 |
| Kellokosken Prinsessa / Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala. Like, 2010. 241 sivua. |
Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan Kellokosken Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa 1900-luvulla asuneesta Anna Lappalaisesta. Lappalainen kärsi skitsofreniasta sekä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Skitsofreniaan liittyy usein erilaisia harhoja ja Annan harhat olivat harvinaisen voimakkakita. Anna oli täysin varma, että hän oli Prinsessa, Englannin kuningashuoneen prinsessa joka oli kaapattu vauvana ja tuotu Suomeen asumaan. Prinsessa eli Kellokoskella täysin suuruusharhansa pauloissa. Mielisairaalan rakennuksia hän piti palatsinaan, sairaalan työntekijät ja muut potilaat saivat erilaisia arvonimiä, lääkäri oli Isä Paavali, joku toinen taas Prinssi Henrik. Prinsessa antoi yli sata arvonimeä eri ihmisille, eikä koskaan unohtanut yhtäkään antamaansa nimeä.
Kellokosken Prinsessa kertoo Anna Lappalaisen elämäntarinan. Lappalainen syntyi vuonna 1896 Kuopiossa. Anna oli parivuotias kun hänen isänsä menehtyi traagisesti ja Annan äiti jäi yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Annan lapsuus oli rankka, äiti ei kyennyt hoitamaan kaikkia lapsiaan ja Annan tie vei lastenkotiin kun äiti päätti pitää Annan molemmat veljet kotona. Anna muutti sijaisperheestä toiseen kunnes pääsi 13-vuotiaana muuttamaan takaisin äitinsä ja veljiensä luokse. Annan ja hänen äitinsä suhde ei koskaan kuitenkaan kehittynyt erityisen lämpimäksi ja läheiseksi. Perhe muutti työn perässä Helsinkiin jossa Anna myöhemmin teki töitä laulajana ja hierojana. Parikymppisenä Anna avioitui Arthur Svedholmin kanssa mutta avioliitto päättyi jo parin vuoden sisällä vuonna 1929.
Tästä alkoi Anna sairastuminen ja vuonna 1931 hän ensimmäisen kerran joutui sairaalahoitoon Kivelän mielisairaalaan. 1930 -luvulla Anna oli useaan otteeseen sairaalahoidossa ja tuolloin hän sai myös diagnoosikseen skitsofrenian. Hoitojaksojen välissä Anna asui äitinsä kanssa mutta heidän yhteielonsa oli mysrkyisää, Anna sai usein raivokkaita kohtauksia ja oli pian taas sairaalahoidossa. Vuonna 1933 Anna siirrettiin Lapinlahden sairaalasta Kellokosken mielisairaalaan. Kellokoskella Anna herätti jo alussa huomiota käyttäytymisellään. Hän otti nopeasti roolinsa "palatsinsa" haltijana, hän pakotti muut käyttäämään hänestä nimeä Prinsessa, harvoin hän reagoi jos joku kutsui häntä Annaksi. Kellokosken palatsissaan Anna piti lauluesityksiä, teki kävelylenkkejä kamarineitonsa kanssa, teki paljon käsitöitä lääkäreille ja hoitajille, ollessaan avohoidossa hän kulki Kellokosken kylällä hieromassa asukkaita ja ansaitsi näin muutaman kolikon.
Annan terveydentila parani ja heikkeni jaksoissa. Talvisin hän oli yleensä huonommassa kunnossa kuin keväisin. Syksyt ja talvet hän viettikin usein hiljaiseloa huoneessaan kunnes taas keväisin piristyi ja lähti kävelemään kylälle. Anna skitsofreniaa yritettiin parantaa ja helpottaa monin eri keinoin, eri lääkkeillä jotka tulivat 1950-luvulla mutta myös esimerkiksi istuttamalla häneen malaria. Pian kuitenkin huomattiin, että Annan sairaus ei parantunut lukuisista yrityksistä huolimatta.
Annan suuruusharhat pitivät pintansa koko hänen elämänsä ajan. Hän vietti Kellokosken mielisairaalassa 52 vuotta elämästään, vuodesta 1933 vuoteen 1985 saakka jolloin hänet siirrettiin Nikkilän sairaalaan jossa hän vuonna 1988 kuoli 92-vuotiaana.
Kellokosken Prinsessa on erittäin mielenkiintoinen kirja. Kävin syksyllä katsomassa Prinsessa-elokuvan opiskelukaverini kanssa ja pidin siitäkin paljon. Kirjaa oli kiva lukea opiskelunäkökulmasta mutta myös ihan sen vuoksi, että Anna oli tavattoman mielenkiintoinen persoona. On jollakin tapaa lohduttavaa huomata, että vaikka kärsiikin vakavasta mielen häiriöstä voi silti iloita elämästään. Minä pidin myös positiivisena sitä, että niin moni Kellokosken sairaalan henkilökunnasta kuten myös kylän asukeista antoivat Annan elää harhassaan, ymmärrettyään että Annan elämä oli sillä tavalla onnellisinta. Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa kaikille. Prinsessan elämäntarina on mielenkiintoinen ja koskettava varmasti muillekin kuin mielenterveydenalan työntekijöille.
****+
Arvostelusi herätti mielenkiintoni, tämä täytyy saada käsiin :--)
VastaaPoistaMä olin myös positiivisesti yllättynyt siitä, miten Annan annettiin elää harhoissaan. Muutenkin kirja oli yllättävän hyvä lukukokemus.
VastaaPoistaEikö sinusta tuntunut ollenkaan siltä, että kirjassa olisi monta kertaa toisettu samoja asioita, peräti samoja lauseita? Luin kirjan elokuussa, joten ihan tuoreessa muistissa se ei ole, mutta lukupäiväkirjassa olen todennut, että tarinan olisi voinut tiivistää 50 sivuun.
VastaaPoistaOlen usein kuullut vanhempien ihmisten kertovan Prinsessasta ja hän on selkeästi onnistunut koskettamaan monia ihmisiä elämänsä aikana. Kirjan tarina ei kuitenkaan onnistunut samalla tavalla luikertelemaan ihon alle ja siksi taisin olla niin pettynyt.
Lauren, kiva kuulla, kannattaa kyllä lukea!:)
VastaaPoistaSusa P., samaa mieltä!:)
Sonja, en kyllä pannut merkille että olisi toisteltu samoja asioita monta kertaa, ainakaan se ei häirinnyt minua siinä tapauksessa;) Minä olen myös kuullut tarinoita Prinsessasta, itse asiassa sukulaiseni oli potilaana Kellokoskella Prinsessan kanssa samaan aikaan (tämän viimeisinä vuosina Kellokoskella) ja olen kuullut aika paljonkin juttuja. Lisäksi opiskelen psykologiaa joten kiinnostukseni aihetta kohtaan on todella suuri. Ehkä sekin vaikutti lukukokemukseeni;)
Hei Sanna, hienoa että pidit kirjasta! Minustakin kirja sopii kaikille eikä pelkästään esimerkiksi hoitotyön alalla työskenteleville. En huomannut kirjassa mitään häiritsevää toistoa vaan minusta kirja oli erittäin hyvin kirjoitettu ja myös historialliset näkökulmat kiinnostivat. Voi olla, että pääsen tuttavan mukana käymään jossain vaiheessa sairaalan museossa, joka kiinnostaa minua ja siellä on myös Prinsessan elämästä aineistoa.
VastaaPoistaMä luin kirjan nähtyäni leffan. Kirja oli jotenkin avartavampi ja antoi monipuolisemman kuvan (mutta se ei nyt taida olla iso ihme).
VastaaPoistaSara, kiitos kommentistasi:) Minäkin pääsen toivottavasti kesällä Kellokosken museoon käymään. Olisi tosi kiva käydä siellä:)
VastaaPoistaVelma, sama mulla. Ensin näin leffan ja sitten luin kirjan. Minä tykkäsin kummastakin -toki kirja oli avartavampi, niin kuin sanoit. Mutta niin se taitaa yleensä olla:)