Viattomat / Torey Hayden
Otava, 2012. 333 sivua.
Alkuteos: Innocent Foxes
Suomentaja: Satu Leveelahti
Kansi: HarperCollins Publishers
Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta
Torey Haydenin tosipohjaiset romaanit ovat merkinneet minulle paljon ja olen pitänyt jokaisesta. Haydenin kirjoilla oli oma merkityksensä siinä, mitä alaa päädyin opiskelemaan ja palailen Haydenin kirjoihin aina silloin tällöin. Odotin innolla myös Haydenin uutuusromaania Viattomat, joka on kirjailijan kolmas fiktiivinen teos. Luin fiktiivisen Auringonkukkametsän muutama vuosi sitten ja muistan pitäneeni siitäkin, joten odotin tältä uutuudeltakin varsin paljon.
Viattomat on kirja siitä, kuinka itsekkäät aikuiset voivat vahingoittaa viattomia, pieniä lapsia teoillaan, sanoillaan ja ajatuksillaan. Pienessä montanalaisessa kaupungissa vuorten juurella nuori Dixie suree kuollutta poikavauvaansa. Samoihin aikoihin kuuluisa filmitähti Spencer Scott saapuu samaan kaupunkiin rentoutumaan vuoristohuvilalleen. Mukanaan Spencerillä on yhdeksänvuotias poikansa Tennesee, joka on yhden yön sekoilun lopputulos. Spencer ei pidä poikaa omanaan, vaikka pojan Phoebe-äiti ja DNA-testit osoittavatkin muuta. Phoebe on kyllästynyt poikaan ja siksi lähettänyt hänet isänsä riesaksi.
Dixie yrittää saada elämäänsä raiteilleen poikansa kuoleman jälkeen, mutta rahat ovat vähissä ja poikaystävä Billykin vain pahentaa tilannetta. Billy keksiikin mielestään loistavan suunnitelman, jonka päätteeksi hän kuvittelee rikastuvansa tuntuvasti. Hän lupaa Dixielle uuden, rikkaamman ja onnellisen elämän kunhan saa suunnitelmansa toteutettua. Suunnitelmaan kuuluu olennaisesti Spencer Scottin poika, joka on aikuisten leikeissä viaton pelinappula.
Viattomat on aiheiltaan mielenkiintoinen, mutta samalla rankka kirja. Hayden käyttää hyväkseen tietoaan ja taitoaan lastenpsykologin työstä, kuvaillessaan rakkautta kaipaavan lapsen maailmaa ja ajatuksia. Rikas filmitähti-isä ei lastaan kaipaa, ja äitikin lähetti pojan pois silmistään. Mitä sitten tapahtuukaan, kun poika päättää karata isänsä luota ja tuntematon auto nappaa hänet kyytiinsä? Kirjassa aikuisten teot ja sanat saavat aikaan tuhoisia seurauksia, joista eniten kärsii, tietenkin, viaton lapsi.
Minä kaipaan Haydenin tosipohjaisia kirjoja, sillä ne ovat aina herättäneet minussa paljon tunteita. Tämä kirja jäi jotenkin pinnalliseksi, en kiintynyt yhteenkään henkilöön ja ärsyynnyin jossain vaiheessa ihan jokaisesta. Köyhä yksinhuoltajaäiti Dixie herätti etenkin kirjan alussa myötätuntoni, mutta muutamilla teoillaan kuvani hänestä muuttuikin täysin. Hirveitä kokenut nuori poika herätti tietysti myös sääliä, mutta hänetkin oli kuvailtu todella ärsyttäväksi ja luotaantyöntäväksi, varsinkin kirjan alussa. Dixien impulsiivinen poikaystävä Billy taas ärsytti minua todella paljon ihan kirjan alusta loppuun saakka, kuten myös rikas ja narsistinen filmitähti Spencer.
Psykologisesti tämä kirja oli varsin mielenkiintoinen. Analysoitavaa olisi mielin määrin; narsistinen filmitähti, impulsiivinen ja väkivaltainen poikaystävä, hirveitä kokenut nuori nainen ja yksinäinen, rakkautta kaipaava lapsi. Tunteita herättämättömien ja ärsyttävien henkilöiden vuoksi kirja jäi kuitenkin pinnalliseksi, enkä päässyt missään vaiheessa tarinaan sisään. Hieman lisäpisteitä kirja saa sen loppuratkaisusta, joka ei (onneksi) ollut sellainen kuin olin kuvitellut. Myös Tennesee-pojan kasvua ja kehitystä oli mukava seurata, tässäkin näkyi varmasti taas se kokemus ja tieto, jonka Hayden on saanut lasten kanssa työskennellessään. Minä kaipaan kuitenkin kovasti Haydenin tosipohjaisia kirjoja, ja toivon, että hän vielä joskus julkaisi sellaisen...
★★+
Katso myös peikkoneidon ja Susan arviot kirjasta.
Minä olen myös pitänyt aina Haydenin kirjoista, ja ensimmäisen kirjan luin kun ystäväni suositteli lukemaan juuri psykologisen näkökulman vuoksi.
VastaaPoistaTämä tuli kuitenkin minulle hieman yllätyksenä, että tämä onkin fiktiivinen teos! Itse pidän enemmän tosipohjaisista.
Kiitos arviostasi :)
Hyvä kun sinäkin pidit lopusta. Se oli pieni pelastava elementti tämän kanssa. :D
VastaaPoistaMinäkin muuten taisin pitää Auringonkukkametsästä, vaikka se fiktiivinen onkin. Siinä taisi vain olla enemmän sitä kasvutarinaa kuin tässä.
Jenni, eipä kestä. Muistan lukeneeni, että Hayden on sanonut että hän on jo kirjoittanut kaikki tositarinansa, eli enempää ei olisi tulossa. Mutta toivotaan, että hän jostain vielä kaivaa muutaman tositarinan;)
VastaaPoistapeikkoneito, joo, loppu ei ollut niin paha kuin olisi voinut olla;) Auringonkukkametsä oli kyllä muistaakseni tätä paljon parempi!
Hei Sanna en ole lukenut Haydenin fiktiivisiä kirjoja ollenkaan vaan suurimman osan niistä tosipohjaisista kirjoista. Yksi uudempi on kai lukematta. Arviosi sai miettimään, luenko tätä kuitenkaan, kun tässä ei ole faktapohjaa mukana ja sitä kautta sellaista uskoa paremmasta huomisesta, kehityksestä, että asioihin voidaan vaikuttaa, koskaan ei ole liian myöhäistä. (en osaa nyt ihan pukea sanoiksi, mutta jos ymmärtänet)
VastaaPoistaSara, se kehitys josta olen Haydenin tosipohjaisissa kirjoissa eniten juuri pitänyt, ja usko paremmasta huomisesta jäi minusta tässä kirjassa puuttumaan. Kaipasin sitä, mutta tässä se ei samalla tavalla tullut esille. Myös henkilöiden maailmat olivat jotenkin kovin erilaisia kuin olen Haydenin kirjoissa tottunut. Nyt oli rikas filmitähti jolla oli "turhanpäiväisiä" ongelmia, kun taas olen oikeasti pitänyt Haydenin kirjoissa siitä, että niissä keskitytään "oikeisiin", vakaviin ongelmiin...Minäkään en osaa nyt pukea tätä sanoiksi, toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan;)
VastaaPoistaOlen lukenut muutaman Haydenin kirjan. Fiktiivisistä kirjoista Auringonkukkametsä on jäänyt hyvin mieleen, vaikka sen lukemisesta on jo vuosia. Varmasti luen tämän uusimmankin kirjan jossain vaiheessa. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta.
VastaaPoistaAnnika, olepa hyvä:) Minäkin muistan pitäneeni Auringonkukkametsästä huomattavasti enemmän kuin tästä:)
VastaaPoista