Sivut

perjantai 28. toukokuuta 2010

Tumman veden päällä


Näyttelijä Peter Franzenin esikoisteos Tumman veden päällä oli uutuus, joka minun oli pakko lukea. Olen lapsen näkökulmasta kirjoitettujen kirjojen suuri ystävä ja Franzenin romaani oli taas yksi hyvä teos kyseisessä ryhmässä. Pete on kirjan alussa alle kouluikäinen, hän rakastaa vanhempiaan ja isäpuolta, vaaria ja suloista pikkusiskoa, biologista isäänsä Pete tapaa silloin tällöin, mutta heillä on suurimmaksi osaksi mukavaa yhdessä. Äiti on Petelle tärkeä tukipilari, isäpuolikin on suurimmaksi osaksi ihan jees. Peten lapsuuden onnellisuutta alkaa kuitenkin varjostaa yölliset riidan äänet, silloin äiti, pikkusisko ja Pete lähtevät isovanhemmille yöksi.

Tumman veden päällä on mielestäni ihastuttava kirja, pienen pojan elämän ilot ja surut, ajatukset ja päähänpistot, tunteet ja reaktiot tulevat hienosti esiin. Kirja herättää tunteita, naurua, iloa mutta myös surua. Minun osaltani juuri tuo on hyvän kirjan tunnusmerkki!

****+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.