Sivut

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Jon Bon Jovi / Laura Jackson

Jon Bon Jovi (Jon Bon Jovi -The Biography, 2003) / Laura Jackson. Minerva, 2011. 261 sivua.

 Ala-asteen diskoissa tanssittiin joka kerta It's my Lifen tahtiin. Bon Jovi oli 1990-luvun lopulla ja 2000 luvun alussa omien suosikkibändieni joukossa ja keräilin bändin levyjä, kuvia ja bändin nokkamiehen Jon Bon Jovin haastatteluja nuortenlehdistä. Minun oli siis ihan pakko lukea tänä vuonna suomennettu Laura Jacksonin kirjoittama kirja Jon Bon Jovi, jonka bongasin aiemmin kesällä Leenan blogista. Leena lähetti minulle oman kirjansa joten pääsinkin heti lukupuuhiin, suuri kiitos, Leena♥

"I just want to live while I´m alive!"

Jackson kertoo kirjassaan John Francis Bongiovin tarinan, kuinka hän taisteli itsensä ja tsemppasi toverinsa maailman kuuluisammaksi rockbändiksi, lähes kaikkien tuntemaksi Bon Joviksi. Kuinka Johnista tuli Jon Bon Jovi, komeaääninen, komeakasvoinen, sympaattinen ja loistava Bon Jovin nokkamies.

John Francis Bongiovi syntyi italialaistaustaisen isänsä Johnin, sekä Playboy-tyttönäkin työskennelleen äitinsä Carolin esikoiseksi, 2. maaliskuuta vuonna 1962. Perhe asui New Jerseyssä ja kotikaupunki on aina ollut Jonille tärkeä, nimesipä hän myöhemmin erään bändin levynkin kaupungin nimellä. Musiikki oli Jonille jo nuorena tärkeää. Koulu oli toisarvoinen asia ja Jonin vanhemmat tsemppasivat kolmea poikaansa ja kannustivat heitä tekemään sitä, mistä he pitivät kaikkein eniten. Alle parikymppisenä Jon oli mukana parissa pienessä bändissä ja teki baariesiintymisiä yhdessä ystävänsä David Rashbaumin kanssa. Jon kaipasi kuitenkin jatkuvasti jotakin suurempaa:
"Mutta Jonissa kasvoi kirkas liekki, eikä hän halunnut jäädä kenenkään muun varjoon. Hän ei halunnut olla jonkin menestyneen artistin uusi kopio, vaan hänelle oli tärkeää menestyä omana itsenään. Eikä hän aikonut jäädä odottelemaan, että mahdollisuudet valuisivat New Jerseyn hiekkaan. Hän halusi luoda oman uransa ja raataa sen eteen sekä yksin että bändinsä kanssa. "
 18-vuotiaana Jon päätti koulunkäynnin ja matkusti New Yorkiin David Rashbaumin kanssa. Jon jätti kotikaupunkiin tyttöystävänsä Dorothea Hurleyn, johon hän oli tutustunut koulussa vuonna 1979. New Yorkissa Jon työskenteli sukulaisensa levytysstudiossa jossa hän myöhäisinä iltoina nauhoitti omia demojaan. Hän perusti pian myös uuden bändin jonka kokoonpano vaihteli jatkuvasti. Ensimmäinen kappale joka oikeasti tuli ihmisten tietoisuuteen, oli vuonna 1983 ilmestynyt "Runaway" joka ilmestyi erään radiokanavan kokoelmalevyllä joka esitteli New Yorkin vielä tuntemattomia bändejä. Runawaystä tuli hitti ja se soi monilla radiokanavilla. Jonin silloinen bändi, "The Wild Ones" ei kuitenkaan pysynyt kasassa, joten Jon alkoi toden teolla kasaamaan bändiä joka haluaisi panostaa kaikkensa menestyäkseen alalla. Pian olikin kasassa Bon Jovi, jonka alkuperäisiä jäseniä olivat Jonin lisäksi Richie Sambora, Tico Torres, Alec Such sekä Dave Rashbaum. Bon Jovin esikoislevy julkaistiin vuonna 1984 ja se myi yli 350 000 kappaletta.

Loppu onkin historiaa. Bon Jovi on vuoden 1984 jälkeen julkaissut monta uutta levyä, tehnyt monta maailmankiertuetta ja soittanut monta hyväntekeväisyyskeikkaa. Jon Bon Jovi meni vuonna 1989  naimisiin nuoruuden rakastettunsa, Dorothea Hurleyn kanssa ja heille syntyi neljä lasta. Bon Jovin kokoonpano on vuosien varrella hieman muuttunut ja bändillä on ollut taukoja erimielisyyksien ja täydellisen uupumisen vuoksi, mutta pahimmat erimielisyydet voitettiin ja bändi porskutti taas eteenpäin. Jon on valittu maailman viidenkymmenen kauneimman ihmisen joukkoon, hän on ollut mukana lukuisissa hyväntekeväisyysprojekteissa, hän on näytellyt elokuvissa ja suosituissa tv-sarjoissa, mutta kaiken julkisuuden ja menestymisen keskellä hän on maanläheinen, perhekeskeinen ja äärimmäisen sinnikäs ja päättäväinen mies.

Laura Jacksonin kirja Jon Bon Jovi kertoo todella laajasti ja yksityiskohtaisesti Jon Bon Jovin elämästä. Kirja antaa hyvän kuvan rankasta kiertue-elämästä, se raottaa myös verhoja kulissien taakse. Bändin erimielisyyksiä, jatkuvan yhdessäolon ja menestymisen nälän varjopuolia. Ennen kaikkea kirja antaa loistavan kuvan Jon Bon Jovista, suositusta rockmuusikosta jonka bändi on myynyt yli 120 miljoonaa levyä, hänen työnarkomaniastaan, sinnikkyydestään ja sitkeydestään joka rankkojen nuoruusvuosien ja kovan työn päätteeksi onneksi palkitaan. Maineen ja mammonan alla Jon on kuitenkin hienosti pitänyt jalat maassa ja hän onkin aivan tavallinen perheenisä New Jerseystä.

"Hän on nykyään musiikin grand old man mutta palaa edelleen halusta kirjoittaa uusia kappaleita. Hän toivoo, että hänen sanoituksensa tavottaisivat ihmiset ruohonjuuritasolta käsin kaikkialta maailmasta, ja viime vuosina hän on myös tullut tunnetuksi hyväntekeväisyystoiminnastaan kerättyään miljoonia dollareita hyviin tarkoituksiin. Hän on aina uskonut lujasti itseensä, ja nauttinut vastuunkantamisesta."
 Kirjana Jon Bon Jovi on sopivanpituinen kurkistus Jon Bon Jovin elämään. Se antaa yksityiskohtaista taustatietoa bändistä, levyistä ja Jonista ihmisenä. Muutamia käännösvirheitä (?) ja toistoja lukuunottamatta hieno ja hyvä kirja jota suosittelen lämpimästi Jon Bon Jovista kiinnostuneille. Kirjan keskellä on kymmenisen sivua valokuvia, jotka ovat mukava lisä lukukokemukselle. Minä suorastaan ahmin tämän tietopaketin!


★★★★

3 kommenttia:

  1. Tämä oli tosiaankin kiinnostava ja perusteellinen kurksitus Jon Bon Jovin elämään. Tässä antia muutenkin kuin elämänkerrallisesti, sillä muusikkopiirejä ja eri aikakausien musiikkia sivutaan paljon.

    Selvästi huomaa, että Jackoson ihailee aihettaan;-)

    VastaaPoista
  2. PS. Hurmaava kuva sinulla tuossa yläbannerina!

    VastaaPoista
  3. Leena, ihan totta. Bon Jovin kanssa samoihin aikoihin startanneista bändeista saa myös tietoa tämän kirjan kautta.

    Ja kiitos, kiva että pidät bannerikuvasta:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.