Sivut

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Viinakortti


Sami Hilvon esikoisromaani Viinakortti on kaunis ja rohkea tarina rakkaudesta, se on tarina Mikaelista joka perii isoäitinsä talon ja sen mukana talon sisällön. Mikael löytää isoisänsä Urhon sodanaikaisia päiväkirjoja ja kirjeitä ja saa selville isoisän rakastaneen toista henkilöä kuin isoäitiä. Urhon suureksi rakkaudeksi osoittautuu Toivo, perheellinen lääkäri. Urholla ja Toivolla on läheinen suhde sota-aikana ja sodan jälkeenkin yhteydenpito on pysynyt. Urho oli Mikaelille suuri sankari, päiväkirjamerkintöjen avulla hän löytää Urhosta vielä yhden asian mihin samaistua -homoseksuaalisuus.

Viinakortti on nopealukuinen kirja. Kieli on kiinnostavaa, kuvailevaa ja rohkeankaunista. Minä ahmin kirjan yhden illan aikana, muutamassa tunnissa. Jäin tarinaan koukkuun ensisivuilta asti ja tarina todellakin tempaisi minut mukaansa. Edes erittäin yksityiskohtaiset, rohkeat homoeroottiset kohtaukset eivät häirinneet, ne jotenkin kuului tarinaan. Kirjan loputtua jäi haikea fiilis, se on minun kohdallani merkki siitä, että kirja on ollut loistava. Suosittelen romaania lämpimästi kaikille -ehkäpä joku taas ymmärtäisi maailmaa hieman paremmin kirjan luettuaan. Minä jään innolla odottamaan Sami Hilvon seuraavaa teosta...

*****

4 kommenttia:

  1. Minä myös pidin tästä kovasti. Työni liittyivät tuolloin vielä Tammeen, ja luin aika peräkkäin tämän ja Peter Franzénin Tumman veden päällä. Vaikea päättää, kumpi on parempi esikoinen. Ehkä kuitenkin Franzén. No, molemmat loistavia, mutta keskenään erilaisia.

    VastaaPoista
  2. Karoliina, minäkin olen lukenut Franzenin ja tykkäsin siitäkin kovasti. Kovin erilaisia ovat, hankala tosiaan sanoa kumpi oli parempi kun molemmat niin hyviä!:)

    VastaaPoista
  3. Taas kommentoin vanhoja...
    Luin nyt tämän kirjan ja vaikka olen usein tykännyt samoista kirjoista kuin Sanna niin tässä meni kyllä maku ihan ristiin. En siis tykännyt tästä kirjasta ollenkaan, minusta se oli jotenkin vastenmielinen. Luin sen kyllä nopeasti läpi, vaikka välillä ajattelin jättää kesken.

    VastaaPoista
  4. Hanna, minä tykkään siitä, että kommentoit myös vanhoja kirjoituksiani!:) Kirja oli tosiaan aika "suora" ja "paljastava" jos niin voi sanoa joten ymmärrän hyvin ettei kaikki pidä tästä. Viime vuoden lukemistani kirjoista tämä oli kuitenkin yksi eniten mieleenpainuvista lukukokemuksista!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.