 |
| Älä kysy yöltä / Amos Oz. Suom. engl. "Don´t Call it Night", 2010. Keltainen kirjasto, 282 sivua. |
Amos Ozin tänä vuonna suomennettu romaani Älä kysy yöltä on vahva, koskettava romaani. Noa on kolme-neljäkymppinen opettajatar joka asuu israelilaisessa pikkukaupungissa, Tel Kedarissa, avomiehensä, parikymmentä vuotta itseään vanhemman arkkitehdin Theon kanssa. Tel Kedar on rakennettu keskelle ei mitään, hiekkaan, aavikolle, skorpionien keskelle.
Nuori poika, joka kävi Noan opettamaa luokkaa, kuolee tarkoituksella tai vahingossa huumeisiin. Pian pojan isä kertoo Noalle poikansa ihailleen Noaa, hän oli pojan suosikkiopettaja ja tuli ikionnelliseksi Noan antaessa pojalle kynän lainaksi. Noa ei muista kynää. Kuolleen pojan, Immanuel Orvieton isä pyytää Noaa mukaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on avata huumeklinikka nuorille Tel Kedariin. Noa suostuu mukaan ja kokoaa työryhmän joka alkaa etsiä klinikalle tiloja sekä rahoitusta. Noan avomies Theo, maanläheinen, realistinen mies tyrmää klinikkaidean heti. Ei Tel Kedarin kaltaisessa pikkukaupungissa ole resursseja suurelle hankkeelle. Lopulta Theo kuitenkin siirtää rahaa hankkeen tilille, omasta tahdostaan, ehkäpä Noan vuoksi. Theon ja Noan suhde vaikuttaa välillä olevan jo ehtoopuolella mutta toisinaan heidän suhteensa vaikuttaa todella sitkeältä ja lujalta. Intohimoa, kiihkoa ja kipinää riittää, vaikka välillä on vaikeaa, jopa välinpitämätöntä puolin ja toisin.
Huumeklinikkahanke ei ainakaan kirjan sivuilla toteudu, lopulta vaikuttaa siltä, että Abraham Orvietolla ei ollutkaan järin suurta tahtoa viedä loppuun klinikkahanketta poikansa kaltaisia auttaakseen vaan hän voisi mielestään yhtä hyvin lahjoittaa rahat vaikka koulun tietokoneluokkaa varten. Hankkeen suunnittelu ja sen tuomat ristiriidat vaikuttavat lopulta tuoneen mukanaan jotain hyvää - ainakin Theon ja Noan suhteelle. Loppu on kivan avon, kirjassa on muutama muukin kohta joka jättää lukijalle jännästi omaa tulkinnan varaa.
Amos Oz on minulle ennestään täysin tuntematon kirjailija, mutta täytyy sanoa, että tämän kirjan myötä ihastuin varsinkin hänen kirjoitustapaansa. Kieli on tajuttoman kauniisti soljuvaa, sujuvaa, runollista ja kaunista! Kirjan kesivaiheilta mieleeni jäi yksi uuden luvun alku joka kuvaili Tel Kedarin maisemia, hiekkaa ja skorpioneja.Eri tilanteiden ja tunnelmien kuvailu on Amos Ozin tekstin ehdoton vahvuus.
"Kesän hehku yltyy. Päivänvalo painostaa, se on sumeaa ja väsyttävää, ja vaikka ikkunat on suljettu tiiviisti, tomunhieno hiekka onnistuu tunkeutumaan sänkyyn lakanoitteni väliin. Kadunpinnan asvaltti sulaa auringon paahteessa, illalla seinät vapauttavat varastoimansa ylimääräisen lämmön. Vuorten takaa puhaltava etelätuuli tuo ajoittain mukanaan kaupungin kaatopaikalta hapahkon palavien jätteiden käryn, kuin hönkäyksen pahanhajuista hengitystä. Joskus näen parvekkeeltani beduiinipaimenen loikoilemassa lähimmällä kukkulanrinteellä, mustan ihmishahmon mustien lampaiden keskellä, ja hänen huilunsa vaimea ääni, joka tavoittaa korvani lyhyinä katkelmina, luo tyynen irrallisen tunnelman. Mistän hän uneksii maatessaan liikkumattomana tunnista toiseen jonkin kallionulkoneman varjossa? Jonain päivänä minä menen sinne ja kysyn. Seuraan hänen jälkiään vuorten luolille, sinne missä ihmisten puheiden mukaan kulkee salakuljettajien yöllinen reitti Siinailta Jordaniin. "Tekstinpätkästä huomaa myös, että kirja on kirjoitettu minä-muodossa. Mielenkiintoa lisää se, että luvut on vuorotellen Theon ja Noan kertomaa. minä on välillä Theo, välillä Noa. Vaikka alussa tuo tuntui sekavalta, totuin nopeasti ja tykästyin siihen. Oli mielenkiintoista saada molempien näkökulma samaoihin asioihin, heidän suhteeseensa ja huumeklinikan suunnitelmiin. Hieno kirja, minulle uudesta kulttuurista. Tykästyin kovin ja uskon, ettei tämä jää viimeiseksi Ozin kirjaksi jonka luen.
Plussaa näin lopuksi vielä kirjan lopusta löytyneestä henkilöluettelosta. Henkilöitä oli aika paljon ja nimet vaikeita joten luettelo helpotti kirjan seuraamista paljon. Myös romaanin suomennos vaikuttaa todella hyvältä, koska kieli on niin kaunista. Kirja on suomennettu käännöksen kautta, englanninkielisestä versiosta.
Pisteitä *****-
*************maailmanvalloitusmaa: Israel********************
Kiitos tästä, kiinnostuin! En ole kuulutkaan kirjailijasta ja tuli myös mieleen, etten ole varmaankaan lukenut yhtään kirjaa Israelista. Hyvä että kieli on pitänyt erityisyytensä, kuulostaa kummalta ettei käännöstä ole tehty alkupäräiskielestä.
VastaaPoistaanni.m, kiva kuulla! Minäkin kiinnostuin aluksi tuosta Israelista, en ollut lukenut maasta aiemmin mitään. Ja minäkin hämmästyin kun luin että käännös ei ole alkuperäiskielestä, muta todella kaunista kieltä on nytkin:)
VastaaPoistaLuin tämän pari kuukautta sitten ja pidin kovasti. Varsinkin ne kuvat aavikosta olivat hurmaavia.
VastaaPoistaMiehen holhoava asenne nuoreen vaimoon häiritsi vähän, toisaalta asetelmaa oli kuvattu hienosti ja saihan vaimokin kerronnassa oman äänensä kuuluviin.
Luettuani kirjan huomasin Hesarin arvostelijan jutun, josta tuli mieleen ajatella avioparia metaforana Palestiinasta ja Israelista, sekin kuohutti mieltä mukavasti!
Erja, minäkin luin tuosta metaforasta jokin aika sitten. Omaan päähäni tuollainen ei tietenkään lukiessani kirjaa ilmaantunut mutta mielenkiintoinen seikka, tosiaan!:)
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä! Olen lukenut Ozilta aiemmin kaksi kirjaa joista myös tykkäsin. Kopsaan blogistani:
VastaaPoista"Täydellinen rauha" kertoo Jonatanista joka on päättänyt lähteä pois kibbutsilta ja jättää vaimonsa... sitten joskus.
"Ehkä jossain muualla" on kertomus 16-vuotiaasta tytöstä joka solmii rakkaussuhteen itseään paljon vanhemman miehen kanssa - jonka vaimo pettää miestään tytön isän kanssa... ja tietysti hankalaksi menee.
Kertomasi perusteella luen pian kolmannen Ozini :)
Elma Ilona, minunkin täytyisi lukea lisää Ozia! täytyykin käydä blogissasi tarkemmin tutkimassa;)
VastaaPoistaSain juuri luettua tämän Älä kysy yöltä. Kirjailija oli minulle ennestään ihan tuntematon, mutta otin sen luettavaksi, koska olin lukenut lehdistä siitä hyvin positiivisia arvosteluja ja koska Sannakin oli sitä kehunut.
VastaaPoistaKirjan loppuun päästyäni minulle jäi kuitenkin sellainen tunne, että siinä oli jotakin, jota en tajunnut tai oikeastaan en tajunnut kirjaa ollenkaan. Olin jo jossakin vaiheessa jättämässä kirjan kesken, mutta päätin kuitenkin jatkaa loppuun asti, jospa se siitä valkenisi. Mutta en missään vaiheessa päässyt sen imuun ja lukeminen tuntui raskaalta ja hitaalta. Olihan siellä hienoja lauseita, kuten "Jokainen, jolla on hyvää tahtoa, löytää hyvää tahtoa kaikkialta."
Mutta ehkä minä pidän enemmän sellaisista kirjoista, joissa on selkeä juoni, ehkä tämä oli liian monimutkainen minulle.
Nyt olen juuri miettimässä, minkä kirjan yöpöydälläni olevasta pinosta otan seuraavaksi, jotakin helppolukuista kaipaan välillä ;-)
Hanna, näin jälkeenpäin muisteltuna kirja tosiaan oli aika vaikea. Kieli oli kaunista mutta itse tarina varsin monimutkainen. Nyt muutama kuukausi lukemisen jälkeen en muista kirjasta hirveästi, mikä sinänsä osoittaa, että se ei ollut minullekaan mieleenpainuvimmasta päästä;)
VastaaPoista