Sivut

tiistai 27. joulukuuta 2011

Katariina / Marisha Rasi-Koskinen


Katariina / Marisha Rasi-Koskinen

Avain, 2011. 263 sivua.
Kannen suunnittelu: Satu Ketola
Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta.

Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina sai aiemmin syksyllä niin paljon kehuja ja blogisavuja, että halusin säästää sen lukemisen myöhemmälle. Katariina olikin oivaa joululukemista.
Katariinan juonesta en viitsi, monen muun bloggaajan tavoin, sen enempää kertoa. Paras on, jos lukija kokee juonen kehittymisen, tarinan arvoituksellisuuden itse. Kirjan pääosassa on kuitenkin Katariina joka kirjan eri osissa on enemmän tai vähemmän läsnä. Osien kertojina toimii Margareetta, Anna ja välillä myös Katariina itse.

Rasi-Koskinen kirjoittaa tavattoman kauniisti ja kirjan tarina tempaisi minut mukaansa toisesta luvusta lähtien. Kirjan ensimmäinen osa oli hieman erikoinen ja outo, enkä ihan ymmärtänyt mistä oli kysymys. En oivaltanut, mikä oli totta ja mikä taas kuvitelmaa. Kirjan edetessä tarina kuitenkin selkiintyi ja huomasin yhtymiä sekä Nummen Karkkipäivään että Härkösen Onnen tuntiin.

Katariinan tarina rakentuu eri osista. Kirja ei ole tehty lukijalle helpoksi, mutta kun asioita oivaltaa ja osaa yhdistää, kirja palkitsee ehdottomasti. Lopulta kaikki tapahtumat ja kaikki henkilöt ovatkin enemmän tai vähemmän sidoksissa Katariinaan. Minä pidin tästä yllättävästä, erikoisestakin kotimaisesta esikoisesta. Minusta kirjailija, joka muuten on psykologi, onnistuu tallentamaan ihmismielen syvimpiä ajatuksia todella hyvin, ja jos itse olisin kirjailija, haluaisin osata kirjoittaa juuri näin, osata rakentaa juuri tällaisia arvoituksellisia tarinoita jossa sekoitellaan todellisuutta ja kuvitelmaa.

Täyden viiden tähden kirja Katariina ei kuitenkaan minulle ole. Ensinnäkin se oli makuuni hieman liian lyhyt, jätti liian monta asiaa avoimeksi ja oli ehkä hieman liiankin salaperäinen, vaikka tuo arvoituksellisuus, salaperäisyys, olikin samalla kirjassa kaikkein parasta. Lisäksi olisin mielelläni vaikka kirjan loppua kohden palannut Margareettaan joka oli mukana kirjan alussa. Minusta hän jäi jotenkin hieman irtonaiseksi osaksi tarinaa, pinnalliseksikin. Vahva esikoinen tämä kirja kuitenkin on ja jään innolla odottamaan Rasi-Koskisen seuraavia teoksia.


★★★★

Katariinasta on kirjoitettu todella monessa blogissa, linkitän nyt muutaman ensimmäisen jonka löysin:

Amman lukuhetki
Luetut, lukemattomat
kujerruksia
ja
Järjellä ja tunteella


6 kommenttia:

  1. Katariinan lukemisesta on minulla jo aikaa, kun luin sen heti siinä "ekassa aallossa". Se oli kyllä niin kiehtova ja moni asia jäi mietityttämään, että tekisi mieli lukea uudelleen.

    VastaaPoista
  2. Katariina on vahva esikoinen ja odotan innolla Rasi-Koskisen mahdollisia tulevia teoksia. Susan tavoin minäkin luin kirjan sen "ensimmäisessä aallossa" elokuussa ja se on edelleen ihmeen hyvin mielessäni. Ihastuin Rasi-Koskisen kirjoitustyyliin, mutta hieman ennalta-arvattava Katariina kuitenkin oli.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen lukenut Katariinasta monta kiehtovaa juttua, mutta kirja on edelleen itseltäni lukematta. Houkuttelevasti kuvailet sinäkin, joten lupaan kirjaan kyllä lähiaikoina tarttua. Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
  4. Susa, minäkin luulen että Katariinasta saisi vielä enemmän irti toisella lukukerralla:)

    Katja, minäkin ihastuin Rasi-Koskisen kirjoitustyyliin ja toivon, että hän kirjoittaa useampiakin kirjoja:)

    Joana, suosittelen! Luulenpa, että tämä voi olla juuri sinunlaisesi kirja:)

    VastaaPoista
  5. Tekisi itsenikin mieli kovasti tämä lukea, mutta ja mutta. Vaikuttaa kuitenkin sen verran kivalta, että tämä ehkä voisi kiilata muutamien lukujonossa olevien ohi ;)

    VastaaPoista
  6. Katri, tämä on aika nopealukuinen niin jos on vähän ylimääräistä aikaa niin tämän lukee nopeasti ;) odotan mielipidettäsi!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.