Karatolla / Olli Jalonen

Karatolla / Olli Jalonen

Otava, 2012. 238 sivua.

Kannen suunnittelu: Maija Vallinoja

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Olli Jalonen on kirjailija, jonka teoksiin minun on jo kauan ollut tarkoitus tutustua. Hyllystäni löytyy niin 14 solmua Greenwichiin, Poikakirja kuin Finlandiavoittaja Isäksi ja tyttäreksi. Aloitin Jalosen tuotantoon tutustumisen kuitenkin Karatollalla, syksyn tuoreella uutuuskirjalla.

Valo ja Silla matkustavat yhdessä Islantiin pyramidiprojektin merkeissä. He ovat arkktehteja ja suunnitelleet yhdessä monta pyramidia eri kaupunkeihin. Valon ja Sillan suhde muuttuu entistä tiiviimmäksi ja läheisemmäksi, kun islanninreissu saa yllättävän käänteen Valon joutuessa sairaalaan. Silla joutuu jatkamaan työtä pyramidien parissa yksin jo Islannissa, mutta myöhemmin myös kotimaasta käsin. Hän tulee myös tietoiseksi tunteistaan ja ajatuksistaan Valoa koskien. Mutta mitä ajattelee Valo, onko Silla hänelle vain työtoveri vai voisiko heidän välillään olla jotain muuta, jotain pysyvämpää ja aidosti erilaista?

Karatolla on kaunis, melankolisen koskettava ja vahvatunnelmainen tarina Valosta ja Sillasta, "valosta sillan yli". Minä ihastuin Jalosen kielenkäyttöön, kirja vilisee kauniita lauseita ja ajatuksia. Myös kirjan henkilöt olivat kiinnostavia, ja hienon arvoituksellinen fiilis lisäsi kirjan kiinnostavuutta. Minä koin hieman vaikeaksi päästä tarinaan sisään ja tuntemaan tapahtumia. Kaipasin tarinaan hieman lisää syvyyttä, jonka olisi mahdollisesti saanut jos olisin lukenut Jalosen aiemman romaanin Yhdeksän pyramidia joka kertoo ymmärtääkseni ainakin osittain samoista henkilöistä.

Minusta Valon ja Sillan lyhyt mutta tiivis yhteiselo oli kuitenkin hienosti kuvailtu, kuten myös Valon sairauden kanssa kamppailu. Kirja kuvailee tarkasti pyramidien rakennusta, jopa ihan pohjapiirroksen kera, mutta minä en pitkistä rakennuskuvailuista oikein innostunut. Toki ymmärrän, että pyramidit olivat tärkeä osa kirjaa, mutta en ehkä vain ole tarpeeksi kiinnostunut aiheesta, jotta olisin jaksanut innostua pitkistä selvityksistä.

Karatolla on erikoinen kirja. Tunnelma on jotenkin unenomainen, henkilötkin läsnä vain tässä erityisessä hetkessä. Taitavampi lukija löytäisi kirjasta varmasti paljon symboliikkaa, vaikka ne minulta menivätkin ohi. Vaikka en ehkä tässä(kään) kirjassa ymmärtänyt ihan kaikkea nautin kuitenkin kirjan unenomaisesta tunnelmasta ja eniten ehkä täydellisen tärkeistä lauseista ja hienosta kielenkäytöstä.

"Hän siirsi muistiinpanojen lauseita koneelle toiseen järjestykseen. Enemmän se oli kokonaan uudelleen kirjoittamista. Vaikka samalla kuinka yritti ymmärtää niin hän ei tietänyt oliko itse muuttunut niin paljon ja lyhyessä ajassa, vai oliko vain aika vaihtunut ympäriltä ja vaihtuiko se koko ajan niin kuin minkä tahansa nopean joen vesi ja virtasi ohi samalla lailla pysähtymättä ja ikuisesti pois." (Olli Jalonen: Karatolla, s. 139)

★★★+