Sivut

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Teemestarin kirja / Emmi Itäranta


Teemestarin kirja / Emmi Itäranta

Teos, 2012. 266 sivua.
Kannen suunnittelu: Ville Tiihonen
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja ei ole genreltään minulle sitä ominta aluetta. Olen kuitenkin lukenut kirjasta niin paljon kehuvia blogiarvioita, että päätin tarttua kirjaan sen osuessa silmiini kirjastoreissulla. Olen iloinen että luin, on kiva astua välillä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle myös kirjallisuudessa.

Noria on teemestarin tytär, ja pian on hänen aikansa ottaa vastaan teemestarin tehtävä isänsä jälkeen. Eletään aikoja jolloin maailmasta on loppumassa vesi. Ihmiset sinnittelevät veden vähyyden kanssa ja vedenkäyttöä ja  sen säännöstelyä valvotaan diktatuurin avulla. Sotilaat tarkastavat erityisen tarkkaan kaupungin teemestarin alueet. Heillä kun vaikuttaa olevan erityisen kirkasta, hyvänmakuista ja riittoisaa vettä.

Teemestarin kirja on raikkaan erilainen kuin kirjat joita yleensä luen. En vieläkään voi sanoa että nauttisin erityisen paljon tulevaisuuteen asettuvista kirjoista vaikka pidinkin tästä. Pidin siitä, että "scifiosuus" oli kirjassa hienovaraisesti mukana, ei liian överinä tai liian suuressa osassa. Pidin myös tavasta, jolla nykypäivä oli sidottu kirjan tarinaan mukaan. Meidän aikamme oli läsnä kaatopaikalta löytyvässä teknologiassa ja teemestarien vanhoissa päiväkirjoissa.

Itäranta kirjoittaa kauniin sujuvasti. Välillä pysähdyin ihailemaan kieltä, mutta useimmiten tarina vei minut kuitenkin niin hyvin mukanaan, että halusin vain jatkaa lukemista. Teemestarin kirjassa pidin kovasti myös ihmissuhteiden kuvailuista. Norian suhde molempiin vanhempiinsa oli kiinnostava, ja etenkin Norian isä oli henkilönä kovin mielenkiintoinen. Norian ystävyyssuhde Sanjan kanssa oli yksi suosikkiosani kirjassa, ja toi hienosti esille ystävyyden vaikeatkin puolet. Itärannan luoma maailma on kiehtova, vaikka välillä huomasinkin kaipaavani ihan tätä tavallista nykypäiväämme.

Minä siis pidin Teemestarin kirjasta, mutta koska minulla edelleenkin on pieniä vaikeuksia lukea tulevaisuudesta, ajasta josta emme tiedä vielä mitään, en ihan varauksetta voi sanoa tähän ihastuneeni. Pidin paljosta, ja idea teemestarista ja veden vähyydestä ja veden käytön tarkkailusta oli minusta mainio. Jokin viimeinen silaus tästä jäi kuitenkin puuttumaan, jotta tämä olisi noussut minulla ihan täydelliseksi lukukokemukseksi. Hieno kirja silti, ja todella kivaa lukea välillä ihan erilaista kotimaista kirjallisuutta ja kirjallisuudenlajia.


★+

10 kommenttia:

  1. Tämä oli minun lemppari. Tykkään tulevaisuuskirjoista ja historiankirjoista, nehän ovat hiukan samaa kategoriaa, koska kumpikin pitää keksiä mitä se voisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän kyllä enemmän historiallisista romaaneista joiden eteen on tehty hurja määrä taustatyötä :). Kiva että pidit tästä! :)

      Poista
  2. Kiva, että kuitenkin pidit näinkin paljon, vaikka genre on sinulle vieras. Minä viihdyn hyvin dystopian parissa ja minusta tämä oli todella laadukasta sellaista. Ja ihanaa kotimaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, tämä oli dystopia ;). Mä olen niin surkea tällaisissa genresanoissa :D. Mutta todella raikas kirja kotimaiseksi, siitä olen samaa mieltä!:)

      Poista
  3. Tämä kirja alkaa houkutella näiden positiivisten arvioiden myötä ihan tosissaan :) Varsinkin scifin / historiaviittausten hienovaraisuus kuulostaa hyvältä, tällaiset kirjat ovat yleensä sitä parempia mitä enemmän niissä keskitytään tarinaan ja hahmoihin ja annetaan "ison kuvan" olla taustalla. Varsinkin kun dystopioista löytyy yleensä sitä enemmän loogisia aukkoja mitä enemmän niitä sörkkii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli kyllä minusta se "iso kuva" (onneksi) enemmän taustalla. Hahmoilla oli suuri rooli, josta pidin kovasti :). Ja tuota minä muuten mietiskelin lukiessani, että jos tässä (tai jossain muussa kirjassa) olisi vielä enemmän keskitytty siihen tulevaisuuden kuvailuun, niin kuinka suuri riski olisi, että sieltä löytyisi suuria loogisia aukkoja ja outouksia, jotka eivät sopisi yhteen...Kiintoisaa! ;)

      Poista
  4. Minä jäin ihan Teemestarin kirjan pauloihin. Se pyöri mielessä pitkän aikaa viimeisen sivun jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Tämä oli jo kerran minulla lainassa, mutta en ehtinyt lukemaan. Mutta lainaan varmasti uudestaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.