tätä helpompi. Loppujen lopuksi minusta tuntuu, etten saanut Odelmasta niin paljon irti kuin olisin toivonut. Kieli on kaunista ja tunnelma jää ehdottomasti minulle mieleen, mutta koska kirjan tarina menin osittain minulta ohi, en usko että muistan tästä kirjasta jälkeenpäin kuin sen kielen ja tunnelman. Uskon, että Odelma on sellainen kirja, josta saa enemmän irti toisella lukukerralla joten ehkä joskus tartun tähän uudestaan, ja ymmärrän enemmän. Odelma on myös kirja, jota ei voi lukea hätäisesti. Pienestä sivumäärästä huolimatta Odelma pitää lukea hitaasti, nauttien pieniä osia kerrallaan.

★★★

Odelmasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Kirjamielellä
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Lumiomena
Morren maailma
Ankin kirjablogi
Amman lukuhetki

Vuoden 2011 lukuhaasteiden yhteenveto

2011-12-29T10:47:00.002+02:00

Tämä vuosi lähenee loppuaan ja täällä blogissa on nyt aika tehdä pieni lukuhaasteiden yhteenveto. Aloitin vuoden alussa oikeastaan kaksi uutta haastetta, jonka ohella jatkoin kaunokirjallista maailmanvalloitusta joka jatkuu myös ensi vuonna.

Itse aloitin Lue kirja ja katso elokuva-haasteen jonka alkuperäisidea on ulkomaisesta kirjablogista. Minä päätin itse lukea 10 kirjaa ja katsoa niihin pohjautuvan elokuvan tänä vuonna. Ehdin myös suorittaa nuo kaikki kymmenen kirja-elokuva -paria joten tämä haaste oli onnistunut. Minusta tämä oli myös kiva haaste, sillä tykkään lukemisen lisäksi aina silloin tällöin katsoa elokuvia. Tässäpä vielä lista kaikista kymmenestä:

1. Miehet jotka vihaavat naisia / Stieg Larsson
2. Oma taivas / Alice Sebold
3. Sikalat / Susanna Alakoski
4. Vettä elefanteille / Sara Gruen
5. Häivähdys purppuraa / Alice Walker
6. Ole luonani aina / Kazuo Ishiguro
7. Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen
8. Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier
9. Emma / Jane Austen
10. Geishan muistelmat / Arthur Golden

Suosikkini ylläolevista taitaa olla Ylpeys ja ennakkoluulo sekä viimeiseksi luettu ja katsottu Geishan muistelmat. Myös esimeriksi Vettä elefanteille oli tosi hyvä ja mieleenpainuva sekä kirjana, että elokuvana.

Toinen haaste jonka alkuvuonna aloitin oli Klassikkohaaste jonka tarkoituksena oli lukea 10 klassikkoa. Omat klassikkoni valitsin vuoden edetessä sopivasti KSML:n sekä BBC:n klassikkolistoilta. Myös tämän haasteen kanssa sujui hyvin, luin enemmänkin kuin ne kymmenen kirjaa klassikkolistalta.

1. Pikku Prinssi / Antoine de Saint-Exupery
2. Kärpästen herra / William Golding
3. Häivähdys purppuraa / Alice Walker
4. Rautatie / Juhani Aho
5. Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko
6. Pikku naisia / Louisa May Alcott
7. Juoppohullun päiväkirja / Juha Vuorinen
8. Olemisen sietämätön keveys / Milan Kundera
9. Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen
10. Joululaulu / Charles Dickens

Klassikoista suosikkejani oli ehdottomasti Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo sekä yllättäen myös Juhani Ahon Rautatie jonka kuuntelin äänikirjana. Ja Pessi ja Illusia oli ihana! Kundera ja Vuorinen oli taas hieman pettymyksiä.

Ennen uuden vuoden toivotusta täällä blogissa on vielä tulossa yksi kirjajuttu ja lopuksi vuoden luetuista ne parhaimmat. Ihania välipävän jatkoja!:)

Geishan muistelmat / Arthur Golden

2011-12-28T17:10:00.000+02:00

Geishan muistelmat / Arthur Golden

SSKK, 1998. 443 sivua.

Alkuteos: Memoirs of a Geisha, 1997

Suomentaja: Irmeli Ruuska

Kannen suunnittelu: Eija Lindfors-Mäkinen

Mistä minulle: kesäinen kirppislöytö

Kyselin marraskuun lopussa sivupalkissani minkä klassikkoteoksen lukisin joululomallani. Suurin osa vastaajista valitsi Arthur Goldenin Geishan muistelmat joka onkin ollut lukulistallani kesästä asti, kun löysin kirjan kirpparilta. Parempaa joululukemista en olisi voinut toivoakaan, tämä klassikko oli aivan huikea!

Kirjan kertojana toimii entinen geisha, Sayuri. Pienenä tyttönä Sayuri, silloin vielä nimeä Chiyo totelleena, tuotiin geishataloon Kiotoon. Chiyo erotettiin siskostaan kun tyttöjen äiti oli sairas ja isä liian vanha ja köyhä huolehtimaan tyttäristään. Vaikean alun jälkeen Chiyo oppii noudattamaan geishatalon sääntöjä ja elämään talon arkea. Geishatalon johtajanaisten tavoitteena on kouluttaa Chiyosta suosittu geisha, mutta nuoren tytön tempaukset keskeyttävät hänen geishakoulutuksensa. Chiyo onnistuu kuitenkin jatkamaan koulutusta, suureksi osaksi vanhemman geishan, kauniin, suositun Mamehan ansiosta. Mameha ottaa Chiyon "nuoremmaksi sisarekseen" ja ryhtyy kouluttamaan tytöstä oikeata geishaa. Chiyon kanssa samassa geishatalossa asuva Hatsumomo on alusta lähtien inhonnut Chiyoa ja yrittää kaikin tavoin pilata tytön mahdollisuudet geishan urasta. Hatsumomon ja hänen nuoremman sisarensa Kurpitsan sekä Mamehan ja Chiyon välille nouseekin kunnon kilpailu siitä, kumpi vanhemmista geishoista saa koulutettua paremman ja suositumman uuden geishan.

Chiyon mutkaisa tie geishaksi päättyy lopulta onnellisesti kun koittaa päivä, jolloin hänestä tulee oikea geisha, päivä jolloin hänen hiuksensa laitetaan perinteiselle geishakampaukselle, päivä jolloin hän saa ylleen kauneimman kimonon ja päivä jolloin hänen ei tarvitse kulkea ylimääräisissä geishakokelaan koruissa. Pienen kalastajakylän tyttö Chiyo kuuluu menneisyyteen ja tilalle astuu uusi ja upea nainen, oikea geisha, Sayuri. Sayurista tulee suosittu geisha, kaikki tärkeimmät miehet haluavat hänen seuraansa ja hän tienaa rutkasti rahaa geishatalolleen.

Geishan muistelmat on kaunis, kiehtova, erikoinen, upea kertomus köyhän tytön selviytymisestä. Se on kiinnostava matka Japanin kiehtovaan kulttuuriin, rikas tietopaketti itämaisesta viihdyttämisestä ja viihdyttämisen ammattilaisesta. Golden kirjoittaa mukaansatempaavasti ja yksinkertaisesti. Välillä pysähdyin ihailemaan kauniita lauseita, kuvailevia tekstinpätkiä. Minä tempauduin tarinaan mukaan kirjan ensimmäiseltä sivulta lähtien ja suorastaan ahmin japanilaista kulttuuria, täysin kirjan tunnelmaan uppoutuneena. Aivan mahtava kirja, en osaa muuta sanoa. Olen varma, että tämä jää mieleeni pitkäksi aikaa upeana lukukokemuksena.

★★★★★

Katsoin eilen illalla myös kirjaan pohjautuvan elokuvan Geishan muistelmat jonka on ohjannut Rob Marshall. Elokuva ilmestyi vuonna 2005 ja sen pääosissa nähdään Zhang Ziyi ja Ken Watanabe. Elokuva oli minusta myöskin todella hyvä ja ihan varmasti kolme Oscariaan ansainnut. Näyttelijät tekivät hienoa työtä ja elokuvan puvustus oli upea. Myöskin ihanat maisemat saivat minussa aikaan Japani-kuumeen, jota en ennen ole kokenut. Hieno kirja-elokuva -pari, ainakin vuoden, ellei kaikkien aikojen, paras!

**********maailmanvalloitusmaa: Japani**********

Katariina / Marisha Rasi-Koskinen

2011-12-27T19:03:00.000+02:00

Katariina / Marisha Rasi-Koskinen

Avain, 2011. 263 sivua.

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta.

Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina sai aiemminsyksyllä niin paljon kehuja ja blogisavuja, että halusin säästää sen lukemisenmyöhemmälle. Katariina olikin oivaa joululukemista.

Katariinan juonesta en viitsi, monen muun bloggaajan tavoin,sen enempää kertoa. Paras on, jos lukija kokee juonen kehittymisen, tarinanarvoituksellisuuden itse. Kirjan pääosassa on kuitenkin Katariina joka kirjaneri osissa on enemmän tai vähemmän läsnä. Osien kertojina toimii Margareetta,Anna ja välillä myös Katariina itse.

Rasi-Koskinen kirjoittaa tavattoman kauniisti ja kirjantarina tempaisi minut mukaansa toisesta luvusta lähtien. Kirjan ensimmäinen osaoli hieman erikoinen ja outo, enkä ihan ymmärtänyt mistä oli kysymys. En oivaltanut, mikä oli totta ja mikä taas kuvitelmaa. Kirjanedetessä tarina kuitenkin selkiintyi ja huomasin yhtymiä sekä NummenKarkkipäivään että Härkösen Onnen tuntiin.

Katariinan tarina rakentuu eri osista. Kirja ei ole tehtylukijalle helpoksi, mutta kun asioita oivaltaa ja osaa yhdistää, kirjapalkitsee ehdottomasti. Lopulta kaikki tapahtumat ja kaikki henkilöt ovatkinenemmän tai vähemmän sidoksissa Katariinaan. Minä pidin tästä yllättävästä,erikoisestakin kotimaisesta esikoisesta. Minusta kirjailija, joka muuten onpsykologi, onnistuu tallentamaan ihmismielen syvimpiä ajatuksia todella hyvin,ja jos itse olisin kirjailija, haluaisin osata kirjoittaa juuri näin, osatarakentaa juuri tällaisia arvoituksellisia tarinoita jossa sekoitellaan todellisuutta ja kuvitelmaa.

Täyden viiden tähden kirja Katariina ei kuitenkaan minulleole. Ensinnäkin se oli makuuni hieman liian lyhyt, jätti liian monta asiaaavoimeksi ja oli ehkä hieman liiankin salaperäinen, vaikka tuoarvoituksellisuus, salaperäisyys, olikin samalla kirjassa kaikkein parasta.Lisäksi olisin mielelläni vaikka kirjan loppua kohden palannut Margareettaan joka oli mukana kirjan alussa. Minusta hän jäi jotenkin hieman irtonaiseksi osaksi tarinaa, pinnalliseksikin. Vahva esikoinen tämä kirja kuitenkin on ja jään innolla odottamaan Rasi-Koskisen seuraavia teoksia.

★★★★

Katariinasta on kirjoitettu todella monessa blogissa, linkitän nyt muutaman ensimmäisen jonka löysin:

Amman lukuhetki
Luetut, lukemattomat
kujerruksia
ja
Järjellä ja tunteella

Kirjaisa joulu

2011-12-27T10:44:00.000+02:00

Pahimmat jouluhässäkät on yli ja nyt voi vain nauttia! Sain joululahjaksi yhden, todella toivotun kirjan. Michael Cunninghamin Illan tullen on kaiken lisäksi kirjailijan signeeraama kappale! Lisäksi paketeista paljastui kaksi toivottua, kirjaan pohjautuvaa DVD:tä, George Eliotin Middlemarch sekä Jane Austenin Järki ja tunteet.

Joulupäivien aikaan ehdin lukea (esim. sähkökatkon takia) kolme kokonaista kirjaa ja näihin palaan tietenkin vielä täällä blogissa tarkemmin. Yksi aivan mahtava kirja on luettu, ja uskon, että tuo kirja jää mieleeni pitkäksi aikaa. Mutta, palailen tähän tarkemmin lähipäivinä.

Nyt vielä muutama pala suklaata, yksi kirja loppuun ja kirjakauppojen nettialejen selaamista. Palailen yhden joululukemisen kanssa ehkä vielä myöhemmin tänään!

Joululaulu / Charles Dickens

2011-12-23T09:53:00.001+02:00

Joululaulu / Charles Dickens

WSOY, 1984. 136 sivua.

Suomentanut: Marja Helanen-Ahtola

Alkteos: A Christmas Carol, 1843

Kuvitus: Michael Foreman

Mistä minulle? huuto.net-ostos

Haluan joka joulu lukea jonkun jouluisan kirjan, viime vuonna se oli ihana Marko Leinon Joulutarina, tänä vuonna päädyin lukemaan Charles Dickensin klassikon Joululaulu. Tämän kirjan myötä myös klassikkohaasteeni on suoritettu juuri ajallaan.

Joululaulun tarina on kaikille varmasti tuttu. Saita liikemies Scrooge saa joulun alla vieraakseen aaveita jotka auttavat Scroogea tulemaan paremmaksi ihmiseksi, jakamaan joulumieltä tuttavilleen, köyhälle työntekijälleen ja tämän sairaalle pojalle. Scrooge ei pidä ihmisistä, joulunakin hän ajattelee vain rahaa. Hän vastaa kieltävästi jouluillalliskutsusta, ei anna rahaa köyhien lapsien asialla oleville eikä maksa yhtään ylimääräistä palkkaa köyhälle, ahkeralle työntekijälleen. Aaveiden avulla Scrooge ymmärtää, mitä huolehtiminen on. Kirjan lopussa Scrooge ymmärtää, mitä on olla onnellinen. Kaikki saavat toivomansa joulun ja Scrooge on muuttunut mies.

Dickensin Joululaulu on hurmaava, opettavainen tarina. En osaa sanoa tästä oikein mitään, joten linkitän Lukupiiri-blogin keskustelun tästä kirjasta. Kirjna juoni ei ole erikoinen, mutta kerrontatapa on hurmaava ja kirjan opetus tärekä. Muutamia todella kauniita, ajattelemisen arvoisia tekstinpätkiäkin kirjasta bongasin.

"Jotkut nauroivat huomatessaan hänessä muutoksen, mutta hän antoi heidän nauraa ja vähät heistä välitti, sillä hän oli kyllin viisas tietääkseen, ettei tällä maapallolla koskaan tapahtunut mitään hyvää, mille jotkut ihmiset eivät olisi alussa kuollakseen nauraneet. Tietäessään, että tällaiset ihmiset olisivat joka tapauksessa sokeita, hän arveli, että he voisivat aivan yhtä kernaasti saada ryppyjä silmiensä ympärille virnuilemalla kuin jostakin pahemmasta syystä. Hänen oma sydämensä riemuitsi, ja se riitti hänelle.

Hän ei ollut sen koommin tekemisissä henkien kanssa vaan eli loppuelämänsä nuhteettomasti, ja hänestä sanottiin aina, että hän jos sitten kukaan osasi viettää joulun oikein. Kunpa niin voisi sanoa meistäkin, kaikista meistä! Ja kuten Pikku-Tim totesi: Jumala siunatkoon meitä jokaista!" (kirjan viimeiset kappaleet)

Tämän lyhyen kirjajutun myötä haluan toivottaa teille kaikille ihanaa, rauhallista, lukuisaa ja kirjarikasta joulua! Kiitos tästä vuodesta täällä blogissa♥

Toiveet jotka toteutuvat / Thomas Glavinic

2011-12-21T10:15:00.001+02:00

Toiveet jotka toteutuvat / Thomas Glavinic

Atena, 2010. 347 sivua.

Alkteos: Das Leben der Wünsche, 2009

Suomentaja: Tiina Hakala

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Joko jouluvalmistelut ovat pehmittäneet pääni, tai sitten Thomas Glavinicin esikoisteos Toiveet jotka toteutuvat on varsin erikoinen kirja. Minä en nimittäin loppujen lopuksi ymmärtänyt tästä paljonkaan.

Jonas on naimisissa Helenin kanssa, heillä on kaksi pientä poikaa ja sen lisäksi Jonaksella on rakastajatar, Marie. Viettäessään työpäivän pakollista ulkoilutuntia Jonaksen viereen puistonpenkille istahtaa outo, valkoiseen pukuun pukeutunut mies. Mies tietää Jonaksen elämästä kaiken ja lupaa toteuttaa kolme Jonaksen hartainta toivetta. Jonas miettii elämäänsä, ihmettelee miestä jasuunnittelee, mitä kaikkea voisikaan toivoa vaikka hän ei miestä uskokaan.

Pian Jonaksen ja Helenin pikkupoika kasvaa yllättäen pituutta, Jonas selviää täpärästi hurjasta onnettomuudesta ja yhtäkkiä läheinen ihminen kuolee. Toiveita olisi siis pitänyt miettiä hieman tarkemmin sillä ne eivät toteudukaan aivan niin kuin Jonas oli suunnitellut.

Toiveet jotka toteutuvat on outo kirja sen vuoksi, että minä en enää pysynyt kärryillä mitkä tapahtumat ovat oikeita, mitkä unta, mitkä jotain muuta. Jonaksen yölliset seikkailut ovat niin absurdeja, etten saanut selvää tapahtuiko ne oikeasti, oliko ne mielikuvitusta vai vain yliluonnollisia juttuja. Glavinicin kirjassa Jonas kuvaillaan ihmisenä, joka jää elämässään passiiviseksi sivustakatsojaksi. Hänellä ei ole vapautta valita ja päättää omasta elämästään, kaikki vain tapahtuu. Jonas ei ymmärrä, että perustana kaikille tapahtumille on hänen toiveensa -joskaan ne eivät toteutuneina enää vaikutakaan yhtä hyviltä.

Glavinic kirjoittaa sujuvasti ja kirja oli todella nopelukuinen, vaikka ei aina niin helppo. Kirjaan mahtui monta kiinnostavaa henkilöä, esimerkiksi Jonaksen ihastuttava reppana-naapuri Joey olisi mielellään saanut olla isommassakin roolissa. Minun suosikkikirjaani tästä ei kuitenkaan tule. Ensinnäkin se oli liian sekava ja filosofinen. Puolet jutuista meni minulta ihan ohi ja kirjan outo loppu jätti minulle tunteen etten lopulta ymmärtänyt kirjasta mitään. Mutta ainakin tämä kirja nousee korkealle vuoden erikoisimmat-listalla ja kirjan idea on hyvä ja ajattelemisen arvoinen.

★★★

Muissa blogeissa:

Vielä yksi rivi...
Oota, mä luen tän eka loppuun
Juuri tällaista

Där vi en gång gått / Kjell Westö

2011-12-20T09:44:00.000+02:00

Där vi en gång gått / Kjell Westö

Söderströms, 2006. 509 sivua.

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Vuoden 2006 Finlandia-voittaja, Kjell Westön Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran) kertoo oikeastaan ihan tavallisen tarinan, tavallisista ihmisistä 1920-30 luvun Helsingissä. Se, että tarina on tavallinen, tekee tästä kirjasta juuri niin upean kuin se on.

Kirja alkaa vuodesta 1908 ja kertoo helsinkiläisten tarinaa vuoteen 1938 saakka. Kirjan alussa Eccu, Henning, Ivar, Cedi, Mandu ja Lucie ovat nuoria. Allu on vasta pieni poika jonka vanhemmat eroavat ja poika muuttaa äitinsä ja tämän uuden miehen kanssa pienenpieneen asuntoon. Pian Allu saa kaksi pikkusiskoa. Kun Allu viettää köyhää lapsuuttaan elelee Eccu, Ivar, Henning, Cedi ja muu porukka vilkasta nuoruuttaan. Heillä on elämä edessään ja toiset onnistuvat kokoamaan elämänsä paremmin kuin toiset. Nuoret pojat joutuvat pian sotaan, toinen palaa sieltä enemmän traumatisoituna kuin toinen. Varsinkin työläisperheillä on rankkaa kun rahat ovat vähissä, mutta aina rahakkaat vanhemmat eivät myöskään ole tie onneen.

Kirjassa on todella paljon henkilöitä ja varsinkin alussa menin helposti sekaisin. Kuka oli kenenkin sisko tai veli, kuka minkä ikäinen. Etenkin alussa koin kirjan hieman vaikeaksi ja raskaslukuiseksi, mutta kun ehdin lukea kirjaa pidemmissä pätkissä pääsin hyvin taas kärryille. Kirjan suuressa henkilömäärässä on myös hyvät puolensa. Westö kertoo samassa kirjassa monen elämäntarinan, kuvailee monen ihmiskohtalon. Tämä tekee kirjasta monipuolisen ja tapahtumarikkaan, ja on mielenkiintoista seurata saman aikakauden tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta.

Halusin lukea kirjan sen alkuperäiskielellä, ruotsiksi, koska minusta käännöksessä usein menetetään jotain. Olen iloinen että luin tämän ruotsiksi, mutta selaillessani suomenkielistä versiota kieli vaikutti kyllä yhtä upealta siinäkin. Löysin lukeamastani kirjasta niin kauniita lauseita, että minun oli pysähdyttävä lukemaan sama kohta uudestaan, miettimään ja vain ihailemaaan. En nyt lainaa tähän mitään kohtaa koska se olisi siinä tapauksessa ruotsiksi, mutta Nenä kirjassa-blogin Norkku on lainannut kirjasta pätkän täällä näin, jonka kohdalla minäkin pysähdyin, huokailin ja vain ihailin. Aivan täydellistä tekstiä!

Westön kerronta on kaiken lisäksi vaivatonta. Hän vain ikään kuin ohimennen kertoo elämästä Helsingissä ja suuren henkilömäärän elämäntarinan. Tätä kirjaa oli ilo lukea ja tämän kautta Westö kyllä nousee yhdeksi suosikkikirjailijakseni. Huomenna FST5-kanavalla alkaa kuusiosainen Missä kuljimme kerran-tv-sarja eli klo. 21.00 minä ainakin olen nauliintuneena tv:n ääressä!

★★★★★-

Kevään 2012 kirjoja joulun alla

2011-12-18T17:40:00.000+02:00

Näin ennen vuoden loppua on hyvä hetki miettiä jo hieman tulevaa, nimittäinen kevään 2012 uutuuskirjoja;) Suurin osa syksyn uutuuksista alkaa olla luettu ja nyt odotan innolla kevään uutuuksia. Alla olevassa listassa on ne kirjat joihin haluaisin ehtiä tutustua kevään kuluessa. Milloinkohan ne vanhemmat, oman kirjahyllyn kirjat oikein ehtisi lukea..?

Wsoy

Poika /Petja Lähde

Mielensäpahoittajaja ruskea kastike / Tuomas Kyrö

VeljeniSebastian / Annika Idström

Tiikerinvaimo / Téa Obreht

Puolinainen/ Lisa Genova

Gummerus

Kansalliskirja/ Turkka Hautala

Sisar / Rosamund Lupton

Kirottu Istanbul / Elif Shafak

Kaikki hyvä sinussa / Linda Olsson

Vaimoni eroottinen potentiaali / David Foenkinos

Bazar

Kaunis sydän / Cecilia Samartin

Kilpikonnienhidas valssi / Katherine Pancol

Avain

Pohjan Akka/ Seija Vilén

Hunajaa jatomua / Daniyal Mueenuddin

Tammi

Aika suurihämäys / Jennifer Egan

NorwegianWood / Haruki Murakami

Huone / Emma Donoghue

Otava

Traumbach / Joel Haahtela

Naimapuuhia/ Jeffrey Eugenides

Kesällä kerran / Anne Swärd

Vaeltajat /Olga Tokarczuk

Viattomat / Torey Hayden

Näin ennakkoon odotan eniten varsinkin Torey Haydenin, Cecilia Samartinin, Jeffrey Eugenidesin, Turkka Hautalan ja Lisa Genovan uutuuksia. Löytyyköhän muiden listoilta samoja kirjoja? :)

William N. päiväkirja / Kristina Carlson

2011-12-17T21:14:00.000+02:00

William N. päiväkirja / Kristina Carlson

Otava, 2011. 158 sivua.

Mistä minulle? Kirjastosta varaamalla

Kristina Carlsonin kirjoittama William N. päiväkirja on ensimmäinen lukemani kirja tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Pieni kirja koostuu jäkälätutkija William Nylanderin fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä. Nylander on siis oikea henkilö joka eli 1800-luvulla Pariisissa. Hän eli taiteilijaelämää Pariisissa, jossa hän päiväkirjamerkintöjensä mukaan seuraili pariisilaisten elämää kriittisesti.

Nylanderin päiväkirjamerkinnät koostuvat lähinnä yksinäisen jäkälätutkijan ajatuksista pariisilaisten elämästä sekä siitä, mitä Nylander itse onkaan syönyt, kuinka huonosti voinut ja kuinka vähän kirjeitä saanut. Minä sain Nylanderista yksinäisen miehen kuvan. Miehen, joka asuu pölyisessä asunnossa, kaipaa seuraa mutta on liian ylpeä sitä pyytääkseen. Miehen, joka kritisoi muiden menoja ja puuhia, ja antaa kuvan, että viihtyy omassa elämässään. Miehen, jolla on vielä liikaa tekemistä ennen kuolemaansa.

William N. päiväkirja on kiinnostava lähinnä siksi, että se johdattaa lukijan mielenkiintoisen henkilön pääkoppaan. Jäkälätutkimus ei minua erityisesti kiinnosta, enkä voi sanoa ihastuneeni kovinkaan paljon kirjan päähenkilöönkään. Nylander on erakoitunut, ei viihdy sosiaalisissa tilanteissa ja on muutenkin ärsyttävä känkkäränkkä. Muiden ihmisten onni on maailman pahin asia, rakastuneet parit jotka pussailevat kaduilla ovat jollain tavalla vioittuneita. Nylanderin onnenhetkiä onkin hyvä ruoka joko lähiravintolan vakiopöydässä tai kotona pölyisessä asunnossa. Sisaren Suomesta lähettämiä kirjeitä hän ei oikein arvosta, tai niin hän ainakin väittää. Entisen taloudenhoitajan käynnit ilahduttavat vanhaa miestä, mutta myös tälle rouvalle Nylander on hieman äreä. Rouva kun muutti pois Nylanderin luota jonkun "ukon" vuoksi...

No jaa. Minä en hirveästi tästä innostunut, minusta tämä oli varsin tylsä. Mitään ei tapahtunut ja vaikka Nylanderin pääkopan sisältöä olikin paikoin mielenkiintoista seurata, en olisi jaksanut lukea siitä enää sivuakaan. Rakastan Pariisia, joten kirjan tapahtumapaikka toi tälle hieman lisää pisteitä. Harmi vain, että päähenkilö vietti valitettavan vähän aikaa ulkona Pariisin kaduilla. Minun Finlandia-listalleni tämä ei siis nousisi, mutta onneksi esimerkiksi Lumiomena ja Ilse ovat tästä tykänneet.

★★+

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011

2011-12-16T09:14:00.003+02:00

Minäkin haluan vastata tähän Susan järkkäämään kyselyyn tämän vuoden luetuista kirjoista. Muutaman kirjan ehdin vielä tämän kuukauden aikana lukea, mutta ne jääköön tästä listasta pois.

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? -Näkymätön silta / Julie Orringer

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?-Sinä päivänä / David Nicholls

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ? -Samarkand / Amin Maalouf

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? -Adoptiomatka / Anna Pihlajamäki

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten? - Vettä elefanteille / Sara Gruen

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? - Näkymätön silta / Orringer

7. Mikä kirja oli suurin pettymys? -Carrien nuoruusvuodet / Candace Bushnell

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? -Näkymätön silta / Julie Orringer

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? -Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? -Metsäjätti / Miika Nousiainen

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty? -Näkymätön silta / Julie Orringer

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin? -Näkymätön silta / Julie Orringer

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? -Tuhma tyttö / Mario Vargas Llosa

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? -Seitsemäntoista / Juha Itkonen

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? -Näkymätön silta / Julie Orringer

Näiden vastausten jälkeen kenellekään ei tule yllätyksenä, mikä kirja on kovasti menossa kohti vuoden parasta lukukokemusta minun listallani;)

Emma / Jane Austen

2011-12-14T19:29:00.000+02:00

Emma / Jane Austen

WSOY, 1996. 462 sivua

Suomentaja: Aune Brotherus

Alkteos: Emma, 1816

Kannen suunnittelu: Eija Rossi

Mistä minulle? Löytö kirjamessuilta

Luin Jane Austenin Emman osana Austen-adventtihaastetta ja kirja sekä samanniminen elokuva taitavatkin jäädä ainokaisiksi tässä haasteessa minun osaltani. Viime viikot ovat olleet niin kiireisiä, etten ole ehtinyt lukea enempää Austeneita.

Emma Woodhouse järjestelee ystäviensä avioliittoja ja on itse päättänyt olla menemättä naimisiin. Emman sisar Isabella meni naimisiin ja muutti miehensä kanssa pois ja tyttöjen äiti on kuollut vuosia aiemmin. Emma on luvannut isälleen ettei mene naimisiin, vaan jää kotiin isäänsä hoivaamaan. Emman avioliittojärjestelyt menevät kuitenkin usein pahasti mönkään kun hän hyväntahtoisuudessaan jättää monta asiaa huomiotta. Pian Emma saakin aikaan oikein kunnon parisuhdekiemurat jossa hänen oma läheinen ystävyytensä Harriet Smithin kanssa rakoilee. Kiemuroita oiotaan sitten oikein urakalla, ja lopussa kaikki ovat tottakai tyytyväisiä ja onnellisia.

Emma on toinen lukemani Austen eikä se missään nimessä nouse Ylpeyden ja ennakkoluulon veroiseksi lukukokemukseksi. Emma oli mielestäni paikoitellen hieman pitkäveteinen ja tylsä, kaipailin hieman enemmän tapahtumia ja toimintaa. Tapahtumat sijoittuvat Emman kotinurkille Hartfieldiin ja samat ihmiset pyörivät kuvioissa jatkuvasti. Henkilöt olivat kyllä huolella kuvailtuja ja kaikki ihanan persoonallisia. Mutta en tykästynyt tämän kirjan päähenkilöön samalla tavalla kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabeth Bennettiin, joten myös siksi tämä ei uponnut minuun niin hyvin.

Austenin kirjoissa rakastan niiden tunnelmaa. Mielessäni pyörii kauniit Englannin maaseudun maisemat ja vanhat kartanot sekä suuret puutarhat. Pimeät, lumiset ja kylmät talvi-illat kartanon salongin takkatulen ääressä ja iloiset, suuret tanssijaiset. Emmassa oli kaikkea tätä, joten siksi nautin tämän kirjan lukemisesta. Seuraavaksi taidan kuitenkin pitää pienen Austen-paussin ja palaan Viettelevän sydämen pariin ensi vuoden puolella.

★★★

Katsoin myös kirjaan pohjautuvan elokuvan Emma jonka pääosaa esittää Gwyneth Paltrow. Elokuva oli kaunis ja muistutti kirjaa tapahtumiltaan aika paljon vaikka kaikki tapahtuikin nopeammin ja lyhyemmin. Herra Knightley oli elokuvassa hurmaava, kuten myös vanha herra Woodhouse, mutta elokuvan parasta antia oli ehdottomasti maisemat ja se tunnelma; kartanot, vehreät puutarhat, pienet kivitalot. Tässä siis Lue kirja ja katso elokuva-haasteen toiseksi viimeinen suoritus!

(kuva)

Kirjalöytöjä

2011-12-13T21:06:00.001+02:00

Aikomukseni oli tänään hankkia viimeiset joululahjat kirjojen merkeissä, mutta lahjakirjoja en löytänyt muille kuin itselleni. Kävimme siis Omituisissa opuksissa ja vieläpä Sokoksen alekulmassa tekemässä löytöjä. Tässä päivän saaliini:

Nainen jonka nimi on Nathalie / David Foenkinos

Rakkauden aikakirja / Elif Shafak

Mustarastas laulaa / Sebastian Faulks

Pitkän päivän ilta / Kazuo Ishiguro

Kaikki isäni hotellit / John Irving

Kaksi ylintä oli kympin kappale Sokoksesta ja kolme muuta Omituisista opuksista. Suosittelen muuten tätä antikvaarista kirjakauppaa kaikille Turku-kävijöille! :)

Lupailin, että palaisin tänään uuden kirja-arvostelun kanssa mutta se jää nyt huomiselle! Palaillaan siis huomenna:)

Kirjabongailua

2011-12-12T11:04:00.001+02:00

Vietin viikonlopun kurssilla Vaasassa joten olen kolmen päivän aikana istunut yhteensä noin 9 tuntia junassa. Niinpä tämä reissu oli loistava kirjabongailureissu! Alla lyhyesti junassa bongailemiani kirjoja ja lukijoita, valitettavasti en kehdannut junassa sen enempää lähteä muihin vaunuihin seikkailemaan joten saalis jäi varsin pieneksi;)

Eräs vanhempi naishenkilö luki Tuomas Kyrön uutuutta Kerjäläinen ja jänis. Hän piti kirjaa junan pientä pöytää vasten, joten sain juuri ja juuri kurkittua vaaleansinisen kirjan etukannen tekstin.

Keski-ikäinen mieshenkilö luki Untinen-Auelin Maan lapset -kirjasarjan kirjaa. Kirjan nimeä en nähnyt, mutta hyvin uppoutunut kirjaansa mies vaikutti olevan.

Menomatkalla meitä vastapäätä istui arviolta parikymppinen opiskelijatyttö joka luki näyttelijä/laulaja Russell Brandin omaelämäkerrallista BookyWook 2- kirjaa englanniksi.

Myöskin menomatkalla vanhempi pariskunta istui edessämme täysin uppoutuneena tiiliskivikirjoihinsa. Nainen luki jotakin tietokirjaa lastenkasvatuksesta ja mies erittäin paksua tietokirjaa (?) joka liittyi jotenkin ilmaston tilanteeseen, mutta sen enempää en kirjasta osaa sanoa.

Paluumatkalla viereisessä penkissä istui keski-ikäinen pariskunta. Nainen luki Camilla Läckbergin dekkaria ruotsiksi. Pokkarissa oli sinertävä kansi, mutta kirjan nimeä en millään saanut urkituksi;) Mies taas luki tietokirjaa ateismista.

Paluumatkan toinen kirjabongaus tapahtui kun olimme jo vaihtamassa junaa. Keski-ikäinen naishenkilö luki Katarina Wennstamin romaania Tahra joka muuten on omallakin lukulistallani.

Siinäpä tämänkertaiset bongaukset. Harrastan kirjabongailua aina ja joka paikassa, ja kaikkien aikojen ilahduttavin kirjabongaus taitaa olla syksyisen Vaasa-reissun junassa jossa ehkäpä juuri täysi-ikäistynyt poika luki muistaakseni Nora Robertsin romantiikkahömppää. Ihanaa! :) Muuten olen bongauksissani ollut huomaavinani, että keski-ikäiset naiset (sekä osin myös miehet) lukevat kirjoja aika ahkerasti, kun taas varsinkin nuoremmat mieshenkilöt useammin istuvat junassa läppäri sylissä tai sanomalehteä selaillen.

Palailen huomenna oman matkalukemiseni kanssa, kunhan ensin ehdin illalla katsoa kirjaan pohjautuvan elokuvan. Joululomani on jo ovella ja oikeastaan viimeinen työviikko kandin kanssa alkaa. Keskiviikkona on viimeiset luennot ja sitten suunnistan vanhempien luokse joulunviettoon kera ison kirjakasan. Nyt kuitenkin muutama päivä kandin hiomista vielä. Palaillaan huomenna ja ihanaa viikkoa kaikille!

Ps! Haluan vielä linkittää Kirsin kirjabongailut täällä!

Valokuvat syksyiseltä Vaasa-reissulta.

Valinta / Helmi Kekkonen

2011-12-08T16:34:00.000+02:00

Valinta / Helmi Kekkonen

Avain, 2011. 160 sivua.

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? pyydetty arvostelukappale

Helmi Kekkosen toinen romaani Valinta on kaunis, surumielinen, haikea yhden perheen tarina. Kun Elias-isä yllättäen kuolee päättää Ruut-äiti muuttaa pienempään asuntoon ja laittaa talonsa vuokralle. Perheen kolmesta lapsesta vain nuorin, Aava, auttaa äitiään muuttopuuhissa. Yhdessä heillä on edessään isän tavaroiden pakkaaminen, perheen muistojen tyhjentäminen suuriin pahvilaatikoihin. Laatikolliset muistoja viedään vintille talteen.

Aavan oma parisuhde on sekaisin, hän odottaa Mikon yhteydenottoa mutta ei voi itsekään soittaa. Aava haluaisi Helena-siskonsa auttamaan pakkauspuuhissa, mutta Helenalla on omat syynsä olla tulematta. Lapsista vanhin, Ilja, on ollut poissa jo vuosia eikä hän edes ole tietoinen isän kuolemasta. Niinpä Aava saa, aivan yksin, huolehtia surevasta äidistään, huolehtia siitä, että talo tyhjenee ja kamppailla omien tunteidensa kanssa.

Valokuvien ja päiväkirjamerkintöjen kautta Ruutille tulee mieleen muistoja menneisyydestä. Hän päättää, että Aavalla vihdoin on oikeus tietää totuus, vihdoin oikeus kuulla aito tarina omalta äidiltään, kuulla vuosien takaisista valinnoista jotka ovat vaikuttaneet koko perheeseen.Viimeiset päivät talossa meren rannalla ovat tiiviitä, täynnä kyyneliä ja muistoja.

Valinta on kaunis tarina anteeksiannosta, menettämisestä ja rakkaudesta, valinnoista. Helmi Kekkonen kirjoittaa kauniisti, ja minulle tuli tekstistä jotenkin mieleen kovasti ihailemani Riikka Pulkkinen. Kekkonen on taitava kuvailemaan pienenpieniä yksityiskohtia, sellaisia, joita ei normaalielämässä kukaan varmaan huomaa. Vaikka kirjan tarina on aika kliseinen - perheen salaisuudet paljastuvat yhden perheenjäsenen kuoltua - tykkäsin silti tästä kirjasta. Tämä ei missään tapauksessa ole täydellinen, kliseisen juonen lisäksi osa henkilöistä jäi minulle pinnallisiksi, muutamat yksityiskohdat tuntuivat turhilta ja oudoilta jne., mutta minä nautin tämän kirjan lukemisesta todella paljon. Voisin lukea mistä aiheesta tahansa, jos kirjan kieli on näin kaunista ja sujuvaa, kaikki ajatukset ja yksityiskohdat täynnä tarkoitusta.

★★★★

Valinnasta on kirjoitettu muissa blogeissa paljon, tässä muutamia: Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Sinisen linnan kirjasto, Koko lailla kirjallisesti, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Juuri tällaista.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

2011-12-06T12:51:00.001+02:00

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!

Yritän päivän kunniaksi aloittaa Tuntemattoman sotilaan lukemista, jospa saisin sen joululoman aikana loppuun. Luettavana on muuten kuvassa näkyvä kuvitettu laitos joka on edesmenneen isoisäni, sotaveteraanin, tavaroiden joukosta löydetty aarre :)

Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier

2011-12-05T08:33:00.001+02:00

Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier

Otava, Kuvitettu laitos, 2007. 318 sivua

Suomentaja: Arja Gothoni

Alkuteos: Girl with a Pearl Earring, 1999

Kannen kuva: Turbaanipäinen tyttö (Johannes Vermeer)

Mistä minulle? Omasta hyllystä (1,90 euron löyty suurikuu-kirjakupasta!)

Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru on ollut lukulistallani jo kauan, joten nyt luin kirjan ja katsoin siihen perustuvan elokuvan osana Lue kirja ja katso elokuva -haastetta. Haasteesta minulta puuttuu muuten vielä kaksi kirja/leffa-paria mutta helposti ehdin ne suorittaa ennen vuoden loppua.

Tyttö ja helmikorvakoru kertoo kuvitteellisen tarinan hollantilaisen taiteilija Johannes Vermeerin teoksen Turbaanipäinen tyttö taustoista. Tässä tarinassa turbaanipäinen tyttö on Griet, köyhästä perheestä lähtöisin oleva kaunis, suurisilmäinen tyttö joka päätyy Vermeerin perheen palvelustytöksi vuoden 1664 Hollannissa. Vermeerin perhe on suuri, Johanneksella ja tämän vaimolla Catharinalla on kymmenisen lasta ja lisäksi Catharinan äiti, Maria Thins, asuu samassa talossa. Grietin lisäksi talossa työskentelee myös toinen palvelija, Tanneke.

Griet päätyy isäntänsä käskemänä siivoamaan tämän ateljeeta. Tämä on nuorelle tytölle suuri kunnia, sillä ateljeeseen taiteilija päästää harvemmin oman vaimonsakaan. Pian Griet viettää yhä enemmän aikaa ateljeessa auttaen Vermeeriä työssään ja valitettavasti tyttö joutuu tapaamaan myös taulujen tilaajaa, niljakasta van Ravenia joka on iskenyt silmänsä nuoreen tyttöön.

Taiteilija Vermeerin vaimo Catharina ei missään vaiheessa opi pitämään Grietistä ja yksi perheen vanhimmista tytöistä, Cornelia, tekee Grietin elämän talossa kurjaksi. Viikonloppuisin Griet pääsee usein vierailemaan perheensä luona, silloin hän kertoo sokealle isälleen yksityiskohtaisesti Vermeerin uusimmasta taulusta. Iltaisin Griet karkaa joskus tapaamaan lihamestarin poikaa, Pieteriä. Pieter on iskenyt silmänsä Grietiin ja elättelee toiveita yhteisestä tulevaisuudesta tytön kanssa. Grietin ajatuksissa Vermeer ja tämän maalaukset ovat kuitenkin päällimmäisenä.

Griet kuvaillaan kirjassa omana itsenään pysyvänä, melkoisen vakavana ja viisaana tyttönä. Minä pidin hänestä mutta päinvastoin taas Vermeerin vaimo Catharina oli minusta ärsyttävä. Myös lihakauppiaan poika Pieter ärsytti minua tuputtautumisellaan ja viisastelullaan. Kaiken kaikkiaan kirja oli minusta kuitenkin mielenkiintoinen. En voi sanoa olevani suuri taiteen ystävä, mutta tässä kuvitetussa kirjassa katselin mielelläni kuvia Vermeerin teoksista ja minusta kirjan idea on todella hyvä ja mielenkiintoinen.

Alussa kieli tuntui jotenkin hieman kököltä, mutta kun tarinaan pääsi mukaan en enää ärsyyntynyt siitäkään. Tarina kulkee 1660-luvun Hollannissa joka oli minulle ennen tätä kirjaa aivan tuntematon. Mielenkiintoinen, mukaansatempaava tarina ja kiinnostava idea sekä päähenkilö. Tykkäsin!

★★★★

Kuva: imdb.com

Kirjaan perustuva elokuva Tyttö ja helmikorvakoru ilmestyi vuonna 2003. Grietiä näyttelee Scarlett Johansson ja minusta hän onnistuu roolissaan hyvin. Catharina Vermeer on elokuvassa vielä kirjaakin ärsyttävämäpi enkä oikein pitänyt hänen roolihahmostaan. Lihakauppiaan poika Pieter taas nosti elokuvassa osakkeitaan, sillä häntä näytteli yksi suosikeistani, Cillian Murphy ja Colin Firth Johannes Vermeerinä oli tietenkin loistava (vaikka Firth onkin minulle aina ja ikuisesti Mr Darcy;). Elokuvan tunnelma oli kirjaan sopiva vaikka suuri osa kirjan tapahtumista ja yksityiskohdista olikin otettu pois. Elokuva oli siis ihan hyvä, mutta pinnallisempi versio kirjasta.

Vapaan viikonlopun jälkeen jatkan tänään painimista kandini kanssa. Jospa sitä voisi taas huomenna pitää vapaapäivän ihan muun kirjallisuuden kuin tieteellisten tutkimusartikkeleiden kera;)

Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

2011-12-01T19:24:00.000+02:00

Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

Tammi, 2000. 268 sivua.

Kannen suunnittelu: Jyrki Loukkaanhuhta

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

Marraskuun lukupiirikirjaksi valikoitui Johanna Sinisalon esikoinen, vuoden 2000 Finlandia-voittaja Ennen päivänlaskua ei voi.

Kirjan tarina on varmasti monelle tuttu. Mikael on homopiireissä Enkeliksikin kutsuttu kiharapäinen nuori mies. Hän työskentelee freelancer-valokuvaajana. Eräänä yönä palatessaan iltariennoistaan kotiin hän löytää talonsa roskakatoksesta pienen peikonpojan jonka hän nappaa syliinsä ja vie asuntoonsa. Mikael päättää pitää peikon luonaan niin kauan, kunnes peikko pärjää metsässä omillaan. Ihan helppoa ja mutkatonta ei peikon ja Mikaelin yhteiselo lopulta ole, vaikka Mikael tuntee suurta kiintymystä ja vetoa pieneen otukseen.

Kirjan kertojina toimii Mikaelin lisäksi hänen ex-miesystävänsä, eläinlääkäri Spiderman, Mikaeliin ihastunut Ecke, Mikaelin naapurin filippiiniläinen postimyyntivaimo Palomita sekä Mikaelin tunteiden kanssa leikittelevä, mainostoimistossa työskentelevä Martes. Kirjan rakenne toimii kertojien osalta hyvin, on mielenkiintoista saada asioihin ja tapahtumiin eri näkökulmia vaikkakin esimerkiksi Palomita jää minusta hieman etäiseksi. Näiden kertojien lisäksi kirjasta löytyy myös faktatietoa, otteita eri kirjoista, runoista ja nettisivuilta joissa kerrotaan peikoista. Jossain kohdin tätä faktaa oli mielestäni hieman liikaa, sillä en jaksanut lukea oudolla, vanhalla suomella kirjoitettuja pätkiä peikoista. Muuten tykkäsin tästä faktan ja fiktion sekoittamisesta.

Sinisalo kirjoittaa sujuvasti ja kirjan lyhyehköt luvut tekevät siitä nopea- ja helppolukuisen. Kirjan eri osat (ja kirjan nimi) on nimetty Päivänsäde ja menninkäinen-kappaleen sanojen mukaan, ja siitä tykkäsin tosi paljon. Kirjan teemana on ihmisten, sekä ihmisten ja peikkojen, väliset valtasuhteet. Muutamassa kohdassa muutamat tapahtumat suoraan sanottuna yököttivät minua, mutta ehkä minä olen vain vähän herkkis tällaisille jutuille... Muuten kaiken kaikkiaan todella piristävän erilainen kirja, jossa faktan ja fiktion sekoittaminen toimii hyvin ja fantasiaa on minulle juuri sopivasti.

Lukupiirikeskustelussakin tuli esille, että kaikki oikeastaan tykkäsivät tästä kirjasta. Osaa oli yököttänyt samat jutut kuin minuakin mutta ei kaikkia. Meillä oli myös hieman eri kuva esimerkiksi peikosta, ja se aiheutti myös kirjasta jääneen erilaisen fiiliksen. Kivaa oli taas tytöt, kiitos♥

★★★★

Myös esim. seuraavissa blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta:

Amman lukuhetki
Satun luetut
Kaiken voi lukea!

Ps! lainasin oman kirjani kotipaikkakuntani kirjastosta ja ensimmäisellä sivulla oli tällainen kiva yllätys:

Siskoni on Madonna / Christopher Ciccone

2011-11-30T08:37:00.001+02:00

Siskoni on Madonna / Christopher Ciccone

Alkuteos: Life with my sister Madonna, 2008

Suomentaja: Jera Hänninen

Helsinki-kirjat, 2011. 338 sivua.

Kannen suunnittelu: Susanna Appel

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Minä en ole ikinä ollut Madonnan suuri fani, mutta luen mielelläni elämäkertoja ja aitoja paljastuskirjoja maailmantähdistä. Niinpä päätin tarttua tähän uutuussuomennokseen Siskoni on Madonna jonka on kirjoittanut Madonnan veli (ylläri!) Christopher Ciccone.

Heti alkuun täytyy sanoa, että Christopher ei anna kovinkaan positiivista kuvaa siskostaan. Joko Madonna oikeasti on itsekeskeinen, sosiaalisesti lahjaton ja ilkeä tai sitten Christopher on todella katkera sisarensa menestyksestä...

Christopher toimi kauan Madonnan jokapaikanhöylänä, hän oli siskonsa puvustaja ensimmäisillä kiertueilla, hän sisusti siskonsa talot, suunnitteli tälle kiertueita ja oli lohduttava olkapää kun Madonnan ja Sean Pennin tiet erosivat. Christopher teki sisarensa hyväksi todella paljon, mutta Madonnalta harvemmin herui edes kiitosta. Sisustustyöstä palkkaa sai odottaa viikkokausia, ja kun Christopher oli taloudellisesti tiukoilla ostettuaan Madonnalle kallista taidetta jota tämä ei lopulta halunnutkaan, ei rikkaalta siskolta tullut apua.

Kirja alkaa sisarusten lapsuudesta ja päättyy vuoteen 2008. Lapsuutta varjostaa äidin kuolema ja isän uusi avioliitto. Madonnan ja Christopherin suhde on jo lapsena vaikea ja kun he molemmat aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa, tulee suhde entistä vaikeammaksi. Madonna käyttää veljensä hyväntahtoisuutta estotta hyväkseen kasvaessaan maailmantähdeksi. Lopputulos on itsekeskeinen maailmantähti joka ei ota muita huomioon. Juhlissa, jotka vilisevät julkkiksia, kaikkien on palvottava Madonnaa. Alkuvuosina Madonna ei edes osallistunut juhliin, jos siellä oli muita kuuluisuuksia. Silloinhan hän ei ollut keskipiste.

Kirjan pääaihe on kuitenkin mielestäni Madonnan ja Christopherin sisaruussuhde. Sitä oli mielenkiintoista seurata, vaikka se usein aiheuttikin ihmetystä ja kummastusta. Mietin moneen kertaan, miksi ihmeessä Christopher ei aikaisemmin sanonut suoria sanoja siskolleen, miksi hän antoi tämän pompottaa itseään? Myös seksuaalisuus on kirjassa esillä. Christopher on homoseksuaali ja aluksi Madonna oli ainoa, joka tiesi siitä. Christopherin mukaan homoilla oli suuri vaikutus Madonnan uran kannalta hänen uransa alussa ja Madonna viettikin paljon aikaa esimerkiksi homoseksuaalisten tanssijoidensa kanssa sekä AIDS-järjestöjen hyväntekeväisyystapahtumissa. Myöhempinä vuosina Christopher kuitenkin aistii Madonnan mielipiteen muuttuneen, kaikki tanssijat ovat heteroita ja Madonnan ja Guy Richien häissä heitettävä homoläppä saa Christopherin suuttumaan.

Kirja on varsin mielenkiintoinen kuvaus Madonnan elämästä. Nopea- ja helppolukuinen vaikka suomennoksessa sattuneita kielivirheitä hieman huomasinkin. Välillä kirja oli sisällöltään jopa ahdistava ja inhottava, sain huonon kuvan Madonnasta mutta välillä huomasin ärsyyntyväni myös katkerasta Christopherista. Ymmärrän, ettei elämä supertähden veljenä voi olla helppoa - ainakaan sellaisen narsistisen, itsekeskeisen tähden kuin Madonna - mutta kuitenkin. Katkeruus paistoi läpi ja kaikelle haettiin selitystä äidin kuolemasta. Toki Christopher toistaa useasti kuinka hän rakastaa siskoaan, uskoo tästä vain hyvää ja antaa anteeksi tämän mokailut. Christopheria harmittaa, ettei hän ole solminut minkäänlaista suhdetta Madonnan lapsiin ja että siskokin on vuonna 2008 hänelle erittäin etäinen.

Madonna taitaa kiinnostaa minua tämän kirjan jälkeen entistä vähemmän, mutta olen iloinen että luin tämän. Kuten sanottua, elämäkerrat kiinnostavat ja tämän avulla sain täysin uuden kuvan tästä supertähdestä.

★★★

Kurkkaa myös Jennin ja Lukupaikan arviot tästä kirjasta.

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

2011-11-24T19:06:00.001+02:00

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Gummerus, 2011. 392 sivua.

Suomentaja: Kristiina Drews

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Alkuteos: Kartography, 2002

Mistä minulle? Varattu kirjastosta

Kamila Shamsien ensimmäinen suomennettu teos Poltetut varjot nousi viime vuonna lukemistani kirjoista parhaaksi. Shamsien toinen suomennettu teos, ennen Poltettuja varjoja kirjoitettu Kartanpiirtäjä on minusta, jos mahdollista, vielä Poltettuja varjojakin parempi. Todella vahva, koskettava, kulttuurisesti mielenkiintoinen romaani.

Kartanpiirtäjässä seurataan Pakistanin Karachissa syntyneiden Raheenin ja Karimin elämää. Kaksikon vanhemmat ovat tiivis nelikko -kaksi paria, mutta kaikki neljä keskenäänkin erittäin läheisiä. Karim ja Raheen jakavat kaiken syntymästään lähtien. He ovat kuin sisko ja veli, nukkuvat nikama nikamaa vasten, puhuvat anagrammein omaa kieltään, täydentävät toistensa lauseita, lukevat toistensa ajatuksia. He kasvavat onnellisen tietämättöminä ympärillä kasvavista vaaroista, kaupungin väkivaltaistumisesta ja korruptoitumisesta.

Raheen ja kartoista hullaantunut Karim kasvavat yhdessä, he jakavat ystävänsä, perheensä, haaveensa ja salaisuutensa. Pian kaksikko kuitenkin huomaa sen pienen eron, joka heidän perheidensä välillä vallitsee kun Karimin perhe joutuu muuttamaan Lontooseen pakoon Pakistanin väkivaltaisuuksia. Raheen ja Karim erkaantuvat toisistaan, jatkavat yhteydenpitoa kirjeitse mutta pian elämä vie heidät yhä kauemmas toisistaan. Kaksikko on erossa vuosikausia, ja kun he jälleen tapaavat kaikki on muuttunut. Karachi ei ole enää se sama turvallinen koti joka se joskus oli, vanhempien suhteet ovat muuttuneet eikä se läheisin ihminenkään enää tunnu samalta. Kun salaisuudet selviävät, on kurjilta totuuksilta helpompi sulkea silmät. Mutta siinä samassa kaksikko on vähällä menettää toisensa. Ovatko Raheen ja Karim enää tarpeeksi samanlaisia, tarpeeksi entisenlaisia, voidakseen jakaa sisimpänsä toiselle?

Kartanpiirtäjä on tiivis, intiimi romaani jonka tarina ja henkilöt tulevat lähelle. Poltetut varjot oli paljon laajempi ja tarina "rehotti" enemmän, tässä taas keskityttiin Raheenin ja Karimin tarinaan. Kamila Shamsie osaa luoda henkilöhahmot, joihin on helppo samaistua. Tarina on koskettava, surullinen, pelottavakin. Ennen kaikkea kirjan tarina on todentuntuinen kertomus ystävyyden vahvasta siteestä levottomissakin olosuhteissa, välillä eri puolilla maailmaa. Kirjassa liikutaan eniten mielenkiintoisessa Pakistanissa, mutta välillä tehdään hyppäyksiä Lontooseen ja Amerikkaankin. Minä pidän hurjasti kirjoista, joissa kerrotaan eri maiden kulttuureista ja tavoista. Minusta on ihan mahtavaa hypätä uuden kirjan mukana täysin tuntemattomaan, ja pala palalta koota isompaa tilkkutäkkiä tästä uudesta kulttuurista, uudesta maasta.

Pidin Kartanpiirtäjästä todella paljon. En keksi tästä mitään negatiivista sanottavaa. Muutamaa kohtaa en ehkä ihan tajunnut, mutta tykkään siitäkin, että kirjailija antaa lukijankin vähän ajatella ja lukea rivien välistä, eikä tarjoile kaikkea valmiina. Kirjan tarinassa on hieno sanoma ja minun kriteerini loistavalle kirjalle täyttyy; kävin lukukokemuksen aikana läpi monia tunteita, niin vihaa ja surua kuin iloakin!

★★★★★

ps! Kirjan kansi on myös aivan upea:)

**********maailmanvalloitusprojekti: Pakistan**********

Myös seuraavissa blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta:

Mari A:n kirjablogi

Oota, mä luen tän eka loppuun

Keltin uni / Mario Vargas Llosa

2011-11-20T19:34:00.000+02:00

Keltin uni / Mario Vargas Llosa

Alkuteos: El sueño del celta, 2010

Otava, 2011. 516 sivua.

Suomentaja: Sulamit Hirvas

Mistä minulle? Kirjastosta varattu

Rakastuin aiemmin tänä vuonna viime vuoden Nobel-voittajan Mario Vargas Llosan romaaniin Tuhma tyttö. Siksi halusin myös lukea Vargas Llosan juuri suomeksi ilmestyneen romaanin Keltin uni. Ihan samalle tasolle Tuhman tytön kanssa tämä kirja ei yllä, mutta taitava kirjoittaja Vargas Llosa ehdottomasti on.

Irlantilainen Roger Casement lähti 1900-luvun alussa Britannian konsuliksi Kongoon. Kongossa hän sai seurata maan alkuasukkaiden kammottavaa kohtelua ja kirjoitti Britannian konsulina lehtijuttuja kokemuksistaan. Kongon jälkeen Casement matkusti Amazoniaan ja koki järkytyksen. Etelä-Amerikassa nimittäin alkuasukkaiden kohtelu oli vielä Kongoakin hurjempaa. Kumiviljelmillä työskentelevien intiaanien ruumiinosia silvottiin, naisia ja tyttöjä raiskattiin miesten silmien alla ja ihmisiä surmattiin jos parempaa tekemistä ei keksitty. Huonosti käyttäytyvät joutuivat auringon paahtamalla aukiolle jalkapuihin, ilman ruokaa ja vettä, kunnes he kuihtuivat pois. Kuihtuneet ruumiit heitettiin viidakkoon eläinten ruuaksi. Casementin vuodet ulkomailla olivat sekä fyysisesti että psyykkisesti rankkoja. Välillä häntä kiusasi malaria ja siihen kuuluva korkea kuume, välillä taas jatkuva ripuli tai satiaiset.

Rankkojen vuosien jälkeen Casement sai arvonimen sir ja ryhtyi taistelemaan Irlannin itsenäisyyden puolesta. Kaikki "isot miehet" eivät kuitenkaan pitäneet tästä ja Casement joutui tärmäyskurssille Britannian hallinnon kanssa ja hänet vangittiin vuonna 1916. Jo kirjan alussa lukijalle selviää, että Casement istuu vankilassa odottaen hirttopäiväänsä. Kirjassa saa rinnakkain seurata nykyhetkeä ja Casementin menneisyyttä, seikkoja jotka aiheuttivat vangitsemisen ja hänen kuolemanjälkeisen mustamaalaasimen. Kuolemansa jälkeen Casementin seksuaalisuudesta käytiin kiivasta väittelyä hänen päiväkirjamerkintöjensä sekä lääkärintarkastuksen vuoksi.

Keltin uni on historiallinen romaani Roger Casementin elämästä, vaikka en ennen kirjan aloittamista hoksannut, että Casement on todellinen henkilö. Vargas Llosan kieli on tuttua Tuhmasta tytöstä, sujuvaa, varsin helppoa mutta silti hienoa. Afrikan, Amerikan ja Euroopan kulttuuri 1900-luvun alussa oli myös mukavaa seurattavaa. Kirjassa oli minun makuuni hieman liikaa sitä politiikkaa ja henkilöitä (joilla oli vaikeita nimiä) oli vähän liikaa, jotta olisin ihan pysynyt kärryillä. Tykkäsin kirjassa siitä, että se vuorotellen kertoi nykyajasta (kun Casement istui vankilassa) sekä miehen menneisyydestä maailman eri kolkissa. Myös Casementin seksuaalispainotteiset päiväkirjamerkinnät olivat varsin mielenkiintoista luettavaa. Pisteet myös siitä, että Vargas Llosa oli kirjoittanut jälkisanat Casementin kuoleman jälkeisestä mustamaalaamisesta ja tämän homoseksuaalisuuden paljastumisesta. Homoseksuaalisuus tuli hyvin esille jo kirjassa, mutta tapa jolla se tuli julkiseksi oli epäselvää.

Ei siis sisällöltään ihan Tuhman tytön veroinen kirja, mutta Vargas Llosa nousee silti yhdeksi suosikkikirjailijakseni.

★★★

Naapurit / Inna Patrakova

2011-11-17T09:18:00.001+02:00

Naapurit / Inna Patrakova

Venäjänkielinen alkuteos: Sosedi

Suomentaja: Eero Balk

Helsinki-kirjat, 2011. 190 sivua.

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Inna Patrakovan toinen romaani Naapurit pureutuu suomalaisten ja venäläisten välisiin eroihin hauskalla otteella. Antti ja Leena Leppänen viettävät kesälomaa mökillään Saimaan rannalla. Mökki on hiljainen ja rauhallinen kunnes heidän uudet mökkinaapurinsa saapuvat paikalle. Antin ja Leenan hämmästykseksi uudet naapurit ovat venäläinen pariskunta, keski-ikäinen Nikolai sekä tämän tuore, parikymppinen vaimo Lena. Lenalla on lisäksi mukanaan oma pieni vauvansa, minipossu nimeltä Boris, joka sekoittaa mökkinaapurien suhteita omilla puuhillaan.

Naapureilta puuttuu yhteinen kieli, joten kun ongelmia esimerkiksi roskien lajittelun kanssa ilmenee, täytyy ottaa muut keinot käyttöön. Avuksi kutsutaan välillä jopa Leppästen nuori tytär Kira joka vanhempiensa kiusaksi opiskelee venäjän kieltä Helsingissä. Naapurusten suhde muuttuukin lopulta kovasti kun Kira päättää matkustaa Venäjälle ystävättärensä kanssa...

Inna Patrakova kirjoittaa hauskasti ja pureutuu venäläisten ja suomalaisten välisiin suhteisiin huumorilla. Kirjan parasta antia olikin minusta "stereotyyppiset" kuvat sekä suomalaisista että venäläisistä, kirjassa kumpikin kulttuuri sisältää yhtä paljon outoja piirteitä ja kummallekin nauretaan yhtä paljon. Minua häiritsi hieman tapahtumissa sattuva hyppäys kohdassa, jossa kirjan koko juoni ikään kuin kääntyy päälaelleen. Leppästen tytär Kira mainitaan sivulauseessa kirjan alussa, mutta yhtäkkiä tytöllä onkin varsin iso rooli tapahtumien kulussa. Se oli odottamatonta, mutta jotenkin hieman päälleliimattu juttu.

Kirjan aihe on mielestäni ehdottoman tärkeä ja koska kirjailija itse on Venäjällä syntynyt, mutta nykyisin Suomessa asuva, uskon että hän tietää mistä kirjoittaa. Kaiken kaikkiaan kirja jää kuitenkin hieman pinnalliseksi eikä koskettanut minua sillä tavalla kuin jotkut kirjat tekevät. Välipalakirjaksi kuitenkin todella hauska piristys.

★★★

Myös anni.M ja Susa ovat lukeneet tämän kirjan.

Paluu / Turkka Hautala

2011-11-11T22:00:00.000+02:00

Paluu / Turkka Hautala

Gummerus, 2011. 315 sivua.

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? omasta kirjahyllystä, alkuperä ei muistu mieleen?

Ihastuin kovasti Turkka Hautalan esikoisromaaniin Salo jonka luin aiemmin tänä vuonna joten en yllättynyt kun tykästyin kovasti myös tähän Hautalan toiseen romaaniin.

Hautalan toisen romaanin, Paluun, päähenkilönä on Väinö Linna joka opiskelee valokuvausta Helsingissä. Kesäloman koittaessa Väinö päättää lähteä tapaamaan isäänsä lapsuuden kotikaupunkiinsa. Isän ja Väinön välinen kirjeenvaihto harveni jossain vaiheessa ja viime aikoina kirjeitä ei ole tullut enää lainkaan. Väinön isä, Linnan Hessu, kavereiden kesken Hänkki, on naistenmies, alkoholista nauttiva ex-kustannuspomo. Päivänä, jolloin Väinö muutti Helsinkiin opiskelemaan oli isä niin kehnossa kunnossa edellisen yön juomaputken jäljiltä, että hän ei pystynyt hyvästelemään poikaansa.

Kun Väinö palaa kotikaupunkiinsa hän haluaa tietysti tavata isänsä mutta myös selvittää paljon ajatuksia ja muistoja lapsuudesta. Väinö tapaa tuttuja menneisyydestä ja lopulta myös isänsä. Paljon muistoja palaa mieleen ja Väinö kaipaa selityksiä epäselville muistoilleen. Miksi isän ja Väinön sisaren Eevan suhde yhtäkkiä muuttui niin oudoksi, miksi he lopettivat keskenään puhumisen? Miten ja miksi äiti oikeasti kuoli aivan liian aikaisin? Miksi isä, joka joskus oli kännissä hauska ja leikki Väinön kanssa aarteenmetsästystä yhtäkkiä muuttui kännissä pahaksi, ilkeäksi, vihaiseksi?

Turkka Hautala on kirjailijana taitava niin monella alueella, etten tiedä mistä aloittaisin kehumisen. Ensinnäkin henkilöhahmot ovat niin huolella kuvailtu, että he tulevat lukijaa todella lähelle. Kaikki henkilöt ovat todentuntuisia, ihmisiä oikeasta elämästä. Kirjassa ei mässäillä erityisillä tapahtumilla, vaan tapahtumat etenevät Väinön lapsuusmuistojen kautta, välillä piipahdetaan myös isän päiväkirjamerkinnöissä. Pidin kirjassa myös sen "suomalaisuudesta", siitä, kuinka Paluussa kuvaillaan tavallista suomalaista yhteiskuntaa penkeillä makaavine spurguineen ja sylkevine teineineen.

Vaikka Paluu kertoo rankoista ja surullisista aiheista -alkoholismista, kuolemasta, perheen rikkoutumisesta, salailusta ja rankasta kasvamisesta nuoresta ujosta pojasta itsenäiseksi mieheksi - on kirja minusta silti jollain tavalla kaunis ja toivoa antava. Hautalan kieli on kaunista ja sujuvaa ja kirjan tapahtumia, isän ja pojan suhdetta, kuvaillaan todentuntuisesti. Minua tämä kirja kosketti ja en voi kuin innolla odottaa Hautalan seuraavaa romaania ja toivoa, että mahdollisimman moni muukin lukisi tämän kirjan.

★★★★★-

Paluu on luettu myös seuraavissa blogeissa: P.S. Rakastan kirjoja, Kirsin kirjanurkka, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Lumiomena ja Juuri tällaista.

Ps! Kirjan kansi on minusta todella kaunis ja kirjaan sopiva:)

Metsäjätti / Miika Nousiainen

2011-11-09T16:27:00.000+02:00

Metsäjätti / Miika Nousiainen

Otava, 2011. 286 sivua

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Halusin saada Miika Nousiaisen romaanin Metsäjätti luettua ennen Finlandia-ehdokkaiden julkistamista torstaina, sillä tätä kirjaa on useassa eri blogissa ehdoteltu listalle. Minun näkemykseni siitä, kelpaisiko tämä kirja F-ehdokkaaksi löytyy postauksen lopusta;)

Pasi Kauppi palaa lapsuusmaisemiinsa Törmälään työtehtävän merkeissä. Pasi on Metsäjätti-nimisen metsäteollisuuden suuryhtiön "pikkupomo". Hän oli yksi ainoita joka nuorena jätti Törmälän taakseen ja muutti Helsinkiin opiskelemaan. Kotona odottaa kaunis vaimo Emilia joka sisustaa kotia tulevaa vauvaa ajatellen. Pasi saa paskamaisen tehtävän: Törmälän tehtaalta on irtisanottava yli 50 henkilöä ja Pasin on tietysti tehtävä se. Tehtävä ei ole helppo, eikä varsinkaan kun tehtaalla työskentelee paljon lapsuudesta tuttuja naamoja, kuten Pasin lapsuudenystävä Janne.

Törmälässä oleskelu ja nuoruudesta tuttujen naamojen näkeminen herättää Pasissa paljon tunteita ja kipeitä muistoja heistä, jotka edelleen ovat Törmälässä, mutta myös heistä joita ei enää ole. Törmälän tehdas on tärkeässä osassa Pasinkin menneisyydessä, joten kuinka hän pystyy sanomaan tuttavilleen päin naamaa, että heidät on irtisanottu? Tehdas on Törmälän ainut ylpeydenaihe, se pitää koko kylän kasassa. Mitä asukkaille jää työpaikan menettämisen jälkeen käteen? Liput Metallican keikalle ja uusi selkäreppu.

Olen lukenut joskus vuosia sitten Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen ja tykkään hänen rennon hauskasta kirjoitustavasta. Metsäjätin aihe ei ennakkoon kiinnostanut minua kovinkaan paljon, joten nostan hattua kirjailijalle, joka kirjoittaa niin hyvin ja mielenkiintoisesti että saa minut suorastaan ahmimaan kirjaa, jonka aiheesta en ymmärrä pätkän vertaa. Olen armottoman huono ymmärtämään mistä esim. YT-neuvottelut johtuvat, mitä ne edes on. Metsäteollisuudesta en myöskään ymmärrä yhtään sen enempää, mutta tämä kirja opetti uutta siitäkin. Nousiainen kuvailee myös henkilöitä hienosti. Sekä Pasi että Janne, jotka vuorottelevat kirjan kertojaääninä, olivat todentuntuisia, tavallisia suomalaisia miehiä. Heillä oli samantyyppinen tausta mutta niin erilaiset elämät. Heidän välinen kontrasti ja ystävyyssuhde oli minusta kirjan parhaita ja mielenkiintoisimpia juttuja.

Pidän Nousiaista jotenkin hauskuuttajana, pitkälti varmasti Vadelmavenepakolaisen vuoksi, ja vaikka Metsäjätin aihe on rankka ja vaikea, kyllä kirjailija tässäkin hauskuuttaa. Törmälän väki on kaikessa negatiivisuudessaan samalla hauskoja ja osaavat kaikesta päätellen joskus nauraa itselleenkin. Kirjassa on kuitenkin paljon alakuloisuutta ja traagisiakin ihmiskohtaloita, mutta minusta tämä kirja on kuitenkin hirveän maanläheinen ja todentuntuinen. Pystyn myös hyvin kuvittelemaan Törmälän kaltaisen, pienen suomalaisen kylänpahasen jossa kaikki tuntevat toisensa, jossa on yksi baari ja yksi kauppa ja jossa kaikki juoruilevat toisistaan. Olen itse asunut elämäni ensimmäiset 20 vuotta samantyyppisessä kaupunginosassa ja ymmärrän asumistavan hyvät puolet, mutta myös ne huonommat puolet. Metsäjätti on minusta hyvä kuvaus suomalaisuudesta ja suomalaisesta kulttuurista ja metsätaloudesta ei ole tietääkseni hirveästi aiemmin kirjoiteltu. Tärkeä ja hieno kirja Nousiaiselta ja en tosiaankaan pahastu, jos tämä olisi Finlandiaehdokkaana;)

★★★★+

Metsäjätti on myös luettu seuraavissa blogeissa:
Kirjainten virrassa, Ilselä, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Mari A:n kirjablogi, kirjahamsteri

Hotelli Panama / Jamie Ford

2011-11-07T19:58:00.001+02:00

Hotelli Panama / Jamie Ford

Alkuteos: Hotel on the Corner of Bitter and Sweet, 2009

Karisto, 2011. 384 sivua

Suomentaja: Annukka Kolehmainen

Kannen suunnittelu: Pirta Syrjänen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Eletään vuotta 1986 Yhdysvaltain Seattlessa. Juuri leskeksi jäänyt Henry saapuu vanhan hotelli Panaman ulkopuolelle ja huomaa, että vuosia laudoitettuina olleet ikkunat ovat nyt aukaistu. Henry astuu sisään ja muistot tulvivat hänen mieleensä. Muistot vuosien takaa, sotavuosilta 1940-luvulta.

Jamie Fordin esikoisromaani Hotelli Panama kertoo rinnakkain vuodesta 1986 sekä 1940-luvun tapahtumista. Henry löytää Hotelli Panaman kellarista kasoittain tavaroita jotka kuuluvat japanilaisperheille jotka pakotettiin sodan aikana, vuonna 1942, pakenemaan keskitysleirille. Tavaroiden joukosta Henry löytää poikansa avulla tuttuja, rakkaita esineitä. Levyllisen musiikkia vuosien takaa, levyllisen kauniita muistoja jotka kaikessa kauneudessaan tekevät myös kipeää.

Vuonna 1942 Henry oli kaksitoistavuotias. Hän asui Seattlen kiinalaiskorttelissa ankaran isänsä sekä hiljaisen, varovaisen äitinsä kanssa. Isä oli pakottanut Henryn amerikkalaiseen kouluun jossa poikaa kiusattiin rinnassa komeilevasta "olen kiinalainen" -merkistä jonka Henryn isä pakotti poikansa ylle. Ainut pieni päivittäinen piristys oli tunnin mittainen työskentely koulun ruokalassa. Henryn oli pakko tehdä töitä koulupäivän aikana, jotta hän kiinalaisten vanhempien lapsena sai käydä amerikkalaista koulua. Ruuan tarjoilu töykeille amerikkalaislapsille ei Henryä kiinnostanut, mutta keittiössä auttoi myös Keiko. Kaunis, japanilaisten vanhempien Amerikassa syntynyt tytär, kaksitoistavuotias Keiko joka niin ikään joutui työn avulla ansaitsemaan paikkansa amerikkalaisessa koulussa. Henry ja Keiko tapailivat myös koulun jälkeen, usein tapaamispaikka on kiinalais- ja japanilaiskorttelin välissä, hotelli Panaman kohdalla. Kellarikuppiloissa soi jazz kun Henry ja Keiko suunnistivat retkilleen.

Nuorten kielletty rakkaus päättyy kuitenkin traagisesti kun Keikon perhe lukuisten muiden japanilaisperheiden tavoin pakotetaan lähtemään keskitysleirille kaupunkien ulkopuolelle. Henry jää yksin isän kanssa, joka ei enää puhu hänelle, sekä äidin joka ei uskalla panna miehelleen kampoihin. Henry jää yksin amerikkalaislasten kouluun ja ainut ilo hänen päivissään on enää hetki jolloin hän saapuu kotiin ja näkee, josko Keikolta olisi tullut uusi kirje. Alussa kirjeitä saapuu usein, mutta pian ne loppuvat kokonaan. Näinkö helposti Keiko unohti Henryn?

Vuosia myöhemmin, 1986, kaikki muistot sotavuosilta palaavat Henryn mieleen. Hän muistaa Keikon kauniit silmät, tämän pehmeät, täydelliset kädet kun ne puristivat Henryn omaa kättä. Keikon keltaisen keämekon joka liehui tuulessa ja Keikon mustia hiuksia koristaneen valkoisen kangasnauhan. Hän muisti Keikon luonnoslehtiöt, hänen yksityiskohtaiset piirustuksensa ja hänen kauniit, pehmeät hiukset. Kampaillessaan uuden arjen kanssa vaimon kuoleman jälkeen Henry miettii menneisyyttään, pitäisikö hänen vielä kerran yrittää etsiä Keiko käsiinsä, vai onko rikkinäistä levyä enää mahdoton korjata?

Olin aika varma jo ennen kirjan lukemista, että pitäisin tästä ja kyllä vain -viihdyin erinomaisesti tämän kirjan parissa! Pidin siitä, että kirjan tapahtumat vaihtelivat sotavuosissa ja vuodessa 1986. Minusta Henry oli ihanan sympaattinen päähenkilö, hänen ajatuksiinsa oli helppo samaistua ja hänestä oli helppo pitää. Henryn isä aiheutti taas vahvoja päinvastaisia tunteita - niin ankara, ilkeä ihminen! Henryn ja Keikon suloinen nuori rakkaus oli hienosti kuvailtu ja aiheena toinen maailmansota, kaikessa kauheudessaan, kiinnostaa minua kovasti. Olikin kerran mukava lukea sodasta hieman eri näkökulmasta - nyt kertojina toimi eurooppalaisten sijasta aasialaisperheiden Amerikassa syntyneet ja eläneet lapset.

Tämä on Jamie Fordin esikoisromaani ja minusta tämä on esikoiseksi todella vahva. Tarina pysyy mielenkiintoisena alusta loppuun ja kielikin kantaa. Muutamassa kohdassa huomasin outoja lauserakenteita ja sanavirheitä, mutta eipä ne nyt hirveästi päässeet häiritsemään. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin hyvä lukukokemus ja suosittelenkin tätä kaikille lämpimästi. Kirjan takakansitekstiä en kuitenkaan suosittele lukemaan sillä mielestänise spoilaa, taas kerran, ihan liikaa!

★★★★+

He eivät olleet eläimiä / Anu Silfverberg

2011-11-05T11:16:00.000+02:00

He eivät olleet eläimiä / Anu Silfverberg

Avain, 2011. 256 sivua

Kannen suunnittelu: Satu Kontinen

Mistä minulle? saatu arvostelukpl kustantajalta

Anu Silfverbergin uusi novellikokoelma He eivät olleet eläimiä koostuu kymmenestä lyhyestä tarinasta. Näissä novelleissa ihmiset kohtaavat toisensa mutta mietitään myös, kuinka me ihmiset lopulta eroamme eläimistä:

"Mikä lopulta erottaa ihmisen eläimestä? Mikä muu kuin tavarat, velvollisuudet ja valheet?"

Kokoelma sisältää monipuolisia novelleja; yhden jossa veljekset tapaavat toisensa isän kuoleman jälkeen tämän asunnossa, toisen jossa raskaana oleva nainen tapaa raskaana olevan emakon. Yhdessä novellissa masentunut äiti ei jaksa omaa lastaan mutta kohdistaa hellyytensä vieraaseen, pulassa olevaan lapseen ja toisaalla jätetty vaimo seuraa miehensä ja tämän uuden naisen suhdetta ehkä hieman liiankin läheltä.

Minä en tunnetusti ole kovinkaan suuri novellien ystävä, minulle jää lyhyistä tarinoista yleensä vain sellainen fiilis, että haluaisin lukea enemmän. Tässäkin oli muutamassa kohdassa juuri niin, mutta minusta useimmat näistä tarinoista oli juuri sopivan pituisia tällaisina lyhyinä novelleina. Minun suosikkinovelleihini tästä kirjasta kuuluu ehdottomasti "Raija Orava" sekä "Liima". Ensiksi mainittu kertoo juurikin niistä kahdesta aikuisesta veljeksestä jotka tapaavat ensi kerran pitkään aikaan kun he saapuvat kuolleen isänsä asunnolle siivoamaan ja jakamaan tämän tavaroita. "Liima" taas kertoo masentuneesta äidistä joka suuttuu omalle lapselleen, mutta osoittaakin kiintymystä ja hellyyttää vierasta lasta kohtaan.

Silfverbergin kieli on kaunista ja takakannen teksti "viiltävän tarkkaa" kuvailee hänen kielenkäyttöänsä mielestäni hyvin. Novelleissa käsitellään tärkeitä aiheita ja jokaisesta jää käteen jokin opetus tai jokin ajattelemisen arvoinen seikka. Vaikka minun on hieman vaikea arvioida novelleja minä siis tykkäsin tästä kokoelmasta aika paljonkin, jokainen pieni tarina oli omalla tavallaan hyvä. Ja luulen, että (entisenä) novellivihaajana opin vihdoin oikean tavan lukea näitä kokoelmia: ei koko kirjaa putkeen, vaan yksi herkkupala silloin tällöin!

★★★+

Lauantai / Ian McEwan

2011-11-03T19:55:00.001+02:00

Lauantai / Ian McEwan

Alkuteos: Saturday, 2005

Otavan kirjasto, 2006. 388 sivua.

Suomentaja: Juhani Lindholm

Kannen kuva: Chris Frazer Smith

Mistä minulle? ostos viime vuoden kirjamessuilta

Ian McEwanin Lauantai valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi. Lauantai kertoo, nimensä mukaisesti, yhdestä lauantaista neurokirurgi Henry Perownen elämässä. Vaikka kyseessä on vain yhden päivän tapahtumat, ei kirja kuitenkaan mene tylsäksi asioiden listaamiseksi vaan siinä kerrotaan paljon Perownen menneisyydestä ja myös tulevasta.

Eletään vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeistä aikaa. Henry Perownen aamu alkaa jo aamuyöllä kun hän ei saa nukutuksi joten päivä lähtee käyntiin liekehtivän lentokoneen katselulla makuuhuoneen ikkunasta. Terrori-iskujen jälkeen kaikki mikä muistuttaa niistä tapahtumista, saavat Henryssä aikaan pelon tunteita. Lentokoneen katselun jälkeen Henry jatkaa aivan normaalin vapaapäivän viettoa, mutta aamuiset näkymät ikkunasta ja kaupungilla liikkuvat mielenosoittajat tuovat mieleen paljon ajatuksia maailman tilanteesta ja politiikasta. Henry lähettää kuitenkin rakkaan vaimonsa töihin ja jatkaa vapaapäiväänsä pelaamalla squashia työkaverinsa kanssa. Lauantai muuttuu lopulta hyvin erilaiseksi vapaapäiväksi sillä Henry huomaa pian, että päivästä ei tullut alkuunkaan sellainen kuin hän oli suunnitellut.
En aio kertoa juonesta sen enempää, sillä jo kirjan kansilieve paljasti minusta tapahtumista liikaa. Suosittelen siis lukemaan ja kokemaan päivän tapahtumat ihan itse.

McEwanin kirja kertoo hienolla tavalla kuinka pienillä yksittäisillä tapahtumilla voi olla kovin suuri merkitys yhden ihmisen tai yhden perheen elämässä. Kirjassa käsitellään lääketiedettä, psykologiaa, yhteiskuntaa, politiikkaa, rakkautta, pelkoa ja vihaa. Olen usein kovasti tykästynyt McEwanin tapaan luoda henkilöhahmoja kirjoihinsa, niin myös tässä. Henry Perowneen on helppo samaistua ja hänestä on helppo pitää. Myös Perownen ympärillä pyörivät ihmiset, perheenjäsenet ja työkaverit ovat hienosti kuvailtuja ja heitä on kaikenlaisia. Mainittakoon esimerkiksi Perownen vaimon isä, kuuluisa omaperäinen runoilija joka oli kaikessa koppavuudessaan varsin mielenkiintoinen tapaus.

Lauantai on myös kielellisesti taattua McEwania. Minusta McEwan kirjoittaa kauniisti ja tässä kirjassa esimerkiksi squashottelun kuvailu oli todella yksityiskohtaista ja hienoa. Minusta se on myös taitavan kirjailijan merkki, jos osaa kirjoittaa lähes 400 sivua yhden päivän tapahtumista kirjan silti olematta tylsä. Koska yhden päivän tapahtumiin oli myös lisätty Henryn ajatuksia menneestä ja tulevasta, pysyi mielenkiinto yllä läpi koko kirjan. Ja erityisesti yhden käännekohdan jälkeen ahmin kirjan loppuun saakka täysin uppoutuneena...

En oikein osaa enää laittaa lukemiani McEwaneita paremmuusjärjestykseen, mutta ehkä ei tarvitsekaan. Ian McEwan on yksi suosikkikirjailijoitani ja minulla on vielä paljon kehuttu Sovitus lukematta. Odotan siis sen lukemista innolla ja olen varsin tyytyväinen tämänkertaiseen kirjavalintaamme lukupiirissä. Suurin osa meistä oli aika samoilla linjoilla ja tykkäsi kirjasta ja se on lukupiirillemme jokseenkin harvinaista;)

★★★★

Kirjaa on käsitelty myös seuraavissa blogeissa:

Leena Lumi

ja Kirjavinkeissä.

Apinatalo / Sara Gruen

2011-10-29T22:13:00.000+03:00

Apinatalo / Sara Gruen

Alkuteos: Ape House, 2010

Bazar, 2011. 335 sivua

Suomentaja: Laura Jänisniemi

Kannen suunnittelu: Greg Mollica

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

"Makena nojautui seinää vasten ja alkoi viittoa. Se paukutti rystysillään toisen käden kämmentä. Viittoma tarkoitti "kelloa"; bonobot käyttivät sitä Isabelista. "Isabel äkkiä. Bonzi hakee Isabelin tänne. Isabel äkkiä tulee nyt." (...)"

Makena ja Bonzi ovat kaksi kuudesta hellyyttävästä bonoboapinasta joita Isabel Duncan hoitaa ja jonka käyttäytymistä hän tutkii. Isabel työskentelee kielilaboratoriossa ja tutkii muun muassa bonobojen kommunikaatiota ja viittomia. Sara Gruenin toisen suomennetun romaanin Apinatalon tapahtumat saavat alkunsa kun Isabelin tutkimuskeskukseen tehdään pommi-isku. Isabel loukkaantuu vakavasti ja sairaalassa maatessaan hän ymmärtää, että bonobot ovat päässeet karkuun ja piileskelevät peloissaan ties missä.

Loukkaantunut Isabel ei pysty tekemään mitään, mutta huomaa pian kotiin päästessään mainoksen uudesta tosi-tv-ohjelmasta jonka pääosassa on kuusi bonoboapinaa. Pian televisiosta saakin seurata Isabelin bonobojen puuhia - he tilaavat tietokoneen kautta ruokaa ja tavaroita itselleen, harrastavat estotonta seksiä ja kommunikoivat viittomilla keskenään. Pian Isabel myös huomaa, että hänen rakkaat bonobonsa pyytävät viittomalla Isabelin apua -he haluavat että hän hakee heidät pois vankeudesta.

Samoihin aikoihin toimittajana työskentelevä John ottaa lopputilin työstään tajuttuaan, ettei kollegoihin voi luottaa. John lähtee Amanda-vaimonsa perään Los Angelesiin toivoen löytävänsä uuden työn. Lopulta hän saa työn, joka onkin kovin erilainen kuin mitä hän on suunnitellut. Toimittajan työ juorulehdessä ei aluksi kuulosta hyvältä, mutta kun hän saa kuulla pääsevänsä seuraaman Apinatalon ympärillä kuhisevia ihmisiä työ vaikuttaa oitis paremmalta.

John ja Isabel tapaavat ja John lupaa omien ongelmiensa selvittämisen ohella auttaa Isabelia saamaan bonobot takaisin. Onko Isabel lopullisesti menettänyt bonobot uteliaille ihmisille vai onnistuuko hän ystäviensä avulla saamaan perheensä taas kokoon?

Apinatalo kertoo lukijalle paljon eläinten maailmasta, siitä kuinka viisaita bonobot ovat, bonobot jotka ovat meitä ihmisiä lähimpänä ja jakavat 97% geenistöstämme. Myös kirjan toinen aihe, apinoiden tosi-tv-ohjelma, kertoo paljon nykykulttuurista, siitä miten viihdemaailman ammattilaiset ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen katsojia sarjoilleen. Toki tämä kertoo paljon myös television katsojista... On hurjaa ajatella, että tämäntapaiset ohjelmat saisivat paljon katsojia -viattomia eläimiä on suljettu pieneen tilaan ja kaikki heidän tekonsa kuvataan ja lähetetään suorana lähetyksenä kellon ympäri.

Kirjana Apinatalo on siis aiheeltaan kiinnostava ja tässä oli kaikki ainekset, mutta... Minusta tässä oli hieman liikaa henkilöitä ja olisin mielelläni keskittynyt enemmän Isabeliin ja bonoboihin. Kirjassa oli paljon muitakin henkilöitä, kukin tavallaan kiinnostavia, mutta en kokenut että esimerkiksi vihreätukkainen vegaani Nathan tai Johnin vaimo Amanda lopulta olivat juonen kannalta erityisen tärkeitä. Niinpä olisin mielummin lukenut vaikka enemmän Isabelista, hänen taustastaan (johon viitattiin pinnallisesti muutaman kerran) ja bonoboista. Koska opiskelen psykologiaa olen ollut muutamalla kurssilla jossa viitataan Kanziin jonka kommunikaatiotaidon sanotaan olevan 2.5 vuotiaan lapsen tasolla. Olisin siis mielelläni lukenut myös enemmän bonobojen kommunikaatiosta, siitä miten Isabel heille sitä opetti ja miten niitä tutkittiin ja harjoitettiin.

Gruenin esikoisromaani Vettä elefanteille on minulle tärkeä kirja ja pidin siitä valtavasti. Siksi odotin tältä uutuudeltakin paljon, mutta valitettavasti tämä oli minulle pienoinen pettymys vaikka tämä ei missään tapauksessa ole huono kirja!

★★★+

Kirjaa on luettu ja käsitelty myös seuraavissa blogeissa: Järjellä ja tunteella, Kirjojen keskellä.

Carrien nuoruusvuodet / Candace Bushnell

2011-10-28T13:57:00.000+03:00

Carrien nuoruusvuodet / Candace Bushnell

Alkuteos: The Carrie Diaries, 2010

Tammi, 2010. 398 sivua

Suomentaja: Liisa Laaksonen

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

Olen suuri Sinkkuelämää-tv-sarjan fani ja halusin ehdottomasti lukea Candace Bushnellin kirjoittaman kirjan Carrien nuoruusvuodet joka kertoo Carrie Bradshawn viimeisestä lukiovuodesta.

Carrie asuu siis pienesstä Castleburyn kaupungissa kahden nuoremman siskonsa sekä isänsä kanssa. Äiti on muutamia vuosia aiemmin kuollut syöpään. Kirjan alussa Carrie aloittaa viimeisen vuoden lukiossa, hänellä on kasa ystäviä ja hän on varsin tyytyväinen elämäänsä. Pieni ongelmia kuitenkin ilmenee kun hän tajuaa että hän on kaveriporukkansa ainut neitsyt ja jo 18 vuotias!

Carrien lukioon saapuu sydäntenmurskaaja Sebastian Kydd joka on komea, seksikäs ja kaikkien tyttöjen päiväuni. Sebastian osoittaakin yllättäen kiinnostusta Carrieta kohtaan vaikka suositumpia, nättejä tyttöjä on paljon. Esimerkiksi koulun suosituin, pidetyin ja vihatuin kuningatar Donna LaDonna osoittaa tietysti kiinnostuksensa Sebastianiin, mutta tämä valitsee Carrien.

Carrie alkaa seurustella Sebastianin kanssa, haaveilee samalla kirjailijan urasta ja muutosta New Yorkiin ja osallistuu koulun uimakilpailuihin. Hän tapaa ystäviään ja pääsee pian kirjoittamaan koulun lehteen Pähkinään. Pian kuitenkin Sebastian osoittautuukin ihan joksikin muuksi kuin mitä Carrie on luullut ja Sebastianin lisäksi välit menevät myös poikki parhaaseen ystävättäreen Laliin. Onneksi kuitenkin kesäloma häämöttää jo, ja Carrie pakkaa kimpsunsa ja suuntaa kesän viettoon New Yorkiin jossa hän osallistuu kirjoittajakurssille. Loppu onkin historiaa...

Voi että mikä juoni tässä kirjassa oli! Tämän on pakko olla nuortenkirja vaikka sen kirjaston aikuistenosastolta nappasinkin mukaani. Lukiessani mieleen tuli teininä lukemani Sweet Valley High-kirjat ja muuta teinihömpät. Tässä on ihan samat tapahtumat, lukioiden ystäväklikit, suositut, nörtit ja "ne siinä keskellä". Suosittu poika rakastuu vähemmän suosittuun tyttöön jne jne... Enkä minä kyllä saa tätä nuorta Carrieta sopimaan yhteen sen tuntemani Carrien kanssa, eli taidan tästä lähtien kyllä pysyä tv-sarjan seuraamisessa ja jättää nämä Sinkkuelämää-kirjat lukematta. Kuten Polka kirjoitti, harmi että niin hyvästä tv-sarjasta saa edes kirjoittaa näin kehnoja kirjoja.

★+

Polkan lisäksi myös Lukutoukkailua-blogi on kirjoittanut tästä kirjasta.

Ps! Suuret onnittelut eilen palkituille kirjabloggaajille!! Minusta tämä on tosi hieno juttu ihan kaikille kirjabloggaajille, kiva nähdä että meidät tosiaan on huomattu! Vautsi! :)

Hungerelden / Eriksson & Axlander Sundquist

2011-10-27T13:40:00.000+03:00

Hungerelden / Jerker Eriksson & Håkan Axlander-Sundquist

Ordupplaget, 2011. 409 sivua.

Kannen suunnittelu: Johannes Molin

Mistä minulle? Kaverilta lainattu

Victoria Bergmans svaghet- trilogian toinen osa Hungerelden on pitänyt minua otteessaan kahden päivän ajan. Jerker Erikssonin ja Håkan Axlander Sundquistin kirjoittaman trilogian ensimmäisen osan, Kråkflickan, esittelin lyhyesti täällä.

Hungerelden jatkaa siitä, mihin Kråkflickan jäi. Poliisikomisario Jeanette Kihlberg saa jättää murhatut ulkomaalaistaustaiset pikkupojat sivuun kun murhatutkimus ei etene. Samoihin aikoihin tapahtuu uusia murhia, pidetty ja suosittu yritysjohtaja löydetään murhattuna kotoaan ja pian samantyyppisiä, rituaalisia murhia ilmenee useita. Kihlberg löytääkin pian merkillisiä yhteyksiä murhattujen välillä ja kaikkien murhattujen yhteisiä tuttuja ruvetaan etsimään. Uusi murhatutkimus pistetään käyntiin samalla kun Kihlberg kamppailee oman avioeronsa sekä teini-ikäisen poikansa vaikeuksien kanssa.

Kihlberg pyytää avukseen psykologi Sofia Zetterbergin joka lupautuu tekemään profiloinnin murhaajasta. Zetterberg ja Kihlberg ovat myös ajautuneet kiihkeään suhteeseen joka vaikuttaa työntekoon. Kihlberg kuitenkin onnistuu selvittämään murhattujen taustoja ja yhteiset johtolangat vievät Tanskaan mutta myös arvostettuun Sigtunan kouluun ja menneisyyden traumoihin. Pikku hiljaa solmut alkavat avautua, kunnes taas tulee esille uusia asioita jotka tekevät kaikesta mutkikkaampaa. Ja eräs Victoria Bergman pysyy kadonneena...

Hungerelden on yhtä jännittävä ja mukaansatempaava kuin Kråkflickankin. Trillerimäinen kerronta, yllättävät tapahtumat ja uudet käänteet ovat odottamattomia ja tekevät kirjasta todella koukuttavan. Ja kuten Kråkflickankin, on myös tämä psykologisesti todella mielenkiintoinen. Henkilöitä on paljon, mutta kakki liittyvät jollakin tavalla toisiinsa ja henkilöiden määrä vaikeuttaa lukija-salapoliisin työtä;)

Sarjan kolmas, ja viimeinen osa ilmestyy vasta ensi keväänä joten minä jään odottamaan sitä malttamattomana. Tämän osan loppu jäi kyllä niin kutkuttavaan tilanteeseen että...

★★★★

Lohturuokaa / Kate Jacobs

2011-10-25T15:28:00.000+03:00

Lohturuokaa / Kate Jacobs

Alkuteos: Comfort Food, 2008

Gummerus, 2011. 520 sivua

Suomennos: Päivi Pouttu-Deliére

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Syyslomani alkoi tänään toistaiseksi viimeisen tentin jälkeen klo 10. Juhlistin vajaan viikon mittaisen loman alkua lukemalla loppuun Kate Jacobsin uutuusromaanin Lohturuokaa.

Augusta "Gus" Simpson on vetänyt omaa kokkiohjelmaansa televisiossa jo monen vuoden ajan, mutta nyt katsojaluvut yllättäen romahtavat. Niinpä ohjelman tuottaja vaatii Gusia keksimään jotakin uutta ja raikasta. Gus on viisikymppinen, kahden aikuisen tytön äiti ja kolmekymppisenä leskeksi jäänyt nainen joka asuu kahden kissansa kanssa upeassa kartanossaan. Mistä ihmeestä hän saa muutettua ilmettään raikkaammaksi, tai mistä ihmeestä hän voisi vetää lisää katsojia ohjelmalleen?

Gusin kauhuksi hänen vanha ohjelmansa kuopataan ja uutta ohjelmaa varten palkataan Gusin seuraksi entinen Miss Espanja, kuuluisaksi kokiksi haluava Carmen Vega. Carmen ja Gus ovat hyvin erilaisia ja kun Carmen tekee julkisuuden ja kuuluisuuden eteen ihan mitä tahansa, uudesta suorana lähetyksenä näytettävästä kokkailushowsta tulee aikamoinen. Kun mukaan osallistuu vielä Gusin tyttäret Aimee ja Sabrina, Gusin naapuri Hannah, komea apulaiskokki Oliver sekä Sabrinan ex-poikaystävä Troy onkin aikamoinen soppa koossa.

Lohturuokaa on ihan kivaa, viihdyttävää hömppää ja tykkään lukea ruuasta kertovia kirjoja ;) Muutama asia tässä kuitenkin häiritsi. Ensinnäkin henkilöitä oli minusta hieman liikaa ja kaikkien elämästä kerrottiin toki jonkin verran, mutta muutamat jäivät kuitenkin etäisiksi. Minusta olisi voitu keskittyä enemmän Gusiin sekä hänen tyttäriensä elämään. Myös muutama tapahtuma oli jollakin tavalla aika päälleliimattu ja esimerkiksi Gusin ja hänen tytärtensä väliset erimielisyydet ratkesivat aina hirveän helposti.

En tiedä mistä johtuu, että olen viime aikoina alkanut lukea kirjoja kielen kannalta hirveän kriittisesti. Huomaan lähes jokaisessa suomennoksessa kirjoitusvirheitä ja ihan sanavirheitäkin. Tässäkin niitä oli muutamia ja ne tietenkin osuivat silmään. Kirjan loppu oli taattua hömppää, hieman yllätyksiä mutta kuitenkin onnellinen (ja ennalta-arvattava;).

Kirjaan mahtui kuitenkin mielenkiintoisia henkilöitä, herkullisen kuuloisia ruokia ja hölmöjä hymyjä naamallani aiheuttavia romansseja, joten ei tämä huono ollut! Sopivaa kevyttä viihdettä jonka jälkeen on kiva siirtyä lukemaan jotakin vakavampaa...

Tämä on ensimmäinen lukemani kirja Kate Jacobsilta, mutta hyllystäni löytyy kolmiosainen Lankakauppa-sarja jonka luen viimeistään joululomalla.

★★★

Myös Kirjakirppu on lukenut tämän hiljattain.

Näkymätön / Paul Auster

2011-10-22T18:04:00.000+03:00

Näkymätön / Paul Auster

Alkuteos: Invisible, 2009

Tammen Keltainen kirjasto, 2010. 303 sivua.

Suomentaja: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

Kahden vahvan ja loistavan kirjan jälkeen oli kieltämättä hieman vaikeaa ryhtyä lukemaan uutta kirjaa... Paul Austerin Näkymätön oli kuitenkin ollut lukupinossani jo kesästä asti ja kirjaston palautuspäivä lähenee vaarallisesti;)

Näkymätön on tarina Adam Walkerin elämästä. Kun hän on kuolemassa leukemiaan, hän päättää lähettää kolme lukua kirjansa käsikirjoituksesta vanhalle opiskelukaverilleen, kuuluisalle kirjailijalle James Freemanille. Freeman saa käsiinsä nimeä 1967 kantavan kirjan kolme lukua, Kevät, Kesä ja Syksy ja pian hän on täysin Adam Walkerin elämän lumoissa.

Walker kertoo kirjassaan kuinka nuorena opiskelijana, vuonna 1967, kohtaa juhlissa Rudolf Bornin sekä tämän naisystävän, kauniin ranskalaisen Margotin. Kirjansa käsikirjoituksessä Walker kertoo paljon myös siskostaan, rakkaasta Gwynistä joka yhteisen pikkuveljen traagisen kuoleman jälkeen on ollut Adamille maailman tärkein henkilö.

Juhlaillan jälkeen Adamilla on läheinen suhde myös Margotiin ja Borniinkin hän kiintyy tiiviisti, halusi hän tai ei. Adamin tie vie Pariisiin, jossa tapahtumat muistuttavat jännittävää trilleriä. Pariisissa kuvaan astuu myös nuori Cécile jonka kertomukset 25 vuotta myöhemmin tuovat Näkymättömään vielä lisää mielenkiintoa.

Olin pettynyt Austerin uusimpaan romaaniin Sunset Park mutta nyt olen taas varsin innoissani kyseisestä kirjailijasta! Näkymätön on mielestäni Sunsetia paljon parempi ja muistuttaa hyvyydessään loistavaa Sattumuksia Brooklynissa -kirjaa. Auster kirjoittaa taitavasti. Kirjan tapahtumat liikkuvat yhtäaikaa monessa eri ajassa ja monella eri tasolla ja erotiikka ja seksuaalisuus on aina pinnalla. Lukijana välillä on pysähdyttävä miettimään, mikä on faktaa ja mikä fiktiota, kuka kertoo kenestä mitä, ketä kannattaa uskoa, ketä taas ei. Austerin kielenkäyttö on aina taitavaa, ja Näkymättömässä on sen lisäksi mielenkiintoiset henkilöt ja tapahtumat. Henkilöistä kiinnostavimpia olivat mielestäni kirjan naiset, sekä Margot, Adamin sisko Gwyn että älykäs Cécile. Valitettavasti oikeastaan kaikki nämä kolme jäivät jotenkin hieman etäisiksi, olisin mielelläni lukenut heistä lisää.

Tylsää hetkeä en tämän kirjan parissa kokenut, olisin vain toivonut tapahtumien jatkuvan. Kirjaa luki välillä trillerinä, odottaen kauheuksia, välillä taas tapahtumat rauhoittuivat, sitten taas ihmeteltiin, mietittiin...

★★★★

Näkymätön on myös luettu seuraavissa blogeissa:

Leena Lumi
Opuscolo
Kirjamielellä

Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen

2011-10-20T20:20:00.000+03:00

Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen

Alkuteos: Pride and Prejudice, 1813

WSOY, 1996. n. 250 sivua.

Suomentaja: Sirkka-Liisa Norko-Turja

Kannen suunnittelu: M. Hankama

Mistä minulle? löytö kirjamessujen divariosastolta

Aah. Olen rakastunut! Ihastuin herra Darcyyn, inhimilliseen Elizabeth Bennetiin, 1800-luvun fiilikseen, brittiläisiin maisemiin, Jane Austenin kerrontatapaan ja ihan jokaiseen henkilöhahmoon.Olen siis lukenut Jane Austenin klassikkoromaanin Ylpeys ja ennakkoluulo joka kertoo varmasti kaikille tutun tarinan herra Darcysta ja Elizabeth Bennetistä.

Herra Darcy saapuu ystävänsä herra Bingleyn kanssa Bennetien naapuriin. Bingley on ostanut Bennetien naapurikartanon Netherfieldin ja saapuu pian tervehtimään naapureitaan. Mukanaan hänellä on ystävänsä herra Darcy joka on ylpeä ja hieman röyhkeä. Rouva Bennet on varma, että herra Bingley rakastuu yhteen Bennetien viidestä tyttärestä ja pian hän huomaakin vanhimman tyttärensä,kauniin Janen, sekä herra Bennetin välillä syvempiä tunteita.

Herra Darcy jää kuitenkin ystävänsä varjoon, sillä hän ei osoita kiinnostusta ketään muuta kuin itseään kohtaan. Darcy on ylpeä, hiljainen ja murjottaa mielellään juhlien aikanakin yksin jossain kulmassa. Pian kuitenkin Darcyn ajatukset ja huomio suuntautuvat yhteen erityiseen naiseen, nimittäin Bennetien tytöistä toiseksi vanhimpaan, Elizabethiin. Lizzy on yhä sitä mieltä, että Darcy on ylpeä, epäystävällinen ja koppava mutta – niin kuin jo alusta oli selvää –Lizzyn ennakkoluulot muuttuvat ja Darcyn ylpeyskin häviää ja lopulta kaikki päättyy onnellisesti.

Tarina on tietenkin ennalta-arvattava, mutta se ei tee tästä kirjasta missään tapauksessa huonompaa. Jane Austen kirjoittaa hienosti, tapahtumat etenevät sujuvasti ja yllättäviäkin tapahtumia mahtuu mukaan. Austen on myös erittäin taitava kuvailemaan henkilöitä. Oikeastaan kaikki kirjan henkilöt ovat omalla tavallaan tajuttoman mielenkiintoisia. En ehkä pitänyt kaikista yhtä paljon, mutta paljon tunteita he herättivät. Elizabeth Bennet on aivan ihanan inhimillinen, uskottava ja suloinen. Darcy taas omalla tavallaan ihastuttava ja esimerkiksi rouva Bennet ärsyttävyydessään ja dramaattisuudessaan varsin mielenkiintoinen tapaus. Isä Bennet oli minusta myös aivan hurmaava ja vaikka henkilöitä oli paljon, ei oikeastaan kukaan jäänyt etäiseksi. Ihan kuin kaikki henkilöt olisi oppinut tuntemaan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun Englantiin, ihanan romanttiselle maaseudulle. Kartanot, vihreät niityt, metsäkävelyt ja hevosreissut sopivat mitä parhaiten tapahtumien keskipisteeksi ja minä jäin vain harmittelemaan, miksi en syntynyt parisataa vuotta aikaisemmin;)

Kuten varmasti on jo selvää, olen täysin myyty tälle kirjalle. Kaikki oli täydellistä, enkä malta odottaa että ehdin lukea seuraavan Austenin. Katsoin kirjan lukemisen rinnalla BBC:n kuusiosaisen minisarjan ”Ylpeys ja ennakkoluulo” vuodelta 1995 ja se ei kyllä ole lainkaan kirjaa huonompi, vaan minusta kirja ja sarja täydentävät toisiaan hienosti. Colin Firth Darcyna on loistava ja Elizabeth Bennetiä näyttelevä Jennifer Ehle myös. Haluan vielä erikseen mainita Bennetien sukulaisen, herra Collinsin. Hän oli yksi kirjan ärsyttävimpiä henkilöitä mutta tv-sarjassa Collinsia näyttelevä David Bamber tekee aivan loistavan roolin. Hän on tv-sarjassa, jos mahdollista, vielä ärsyttävämpi kuin kirjassa, mutta taitavasti ärsyttävä! Tv-sarjan maisemat ovat ihanat, juuri sellaiset kuin kirjaa lukiessani olin kuvitellutkin. Aivan mahtava viime viikonloppu ja tämän viikon alku siis brittimaisemissa Lizzyn ja herra Darcyn seurassa. Suosittelen ihan kaikille, jotka eivät ole tätä klassikkoa vielä lukeneet ja toivon, että ehdin ihan kohta seuraavan Austenin pariin!

Tällä kirjalla osallistun sekä klassikkohaasteeseen, että tv-sarjan kera myös Lue kirja, katso elokuva-haasteeseen.

★★★★★

Myös Morre , Paula ja Booksy ovat lukeneet tämän.

Arvonnan voittajat

2011-10-16T10:51:00.001+03:00

Arvonta päättyi perjantaina ja eilen illalla askartelin arvontalappuset. Kiitos kaikille osallistujille, sain hurjasti uusia kirjavinkkejä! :)

Nostin ruukusta kaksi voittajaa ja lopulta vielä yhden ylimääräisen voittajan joka saa viimeiseksi valita yhden kirjan palkinnoksi;)

Ensimmäiseksi ruukusta nousi Villasukka kirjahyllyssä -lappunen ja toiseksi Maija-lappunen.

Ylimääräinen yllätysvoittaja on taas Sara.

Villasukka kirjahyllyssä saa siis valita kaksi haluamaansa kirjaa listasta ensimmäiseksi, ja Maija taas toiseksi. Sara saa valita vikaksi yhden kirjan listasta;) Lähettäkäähän sähköpostilla (löytyy sivupalkista) osoitetietonne ja kirjatoiveenne. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!

Tervetuloa myös uusille lukijoille joita on muutaman päivän aikana ilmaantunut taas ilahduttavasti!♥

Ps! Löysin eilen Anttilasta BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo- tv-sarjan DVD:llä kuudella eurolla, joten tenttiinluvun tökkiessä siirryn katsomaan yhden jakson sitä;)

Näkymätön silta / Julie Orringer

2011-10-15T10:53:00.000+03:00

Näkymätön silta / Julie Orringer

Alkuteos: The Invisible Bridge, 2010

Otava, 2011. 760 sivua

Suomentaja: Kristiina Savikurki

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Yksi vuoden parhaimpia kirjoja on tässä! Julie Orringerin aivan ihana, koskettava, ilahduttava, surullinen, traaginen, hirvittävä Näkymätön silta oli minulle upea lukukokemus.

Parikymppinen unkarilainen Andras Lévi lähtee kotoaan Debrecenistä kohti Pariisia opiskelemaan arkkitehdiksi. Juna-asemalle hänet saattaa rakas veli Tibor joka on Andrakselle maailman tärkeimpiä ihmisiä. Viimeiset Unkarin-vuodet veljekset asuivat yhdessä opiskelukämpässä Budapestissa ja ovat aina olleet läheisiä.

On syksy vuonna 1937 kun Andras saapuu Pariisiin. Mukanaan hänellä on laatikollinen tavaroita József Haszille jonka äidin hän tapasi "sattumalta" viimeisenä iltanaan Budapestissä. Rouva Hasz pyysi Andrasta toimittamaan laatikon pojalleen tultuaan Pariisiin, ja vanhempi rouva Hasz, Józsefin isoäiti, antoi Andrakselle mukaan vielä salaperäisen kirjeen joka hänen piti toimittaa Claire Morgensternille. Toimitettuaan tehtävänsä, József lupaisi Andrasta Pariisissa antamalla yösijan sekä auttamalla asunnon löytämisessä.

Tuolla salaperäisellä rouva Haszin kirjeellä on huikea vaikutus Andraksen loppuelämään, mutta sitähän nuori opiskelija ei vielä tuolloin tiedä. Pariisissa Andraksen eteen nimittäin astuu suuri rakkaus, henkilö jonka kanssa Andras haluaa viettää loppuelämänsä onnellisena Pariisissa, jonka hän pian alkaa jo tuntea kodikseen vaikka kaipaakin perhettään Unkarissa ja veljeään Tiboria joka opiskelee Italiassa.

"Andraksen sydämen valtasi suunnaton ilo, kun hän työnsi avaimen lukkoon ja avasi oven omaan asuntoonsa. Hän purki ostokset ikkunalaudalle ja levitti piirustustarvikkeet pöydälle. Sen tehtyään hän istuutui, teroitti lyijykynän veitsellä ja hahmotteli ikkunasta näkyvän Panthéonin tyhjälle postikortille. Kuvan taakse hän kirjoitti ensimmäisen viestinsä Pariisista: "Rakas Tibor, olen täällä! Minulla on surkea vinttikoppero: juuri sellainen kuin toivoinkin. Hurraa! Liberté, egalité, fraternité! Rakkain terveisin, Andras." " (...)

Andraksen tulevaisuus Pariisissa näyttää valoisalta, kunnes syttyy toinen maailmansota ja herra nimeltä Hitler ottaa Euroopan tapahtumat käsiinsä. Andraksen, kuten niin monen muunkin elämä heittää kuperkeikkaa eikä mikään ole enää kuten aiemmin. Pariisin opiskeluvuodet jäävät Andraksen mieleen hienona, pian kaukaisen muistona kun hän palaa takaisin Unkariin. Yhdessä vaiheessa koko Andraksen perhe on koossa, seuraavan hetkenä perheen kolme poikaa eri puolilla Eurooppaa, kaukana kotoa, kaukana toisistaan. Kaikki on epävarmaa, kuka on elossa, kuka taas ei. Kuka selviää hirvittävistä vuosista vähimmällä, kuka ei selviä ollenkaan? Selvää on vain se, että yhdenkään unkarilaisen, tai eurooppalaisen, elämä ei enää palaa entiselleen.

Kirjan tapahtumista en halua sen enempää kertoa, ne pitää ehdottomasti kokea itse lukemalla. Tapahtumia tässä lähes 800 sivuisessa tiiliskivessä on paljon, tylsää hetkeä ei tule eikä tapahtumissa edetä liian nopeasti. Keskeisiä teemoja kirjassa on veljesside ja rakkaus, kuinka selvitä kauheista ajoista rakkaiden ihmisten avulla. Orringer kirjoittaa todentuntuisesti ja koskettavasti. Minä elin täysin Andraksen mukana kirjan alusta loppuun saakka, ja kun en tätä lukenut, oli Andras kuitenkin mielessäni. Kirjan henkilöt oli kuvailtu niin todentuntuisiksi, että oli todella helppoa elää heidän mukanaan. Sota ahdisti taas tajuttomasti, sekin oli varmasti kuvailtu niin todentuntuisesti että herätti minussa paljon vahvoja tunteita.

En oikein osaa sanoa tästä muuta, aivan upea kirja jota suosittelen kaikille lämpimästi. Lukiessa ehtii käymään läpi koko tunneskaalan onnesta surun kautta vihaan joten todella koskettava ja aivan varmasti mieleenpainuva kirja kyseessä. Minä olen täysin myyty tälle kirjalle;)

★★★★★

Osallistun tällä kirjalla maailmanvalloitukseen Unkarilla.

Palkinto ja muistutus

2011-10-13T15:39:00.001+03:00

Sain Linnealta tällaisen blogitunnustuksen, kiitos kovasti! Tämä on tarkoitus jakaa eteenpäin kymmenelle blogille joten alla listani:

Leena Lumi
Naakku ja kirjat
lukuhetket
la petite lectrice
P.S Rakastan kirjoja
Saran kirjat
Susan kirjasto
uppoa hetkeen
Vinttikamarissa
Satun luetut

Muistakaahan myös osallistua arvontaan, vastausaika päättyy huomenna ja yritän ehtiä arpoa voittajat viikonlopun tenttikiireiden keskellä!:)

Nyt kahvia nassuun ja takaisin tenttimuistiinpanojen pariin. Viikonloppuna luulisin ehtiväni lukaista loppuun lähes 800 sivuisen romaanin joka on u-p-e-a! ;)

Paljastelua

2011-10-12T08:20:00.000+03:00

Sain Katrilta, Norkulta, Marilta ja Lurulta tämän blogeja kiertäneen haasteenjossa pitää kertoa kahdeksan asiaa itsestään ja jakaa tunnustus eteenpäinkahdeksalle.Kiitos teille♥ Tässä minun sekalaiset faktani:

1. Olenvarmaan maininnut tästä ennenkin, mutta rakastan syksyä. Rakastan syysmyrskyjä,vesisadetta, sateenvarjoja, kumisaappaita, paksuja neuleita, villasukkia,kuumaa teetä suloisesta kupista, hyvää kirjaa huovan alla kynttilänvalossa,sienimetsässä talsimista, lenkkejä syksyisessä tihkusateessa. Jos saisinvalita, syksyni koostuisi näistä asioista. Tähän syksyyn kuuluu toki myöskandin kirjoittamista, kahden seuraavan viikon sisään kolmea tenttiä javalitettavasti myös muita, ikävämpiä asioita joita on viime aikoina ilmaantunutvähän liikaa...Kaikesta huolimatta pyrin nauttimaan jokaisesta ihanastasyyspäivästä!

2. Autollaajaminen on minusta mielettömän terapeuttista. Etenkin siis pitkien matkojenajaminen, kaupunkiajosta en nauti;) Olen nyt kahden vuoden ajan ajanut aikapaljon väliä Lohja-Turku ja moottoritie on tullut tutuksi, joten ehdinmietiskellä ja ajatella paljon noidne matkojen aikana!

3. Kärsinkroonisesta matkakuumeesta. Asiaa ei auta yhtään se, että sain käsiinikesäkuisen interrailin valokuvat. Haluaisin niin mielelläni lähteä ensi kesänätaas reilaamaan, mutta en ole varma saanko matkaseuraa...

4. Pidänyleissivistykseni parantamisesta, mutta politiikasta ja taloudesta en ymmärräyhtään mitään enkä ole vielä siitä kovinkaan kärsinyt. Kaikissa ihmepaperihommissa pyydän aina apua äidiltäni tai taloutta opiskelevalta ystävältä.Elämässä on minusta kiinnostavampia (ja tärkeämpiä;) asioita kuin mainitut.

5. Minullaon paljon hajumuistoja;) Lapsuudesta tuttu syksyn tuoksu (mädät lehdettms), ala-asteen talvileikit (oksennukselle haiseva jää), rippileirilläkäyttämäni hajuvesi, pikkuveljeni käyttämä partavesi, ala-asteen diskoistatuttu parfyymi jota kaikki tytöt käyttivät, mummin leipomien voipullien tuoksu,isoisän asunnon tuoksu... Kun tunnen jonkun näistä tuoksuista tänään, mieleentulee heti nämä muistot. Pikkuveljen partavesi esimerkiksi on näköjään miestenkeskuudessa aika suosittu, sillä tunnen pikkuveljeni läsnäolon lähes päivittäinkaupungilla, koulussa, kaupassa...Nämä hajumuistot ovat mielestäni vainpositiivisia ja hauskoja juttuja! :D

6. Yksisuuri syy siihen, että olen kestänyt rankan loppukesän ja syksyn tähän saakkaon ihan varmasti se, että olen jatkanut liikuntaa ahkerasti. Viime syksynä käviesim niin, että ahkerna kesän jälkeen opiskelukiireet painoivat päälle ja jäinuseammin sohvalle istumaan, kuin painuin lenkkipolulle. Nyt käyn joogassa,bodystepissä ja lenkillä ja pääni voi paljon paremmin ja kestää paljon enemmänvastoinkäymisiä.

7. Joogaillavoisin enemmänkin, se on minusta ihanan rentouttavaa ja mahtavaa kun tunteeniin suuren eron kropassa ennen joogailua ja sen jälkeen. Haavemaailmassaniluennot alkaisivat aikaisntaan klo 12 jotta aamulla ehtisi joogata ja syödäkunnolla rauhallisen aamupalan.

8. Yle tvykkösellä tuli juuri tänään ihan mahtavan Jane Austen-tyylisen sarjan ekantuotantokauden viimeinen jakso. Kyseessä on siis Downton Abbey, enkä tiedämiten kestän odottaa että seuraava kausi alkaa meidän kanavillamme!

En keksikahdeksaa blogia joissa tämä ei ole vielä käynyt, mutta annan palkinnoneteenpäin ihanalle Annille joka juuri aloitti omankirjabloginsa "Ajatuksiakirjamaasta". :)

Olemisen sietämätön keveys / Milan Kundera

2011-10-10T19:43:00.003+03:00

Olemisen sietämätön keveys / Milan Kundera

Tsekinkielinen alkuteos: Nesnesitelná lehkost byti, 1983

Loisto-pokkarit 2008, 390 sivua

Suomentanut: Kirsi Saraste

Kannen suunnittelu: Urpo Huhtanen

Mistä minulle? parin euron löytö huuto.netistä

Milan Kunderan klassikkoromaani Olemisen sietämätön keveys valikoitui syksyn ensimmäiseksi kirjaksi lukupiirissämme. Halusimme lukea jonkin klassikkoteoksen ja tämä löytyi monen piiriläisen lukulistalta.

Olemisen sietämätön keveys kertoo neljän eurooppalaisen tarinan. Tomás on prahalainen kirurgi ja naistenmies. Hän on naimisissa rakastamansa Terezan kanssa mutta haluaa silti vapautensa. Toisista naisista Tomásille tärkein on Sabrina, taiteilijasieluinen seikkailija. Neljäs eurooppalainen joka pian astuu mukaan kuvioihin on Sabrinan rakastaja, keski-ikäinen tiedemies Franz. Näiden neljän henkilön kohtalot kietoutuvat yhteen ja heidän elämänsä kautta näkee myös eurooppalaisen yhteiskunnan muutokset, poliittiset ja moraaliset muutokset.

Kirja sisältää paljon filosofista ajattelua ja filosofien teorioita, myös Tsekkoslovakian aikaisen Tsekin yhteiskunnallisia kiemuroita ja ajan politiikka on paljon. Tomásin elämässä tapahtuu suuri käänne kun hän saa potkut työpaikaltaan sairaalasta kirjoitettuaan lehteen kriittisen jutun kommunismista. Suosittu kirurgi päätyy ikkunanpesijäksi joka kuitenkin osoittautuu hyväksi ammatiksi -ainakin naisten iskemistä varten.

Samoihin aikoihin Tomásin rakastajatar Sabrina elää omaa elämäänsä Genevessä Franzinsa kanssa. Tomás ja Sabrina kaipaavat ja tapaavat välillä toisiaan. Muuten Tomás on kuitenkin kovin onnellinen Terezan sekä parin yhteisen koiran Kareninin kanssa.

Romaanin tärkeitä aiheita ja käsitteitä on "paino" ja "keveys". Kunderan mukaan oleminen (eläminen) on sietämättömän kevyttä. Myös lausetta "Einmal ist keinmal" viljellään paljon. Minä käsitän tuon saksankielisen lauseen niin, että koska ihmisellä on vain yksi elämä ei yhden henkilön teoilla lopulta ole kovinkaan paljon merkitystä.

Olemisen sietämätön keveys sisälsi minun makuuni hieman liikaa filosofiaa, se kun ei kuulu suosikkiaiheisiini. Omia tulkintoja oli kiva miettiä, ja muutamia fiksujakin filosofisia ajatuksia sekaan mahtui mutta kirjan kiinnostavinta antia oli mielestäni 1960-luvun yhteiskunnan kuvailu, sen aikaisen politiikan ja kommunismin kuvailu sekä yhteiskunnan hurjien sääntöjen rikkomisesta koituvat rangaistukset (kuten esim. Tomásin potkut).

Henkilöistä kiinnostavin oli Tereza. Ihmettelimme lukupiirikeskustelussamme kuinka hän pystyi "hyväksymään" miehensä syrjähypyt, sen että mies haisi kotiin tullessaan toisille naisille ja kuitenkin rakasti ja välitti miehestä täysillä. Muista henkilöistä esimerkiksi Franz jäi todella etäiseksi kuten mielestäni myös Sabrina. Terezan ja Tomásin koira Karenin oli kirjan hellyyttävin tapaus ja Kareniniin liittyvä tarina myös tunteita herättävin kohtaus tässä kirjassa.

Klassikoksi Olemisen sietämätön keveys on varsin helppolukuinen. Luvut ovat lyhyitä ja teksti aika helppoa. Tämä taitaa olla sellainen kirja joka pitäisi lukea rauhassa ja mietiskellen, kirjan filosofiset pointit menevät varmaan "tavallisella" lukuvauhdilla hieman ohi. Minulle tässä oli silti liikaa filosofiaa, olisin tykännyt tästä huomattavasti enemmän jos esimerkiksi Terezan ja Tomásin elämästä olisi kerrottu enemmän...

★★★-

Jono / Heidi Jaatinen

2011-10-08T14:06:00.001+03:00

Jono / Heidi Jaatinen

Gummerus 2011, 217 sivua

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? arvostelukpl kustantajalta

Minä tykästyin Heidi Jaatisen kerrontatapaan hänen rankassa mutta koskettavassa esikoisromaanissaan Ei saa katsoa aurinkoon. Odotin kovasti tätä Jaatisen toista romaania, Jono, jonka aihekin vaikutti kiinnostavalta.

Kirjastotätinä työskentelevä Aina Kuluntalahti on naimisissa kuuluisan taidemaalarin Aarni Härkäsimpun kanssa. He asuvat omakotitalossa leppoisassa kaupunginosassa.

"Harjun laella tie tekee mutkan, ja siinä kohtaa sijaitsee viehättävä omakotitalo. Vieressä on lihakauppa, jonka takana erään tangokuninkaan lapsuudenkoti, nykyään palvaamo."

Tämän omakotitalon pihalle ilmaantu yhtäkkiä jono. Ensin jono koostuu muutamasta miehestä, sitten se paisuu, ja paisuu. Pian pihalla on kymmenien miesten jono, kohta miehiä on satoja. Joukosta löytyy pappi, poliiseja, psykologeja, gynekologeja, rakennusmiehiä, suunnistaja, seiväshyppääjä ja Ainan ensirakkaus Simo. Miehiä on kaikista ammattiryhmistä ja eri yhteiskuntaluokista.

Jono on saapunut Ainan ja Aarnin pihaan siitä yksinkertaisesta syystä, että kerran parin rakastellessa Aina huudahti "Tänä kesänä minä annan kaikille, jotka tulevat pyytäneeksi." Kun kesä lähestyy jono myös pitenee ja Aina miettii, kuinka selittää miehelleen jonon syy. Aarni-parka kun luulee, että jonon jäsenet on hänen taiteensa ihailijoita jotka odottavat näkevänsä ja tapaavansa tämän suuren taiteilijan.

Pian jono alkaa elää omakotitalon pihalla omaa elämäänsä. Pihalle asetetaan rivi bajamajoja jotka hetkessä yhdistetään viemäriverkostoon, oma temppelikin ilmaantuu pian pihalle. Koko monisataapäinen miesjoukko ei tietenkään samalle pihalle mahdu ja kaupungin kaikki mahdolliset yöpymispaikat ovatkin täynnä. Kaupunginosan asukkaita alkaa pian miesten ainainen läsnäolo ärsyttämään, joten Aina ja Aarni eivät ole naapureidensa keskuudessä järin suuressa suosiossa.

Jono on farssi, mutta minä en kyllä oikein innostunut tästä. En kokenut tätä kirjaa hauskaksi, enkä löytänyt jonon syvempää tarkoitusta. Ehkä tämä kirja aukeaa jollekin, mutta minulta tämä meni kyllä valitettavasti ohi. Seksillä ei, onneksi, mässäillä vaikka se suuressa roolissa tässä tietenkin on. Minä harvoin innostun kirjoista, joissa en pidä päähenkilöstä ja tässä kävi juuri niin. Aina Kuluntalahti ei herättänyt minussa oikeastaan mitään positiivisia tunteita - ei sympatiaa, ei sääliä, vain ärsytystä.

Heidi Jaatisen kirjoittamistyyliä ihailen edelleen. Kieli on jotenkin niin dynaamista, on lyhyitä lauseita, kauniita kuvailevia pätkiä ja taas suoria, lyhyitä lauseita. Pidän siitä kirjoitustavasta todella paljon, mutta muuten tämä kirja ei valitettavasti nouse läheskää yhtä hyväksi kuin Jaatisen esikoinen Ei saa katsoa aurinkoon.

★★+

Myös Jori on lukenut tämän kirjan.

Ps! Tein pienen uudistuksen tuohon ylös jossa kerron infoa kirjasta. Halusin saada mukaan kannen suunnittelijan ja mistä kirja on minulle ilmestynyt sekä käännetyissä kirjoissa haluan mainita tuossa samassa myös kääntäjän, joka usein jää hieman arjoon vaikka tekeekin upeaa työtä (kuten myös kannen suunnittelija). Miltäs tämä muutos vaikuttaa?:)

Niistä arvostelukappaleista...

2011-10-07T21:43:00.000+03:00

Viime aikoina kirjablogeissa on ollut jonkin verran puhetta piilomainonnasta, ja siitä, pitäisikö bloggaajien mainita arvostelukappaleista. Viimeksi eilen Marjis kirjoitti hienon jutun, joka antoi paljon vatsauksia avoimiin kysymyksiin. Minua tämä asia on mietityttänyt aika paljonkin viime päivinä joten kysyisin nyt teidän lukijoiden mielipidettä.

Ensiksi muutama sana omista ajatuksistani. Minä en rehellisesti sanottuna ole ennen näitä blogikirjoituksia edes ajatellut, että bloggaaja arvioisi arvostelukappaleena saadut kirjat eri tavalla kuin muut kirjat. Minä sain ensimmäisen arvostelukappaleeni joskus viime vuonna kun kustantamo otti minuun itse sähköpostitse yhteyttä. Tämän kesän lopussa otin itse ensimmäisen kerran yhteyttä kustantamoihin ja aloin saamaan sitä kautta muutamia arvostelukappaleita. Nämä arvostelukappaleet, joita itse "pyydän", on tietysti vain sellaisia kirjoja, jotka minua kiinnostavat ja jotka lukisin joka tapauksessa.

Tähän asti saamani arvostelukappaleet olen arvioinut täysin samalla tavalla kuin kaikki muutkin kirjat, on ne sitten kirjastosta lainattuja tai omin roposin ostettuja. En mieti lukiessani, että nyt pidän käsissäni arvostelukappaletta. Ennen näitä blogeissa käytyjä keskusteluja en ajatellut, että lukijoita kiinnostaa mistä kirjat on ostettu/saatu/muuten hankittu mutta kaikkien keskutelujen ja kommenttien jälkeen ajatukseni ovat ehkä hieman muuttuneet. Itselleni rehellisyys on tärkeää kaikessa, joten siksi olen mietiskellyt tätä asiaa nyt jonkun aikaa. Laitoin aamulla tuohon blogini sivupalkkiin pienen tekstin jossa mainitaan että saan osan lukemistani kirjoista arvostelukappaleina, mutta että tämä seikka ei vaikuta arviooni/mielipiteeseeni kirjasta. Olen myös miettinyt sitä, alkaisinko mainita jokaisen kirjan kohdalla mistä kirja on hankittu tai saatu mutta en ole vielä päättänyt miten teen jatkossa...

Nojoo, tällaista jaarittelua tänä iltana. Kertokaahan nyt mitä mieltä olette tästä asiasta, pitääkö arvostelukappaleesta mainita, luuletteko että arvostelukappaleiden saaminen vaikuttaa arvioijaan (=bloggaajaan) tai blogilukijaan? Pelkään hieman sitä, että jos arvostelukappaleista aina mainitaan alkaa taas lukija ajattelemaan että kehun kirjaa vaan siksi että se on arvostelukappale. Muotiblogeja monta vuotta seuranneena, en voi olla miettimättä tätä, sillä siellä kommenttiboksit ovat jatkuvasti aivan kamalaa luettavaa!

Huomenna palailen ihan uuden kirjan kanssa ja jätän tämän asian hetkeksi...;)

Arvonnan aika!

2011-10-05T20:24:00.001+03:00

Ihan hurjaa! Vähän yli vuosi sitten aloittamani oma lukupäiväkirjani on nyt yhtäkkiä ihan oikea kirjablogi jolla on yli sata lukijaa! Kiitos teille jokaiselle, kommenttinne tekevät jokaisesta päivästä vähän paremman:)

Lupasin järjestää kirja-arpajaiset kun sadan lukijan rajapyykki tuolla sivupalkissa ylittyy. Palkintona on siis tietysti kirjoja ja arvon kaksi voittajaa, jotka kummatkin saavat valita kaksi kirjaa alla olevasta listasta. Kirjojen mukaan laitan jotain sopivaa suklaata;)

Arvonnan säännöt on tutut. Kaikilla osallistujilla on mahdollisuus kahteen arpalippuun, yhden saa kommentista ja blogilliset voivat saada toisen linkittämällä arvonnan omassa blogissaan. Kaikki voivat tällä kertaa osallistua, eli ei tarvitse olla lukijana sivupalkissa. Mutta anonyymit, keksikää nimimerkki!

Antakaahan kommenttiboksissa vinkkejä hyvistä syyskirjoista, eli mitä sinä luet tänä syksynä?

Kommentista siis yksi, linkityksestä toinen arpalippu. Vastausaikaa on puolitoista viikkoa, ensi viikon perjantaihin 14.10 saakka.

Ja palkintokirjat saa valita seuraavista:

Amerikkalainen tyttö / Monika Fagerholm (kerran luettu, pokkari)
Kauneudesta / Zadie Smith (pokkari, uusi)
Juoppohullun päiväkirja / Juha Vuorinen ( kerran luettu, pokkari)
Haikein terveisin / Nicholas Sparks (kovakantinen, uusi)
Nietos / Maria & Virpi Hämeen-Anttila (kovakantinen, uusi)
Sorgesång / Siri Hustvedt (kovakantinen, uusi)
FC Venus / Katri Manninen (kerran luettu, kovakantinen)
Filmi Poikki / Hanna Marjut Marttila (uusi, kovakantinen)
Ripa / Varpu Vilkuna (kovakantinen, kerran luettu)
Jono / Heidi Jaatinen (kerran luettu, kovakantinen)
Emma / Jane Austen (englanninkielinen pokkari, uusi)
Förnuft och känsla / Jane Austen (luettuna ostettu, kovakantinen)
Nainen joka sukelsi maailman sydämeen / Sabina Berman (kerran luettu, kovakantinen)
Pikku naisia / Louisa M. Alcott (pokkari, luettuna ostettu, itse kerran luettu)
Jon Bon Jovi / Laura Jackson (kovakantinen, pari kertaa luettu)
Jalna / Mazo de la Roche (hieman kulumaa, divarilta ostettu)
Opettajako muka herrasväkeä / Elsa Anttila (hieman kulumaa, käytettynä saatu)

Lisäilen viikonloppuna kirjoja listaan kun pääsen tonkimaan toista kirjavarastoani!:)

Kaikille onnea arvontaan ja vielä suuri kiitos kaikille teille♥

Miten haasteiden kanssa sujuu?

2011-10-04T07:50:00.002+03:00

Aloitin alkuvuodesta muutamia lukuhaasteita täällä blogissani. Oma haasteeni oli Lue kirja ja katso elokuva -haaste jossa minulla on tavoitteena lukea 10 kirjaa ja katsoa niihin perustuva elokuva tämän vuoden aikana. Tuota haastetta varten olen tähän mennessä suorittanut kuusi kirja/elokuva-paria ja muutama on tällä hetkellä työn alla. Tästä linkistä löytyy kaikki tekstit tuohon haasteeseen ja alla on vielä lista tähän saakka suoritetuista:

1. Miehet jotka vihaavat naisia / Stieg Larsson
2. Oma taivas / Alice Sebold
3. Sikalat / Susanna Alakoski
4. Vettä elefanteille / Sara Gruen
5. Häivähdys purppuraa / Alice Walker
6. Ole luonani aina / Kazuo Ishiguro

Toinen haaste on Lue 10 klassikkoa -haaste jonka aloitti Lumikki. Olen nyt lukenut 7 klassikkoa ja kaksi on tällä hetkellä luettavana joten ihan hyvin menee tämänkin haasteen osalta. Tässä vielä linkki teksteihin ja alla listattu luetut klassikot:

1. Pikku Prinssi / Antoine de Saint-Exupery
2. Kärpästen herra / William Golding
3. Häivähdys purppuraa / Alice Walker
4. Rautatie / Juhani Aho
5. Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko
6. Pikku naisia / Louisa May Alcott
7. Juoppohullun päiväkirja / Juha Vuorinen

Tästä linkistä voi seurata minun haasteideni etenemistä loppuvuoden ajan.

Näiden kahden haasteen lisäksi olen myös kaunokirjallisella maailmanvalloituksella, mutta sen kimppuun kunnolla sitten ensi vuonna!

Nyt haluaisin kuulla miten teidän haasteidenne kanssa sujuu? Etenkin te jotka lähditte mukaan Lue kirja, katso elokuva-haasteeseen, olisi mukava kuulla mitä olette tähän saakka lukeneet ja katsoneet! :)

Kulinaristin kuolema / Muriel Barbery

2011-10-03T14:30:00.000+03:00

Kulinaristin kuolema (Une gourmandise, 2000) / Muriel Barbery. Gummerus, 2011. 181 sivua.

Suomentaja: Lotta Toivanen

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Muriel Barberyn toinen suomennettu kirja Kulinaristin kuolema kertoo osittain samoista henkilöistä kuin Siilin eleganssi. Siilikirja oli minulle ihan positiivinen lukukokemus ja tämä lyhyt romaani aika samantapainen.

Kirjan tapahtumien keskipisteessä on ravintolakriitikko Pierre Arhens joka nyt makaa kuolinvuoteellaan hienostoasunnossaan Rue de Grenellellä. Ennen siirtymistään tuonpuoleiseen Pierre haluaa kuitenkin ehdottomasti selvittää yhden ongelmansa -hänen mieleensä palasi yksi erityinen maku aiemmilta vuosilta. Mikä on tuo sydäntä koskettava maku joka jollain tavalla on niin tärkeä, niin tuttu mutta kuitenkin sanoille saavuttamaton?

Pierre käy läpi elämäänsä, miettii syötyjä aterioita, naisia joita rakasti. Hän paljastaa itsestään paljon ja sanansa sanoo myös esimerkiksi Pierren petetty vaimo, ovenvartijarouva (josta enemmän Siilin eleganssissa) sekä paksu ja laiska kissa jota Pierre rakasti lapsiaan enemmän.

Pierre on elämänsä aikana tutustunut lukuisiin eri makuihin, ja sen oikean maun löytäminen osoittautuu haastavaksi. Mieleen tulvii maukkaita muistoja. lapsuuden makuja Ranskan maaseudulla, aikuisiän työaterioita, jäätelöä ja sorbettia, leipää ja lihaa...

"Anispippurilla maustettua merisiiliä, villikanin fileetä, munuaista ja maksaa rantakotiloiden kera. Täysjyvärieska."

tai

"Turskaperunapihvejä, etelänkarppia, Gillardeaun rasvaisia ostereita ja grillattua hanhenmaksaa. Purjoa makrilliliemessä. "

(Kulinaristin kuolema, s. 155)

Kulinaristin kuolema sai veden kielelle ja minulle tuli kova hinku päästä kokkailemaan. Ja kun kuoleva Pierre Arthens kävi makujen kautta läpi elettyjä vuosiaan, uppouduin minä huomaamattani ranskalaiseen elämään mukaan. Joku tuossa ranskalaisessa kulttuurissa kiehtoo minua erityisesti, ja olen iloinen että olen "löytänyt" ranskalaisen kirjallisuuden tänä vuonna.

Kulinaristin kuolema oli mainio välipalakirja, maukas pikkupurtava rankempien kirjojen välissä, vaikka ei tämänkään kirjan aihe nyt siitä kevyimmästä päästä ollut.

★★★★

Tätä kirjaa on luettu blogeissa paljon, ainakin seuraavissa:

Lumiomena
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Amman lukuhetki
Juuri tällaista
Järjellä ja tunteella
Kirjanurkkaus
lukuhetket

Viikonloppuna herkuteltiin muun muassa kuvassa näkyvien sienten sekä lettujen kera. Maukasta syysviikkoa siis kaikille!:)

Myrsky / Elina Tiilikka

2011-10-02T15:15:00.001+03:00

Myrsky / Elina Tiilikka. Gummerus, 2011. 249 sivua.

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Elina Tiilikan toinen romaani Myrsky on rankka kuvaus nuoren maanisdepressiivisen tytön elämästä. Myrsky on arviolta parikymppinen taiteenopiskelija jokaasuu tyttöystävänsä/ ihan vaan ystävänsä Leean kanssa pienessä asunnossa. Yöt vietetään usein vieri vieressä, mutta päivisin Leea menee usein kouluun kun taas Myrsky viettää päivänsä eri tavalla.

Kun yksi maaninen jakso ilmaantuu, panee Myrsky elämänsä uusiksi. Hän pakkaa reppuunsa vähän tavaroita, laittaa jalkaansa Leean toiset kengät ja lähtee keskellä yötä liftaamalla pois. Eräällä parkkipaikalla Myrsky tapaa ulkomaalaistaustaisen Marekin joka antaa Myrskylle kyydin moottoripyörällään. Marek ja Myrsky päätyvät viettämään aikaa yhdessä ja pian he asuvatkin kimpassa vanhassa, huonokuntoisessa talossa keskellä metsää. Päivät kuluvat huumeiden avulla rikosten suunnittelussa, yöt suunnitelmien toteuttamisessa tai Marekin karvaisten käsivarsien turvallisessa syleilyssä. Manian aikana rahaa kuluu, kaikki tuntuu liian hyvältä ja ihan mahdolliselta. Myrsky on kuin Jeesus, pystyy kävelemään veden päällä, hyppäämään sillalta ilman seurauksia. Toisen ihmisen tappaminenkaan ei tunnu yhtä mahdottomalta kuin muuten.

Kun taas depressio saa otteen, on mielessä vain itsemurha, elämän kurjuus, kaikki vaikeudet. Arkikin tuntuu ihan mahdottomalta, tekee vain mieli käpertyä isoon peittoon, nukkua, nukkua, nukkua matalan pöydän alla.

Myrsky liftaa ja tapaa siten ihmisiä, hän palaa usein Marekin luokse taloon keskelle metsää vaikka välillä päivien loma isän luona lapsuudenkodissa tekee terää. Tytön elämä on sekaisin ja Leean kainaloon, takaisin kouluun, ei pian enää ole paluuta.

Myrsky on aiheeltaan todella tärkeä ja aihe minusta todella kiinnostava. Kirjassa oli jotenkin kaikki ainekset, mutta jokin siinä tökki. En pitänyt siitä, miten kirjan tapahtumat hyppivät. Välillä uuden luvun alussa oli edellisistä tapahtumista mennyt viikkoja, välillä vain pari tuntia. Kesti aina hetken, ennen kuin tajusin missä nyt ollaan. Vaikka Myrsky on sisimmässään eksynyt tyttö joka tarvitsisi apua ja tukea, ei hänen tarinansa kuitenkaan onnistunut koskettamaan minua. Jotenkin koko kirja jäi hirveän pinnalliseksi, eikä herättänyt minussa sen enempää tunteita.

Elina Tiilikka osaa kuitenkin valita romaaneihinsa ajankohtaisia, tärkeitä ja rankkoja aiheita. Tiilikan esikoiteos Punainen mekko oli minulle varsin hyvä lukukokemus (vaikka en kyllä enää antaisi sille arvosanaksi lähellekään kymppiä...) ja sekin oli aiheeltaan raju. Minusta on tärkeätä, että näistä vaietuista, vaikeista aiheistakin kirjoitetaan romaneja, joten siitä ehdottomasti pisteitä.

Minulle tämä oli yksi syksyn odotetuimpia uutuuskirjoja mutta valitettavasti pieni pettymys. Aiheen tärkeyden vuoksi tämä ehkä kannattaa silti lukea, jos kiinnostusta löytyy edes hieman.

★★★

Juoppohullun päiväkirja / Juha Vuorinen

2011-10-01T12:17:00.000+03:00

Juoppohullun päiväkirja / Juha Vuorinen. Diktaattori kustannus,2011 ( 2001). 360 sivua.

Syyskuun viimeiseksi luetuksi kirjaksi jäi minun osaltani eilen illalla loppuun pääsemäni Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja. Tämä kirja löytyy myös Keskisuomalaisen klassikkolistalta, joten tällä kirjalla osallistun myös klassikkohaasteeseen, vaikka tämä nyt ei omasta mielestäni ihan ehkä "perinteinen klassikko" olekaan...

Juoppohullu, eli suomalaismies Juha, elelee arkeaan varsin mielenkiintoisella tavalla. Juha ryyppää paljon. usein yksin, toisinaan oudon kaverinsa Kristianin kanssa. Jossain vaiheessa kuvioihin astuu myös Kristianin kaveri Mikael. Yhdessä kaverukset sitten ryyppäävät, käyvät esimerkiksi risteilyllä, lentävät Tukholmaan ja viettävät mielenkiintoisen päivän Arlandan lentokentällä. Naisia tulee ja menee iso liuta, kun Juhan rahat ovat vähissä kokeilee hän jopa miespuolisen huoran työtä. Hän järjestää hauskoja jekkuja naapurilleen, pilaa naapurin Datsunin monen monta kertaa ja keksii ajankulukseen myös puuhattavaa Kristianille.

Juoppohullun päiväkirjassa ryypätään, naidaan ja kärsitään vitutuksesta. Siinä paskotaan olohuoneen lattialle ja auton konepellille, naidaan parvella, sohvalla, työpaikan invavessassa ja lentokentällä. Juha on varsin tunteeton suomalaismies, lähimmäksi tunteitaan hän taitaa päästä Tiinan kanssa, Tiinan, jonka hän tapaa käydessään yhden ainoan kerran AA-kerhon kokouksessa. Kokouksesta alkaa Tiinan ja Juhan intohimoinen ja tiivis suhde.

Juoppohullun päiväkirja on kirjoitettu (yllätys, yllätys!) päiväkirjamuotoon. Juha kirjoittaa hieman yli vuoden ajan päiväkirjaa elämästään, ja pian hän huomaa naapurin talon katolla majailevan miehen seuraavan hänen elämäänsä. Mies on toimittaja joka kopioi Juhan kirjoituksia internetiin ja siellä "Juoppohullulla" on iso kasa innokkaita seuraajia. Tämän häiriötekijän vuoksi Juha kirjoittaa jatkossa päiväkirjaansa vuoroviikoin keittiön pöydän ääressä ja vaatekomerossa.

Juha Vuorisen teksti on tietysti hauskaa. Jos paskajutuilla saa minut nauramaan ääneen, on se taitavaa. Kirjan loppua kohden sain kuitenkin välillä tarpeekseni ryyppäämis-, naimis- ja paskajutuista. Tavallaan siis ymmärrän Juoppisten suuren suosion ja jopa klassikkomaineen, mutta ihan minun kirjani tämä ei silti ole ja luulen, että jätän Juoppisten lukemisen nyt tähän ensimmäiseen kirjaan. Kirjassa oli myös "Pastori Kärmeen" tekemiä kuvituksia jotka olivat kokonaisuuteen sopivia, vaikka ei ehkä maailman upeimmista taidonnäytteistä olekaan kyse.

Juoppohullun päiväkirja ei siis ole minun kirjani, vaikka toki nauroin ääneen ja välillä (alussa) ihan nautinkin tästä hulluttelusta. Tulipa kuitenkin tämäkin luettua ja ensi vuonna ensi-iltansa saavan elokuvankin voisi jossain vaiheessa katsoa, sillä minusta tuntuu että tästä voisi saada aikaan aika hauskan elokuvan;)

★★★

Turun kirjamessusaalis

2011-09-30T15:51:00.000+03:00

Yksi syksyn kohokohdista on ehdottomasti Turun kirjamessut;) Kävin tänään heti aamusta messuilla ja mukaan tarttui monta hyvää ja halpaa kirjaa!

Messujen jälkeen suuntasin viikonlopuksi kotikotiin lomailemaan. Syksy on täällä maalla niin värikäs ja kaunis, kaupungissa sitä ei ihan samalla tavalla huomaa vaikka nautin myös kaupunkisyksystä. Tämä viikonloppu menee hieman koulutöiden parissa, mutta suurimmaksi osaksi aion lukea ihan muuta kuin koulukirjoja ja tieteellisiä artikkeleita. Olen ahertanut koko viikon koulutöiden parissa, joten ansaitsen mielestäni hieman lomaa.

Lisää kuvateksti

Tässäpä vielä lista kirjamessuilta ostamistani kirjoista:

♥ Alastonkuvia / Virpi Hämeen.Anttila ♥

♥ Emma / Jane Austen ♥

♥ Casa Rossan perilliset / Francesca Marciano ♥

♥ Anna, Hanna ja Johanna / Marianne Fredriksson ♥

♥ Juoksuhaudantie / Kari Hotakainen ♥

♥ Lumikukka ja salainen viuhka / Lisa See ♥

♥ Järki ja tunteet & Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen ♥

Nyt niiden kirjojen pariin! Palailen toivottavasti viimeistään huomenna uuden kirjan kanssa tänne blogiin.

Onko muuten muita messuilla kävijötä?:)

Kråkflickan / Eriksson & Axlander Sundquist

2011-09-27T14:01:00.000+03:00

Kråkflickan / Jerker Eriksson & Håkan Axlander Sundquist. Pocketförlaget, 2010. 395 sivua.

Tätä loistavaa ruotsalaista trilleriä ei tietojeni mukaan ole suomennettu, mutta tässä lyhyehkö kirjavinkki kaikille, jotka lukevat ruotsiksi. Jerker Erikssonin ja Håkan Axlander Sundquistin Victoria Bergman-trilogian ensimmäinen osa, Kråkflickan on jännittävä trilleri ja psykologisesta näkökulmasta tajuttoman mielenkiintoinen!

Psykoterapeutti Sofia Zetterlund työskentelee kahden vaikean potilaan kanssa. Samuel Bai on Sierra Leonesta jossa hän on ollut lapsisotilas ja maan tapahtumista, ihmisten tappamisesta pahoin traumatisoitunut. Zetterlundin toinen vaikea tapaus on Victoria Bergman, nainen jolla on selvittämättömiä asioita lapsuudestaan. Yhteistä molemmilla potilailla on se, että heillä on dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

Samaan aikaan rikosylikomisario Jeanette Kihlberg saa työkseen tapauksen, jossa nuori poika on löydetty kuolleena puistossa. Poika on ulkomaalaistaustainen, hänen vartalonsa on kärsinyt kammottavia vahinkoja. Jeanette alkaa selvittää kuolleen pojan tapausta ja tarvitsee jossain vaiheessa apua psykoterapeutilta. Kuvioon astuu mukaan Sofia, ja yhdessä naiset yrittävät selvittää hirveiden tapahtumien kulun.

Sofian omat vaikeat potilaat herättävät naisessa paljon kysymyksiä ja ajatuksia. Kuinka paljon kärsimystä yksi ihminen kestää, ennen kuin hänestä tulee hirviö, kontrolloimaton henkilö?

Enempää en kirjan juonesta halua paljastaa, vaan suosittelen tätä kirjaa todella lämpimästi jännityksen ystäville. Tarina pitää otteessaan alusta saakka ja tapahtumat vievät mennessään. Pidin siitä, kuinka tapahtumat hyppivät nykyajasta menneeseen. Lukijalle annettiin tällä tavalla matkan varrella mahdollisuuksia tehdä omia johtopäätöksiä, arvailuja ja mahdollisuuksia selvittää miten asioiden laita oikeasti oli, ennen kuin se selvisi kirjan henkilöille. Sittenhän on vain lukijasta kiinni, tarttuuko hän vihjeisiin;)

Minä pidin tästä siis kovasti, enkä malta odottaa, että pääsen trilogian toisen osan pariin. Kolmas osa ilmestyy vasta keväällä 2012 joten en tiedä, kuinka pystyn odottamaan sitä mikäli toinen osa loppuu yhtä jännästi kuin tämä ensimmäinen!

★★★★

Ruusuja

2011-09-22T20:00:00.001+03:00

Satu muisti minua tällä ihanalla haasteella. Kiitos kovasti! Tarkoituksena on kertoa lempiasioita...

Lempiruoka: Kiinalainen ruoka on lemppariani, kuten myös kotitekoinen pasta carbonara. Ja sinihomejuusto kaikessa! :)

Lempimakeinen: Suklaa ylipäänsä on namia, mutta suklaasta suosikein on Ahaa-suklaapatukka!

Lempilukeminen: Oihh. Tämä on vaikea. En osaa sanoa yhtä kirjaa, enkä edes yhtä aihetta. Tällä hetkellä maaginen realismi-kirjat ovat aika lailla listan kärkipäässä. Sellainen kirja, joka koskettaa, herättää paljon tunteita ja jää mieleen on hyvä kirja;)

Lempipaikka käsitöille: Minä en harrasta käsitöitä. Haluaisin osata neuloa, olen villasukkien suurkuluttaja ja olisi kiva saada itse ne sukat aikaiseksi mutta kärsivällisyys ja taito ei vaan riitä siihen...

Lempielokuva: Näitäkin on monta, lähes yhtä hankala keksiä kuin lempilukeminen! Nyt tulee mieleen Revolutionary Road, Slumdog Millionaire, Lukija sekä herttainen autistimiehestä kertova Adam.

Lähetän tunnustuksen eteenpäin peikkoneidolle Uppoa hetkeen-blogiin, Susalle Susan kirjastoon sekä Janninnalle Mjau-blogiin.

Ensi viikolla jatketaan taas uusien kirjojen parissa, tällä hetkellä minulla on kesken aivan tajuttoman hyvältä vaikuttava uutuuskirja sekä yksi vanhempi, nauruhermoja kutkuttava pokkari. Oikein ihanaa viikonlopua kaikille!!