Sivut

maanantai 2. tammikuuta 2012

Jonnekin pois / Lionel Shriver


Jonnekin pois / Lionel Shriver

Avain, 2011. 533 sivua.
Alkuteos: So Much for That, 2010
Suomentaja: Seppo Raudaskoski
Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Lionel Shriverin uutuussuomennos Jonnekin pois oli minulle yksi syksyn odotetuimpia kirjoja. Ihastuin kirjailijaan lukiessani Poikani Kevinin pari vuotta sitten. Jonnekin pois on taattua Shriveriä, rankka aihe hieman eri näkökulmasta mutta silti todella miellyttävä lukukokemus.

Shepherd Knacker on keski-ikäinen papin poika. Hän tekee töitä rakennusfirmassa, inhoaa pomoaan ja haaveilee ihan toisenlaisesta elämästä. Eräänä päivänä Shep pakkaakin laukkunsa valmiiksi, ostaa lentoliput vaimolleen ja pojalleen, lähteäkseen jonnekin pois. Samana iltana Shepin vaimo Glynis tulee kotiin, kertoo että hänellä on harvinainen syöpä ja Shep päätyy vielä saman illan aikana taittelemaan paitansa takaisin vaatekaappiinsa.

Shepin säästöt hupenevat vaimon kalliisiin hoitokuluihin ja isän vanhainkotimaksuihin. Toinen Elämä jossakin kaukana, palmujen alla, vaikuttaa turhalta haaveelta kun matkasäästöt hupenevat ja Glynis-vaimon sairaus etenee.

Toisaalla on myös toinen perhe ja avioliitto. Shepherdin parhaalla ystävällä ja työkaverilla Jacksonilla on kaunis vaimo Carol sekä harvinaista, vakavaa sairautta sairastava esikoinen, Flicka. On myös kuopus Heather joka on kateellinen siskonsa saamasta huomiosta ja jolle vanhemmat syöttävät sokeripillereitä, jotta myös Heather saisi hieman ylimääräistä huomiota.

Näiden kahden perheen väliset suhteet muuttuvat, kun Glynisin sairaus selviää. Nyt molemmissa perheissä joku on vakavasti sairas, mutta kuitenkin läheistä ihmistä on vaikea kohdata. Pian myös Jacksonin ja Carolin avioliitto kohtaa vakavia ongelmia ja ystävysten yhteydenpito vähenee. Kuinka Shepherdin raha-asioiden käy kun vaimon sairaus jatkuu? Saako Carol ja Jackson avioliittonsa kuntoon? Hyväksyykö Glynis sairautensa, oppiiko lähipiiri kohtaamaan muuttuneen naisen? Minkä hinnan elämästä voi maksaa?

Jonnekin pois kertoo amerikkalaisesta yhteiskunnasta, kahden avioliiton vaikeuksista, vakavasta sairaudesta, haaveista ja unelmista. Tämä tarina voisi olla totta, ja minulle kirjan ihmiset olivat totta. Harvoin kirjasta jää näin vahva jälkimaku kuin tästä. Lukemisesta on jo pari päivää, mutta huomaan kuinka välillä edelleen ajattelen kirjan hahmoja, palaan heihin ja tapahtumiin. Vaikka etenkin Glynis ja Flicka ovat katkeria ja ärsyttäviä Shriver onnistuu rakentamaan kirjansa henkilöt niin vahvoiksi, niin todentuntuisiksi, että he olivat minulle tosia. Kirjan aihe on rankka ja vakava, mutta lukukokemuksena tämä oli silti miellyttävä. Kirjassa on myös yllättäviä tapahtumia jotka tulivat ainakin minulle ihan puskista, mutta ne kuuluvat kirjan vahvuuksiin. Yksi kirjan suurista teemoista on yhteiskunnalliset asiat, etenkin terveydenhuoltoon ja veroihin liittyen. Jossain kohdin tunsin, että näitä asioita oli jopa hieman liikaa, sillä minä pidin ja vaikutuin kirjassa eniten Glynisin sairauden kuvaamisesta. Toki koin, että nuo aiheet sopivat kirjaan hyvin ja että ne ovat tärkeitä, mutta välillä olisin mielummin lukenut enemmän kirjan henkilöistä.

Summa summarum: todella vaikuttava kirja joka jää mieleeni pitkäksi aikaa. Jään innoissani odottamaan seuraavaa Shriveriä, ja tämän vuoden aikana aion lukea joko Kaksoisvirheen tai Syntymäpäivän jälkeen, jotka kumpikin odottavat lukemista omassa kirjahyllyssäni.


★★★★+

Kirjasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:
Järjellä ja tunteella
Leena Lumi
Oota, mä luen tän eka loppuun
Opuscolo
Koko lailla kirjallisesti
INAhdus 
Booking it some more 

10 kommenttia:

  1. Ihan hassua, että minulla on tämä yhä lukematta. Aion kyllä ryhdistäytyä vuoden alkupuoliskolla! (Hmm, olikohan tuo nyt sopivan epämääräisesti sanottu...)

    Lue ensin Syntymäpäivän jälkeen! Se ei ole lainkaan samalla tavalla järkyttävä tai yhteiskunnallinen kuin Poikani Kevin tai ymmärtääkseni tämä uusin, mutta se on minusta todella hyvä. Kaksoisvirhe ei ole minusta yhtä huippu, vaikka on sekin hyvin terävänäköinen.

    VastaaPoista
  2. Karoliina, joo, lue tämä! Odotan ajatuksiasi tästä:) Minä luen sitten seuraavaksi tuon Syntymäpäivän, vaikka se onkin hirveän paksun näköinen kirja;)

    VastaaPoista
  3. No mutta niin on tämäkin! :D Shriver ei ole tainnut ohuita kirjoittakaan, ainakaan niitä ei ole suomennettu.

    VastaaPoista
  4. Karoliina, totta, ja menihän tämä silti aika nopsaan. Jos muistan oikein, eikö se Kaksoisvirhe ole vähän ohuempi;)

    VastaaPoista
  5. Vaikutti mielenkiintoiselta. Täytyy todeta, että löysin taas yhden kirjan, jonka haluan lukea.

    VastaaPoista
  6. Annika, suosittelen lämpimästi. Kiva jos kiinnostuit tästä:)

    VastaaPoista
  7. Oonko nähny unta vai onko Tuulia myös lukenut tän?

    Anteeks oli pakko :DDDDDDDDddd

    Vituttaa olla näin hauska.

    VastaaPoista
  8. Anni, hahhaahh:D mut mä olin ennen Tuuliaa, ni en voinu linkittää sitä koska se kirjotti tän mun jälkeen. ;)

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoista ja ihanaa lukea, että pidit tästä. Itse lopetin tämän eilen ja kirjoitin siitä tänään. Olipa vaikuttava! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinäkin pidit! Todella vaikuttava ja mieleenpainuva kirja :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.