Sivut

torstai 8. joulukuuta 2011

Valinta / Helmi Kekkonen


Valinta / Helmi Kekkonen

Avain, 2011. 160 sivua.
Kannen suunnittelu: Satu Ketola
Mistä minulle? pyydetty arvostelukappale


Helmi Kekkosen toinen romaani Valinta on kaunis, surumielinen, haikea yhden perheen tarina. Kun Elias-isä yllättäen kuolee päättää Ruut-äiti muuttaa pienempään asuntoon ja laittaa talonsa vuokralle. Perheen kolmesta lapsesta vain nuorin, Aava, auttaa äitiään muuttopuuhissa. Yhdessä heillä on edessään isän tavaroiden pakkaaminen, perheen muistojen tyhjentäminen suuriin pahvilaatikoihin. Laatikolliset muistoja viedään vintille talteen.

Aavan oma parisuhde on sekaisin, hän odottaa Mikon yhteydenottoa mutta ei voi itsekään soittaa. Aava haluaisi Helena-siskonsa auttamaan pakkauspuuhissa, mutta Helenalla on omat syynsä olla tulematta. Lapsista vanhin, Ilja, on ollut poissa jo vuosia eikä hän edes ole tietoinen isän kuolemasta. Niinpä Aava saa, aivan yksin, huolehtia surevasta äidistään, huolehtia siitä, että talo tyhjenee ja kamppailla omien tunteidensa kanssa.

Valokuvien ja päiväkirjamerkintöjen kautta Ruutille tulee mieleen muistoja menneisyydestä. Hän päättää, että Aavalla vihdoin on oikeus tietää totuus, vihdoin oikeus kuulla aito tarina omalta äidiltään, kuulla vuosien takaisista valinnoista jotka ovat vaikuttaneet koko perheeseen.Viimeiset päivät talossa meren rannalla ovat tiiviitä, täynnä kyyneliä ja muistoja.

Valinta on kaunis tarina anteeksiannosta, menettämisestä ja rakkaudesta, valinnoista. Helmi Kekkonen kirjoittaa kauniisti, ja minulle tuli tekstistä jotenkin mieleen kovasti ihailemani Riikka Pulkkinen. Kekkonen on taitava kuvailemaan pienenpieniä yksityiskohtia, sellaisia, joita ei normaalielämässä kukaan varmaan huomaa. Vaikka kirjan tarina on aika kliseinen - perheen salaisuudet paljastuvat yhden perheenjäsenen kuoltua - tykkäsin silti tästä kirjasta. Tämä ei missään tapauksessa ole täydellinen, kliseisen juonen lisäksi osa henkilöistä jäi minulle pinnallisiksi, muutamat yksityiskohdat tuntuivat turhilta ja oudoilta jne., mutta minä nautin tämän kirjan lukemisesta todella paljon. Voisin lukea mistä aiheesta tahansa, jos kirjan kieli on näin kaunista ja sujuvaa, kaikki ajatukset ja yksityiskohdat täynnä tarkoitusta.


★★★★

Valinnasta on kirjoitettu muissa blogeissa paljon, tässä muutamia: Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Sinisen linnan kirjasto, Koko lailla kirjallisesti, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Juuri tällaista.

8 kommenttia:

  1. Koska pidit Valinnasta näin paljon, sinun pitää ehdottomasti lukea myös Kekkosen esikoinen, novellikokoelma Kotiin. Siinä on paljon samoja teemoja kuin tässä, esim. perhe, salaisuudet, nuoruuden parisuhdekiemurat... Ja tuo kaunis kieli kaiken kruununa!

    VastaaPoista
  2. Minäkin nautin tämän lukemisesta tosi paljon ja pitäisi tosiaan hankkia käsiin se Kekkosen novellikokoelmakin kyllä.

    VastaaPoista
  3. Maria, haluan jossain vaiheessa ehdottomasti lukea tuon novellikokoelman!:)

    Susa, niin kyllä pitäisi. Kekkosen kirjoitustapa sopii varmasti loistavasti novelleihin:)

    VastaaPoista
  4. Minä pidin Valinnasta todella, se on jotenkin hyvin rauhoittava kirja.

    Tuosta novellikokoelmasta puheenollen: sain sen hiljattain lainaan yhdeltä tuttavaltani, joten pääsen pian lukemaan sen. :)

    VastaaPoista
  5. Katja, rauhoittava on hyvä sana kuvaamaan minunkin lukukokemustani:) Odotan innolla mielipidettäsi Kekkosen esikoisesta! :)

    VastaaPoista
  6. Onkohan olemassa erikseen Kotiin- ja Valinta-ihmisiä, kuten on Raja- ja Totta-ihmisiä. Pohtii eräs Kotiin-ihminen, joka piti kyllä Valinnastakin, mutta sykähteli enemmän novelleille.

    VastaaPoista
  7. Mulla on tämä(kin) kirja lainassa kirjastosta. Arvostelusi myötä haluan kyllä ehdottomasti ehtiä lukemaan sen, ennenkun palautuspäivä koittaa!

    VastaaPoista
  8. Hanna, niin, onkohan? Minä en oikein osaa sanoa olenko enemmän Raja- vai otta-ihminen koska tykkäsin niin paljon molemmista näin jälkeenpäin. Täytyy lukea vielä ne Kekkosen novellitkin...:)

    Tuulia, suosittelen kyllä! Odottelen mielipidettäsi tästä:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.