Sivut

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Seitsemän uutta asiaa minusta

Sain Susalta todella kivan tunnustuksen joka lämmitti kovasti. Kiitos Susa!:) Olen tehnyt saman tyylisen paljastuspostauksen aiemminkin joten yritän keksiä uusia juttuja tällä kertaa. Eka osa löytyy siis täältä.



Palkinnon saajan tulee kertoa siis seitsemän asiaa itsestään, tässä faktat minusta:

1. Olen innokas leipuri. Tykkään kovasti leipoa kaikenlaista mutta en ikinä jaksa syödä leipomuksiani;) Siksi leivon usein ja mielelläni ystävilleni.

2. Parhaan päivän resepti: nukkua pitkään, keittää aamukahvit ja ottaa aamupala ja kahvikupillinen mukaan sänkyyn. Lukea hyvää kirjaa aamupalan lomassa, viettää monta tuntia hyvän kirjan parissa. Vaihtaa pyjama rentoon asuun myöhään iltapäivällä ja päättää päivä hyvien ystävien, hyvän ruuan ja elokuvan parissa.

3. Rakastan lapsia ja haluan ehdottomasti työskennellä lapsipsykologina. Jonain päivänä haluan myös adoptoida lapsen/lapsia kansainvälisen adoption kautta.

4. Valitsen usein kirjan kirjastosta tai kaupasta vain sen kauniin kannen vuoksi. Esimerkiksi Señor peregrinon ostin kirjakaupasta ennen kuin edes tiesin mistä se kertoi juurikin upean kannen vuoksi. Myös Peter Cameronin The Weekend kiehtoo minua eniten kauniin kannen vuoksi. Viime viikolla ostin Sean Stewartin Matkijalintu -romaanin parilla eurolla todella hienon kannen takia.

5. Suosikkirentoutumiselokuvani on Jane Austen -tyyppiset romanttiset draamat jotka sijoittuavt kauniisiin maisemiin Britteihin tai Irlantiin.

6. Katson aika vähän televisiota ja kaikki seuraamani tv-sarjat katson DVDltä. Suosikkisarjojani on Mad Men, House, Bones, Solsidan, In Treatment ja Sinkkuelämää. Tällä hetkellä seuraan telkkarista vian Yle Teemalta tiistaisin tulevaa Anne Frankin päiväkirjaa.

7. Inhoan kun tekstiviesteihini ei vastata;) Minua ärsyttää mietiskellä, onko vatsaanottaja nyt varmaan saanut viestini kun avstausta ei kuulu. Luulen että ärsytykseni on peräisin muutaman vuoden takaa kun puhelimeni asetukset menivät jotenkin sekaisin eikä viestini menneet perille. Ihmettelin miksi kukaan ei vastannut viesteihini ja luulin että kaikki oli minulle vihaisia;D

Tämä palkinto onkin kierrellyt jo monissa blogeissa mutta annan sen eteenpäin seuraaville hienoille kirjablogeille:

lukuhetket
kirjahamsteri
Uppoa hetkeen
Lukuhetki

5 kommenttia:

  1. Hei Sanna

    Minuakin viehättävät kauniit kirjan kannet ja ihailen esimerkiksi vanhojen tyttökirjojen kansia, jolloin niitä osattiin todella tehdä!

    Huomasin tuon viittauksesi Anne Frankin päiväkirjaan teemalta. Apua, minulta on mennyt ihan ohi! Milloin ja monelta se tulee? Onko mennyt kauankin?

    VastaaPoista
  2. Kivoja tunnustuksia olet tehnyt:) Mä en jaksa ollenkaan leipoa, mutta tuoreet leivonnaiset, etenkin korvapuustit, on mun heikkouteni. Mä myös voisin adoptoida tulevaisuudessa lapsen jostain ulkomailta ja inhoan sitä, jos tekstareihin tai maileihin ei saa vastausta. Anne Frank on mennyt ihan ohi, täytyy katsoa löytyiskö niitä Yle Areenasta.

    VastaaPoista
  3. hei vaan Sara, kiva kun kommentoit:) BBC:n sarja Anne Frankista tulee Teemalta tiistaisin ja uusinta torstaisin klo 19 (tai 19:30?). Muistaakseni kolme osaa viidestä on jo mennyt, mutta uusimman jakson voi ainakin katsoa Yle Areenasta. Tässä vielä linkki: http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/anne-frankin-paivakirja

    Susa, uusin jakso Anne Frankista tosiaan aikankin näkyy Areenasta, akstoin viime viikon jakson sieltä kun missasin sekä tiistain että torstain uusinnan.:)

    VastaaPoista
  4. Minä en ole kova leipoja, koska se ei jotenkin luonnistu samalla tavalla kuin muu kokkaaminen. Mutta yritän kyllä harjoitella ja päästä siitä asenteesta, että leipominen olisi jotenkin tosi vaivalloista. No, viimeksi tein pussijauheesta perunarieskoja, ja sen helpompaa leipomista ei kyllä varmaan heti löydy. :D

    Parhaan päiväsi resepti kuulosti oikein hyvältä. Etenkin nyt, kun on pieniä lapsia, tuollaista luksusta osaa todella arvostaa, kun siihen joskus harvoin on mahdollisuus.

    Niin kuin tiedät, me olemmekin jo mukana kv-adoptioprosessissa. :)

    En ole erityisen suuri kirjankansifriikki, mutta en kuitenkaan "pelkää" liian hienoja kansia, niin kuin jotkut tunnustivat jossakin toisessa blogissa vähän aikaa sitten. Sen sijaa viinejä valitessani kavahdan helposti, jos etiketti on liian koristeellinen tai erikoinen (koska se tosi usein on tarkoittanut laadutonta viiniä).

    Minäkin rakastan brittiäistä maaseutua ja Jane Austenia + kumppaneita... Ja katson reaaliaikaisesti tv:tä vain vähän. Digitallenteita tai dvd:itä meilläkin tuijotellaan iltaisin silloin kun on yhteistä aikaa, ja monta yhteistä lempisarjaakin on kanssasi.

    Ja jotta tämä kommentointi olisi täysin perusteellinen (hih), mainittakoon vielä, että se on kyllä todella ärsyttävää, jos vastausta tekstiviestiin ei kuulu. Silti nykyisin omatkin vastaukseni usein viipyvät, kun elo kotona on lasten kanssa niin hektistä, ettei vain usein tule yhtään hetkeä istua alas ja kirjoittaa viesti, ja sitten kun tulee, asia on jo unohtunut.

    Ja silti lähetän aina mieluummin tekstiviestin kuin soitan, sillä minulla on eräänlainen puhelimessa puhumiskammo. :)

    Karoliina

    VastaaPoista
  5. Karoliina, kiitos pitkästä kommentistasi -niistä minä tykkään myös!:) Minuakin vaivaa jonkinmoinen puhelimessa puhumiskammo, viestittelen paljon mielummin:)
    Paljon yhtäläisyyksiä meistä näytti löytyvän!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.