En suostu / Per Petterson

En suostu / Per Petterson

Otavan kirjasto, 2014. 243 sivua

Alkuteos: Jeg nekter, 2012

Suomentanut: Katriina Huttunen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Norjalaisen Per Pettersonin kaksi aiempaa suomennettua kirjaa ovat hurmanneet minut, erityisesti kauniin ja mieleepainuvan tunnelmansa vuoksi. Tunnelmaltaan tämä tuoreinkin suomennos, En suostu, on taattua Pettersonia, mutta muuten tämä kirja jäi ehkä edeltäjiään hieman vaisummaksi. Miksi?

No ensinnäkin, tarina ei tempaissut mukaansa aivan samalla tavalla kuin aiemmissa kirjoissa. Minulla meni aika kauan selvittää, kuka oli kukin ja millä tavalla kirjan Jim ja Tommy tuntevat toisena, mitä heille on tapahtunut ja mitä heille tapahtuu nyt.

Pettersonin kirjat ovat hitaita, tunnelmaltaan ja tarinaltaan, ja ne eivät ehkä sovi parhaiten luettavaksi pienissä pätkissä. Ja juuri tästä En suostu kärsi. Luin muutaman sivun iltaisin, ennen kuin nukahdin kirja kädessä ja se ei missään tapauksessa tee hitaalle tarinalle oikeutta.

Mutta tässä kirjassa on hurjan paljon hyvääkin.

Henkilöt ovat kiinnostavia, kun heidät oppii tuntemaan. Tommy on aikustuttuaan onnistunut jättämään taakseen onnettoman ja väkivaltaisen, sittemmin hajonneen perheensä. Nyt hän on menestynyt ja rikastunut. Jim taas, paljon paremmista lähtökohdista ponnistanut, on kohdannut vastoinkäymisiä ja hänen elämänsä on mennyt väärään suuntaan. Jim istuu sillalla kalastamassa, kun Tommy kiiruhtaa ohi kalliilla autollaan. Onko vanhoilla ystävyksillä enää mitään yhteistä? En suostu kertoo kahden ystävyksen jälleennäkemistä seuraavasta päivästä, joka muuttaa menneen ja tulevan.

Vaikka tämä kirja ei minulle ihan täysosuma ollutkaan (kuten Hevosvarkaat ja Kirottu ajan katoava virta), on kuitenkin ihan selvää että Petterson on huikean taitava kirjailija. Hänen kykynsä luoda upeita tunnelmia kirjoihinsa, on aivan erityinen. Viipyilevä, hidas mutta silti koukuttava, hieman salaperäinen ja 'hämyinen' tunnelma on tässäkin kirjassa upea. Myös miljöökuvaus, norjalaisten vuonojen ja kalastusvesien kuvailu tekee kirjasta hienon.

Petterson kirjoittaa kiinnostavasti ja kauniisti ystävyydestä, sisaruudesta ja melankoliasta. Jokainen henkilö saa oman vuoronsa, oman tilansa. Tommyn ja Jimin lisäksi myös Tommyn sisko Siri tulee kuulluksi ja nähdyksi. Rakanteeltaankin kirja on kiinnostava, menneisyys ja nykyisyys vuorottelevat ja lukijalle selviää viipyilevän hitaasti, mutta silti selvästi, mistä miehet ovat tulleet sinne, missä he vuonna 2006, nykyhetkessä, ovat.

Kirjan kieli on kaunista, miltei runollista. Sekin lisää Pettersonin kirjojen upeutta minun silmissäni. Tunnelmaltaan En suostu sopii loistavasti syksyyn, kuten Pettersonin muutkin teokset. En suostu ei ehkä ole parasta Pettersonia, mutta hieno kirja kuitenkin ja yksi tämän syksyn parhaimmista käännöskirjoista. Sekin jo kertoo kirjailijan laadusta minun silmissäni!

★ ★ ★ ★ 

Pieni lankakauppa / Kate Jacobs

Pieni lankakauppa / Kate Jacobs

Gummerus, 2010. 622 sivua

Alkuteos: The Friday Night Knitting Club, 2007

Suomentanut: Arja Tuomari

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? oma ostos

Hämäriin syysiltoihin kuuluu, kirjan, teen ja kynttilöiden lisäksi, myös neulominen. Olen jo kauan halunnut lukea Kate Jacobsin Lankakauppa-sarjan, ja nyt aloitinkin sarjan ekasta kirjasta Pieni lankakauppa. Kirja oli jacobsmaisen viihdyttävä ja suloinen kuten odotinkin, mutta tämä onnistui myös yllättämään minut aika tavalla!

Georgia Walker perusti pienen lankakaupan New Yorkiin kun hänen lapsensa isä, James, jätti hänet Georgian vielä ollessa raskaana. Georgia päätti ottaa ohjat elämästään ja lankakaupasta tulikin todella suosittu neulontaan hurahtaneiden suurkaupungin naisten keskuudessa. Kaupasta saa neuleohjeiden ja lankojen lisäksi aina ystävällistä palvelua, ja perjantaisin kaupalla kokoontuu kutojien innostunut kerho. He kutovat, juoruilevat ja syövät Georgian tyttären Dakotan loihtimia herkullisia leivonnaisia, nauravat ja nauttivat yhteisolosta. Georgia nauttii elämästään tyttärensä ja ystäviensä kanssa, kunnes mies mennisyydestä palaa kuvioihin. James haluaa olla isä Dakotalle, ja tytär riemastuu. Mutta Georgialle Jamesin palaaminen omaan elämäänsä on kovempi paikka. Onko mies ansainnut anteeksiannon?

Kirjan alkusivuilta lähtien oli aika selvää, että keskiössä on osittain varsin ennalta-arvattava rakkaustarina. Siinä sivussa nautin kovasti kuvailuista suloisesta lankakaupasta, neulomisesta ja lankakaupan neulontakerhon jäsenistä ja heidän elämäntarinoistaan. Kerhoon kuului monta kiinnostavaa tyyppiä, ja kaikki kamppailivat omien ongelmiensa kanssa ja toki kokivat myös omia ilon- ja onnenaiheitaan. Georgian lisäksi sydämeni vei vanhempi rouva Anita, Georgian lähin ystävä joka oli menettänyt miehensä vuosia sitten. Anita oli sympaattinen ja lämmin hahmo, joka toi koko kirjaan sellaista rauhallisuutta ja lempeyttä. Hänen ajatuksensa, kypsyytensä, elämänkokemuksensa oli uskottavasti kuvailtu, kuten myös hänen ristiriitaiset haaveensa uudesta rakkaudesta vielä vanhoilla päivillä. Myös Georgian ja hänen kouluaikaisen parhaan ystävänsä Cathyn uudelleen lämpeävää ystävyyttä oli kiinnostavaa seurata vierestä.

Vaikka kirjan ensivaikutelma olikin että tämä on ennalta-arvattava rakkaustarina ja ajattelin tätä viihdyttävänä, söpönä mutta varsin kevyenä välipalalukemisena onnistui kirja kuitenkin yllättämään minut. Kirjan keskivaiheen jälkeen selvisikin, että Georgian elämä ei ole pelkillä ruusuilla tanssimista, vaan elämän kurjemmat puolet näyttäytyivät yhtäkkiä. Suru, tragedia, elämän rajallisuus selvisi kertaheitolla ja minä olin lukijanakin yllättynyt. En osannut odottaa tätä juonenkäännettä, jota en nyt halua tässä paljastaa vakka moni sen varmaan tietääkin. Mutta jos jossain on joku, joka ei siitä ole tietoinen ja haluaa lukea kirjan, toivon, että se joku saa samanlaisen lukukokemuksen kuin minä, saa yllättyä kirjan kanssa. Minä olen keskustellut tästä kirjasta monen kanssa, mutta silti onnistunut ohittamaan tiedon tästä käänteestä. Hyvä niin, sillä tämä yllätys teki kyllä kirjasta minun silmissäni paljon paremman.

Pieni lankakauppa oli siis suloinen ja viihdyttävä, osittain ennalta-arvattava mutta myös yllätyksellinen. Tästä tuli hurja neulomis- ja leipomishinku, mutta myös hinku lukea sarjan jatko-osat. Jacobsin kieli (ja kirjan suomennos) on helppolukuista ja sujuvaa, ei sisällä turhia kikkailuja ja kerronta on varsin viihdekirjamaista. Siis sellaista, että asioita kerrotaan ja luetellaan peräkkäin, tarina etenee jouhevasti ilman sen suurempia rakenteellisia kikkailujakaan. Nopealukuinen, aika koukuttava ja sujuva kirja joka tarjosi minulle muutaman oikein mainion lukuhetken. Kirjana ei ehkä täydellinen, mutta tarinaltaan kuitenkin varsin sympaattinen.

★ ★ ★ ★ 

Ihmisruumis / Paolo Giordano

Ihmisruumis / Paolo Giordano

WSOY, 2014. 334 sivua.

Alkuteos: Il corpo umano, 2012

Suomentanut: Helinä Kangas

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Alkulukujen yksinäisyyden kirjoittaja, Paolo Giordano, pureutuu toisessa kirjassaan Ihmisruumis Afganistanin sotaan. Tämä on nykysotaromaani, joka kertoo mielen ja ruumiin traumoista yhden italialaiskomppanian kautta.

Italialaiskomppania lähtee komennukselle Afganistaniin, jossa on karut oltavat. Sota on käynnissä, sotilaita odottaa olosuhteet joissa ei ole tiedossa läheisyyttä, ei lohtua, vain joukko komppaniakavereita, kukin omine murheineen. Luutnanttina toimiva lääkäri Egetto yrittää piristää itseään ja unohtaa murheensa lääkkeillä, Ylivääpeli René vuorostaan yrittää väistää tunne-elämän sekavuutta ja tehdä päätöksen liittyen kotona odottavaan murheeseen. Nuori mies, alikersantti Cederna tekee kaiken korostaakseen miehuuttaan, mutta paljastaakin lopulta aidon itsensä. Nuori Ietri taas pyristelee vihdoin irti äitinsä helmoista ja mammanpojan maineesta. Kun viholliset katsovat silmään, jokaisen nuoren ja vanhemmankin komppaniajäsenen on kohdattava itsensä ja ongelmansa, jotka he kaikki luulivat jättäneensä kotimaahan.

Pidin todella paljon Alkulukujen yksinäisyydestä, joten odotukseni tämänkin kirjan kohdalla olivat suuret. Aihe on tyystin eri kuin Giordanon esikoisessa. Olen lukenut varsin paljon sotakirjoja, mutta nykysotaromaaneja en kuitenkaan ihan hirveän montaa, enkä ainakaan tällaista joka keskittyy sotatapahtumien sijaan enemmän sotilaiden sielunelämään. Vaikka sota karmeaa onkin, sota-aiheiset kirjat ovat yleensä kiinnostaneet minua ja tämäkään ei ollut poikkeus. Aihe oli kiinnostava, ja se että tarina kerrotaan italialaiskomppanian kautta on minusta onnistunut valinta. Komppania sisälsi paljon mielenkiintoisia henkilöitä, erilaisia persoonia löytyi ja kirjan henkilökaarti oli siten monipuolinen. Henkilöillä oli myös aivan omanlaisensa, vaihtelevat elämäntarinat jotka tulivat kerrotuksi sotatapahtumien ohella. 

Ihmisruumis ei ole perinteinen sotaromaani, sillä suorat taistelukuvaukset jäävät kuitenkin taka-alalle. Keskiössä on sotilaiden psyyke, heidän sielunelämänsä ja se, mitä he sodasta ja sen tapahtumista ajattelevat, miten jokaisen yksityiselämä ja elämä kotona vaikuttaa siihen, miten he kokevat taistelukavereiden menetykset ja muut sodan hirveydet. Minusta Giordano on onnistunut kuvailemaan erilaisten persoonien ajatuksenkulkua ja käyttäytymistä erittäin uskottavasti.

Ihmisruumis on rankka, surullinen ja karu kirja. Mutta se on taidolla kirjoitettu, aihe on kiinnostava ja toteutus onnistunut. Henkilögalleria on mielenkiintoinen ja laaja ja kirja toimii kokonaisuutena loistavasti. Hieno, mieleenpainuva lukukokemus vaikkakaan ei ehkä ihan yhtä täydellinen kuin edeltäjänsä.

★ ★ ★ ★ +

L niinkuin limerikki

Okei. Katri haastoi minut mukaan limerikki-haasteeseen, joka on lähtöisin Opuscolo-blogista. Mietin kauan, yritänkö edes osallistua tähän, sillä minun runoilutaitoni ovat täydellisen nollassa. En ole ikinä runoillut, yläasteen äikäntunnilla joskus pakotettuna rustannut ehkä muutaman rivin, mutta muuten en mitään. Päätin kuitenkin kokeilla, ja jonkinlaisen raapustuksen sainkin aikaan ;D.

Ensin säännöt:

L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin:

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa: "Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA

(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistua haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä.)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi.

Ja sitten se runo:

Kotikulmani, rakkaat ja ikuiset, ne on Lohjaa,

monen mielestä varmaan melkein Suomen pohjaa.

Onhan siellä kuitenkin järvi, omenat ja omat juuret,

maisemat ja muistot lapsuudesta niin suuret

Sydän se tässäkin asiassa ohjaa.

Syksyiset kotikulmat

Jeps. Runoja haastan kirjoittelemaan Tuulian, Satun ja Kaisan. 

Jeesuksen lapsuus / J. M. Coetzee

Jeesuksen lapsuus / J.M. Coetzee

Otavan kirjasto, 2014. 292 sivua.

Alkuteos: The Childhood of Jesus, 2013

Suomentanut: Markku Päkkilä

Kannen suunnittelu: ? (kirjaston viivakooditarra juuri tämän tiedon päällä. Murr)

Mistä minulle? kirjastolaina

J.M. Coetzee: Nobel-voittaja, etelä-afrikkalainen joka asuu ja opettaa kirjallisuutta Australiassa. Kaksinkertainen Bookerpalkittu, erikoinen kirjailija. Olen joskus lukenut jonkun Coetzeen kirjan, mutta en muista edes sen nimeä. Se oli hieman outo, vaikea ja aika mitäänsanomaton lukukokemus.

En edes tiedä miten Jeesuksen lapsuus lähti mukaani kirjastosta, mutta niin se vain lähti ja tuli nopeasti vieläpä luetuksikin. Lukukokemus oli hieman ristiriitainen ja erikoinen, ja listaankin nyt kirjan herättämiä ajatuksia hieman eri tavalla kuin yleensä koska en saa selvää ajatuksistani tämän kirjan kohdalla.

Jeesuksen lapsuus...

...tempaisi mukaansa alusta saakka
...oli tunnelmaltaan huikea, hyytävä, hieman ahdistava mutta koukuttava

Kirjan henkilöt...

...olivat kiinnostavia, mutta varsin erikoisia
...-päähenkilö Simón erityisesti- oli outokäytöksinen, varsin vastenmielinen mies

Kirjan kieli...

...oli helppolukuista
...oli temmoltaan tiivis, ja aikaansai kirjalle koukuttavan tunnelman

Kirjan tyyli...

...jäi hieman epäselväksi
...on takakannen mukaan "arvoituksellinen allegoria", mitä se sitten tarkoittaakaan
...sisälsi kummallisuuksia

Kirjan juoni...

...sisälsi orvoksi jääneen pojan ja hänen holhoojakseen alkaneen Simónin
...vei pojan ja Simónin tuntemattomaan maahan pitkän matkan päätteeksi
...kuvaa, millaista on elämä maassa, jonka tavat ovat outoja ja uusia
...kuvaa myös sitä, millaista on elämä tuntemattomassa, jossa saa uuden elämän ja uuden henkilöllisyyden

Loppuratkaisu...

...oli ärsyttävä ja pliisu, jos ymmärsin sen oikein

Kirjasta jääneet fiilikset...

...ovat ristiriitaisia
...saivat miettimään, menikö minulta juonen suhteen jotain ohi
...ovat toisaalta ihailevat, toisaalta kummastelevat

Kokonaisuutena...

...kirjasta jäi mieleen tiivis ja huikean taitavasti luotu tunnelma, oudot ihmiset, kummallinen tarina ja fiilis siitä, että jotain jäi ymmärtämättä. Mutta tällä kertaa se ei haittaa ihan hirveästi, luin tätä silti mielelläni.

Jos haluatte erilaisen lukuelämyksen, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Coetzeen kirjoihin! ;)


★★★+

Kaikki oikein / Anna-Leena Härkönen

Kaikki oikein / Anna-Leena Härkönen

Otava, 2014. 317 sivua

Kannen suunnittelu: Kirsti Maula

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Anna-Leena Härkösen kirjat ovat minulle tunnetusti mieluisia. Ne ovat jotenkin helposti lähestyttäviä, kertovat arkisista asioista kuitenkin kiinnostavalla tavalla. Härkösen kirjojen parissa saa tuntea surua, iloa ja samaistumista. Hänen kirjojensa parissa on helppoa nauraa, itkeä ja nyökkäillä sen merkiksi, että kirjasta tunnistaa joko itsensä, perheenjäsenen, ystävän tai muuten vain jonkun tutun. Kun Härköseltä ilmestyy uusi kirja, haluan aina lukea sen niin nopeasti kuin mahdollista. Joten olin erittäin innoissani, kun vihdoin ehdin aloittamaan Kaikki oikein, tämän syksyn uutuuden.

Eevi ja Kari viettävät tavallisen näköistä elämää. He eivät halua lapsia, mutta kummallakin on työpaikka ja heillä on ihan kiva koti. Eevi on lapsista keskimmäinen, omien sanojensa mukaan harmaan alueen hiihtäjä, koulukiusattu ja lapsesta asti opetettu pihiksi ja säästäväiseksi. Kun Puttosen pariskunta sitten ykskaks lauantai-iltana voittaakin lotossa jättipotin, muuttuu heidän elämänsä hurjasti. He ostavat hulppean asunnon ja Eevi hemmottelee itseään viiden tähden lomalla. Mutta pian he huomaavat, etenkin Eevi, että rikkaana olo ei olekaan niin mahtavaa kuin voisi luulla. Kari nauttii alkoholista hieman liikaa, ja rakkaat ja läheisetkin alkavat näyttää kateellisuuttaan. Tuoko raha sittenkään onnea?

Kirja on sillä tavalla taattua Härköstä, että henkilöihin pääsee kiinni heti ja keskeiset tapahtumatkin selviävät nopeasti. Kieli on helppoa ja tekee kirjasta nopealukuisen ja mukaansatempaavan. Yleensä Härkösen kirjoissa on aina joku henkilö, johon minun on helppo samaistua tai johon tykästyn. Myös tässä kirjassa oli huolella kuvaillut henkilöt, ja tuntui siltä, että opin tuntemaan heidät. Minä en kuitenkaan pitänyt oikein kenestäkään kirjan henkilöstä. Etenkin pääosassa olevat tyypit, Eevi ja Kari, olivat minusta aika ikävän oloisia. Tai siis, toki ymmärsin heidän murheensa ja ongelmansa, mutta heti alusta, ennen lottovoittoa, minulla jo oli tympeä kuva heistä. Etenkin Eevi osasi olla aika ärsyttävä jankkaaja, ja vaikka hänen ystävänsä eivät ehkä käyttäytyneet erityisen hienosti, en kyllä voinut sympatisoida oikein Eeviäkään.

Siitä johtuen, että henkilöt eivät ihan napanneet, tuntui vähän siltä, että kirja jäi etäiseksi. Ei se mikään katastrofi ollut, ei missään tapauksessa, mutta tämä ei koskettanut ja ravisuttanut niin paljon kuin moni aiempi Härkösen kirja. Myös se härkösmainen riemukkuus ja ilo puuttui, tämä oli enemmänkin hieman masentava ja varsin iloton.

Parasta tässä kirjassa oli ajatukset ja huomiot siitä, miten elämä muuttuu lottovoiton jälkeen, miten monet siitä haaveilevat ja varmaan luulevat rahan tuovan samalla onnen, parantavan kaikki haavat ja saavan kaikki murheet häviämään ja unohtumaan. Niin kai kuitenkaan harvemmin käy. Pidin kovasti niistä asioista joita Härkönen nosti esille. Läheisten kateuden, muuttuneet työkuviot ja sen, miten sitä rahaa sitten käyttää kun sitä on. Alkaako tuhlaamaan vai elämään edelleenkin "normaalia" elämää? Myös kirjan muut aiheet, esimerkiksi alkoholismi ja alkoholistin rinnalla eläminen, olivat uskottavasti ja kiinnostavasti kuvaillut.

Kaikki oikein oli otteessaan pitävä ja paikoin ihan viihdyttäväkin lukukokemus. Viihdyin kirjan parissa hyvin, vaikka tämä ei härkösasteikkoni kärkeen nousekaan. Mutta ajatuksia ja mietteitä herättävä kirja kuitenkin, ja siitä näkökulmasta erittäin hyvä. Mitä minä muuttaisin elämässäni, jos yhtäkkiä olisinkin lottovoittaja? Kaiken vai en paljon mitään? (Tulin aika nopeasti siihen tulokseen, että en paljon mitään ;) ).

★★★+

Ghana ikuisesti / Taiye Selasi

Ghana ikuisesti / Taiye Selasi

Otavan kirjasto, 2013. 393 sivua.

Alkuteos: Ghana must go, 2013

Suomentanut: Marianna Kurtto

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Tämänkin lukemisesta on jo ikuisuus, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan - vai mitä? Tällä hetkellä arkeen mahtuu vaan niin paljon ohjelmaa, että tuntuu että lukeminenkin jää vähille, bloggaamisesta puhumattakaan.

Taiye Selasin Ghana ikuisesti sai ilmestyessään suomeksi paljon kehuja pitkin blogimaailmaa, ja oli itsestäänselvää että minäkin halusin lukea tämän sopivan tilaisuuden tullen. Alkukesästä kirja tulikin kirjastoreissulla vastaan ja pääsi kotiin asti luettavaksi.

Kweku Sai syntyy Ghanassa mutta pääsee Amerikkaan opiskelemaan lääketiedettä. Hänestä tulee lahjakas kirurgi ja rakastava perheenisä hänen ja hänen nigerialaisen vaimonsa Folan lapsille. Lasten syntyessä lakia opiskeleva Fola hylkää opintonsa ja jää kotiäidiksi. Kun seurapiirien suosiossa oleva potilas kuolee Kwekun leikkauspöydälle, koko perheen elämä muuttuu. Nöyryytetty ja nujerrettu Kweku hylkää perheensä ja palaa kotimaahansa Ghanaan vuoden kestäneen oikeustaistelun jälkeen. Perheen lapset kasvavat ja elämä vie heidät eri puolille maailmaa. Vuosia myöhemmin odottamaton tragedia saattaa aikuistuneet sisarukset taas yhteen ja he kohtaavat yhdessä menneisyyden tapahtumat ja toisensa vuosien jälkeen.

Ghana ikuisesti on koskettava kirja. Tapahtumat tulevat iholle heti alusta ja koska lukija pääsee tehokkaasti tarinaan mukaan, säilyy mielenkiinto kirjan alusta loppuun asti. Myös kirjan henkilögalleria on kiinnostava. Lääkäri Kwekun kohtalo suututtaa ja saa surulliseksi, mutta kiinnostavinta minusta oli seurata hänen neljän lapsensa elämää. Lapset olivat keskenään kovin erilaisia, mutta kukin erittäin kiinnostava persoona omalla tavallaan. Erityisesti sisaruskatraan kaksospari olivat minusta kiehtovia henkilöitä; kaunis ja taiteellinen Kehinde ja hänen hieman surumielinen siskonsa Taiwo.

Pidin hurjasti kirjan rakenteesta. Jo kirjan alussa selviää, että Kweku kuolee kotitalonsa sateiselle takapihalle. Suru-uutinen tavoittaa Kwekun lapset ja ex-vaimon yksitellen ja siitä lähtee koko tarina. Jokainen perheenjäsen muistelee mennyttä, miettii omaa elämäänsä ja aloittaa pitkän matkan Ghanaan. Lopulta perhe tapaa toisensa vuosien jälkeen, kaikkien omat traumat ja perheen yhteiset traumat kohtaavat, mutta mikä tärkeintä, myös perhe on taas koossa. Se, että Selasi välillä pysäyttää tarinan kokonaan, palaa ajassa menneeseen, sisarusten lapsuuteen, Kwekun ja Folan ensimmäisiin yhteisiin vuosiin, on hieno tapa koota tarina ehjäksi kokonaisuudeksi pikku hiljaa. Kirjan rakenne ja tapa kertoa tarinaa teki tästä ehdottomasti mielenkiintoisen.

Käännös on onnistunut, lukeminen sujui nopeasti ja mutkattomasti. Viihdyin kirjan parissa mainiosti. Kiinnostavien henkilöiden ja mahtavan rakenteen lisäksi kirjassa oli sopiva määrä ajatuksia kulttuurieroista. Ghanasta Yhdysvaltoihin muuttanut Kweku kohtasi etenkin opiskeluvuosinaan kaikenlaista, ja afrikkalaistaustainen mies sai valitettavan helposti väärän rangaistuksen oikeudessa.

Kokonaisuutena Ghana ikuisesti oli siis hieno ja mieleenpainuva lukukokemus. Tarina oli mieleenpainuva, kieli oli kaunista ja kirja oli aiheiltaan rikas. Hieno kirja kaiken kaikkiaan!

★★★★★-

Kuninkaan puhe / Mark Logue & Peter Conradi

Kuninkaan puhe - Tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen / Mark Logue & Peter Conradi

Otava, 2011. 230 sivua.

Alkuteos: The King's Speech - How One Man Saved the British Monarchy, 2010

Suomentanut: Eija Tervonen

Kannen kuva: Momentum Pictures

Mistä minulle? oma ostos

Jatketaanpa näillä kesän rästikirjoilla! Luin Mark Loguen ja Peter Conradin kirjan Kuninkaan puhe - tarina miehestä joka pelasti kuningashuoneen jo loppukesästä, mutta kiireisen graduarjen ja läppärin rikkoutumisen takia kirjoittaminen tästä on jäänyt... Kirja kiinnosti minua siksi, että Kuninkaan puhe-elokuva kiinnostaa minua. Olen Colin Firth-fani, ja puhevaikeudet ovat tavallaan hieman omaa alaani joten siksikin kuninkaan tarina kiinnostaa.

Kirjan kirjoittaja, Mark Logue, on kuningas Yrjö VI:n puheterapeuttina toimineen Lionel Loguen pojanpoika. Kirja perustuu kirjeisiin, päiväkirjamerkintöihin ja Lionel Loguen elämäkertaan. Lionel Logue muutti perheineen Australiasta Englantiin vuonna 1924 ja asettui Lontooseen jonne hän avasi praktiikkansa. Logue oli itseoppinut puheterapeutti, ja pian hänen taitonsa kiirivät myös kuninkaallisten korviin. Lokakuussa 1926 hänen potilaakseen tuli Yorkin herttua, prinssi Albert, joka oli kärsinyt kisuallisesta änkytyksestä lapsuudestaan saakka. Prinssi oli ujo ja epävarma ja oli aina jäänyt sekä vahvan ja ankaran isänsä, kuningas Yrjö V:n, sekä suositun ja sulavakäytöksisen veljensä, kruununperijä prinssi Edvardin, varjoon.

Kuninkaallisen perheen jäsenenä myös prinssi Albertin kuului pitää puheita, mutta ne olivat kärsimystä sekä prinssille että kuulijoille. Monia keinoja oli jo kokeiltu, ennen kuin taitava ja ulospäinsuuntautunut Lionel Logue astui kehiin, ja sai omilla keksimillään menetelmillä Albertin vaikeudet vähenemään. Pian kuningas Yrjö V kuolee ja prinssi Edvard perii kruunun. Edvardin naistoilailujen myötä kuninkaan kruunun perii pian kuitenkin prinssi Albert, josta tulee kuningas Yrjö VI, kansan suosikkikuningas joka vaimonsa kuningatar Elisabetin ja suloisten tyttäriensä kanssa valaa puheillaan ja teoillaan uskoa toisen maailmansodan aikaiseen Englantiin.

Kuninkaan puhe on kiehtova ja kiinnostava kirja. Kuninkaallisten "salattu elämä" on mielenkiintoista luettavaa, vaikka en näekään itseäni mitenkään erityisen "kuninkaallishulluna". Oli myös kiehtovaa lukea siitä, minkälaisia menetelmiä ja työskentelytapoja puheterapeuteilla oli melkein sata vuotta sitten vaikka nämä asiat jäivätkin välillä sivuseikaksi historiallisten tapahtumien ja kuningasperheen elämästä kertovien asioiden saadessa päähuomion. Samoja periaatteita työskentelytavoissa kuitenkin osittain oli kuin vielä tänäänkin, mutta onhan (onneksi) nuo menetelmät hieman kehittyneetkin.

Kirjana Kuninkaan puhe ei ole mikään jättihyvä. Kirjoitusvirheitä on minusta aika paljon ja kielikin paikoitellen varsin tönkköä. Kirjassa oli paljon kiinnostavia asioita, ja minusta tässä tuli hienosti esille se, kuinka rankkaa ja rajoittavaa puhevika voi olla. Kirja sisältää paljon historiaa ja tietoa kuningashuoneesta ja etenkin kuningas Yrjö VI:n persoona tule hienosti esille. Häntä kohtaan tuntee myötätuntoa ja kun hänen puheensa alkavat sujua aina vain paremmin, hänen kanssaan on helppo iloita. Toisaalta taas moni muu henkilö jäi etäiseksi, mikä toisaalta onkin ymmärrettävää koska kuningas ja hänen "pelastajansa" tässä pääroolissa kuuluikin olla.

Kokonaisuutena kirja oli paikoitellen hieman tylsä. Historialliset kuvaukset kuningasperheen arjesta ja sodasta olivat toisaalta ihan kiinnostavia, mutta kuningas ja hänen puhevikansa jäivät hieman sivuseikaksi. Toisaalta Logue ei ehkä ole tehnyt kovinkaan tarkkoja muistiinpanoja työstään, ja kuinka reilua nyt edes olisi kirjoittaa julkisesti potilasasiakirjoja sun muuta. Toisaalta ehkä 1920-30 luvulla ei vielä ollut yhtä tiukkaa vaitiolovelvollisuutta kuin tänä päivänä... ;)

Olen ymmärtänyt että tämä kirja täydentää Kuninkaan puhe-elokuvaa, ja kerrankin luulen, vaikka en elokuvaa ole vielä nähnytkään, että leffa on kirjaa parempi. Elokuva jonka pääosassa on Colin Firth ei voi olla tätä kirjaa kehnompi, vaikka tämänkin mielenkiinnolla luin. Kohta siis pakko päästä elokuvan kimppuun.


★★★-