Pakenevat unet / Petri Karra

Petri Karra / Pakenevat unet

Gummerus, 2012. 286 sivua.

Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka

Mistä minulle? lainattu ystäväiseltä

Petri Karra oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, kun tartuin hänen tuoreeseen romaaniinsa Pakenevat unet. Minkälaisen lukukokemksen sainkaan! Pakenevat unet on aivan upea, otteessaan pitävä, koskettava ja hienosti kirjoitettu romaani.

Nasta on teini-ikäinen poika. Hän käy koulua kuten kaikki muutkin samanikäiset, mutta kotiolot eivät ole kuin kaikkien muiden. Nasta joutuu huolehtimaan pikkusiskostaan, kuusivuotiaasta Nadjasta, sillä lasten äiti Marina kärsii pahasta huumeongelmasta. Äiti on omilla reissuillaan, tulee kolistellen ja rämistellen huonokuntoisena kotiin keskellä yötä. Nasta leikkii siskon kanssa, myy varastettua tavaraa saadakseen ruokaa itselleen ja siskolle. Iltaisin Nadjan nukahdettua Nastan silityksiin Nasta pakenee arkea Pahan Valveen maailmaan. Se on kuvitteellinen Nastan luoma maailma, jossa unet pakenevat henkilöistä ja jonka sankari on nuori poika. Pientä piristystä Nastan kurjiin ja rankkoihin päiviin tuo myös naapurin Veera, poliisin tytär. Nasta on ihastunut Veeraan, mutta ei uskalla lähestyä tyttöä. Nastan ja Nadjan rankka lapsuus kokee vielä rankemman käänteen, kun sosiaalityöntekijät päättävät sijottaa lapset muualle asumaan. Marina-äiti ei pysty huolehtimaan lapsistaan ja menettää heidät. Nasta aloittaa taistelun tarkoituksenaan pelastaa itsensä ja rakkaan siskonsa sosiaaliviranomaisilta ja lastenkodilta.

Pakenevat unet tempaisi minut mukaansa alusta saakka. Kirjan tarina on rankka ja kauhea, mutta se todellakin vie mennessään. Halusin heti tietää, kuinka näille viattomille lapsille käy. Ihailin Nastaa, kuinka teini-ikäinen poika voi olla noin fiksu, noin huolehtiva, noin ajattelevainen. Säälin Nastaa ja Nadjaa, halusin halata ja lohduttaa heitä. Tunsin inhonsekaista sääliä lasten äitiä Marinaa kohtaan, inhosin sosiaalityöntekijää samalla kun ymmärsin, että hän teki työnsä aivan oikein. Ihalin ja ärsyynnyin Veeraan, ymmärsin ja uskoin Veeran äitiin. Pakenevat unet herätti minussa paljon tunteita, se kosketti ja yllätti. Henkilöt tulivat iholle ja kaikki tapahtumat oli läpimietitty ja toivat tarinalle lisää uskottavuutta ja tarkoitusta.

Karra kirjoittaa sujuvasti ja kauniisti, kieli on kuvailevaa ja teini-ikäisen ja lapsen dialogit sujuvat mielestäni mutkattomasti ja uskottavasti. Tarinassa on paljon synkkyyttä, ryövätty lapsuus, kuoleman pelkoa, menettämisen pelkoa. Suurimpana kaikesta on kuitenkin toiveikkuus ja rakkaus, ja tässä kirjassa se tulee esille aivan erityisen hienolla tavalla. Minä olen todella vaikuttunut tästä kirjasta, käännettyäni viimeisen sivun tirautin jopa pari kyyneltä, olin mykistynyt. Minä näkisin Pakenevat unet erittäin mielelläni myös Finlandiaehdokkaana...

⋆⋆⋆⋆⋆

Myös Annika on lukenut tämän kirjan.