Sivut

lauantai 8. joulukuuta 2012

Luukku 8: 17 kirjaa musiikista

Suomalaisen musiikin päivän ja Jean Sibeliuksen päivän kunniaksi joulukalenterini kahdeksannesta luukusta paljastuu tänään 17 musiikista kertovaa kirjaa. Kaikissa näissä musiikki on jollain tavalla läsnä. Olen lukenut näistä suuren osan, ja lukemattomat kirjat ovat ainakin lukulistallani ja/tai omassa hyllyssä. Muusikoiden elämäkertojahan löytyisi iso kasa, mutta tässä listassa on mukana vain muutama minua kiinnostavaa. Lisäyksiä listaan otetaan vastaan, etenkin musiikkia käsitteleviä romaaneja luen mielelläni (ja toki kiinnostavia elämäkertojakin).




1. Yösoittoja / Kazuo Ishiguro
 (hienoja novelleja joissa musiikki on tiiviisti läsnä)

2. Anna minun rakastaa enemmän / Juha Itkonen
(lukematta vielä!)

3. Siskoni on Madonna / Christopher Ciccione
(Madonnan veljen kirjoittama "paljastuskirja" popdiivasta, kiinnostava!)

4. Jon Bon Jovi / Laura Jackson
 (todella kiinnostava elämäkerta nuoruuden suosikkibändistäni)

5. Aika suuri hämäys / Jennifer Egan
 (ei ihan minun teekupposeni, mutta musiikki tässä on varsin paljon esillä)

6. Kaunis María / Oscar Hijuelos
 (edellisjoulun lomalukeminen, mystistä ja eroottista kuubalaisfiilistä)

7. Pianonsoittaja / Elfriede Jelinek
 (erikoisesta pianonsoitonopettajasta kertova psykologisesti kiinnostava kirja)

8. Trappin perhe / Maria Augusta Trapp
(ihana, ihana kirja ja kirjaan pohjautuva elokuva täynnä kaunista musiikkia)

9. Laulut joita lauloimme / Richard Powers
(lukematta vielä, mutta kiinnostaa kovasti!)

10. Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä / Mikael Niemi
 (leffan olen nähnyt parikin kertaa, kirja vielä lukematta)

11. Oikukas kuolema / José Saramago
(Saramago on mielenkiintoinen kirjailija ja tämän luen häneltä seuraavaksi)

12. Piitles / Mauri Kunnas
(Kunnaksen kirjan haluan lukea ensi vuoden aikana, paljon kehuja saanut)

13. Juliet riisuttuna / Nick Hornby
(tämä Hornby vielä lukematta, muutamasta muusta olen pitänyt)

14. Kultatukka, tähtönen / John Ajvide Lindqvist
 (tämäkin vielä lukematta, mutta kiinnostaa Lindqvistin kirjoista eniten)

15. Heroiinipäiväkirja / Nikki Sixx
(paljon kehuja kavereilta)

16. Tapaus Michael Jackson / Margo Jefferson
(lukematta, mutta kiinnostaa)

17. Cisse Häkkinen / Honey Aaltonen
 (isäni saa tämän joululahjaksi)

16 kommenttia:

  1. Ainakin soittamisesta, jos ei niinkään musiikista, tulee mieleen Stefan Mosterin Nelikätisen soiton mahdottomuus. Ja Marjo Heiskasen Idiootin valinnassa harrastettiin musiikkia. Kiitos listasta, kiva teema!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mosterin kirja minulta taitaakin löytyä hyllystä, täytyypä lukea piakkoin! heiskasen kirjan olen taas lukenut, mutta en tietenkään sitä muistanut tähän listaan laittaa...Muistaakseni en innostunut kirjasta hirveän paljon...;)

      Kiitos vinkeistä!:)

      Poista
  2. Hauska lista! Tällaistahan voisi itsekin miettiä. Itkosen kirja on hieno, Vittulanjängästäkin tykkäsin kovasti. Samoin tietysti Hornbystä, mielestäni Juliet on yksi hänen parhaistaan (kuin High Fidelity -klassikko iPod-aikaan päivitettynä). Ja tuo Ishiguro odottaa hyllyssä, jee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ishiguron novellikokoelma on yksi suosikkejani, toivottavasti pidät siitä! Itkoselta odotan myös paljon ja Hornbyä en ole lukenut pitkään aikaan. Taidanpa tarttua tuohon Julietiin seuraavaksi :).

      Poista
  3. Enpä ole lukenut noista ainuttakaan! Itselleni tuli mieleen Birman viidakoihin sijoittuva Pianonvirittäjä sekä lastenkirjojen puolelta Otso ja soiton salaisuus.

    VastaaPoista
  4. Heroiinipäiväkirja on paras non-fiction/elämänkertatyyppinen teos mitä olen koskaan lukenut. Okei, oikeastaan se on parhaita koskaan lukemiani kirjoja. Aivan upea. Kannattaa ja pitääkin lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ehdottomasti lukulistalleni! Olen kuullut tuosta nyt niin paljon kehuja, että pakko kaivaa se luettavaksi jostakin :).

      Poista
  5. Täältäkin hehkutukset Heroiinipäiväkirjalle. Kannattaa lukea! Anna minun rakastaa enemmän ja Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä ovat myös mainioita. Musiikkiaiheiset kirjat on jotenkin passeleita joulunaikaan, taidankin napata listaltasi muutaman joulunpyhiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos nappaat! Minustakin musiikkiaihe sopii hyvin jouluun, voisin itsekin lukea tuon Itkosne joululomalla :).

      Poista
  6. Kopsaan tuon luettelon. Mutta en malta olla kysymättä, mikä noista monista kirjoista olisi mielestäsi sopivin musiikkia (klassista) opiskelevalle pojalle (nuorukainen). N:o 7, 8 9 ja 10 on tuttuja. Tuo n:o 1 kiinnostaisi eniten minua. Taidan kysyä mahdotonta. Mutta kysymys olisi joululahjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kopsaat! Vaikea kysymys, mutta noista mitä itse olen lukenut susoittelisin melkeinpä Ishiguron Yösoittoja. Hyviä novelleja joissa klassinen musiikki on läsnä.

      Poista
  7. Suosittelen (listaasi) viimeksi lukemaani Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus. Siinä musiikki on yhdistävä tekijä monessakin mielessä.
    Myös Mozartin elämänkerta (tekijää en muista) on mainio. Yleensä säveltäjien elämänkerrat ovat mielenkiintoisia. Jarmo Papinniemen Musiikillisia kohtaamisia on kuulema hyvä. En ole lukenut. Se on kirjoitettu Kuusiston poikien isästä Ilkka Kuusistosta. (Huomasin tuon pyyntösi) Muita ei nyt tule mieleen.

    VastaaPoista
  8. Tuo Yösoittoja tuli minullakin ensimmäisenä mieleeni. Vaikuttava kirja, joka jää alitajuntaan elämään omaa elämäänsä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.