Sivut

tiistai 1. kesäkuuta 2010

On rakkautes ääretön


 Maria Peuran esikoisromaani On rakkautes ääretön kertoo insestistä. Tarina on kamala mutta kirjasta tykkäsin kuitenkin kovasti. Kirjoitustapa, kieli ja murre sopii tarinaan loistavasti. Yleensä en tykästy kirjoihin, joissa käytetään murretta mutta tähän se passasi jotenkin hyvin. Kirja kertoo Saarasta jonka vanhemmat selvittelevät repaleista avioliittoaan ja jättävät Saaran isovanhempein hoiviin. Ukki hakkaa ja pahoinpitelee mummoa. Saara rakastaa mummoa mutta mummo ei rakasta Saaraa. Ukki sen sijaan rakastaa Saaraa omalla tavallaan. Ukki käyttää pientä Saaraa seksuaalisesti hyväkseen useita kertoja, myös mummon silmien edessä mutta mummo ei tee asialle mitään. Onneksi Saaralla on ystävänään naapurin Pentti ja navetassa Ruusa-lehmä. Myöhemmin Saaran elämään astuu myös kiltti opettaja Kaisa-Maria ja vielä vähän myöhemmin terapeutti Mirja joka auttaa Saaraa selviämään kauheasta lapsuudestaan.

 ”Minä piirrän hiekkaan ympyrän ja menen sen keskelle seisomaan. Siinä on raja, jota ukki ei saa ylittää. Nyt leikitään minun säännöilläni. Ukki ei saa tulla ympyrään, minun ympyrääni. Minusta ukki tykkää eniten maailmassa. Jos olen ukille kiltti, hän ei ikinä hylkää minua. Hän tekee minut hyväksi, ukin tytöksi, ja minä lupaan aina olla ukille kiltti”
Kirja oli koskettava, herätti tunteita, itketti ja yökötti. Juuri sellaiset kirjat kolahtavat minuun ja kammottavasta, surullisesta tarinasta huolimatta kirja on yksi suosikeistani. Suosittelen ehdottomasti kirjan lukemista kaikille, ehkä itse kukin saa taas hieman erilaisen kuvan tästä maailmasta.

****+

2 kommenttia:

  1. hei kiitos tästä, tää autto tosi paljo mun äikän lopputyössä. teen just kyseisestä kirjasta tän lopputyön ja ollu tosi vaikee saada sainoiks ku samalla yks parhaista, mutta yks hirveimmistä kirjoista mitä oon lukenu ! :) kiitos tästä !

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, kiinnostavan kirjan olet valinnut lopputyöhösi:) ja ihan samaa mieltä olen kanssasi, hyvä kirja vaikkakin samalla kauhea!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.