Sivut

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Poika raidallisessa pyjamassa


John Boynen romaani Poika raidallisessa pyjamassa kertoo yhdeksänvuotiaasta Brunosta, natsiupseerin pojasta joka joutuu isän "työn" vuoksi muuttamaan suuresta talosta, ystäviensä luota, onnellisesta elämästään Berliinistä Aus-vitsiin. Syy muuttoon on Brunon mukaan se, että eräänä iltana tärkeä mies, Hilleri, tulee tapaamaan isää Berliiniin ja Hilleri päättää että isän on muutettava Aus-vitsiin hoitamaan tärkeätä tehtävää. Niinpä Bruno, hänen siskonsa Gretel ja lasten vanhemmat muuttavat Auschwitziin. Bruno on aluksi yksinäinen, naiivi eikä ymmärrä keskitysleirin asioista mitään. Kysyminen on kiellettyä, isän työhuoneeseen ei saa menää, äidillä ei ole aikaa ja siskokin on Toivoton Tapaus. Niinpä Bruno alkaa tutustua lähiympäristöönsä itse ja tulee pian aidalle jonka toisella puolella on paljon ihmisiä raidallisissa pyjamissa. Aidan luona Bruno tutustuu Schmueliin joka on syntynyt samana päivänä Brunon kanssa. He ovat muuten aika samanlaisia, mutta Schmuel on paljon laihempi ja saa, Brunon mukaan, pukeutua pyjamaan joka päivä.

Poika raidallisessa pyjamassa on koskettava, hurja tarina mutta hienosti lapsen näkökulmasta kirjoitettu. Loppu sai minussa aikaan ahdistuneen, surullisen, onnettoman olotilan ja jäi mieleen kummittelemaan pitkiksi ajoiksi kirjan lopetettuani. Kaikki tämä on minulle loistavan kirjan tuntomerkkejä. Suosittelen kirjaa ehdottomasti, mutta yllätyin kun luin että kirja oli tarkoitettu nuortenkirjaksi. Minä en kyllä suosittelisi kirjaa hirveän nuorille, sen verran rankkoja juttuja on mukana.

Poika raidallisessa pyjamassa oli uskomaton lukukokemus!

Kirjasta on myös tehnty elokuva, onko joku nähnyt sen? Kannattaako katsoa?

*****

*******maailmanvalloitusprojekti: Saksa********

10 kommenttia:

  1. Katsoin elokuvan juuri kaksi päivää sitten ja heti sen jälkeen ajattelin, että pitääpä lukea kirjakin! Tykkäsin siitä elokuvasta, vaikka useassa kohtaa ajattelinkin että kirjan on pakko olla parempi ja yksityiskohtaisempi. Surullinen ja koskettava tosiaan, mutta varmaan aika laimea versio jos on ensin lukenut kirjan. Suosittelen kuitenkin :)

    VastaaPoista
  2. Luin kirjan kesällä ja fillaroin samanan päivänä videovuokraamoon lainaamaan leffan. :-) Suosittelen leffaa lämpimästi, mielestäni se oli peräti parempi kuin kirja. Kommenttini täällä http://kirjapeto.blogspot.com/2010/07/john-boyne-poika-raidallisessa.html

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi! Jos kiinnostaa, liity imeessä myös meidän lukijaksi: www.toomuchhindsight.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Shanne: Täytyy kyllä katsoa se elokuvakin jossain vaiheessa, olen lukenut siitäkin hyviä arvosteluja;)

    Kirjapeto: Täytyy siis katsoa leffakin! =)

    Jonna ja Vevve: Kiitos:)

    VastaaPoista
  5. Kirjan aihepiiri on yleensä masentavaa luettavaa. Perheenisäksi tulleena sitä on tällainen raavas miäskin jotenkin herkistynyt ja vaikka luen paljon historiaa niin keskitysleiri/sonderkommando-aiheiset kirjat olen suosiolla jättänyt väliin. No okei, seuraavana lukuvuorossa on Leon Goldensohnin Nürnbergin haastattelut, joka ei ole fiktiivinen vaan niiden vangiksi jääneiden **sipäiden vuodatuksia ranskalaiselle psykologille. Äärimmäisen mielenkiintoinen kurkistus näiden kieroituneiden ihmisten pääkoppaan.
    No kuitenkin, muistan että tästä Poika raidallisessa pyjamassa olisi tehty ihan palkittu ja laadukas elokuvakin, ja SaSon arvostelun mukaan vaikuttaa ihan tutustumisen arvoiselta kirjalta. Pittää pistää mieleen. Kiitoss!

    -Artsi

    VastaaPoista
  6. Artsi, kiitos kommentistasi:) Suosittelen todellakin tätä kirjaa, sinun mainitsemasi Nürnbergin haastattelutkin vaikuttaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  7. Tämänkin kirjan luin viime viikolla (lomaa kun oli niin oli aikaa lukea ;-)
    Hyvin kirjoitettu, hienosti lapsen näkökulmasta katsottu. Pienelle pojalle oma isä on ihailtava sankari, oli hän millainen tahansa, eihän isä voi olla väärässä. En ole nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta pitääpä katsoa joskus.
    Keskitysleiritarinat eivät ole minua enää kiinnostaneet, jotenkin tuntuu, että on saanut niistä tarpeekseen, mutta tämä kirja oli jotenkin erilainen ja erittäin hieno. Karmaiseva loppu :-(

    VastaaPoista
  8. Hanna, hieno mutta karmaiseva kirja - totta. Elokuvan katsoin muutama viikko sitten ja se oli myös aika karmaiseva joskin aika hyvin tehty minun mielestäni. kauhea loppu, kuten kirjassakin, suosittelen kuitenkin katsomaan.

    VastaaPoista
  9. Huomasin kirjan jokin aika sitten kirjastossa ja ajattelin, että se vaikutti mielenkiintoiselta, mutta on erityisesti ruvennut lukemaan sitä. Pari viikkoa sitten katsoin elokuvan kyseisestä kirjasta ja se oli todella hyvä. Kylläkin surullinen, mutta juuri sen vuoksi ajatuksia herättävä. Olisi mahtavaa saada luettua myös kirja ja sinun arvostelusi perusteella se ehdottomasti kannattaa. :)

    VastaaPoista
  10. Kirjahiiri, minäkin katsoin elokuvan jokunen aika sitten ja se oli vaikuttava. Tosin kirja oli vielä vaikuttavampi mutta siihen voi tietysti vaikuttaa se, että luin kirjan ensin. Mutta ehdottomasti kannattaa lukea kirja!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.