Happy family / David Safier

Happy family / David Safier

Bazar, 2012. 314 sivua.

Alkuteos: Happy Family, 2011.

Suomentanut: Sanna van Leeuwen

Kannen suunnittelu: Nic Oxby

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

David Safierin romaani Huono karma on ollut lukulistallani sen ilmestymisestä saakka. Törmäsin kuitenkin kirjastoreissulla viime vuoden puolella Safierin uudempaan teokseen Happy family, ja päätin ottaa tämän varsin hauskalta ja erikoiselta kuulostavan kirjan luettavakseni.

Kun lastenkirjakauppaa pitävä Emma Wünschmann kutsutaan Stephanie Meyerin kirjanjulkistamistilaisuuteen, Emma ryhtyy heti innoissaan suunnittelemaan tulevaa iltaa. Emma päättää, että illasta tulee hänen perheelleen uusi alku. Suhde teini-ikäiseen Fee-tyttäreen ei ole kunnossa, Max-poikakin on vain sulkeutunut kirjojen maailmaan eikä avioliitto Frankin kanssakaan kukoista. Emma on kyllästynyt elämäänsä, ja haluaisi onnellisen, rakastavan perheensä takaisin.

Emman suunnittelemasta illasta tulee toki mieleenpainuva, mutta ei aivan odotetulla tavalla. Frank-mies kuikuilee Meyerin takapuolta, Fee ja Max häpeävät vanhempiaan entistä enemmän. Kotimatkalla perheen eteen osuu eräs noita, joka muuttaa Wünschmannit mitä oudoimmiksi hahmoiksi. He palautuvat ennalleen vasta kun koko perhe on samaan aikaan onnellisia ja osoittaa rakkautta ja välittämistä toisilleen.

Pidin kirjan ideasta ja sen ajatuksista siitä, kuinka tärkeää on välittää ja myös osoittaa rakkautta läheisilleen. Idea siis hyvä, mutta toteutus ei kyllä uponnut minuun laisinkaan. Oudoiksi hahmoiksi (ihmissusi ja muumio näin esimerkkeinä) muuttuneet Wünschmannit ovat lapsellisia ja heille tapahtuu aivan liian absurdeja ja outoja asioita. Koko kirja vaikutti jotenkin hassulta ja lapselliselta vitsiltä, en osannut ottaa mitään tosissani, eikä kirjan tapahtumat tai henkilöt koskettaneet minua millään tavalla. Lähinnä ärsyynnyin tätä lukiessani. Noidat, Dracula, ylipirteä autokuski ja ärsyttävät teinit menivät ihan överiksi enkä saanut tarinasta kunnolla otetta missään vaiheessa.

Luin kirjan kuitenkin loppuun, vaikka huomasin heti alussa että tämä ei ole minun juttuni. Halusin tietää, millä tavalla perhe onnistuu purkamaan noidan taian, sillä olihan se selvää jo kirjan alusta että tässä on onnellinen loppu. Odotin kirjan olevan hauska, mutta ei tämä huumorikaan oikein minuun uponnut. En nauranut kertaakaan, lähinnä kieriskelin myötähäpeässä. Täytyy kyllä sanoa, että en aivan ymmärrä kirjan saavuttamaa suosiota Euroopassa, sillä minuun tämä ei iskenyt lainkaan. Liian rento, kummallinen, lapsellinen tarina vaikka aiheet varsin kiinnostavia ja tärkeitä olivatkin. Toki Happy family on erilainen tarina tavallisista perheongelmista, mutta minä luen kuitenkin mieluummin niitä hieman totuudenmukaisempia tarinoita.

 ★★-

Ihmisen osa / Kari Hotakainen

Ihmisen osa / Kari Hotakainen

Siltala, 2010. 276 sivua.

Kannen suunnittelu: Elina Warsta

Mistä minulle? ostos Forssan kirjaoutletista

Tämän kuukauden lukupiirikirjaksi valitsimme Kari Hotakaisen Ihmisen osan, joka löytyi monen piiriläisen omasta kirjahyllystä. Olen aiemmin lukenut Hotakaiselta Juoksuhaudantien, johon en aivan ihastunut, vaikka Hotakaisen taidokkaan kielenkäytön tunnistinkin. Ihmisen osaa lähdin lukemaan ilman sen suurempia ennakko-odotuksia tai -ajatuksia.

Salme Malmikunnas tapaa kirjamessuilla vieraillessaan kirjailijan, jolle hän lupaa maksusta kertoa elämäntarinansa. Kirjailijan tarvitsee kirjoittaa kirja, hänen edellisestään on jo aikaa eikä uusi ideoita ole syntynyt. Niinpä Salme ryhtyy kertomaan omasta elämästään kirjailijalle. Kirjailija kuuntelee ja nauhoittaa Salmen kanssa käytyjä keskusteluja. Salme kertoo lapsistaan, ja ylipäänsä perheessä tapahtuneista asioista, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen. Salme kertoo myös mihin kirjailijan lupaamia rahoja käyttäisi, hän muistelee ja haaveilee, kertoo perheen asioista avoimesti ja rehellisesti.

Minä pidin kirjassa erityisesti Salmen osuuksista. Minulle tuli Salmesta mieleen, kuten Liisallekin, naispuolinen Mielensäpahoittaja. Salme oli siis ehdottomasti mielestäni kirjan mielenkiintoisin henkilö, ja luin kirjaa innolla niin kauan kuin pysyttiin Salmen kertomissa osissa. Kirjan alku oli mielestäni kirjan loppua parempi. Kun näkökulmaa alettiin vaihdella tiuhaan tahtiin, kun kertojina vuorotteli Pekka, Helena tai Maija, putosin hieman kärryiltä ja tylsistyin. Toki Pekka oli kekseliäs ja kiinnostava, kuten myös Maija sekä hänen miehensä Biko, mutta minusta alle 300 sivuun oli kuitenkin tungettu vähän liikaa kaikkea. Tästä syystä tunsin, että kaikki henkilöt jäivät hieman etäisiksi.

Ihmisen osa on kekseliäs kirja. Jäin miettimään esimerkiksi kirjan nimen tarkoitusta, ja löysinkin kirjasta monta sopivaa selitystä. Pidän kirjan nimestä, kuten myös sen hienosta ja sopivasta kannesta. Sitä oli mukava tutkiskella. Pidin myös siitä, kuinka Hotakainen lempeän ironisesti kirjoittaa kirjailijoista, ehkä suoraan myös itsestään, mutta myös kirjailijoista yleensä.

Huomaan taas, että minun on vaikea sanoa tästä kirjasta kovinkaan paljon. Ehkä se kuvaileekin kirjan jättämiä fiiliksiä kaikkein parhaiten. Ihan kiva, mutta ei minulle mikään maatamullistava tai edes kovin mieleenpainuva lukukokemus.

★★★

Onnen koukkuja / Grégoire Delacourt

Onnen koukkuja / Grégoire Delacourt

WSOY 2013, 164 sivua.

Alkuteos: La liste des mes envies, 2012.

Suomentanut: Leena Leinonen

Kannen suunnittelu: Marianna Corrénte

Mistä minulle? saatu ennakkokappale kustantajalta

Kirja ilmestyy helmikuussa.

Sain Grégoire Delacourtin romaanin Onnen koukkuja lukukappaleena kustantajalta. En ollut ennen kuullutkaan tästä kirjailijasta tai kirjasta, joten tartuin tähän ilman minkäänlaisia odotuksia. Pian huomasin tarinan vievän mennessään, ja huomasin taas kerran, kuinka paljon pidän ranskalaisesta kirjallisuudesta!

Keski-ikäinen Jocelyne työskentelee käsityöliikkeessä ja kirjoittaa käsityöaiheista blogia. Hän on naimisissa Jocelynin kanssa ja heillä on kaksi jo lähes aikuista lasta. Arki rullaa varsin hyvin, vaikka toki Jo aina välillä miettii mitä muuta voisi elämällään tehdä. Sisimmässään hän ei kuitenkaan halua, tai ainakaan uskalla toivoa, muutosta. Mitä tapahtuukaan kun Jo eräänä päivänä ymmärtää voittaneensa lotossa 18 miljoonaa euroa?
Jon elämä muuttuu, mutta ei ehkä aivan odotetulla tavalla. Hän saa huomata, että edes rakkaimpiinsa ei voi aina luottaa.

Onnen koukkuja alkaa varsin kevyesti ja kepeästi, mutta pian Jo kertoo yhtäkkiä kuolleesta äidistään sekä hoitokodissa asuvasta isästään, joka elää kuuden minuutin pätkissä. Jo muistelee kuollutta vauvaansa ja miettii onnea ja elämän tarkoitusta. Kepeys vaihtuu suruun, todellisuuteen, arkeen.

Onnen koukkuja on ihanan ranskalainen kirja. Olen aiemminkin kertonut, kuinka paljon pidän ranskalaisista elokuvista, ja monesta ranskalaisesta kirjastakin. Onnen koukkujen takakannessa kirjaa verrataan Siilin eleganssiin. Minä pidin tästä paljon enemmän kuin Siilin eleganssista, joka jostain syystä ei aivan iskenyt. Mutta Onnen koukkuja on hauska, piristävä, raikas ja suloinen. Lähes täydellinen välipalakirja, mieleenpainuva tarinaltaan ja täynnä kiinnostavia, taidolla kuvailtuja henkilöitä. Kirjan päähenkilö, Jo, tuo mieleeni Krokotiilin keltaiset silmät -kirjan päähenkilön. Jo on pohdiskeleva, arkeensa ja elämäänsä juurtunut keski-ikäinen nainen joka paikoittain tuntuu haaveilevan paremmasta, mutta ei lopulta aivan uskalla ottaa askelta kohti toisenlaista elämää. Hänen käsityöaiheinen kauppansa ja käsityöbloginsa lisää naisen hurmaavuutta, minusta hänen työnsä sopi hänelle aivan täydellisesti.

Onnen koukkuja on vetävä kirja juonensa lisäksi myös kieleltään. Jotain kovin ranskalaista oli koko kirjassa, sen tunnelmassa, henkilöissä ja tapahtumissa. En edelleenkään osaa tarkemmin kuvailla, mikä sen ranskalaisen tunnelman luo, mutta minä pidän siitä. Uskon, että tämä kirja sopisi hyvin myös elokuvaksi, näen jo monta kohtausta silmieni edessä ja lukiessani näin pienen lankakaupan yksityiskohtaisesti sisustusta myöten.

Onnen koukkuja herätti minussa lukijana myös paljon ajatuksia. Miten minä olisin toiminut Jon tilanteessa, kuinka suuri halu minulla on muuttaa omaa arkeani? Jos lopulta haluaisin muuttaa paljon omassa elämässäni, uskaltaisinko ottaa sen suuren askeleen?

Pidin tässä kirjassa lähes kaikesta, mutta Jon mies, Jocelyn, ei oikein iskenyt minuun henkilönä. Henkilökuvauksessa ei ollut mitään vikaa, mutta mies oli luotaansatyöntävä ja vastenmielinen, ja oikeastaan toivoin heti kirjan alusta, että Jo löytäisi paremman miehen :D. Kokonaisuutena Onnen koukkuja oli silti raikas, ihanan ranskalainen ja varsin mieleenpainuva lukuelämys. Jään innolla odottamaan Delacourtin tulevia kirjoja.

★★★★+

Kesän varjot / Bo Carpelan

Kesän varjot / Bo Carpelan

Otava, 2005. 203 sivua.

Alkuteos: Berg, 2005.

Suomentanut: Oili Suominen

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? kirpparilöytö

Bo Carpelanista on vuosien varrella tullut yksi suosikkikirjailijoistani. Hänen kaunis kielenkäyttönsä hurmaa aina, ja noin vuosi sitten lukemani Lehtiä syksyn arkistoista on yksi kauneimpia lukuelämyksiä ikinä. Sain Finlandiahaastetta varten taas yhden uuden lukusuorituksen, ja oman hyllyn lukuhaastekin eteni yhdellä kirjalla, kun tartuin Carpelanin Kesän varjot -romaaniin joka voitti Finlandiapalkinnon vuonna 2005.

Mattias Bergmark saa lyhyen kirjeen lapsuudesta tutulta Sonjalta. Vanha nainen asuu Bergissä, jossa myös Mattias vietti lapsuutensa. Sonja on vakavasti sairas ja haluaa tavata Mattiaksen Bergissä vielä ennen kuolemaansa. Mattiaksen reissusta tulee matka lapsuuden maisemiin, kipeisiin muistoihin ja sotakesän tapahtumiin. Mattias ja Sonja käyvät läpi erään rankan kesän tapahtumia. Kahdeksanvuotias Mattias oli korviaan myöten rakastunut kauniiseen Sonjaan, mutta tuona kesänä tapahtui paljon muutakin. Mitä yhteisille tuttaville tapahtui, kuka oli syyllinen, kuka edelleen viaton?

Carpelanin kieli on aivan omanlaistaan, täydellisen kaunista ja runollista. Minä luin tämän kirjan ihan väärään aikaan, ensimmäiset viikot joululoman jälkeen ovat olleet kiireisiä ja hieman stressaaviakin. Olisin ennemmin kaivannut juonivetoista, nopeatempoista kirjaa illan lukuhetkilleni, eikä Carpelanin hidas kerronta oikein sopinut mielialaani. Pidin Kesän varjoista silti kovasti, ja jos olisin lukenut tämän rauhallisena hetkenä olisin ihastunut tähän vielä enemmän. Kirjan juoni ei ole pääasiassa, vaan kauniin kielen luomat mielikuvat ja kirjan tunnelma oli tässä parasta.

Pidin myös Carpelanin hieman salaperäisestä kerrontatavasta. Mattiaksen lapsuudenmuistoja  voi arvailla, niistä paljastetaa hieman ja lukija aistii, että jotakin erikoista siellä on tuloillaan. Pikkuhiljaa nämä muistot paljastuvat myös lukijalle, ja Mattiaksen perheestä ja lapsuudesta paljastuu iso kasa mielenkiintoisia henkilöitä, tapahtumia ja ihmiskohtaloita.

Minä tunnistan Kesän varjojen hienouden. Ymmärrän miksi se on Finlandiavoittaja ja hurmaannuin, jälleen kerran, Carpelanin upeasta kielenkäytöstä. En silti ihastunut tähän kirjaan tällä lukukerralla ihan täydellisesti, mutta kuten jo sanoin, se ei ole kirjan vika. Ajankohta vain oli väärä. Kesän varjot etenee hitaasti, se vaatii aikansa ja keskittymistä jos haluaa pysyä kielessä, tunnelmassa ja Mattiaksen ajatuksissa mukana. Tämä oli kuitenkin kauniin haikeamielinen kirja, johon varmasti palaan joskus paremmalla ajalla, elämän hieman rauhoituttua.

★★★+

Salmon Fishing in the Yemen / Paul Torday

Salmon Fishing in the Yemen / Paul Torday

Phoenix Paperback, 2012. 314 sivua.

Alkuteos: 2007.

Kannen kuva kirjaan pohjautuvasta elokuvasta

Mistä minulle? kirjakaupasta Brysselissä

Ostin Paul Tordayn kirjan Salmon Fishing in the Yemen Brysselistä, jossa vietin kivan viikonlopun ystävän kanssa syksyllä. Sain matkakirjani luettua nopeasti loppuun, ja kaipasin lukemista lennolle kotiinpäin. Aloitin tätä kirjaa siis jo syksyllä, mutta tarina ei ihan onnistunut tempaamaan minua mukaansa joten muut, vetävämmät kirjat ehtivät tämän edelle. Nyt sain tämänkin kuitenkin luettua loppuun, ja vaikka tästä ei suosikkikirjaani tullutkaan, haluan kyllä nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan.

Kalatutkija Alfred Jones pyydetään mukaan Jemenin sheikki Muhammadin projektiin, jonka tarkoituksena on luoda lohia täynnä oleva joki Jemenin ylämaille. Sheikki on projektista innoissaan, kuten myös hänen kaunis assistenttinsa Harriet. Alfred lähtee lopulta projektiin mukaan, samoihin aikoihin kun hänen avioliittonsa Maryn kanssa alkaa rakoilla. Pariskunta asuukin pian maailman eri puolilla, kumpikin omaan työhönsä keskittyen. Alfred uurastaa lohiprojektin parissa, syö ja asuu hienosti sheikin kustannuksella, ihastuu hieman Harrietiin joka kaipaa sodassa palvelevaa aviomiestään. Kirjassa seurataan myös brittipoliitikkojen ajatuksia oudosta kalaprojektista, ja poliitikot eivät ole porjektista ihan yhtä innostuneita kuin Alfred, sheikki Muhammad ja Harriet.

Salmon Fishing in the Yemen on aiheensa puolesta erikoinen kirja. En ole aiemmin lukenut erityisen paljon kala-aiheisia kirjoja (Verbeken Kalanpelastajaa olen aloittanut, Bermanin Nainen joka sukelsi maailman sydämeen oli ihan ok) enkä ehkä miellä kaloja suosikkiaiheeksenikaan. Olin kuitenkin nähnyt Tordayn kirjaan perustuvan elokuvan trailerin parikin kertaa ja olin siksi kohtuullisen innostunut kirjastakin. En tiedä johtuiko se siitä, että luin kirjan englanniksi, vai onko kirja vain yksinkertaisesti hieman sekava. Kirjassa on paljon "asiakirjoja" ja kirjeitä joiden avulla tapahtumat menevät eteenpäin. Minusta oli kuitenkin todella tylsää lukea poliitikkojen haastatteluja kala-aiheesta, kun taas Harrietin kirjeet aviomiehelleen oli koskettavia ja kivoja luettavia. Eniten pidin kuitenkin ihan normaalista tekstistä, joka seurasi Alfredin ja Harrietin elämää kalaprojektin parissa ja vei siten tarinaa eteenpäin.

En siis ihan innostunut tästä kirjasta, mutta aihe ja kirjan luomat mielikuvat kauniista Jemenin maisemista tekivät tästä kuitenkin lopulta positiivisen puolelle jäävän lukukokemuksen. Kieli oli kohtuullisen helppoa, selvisin englanniksi ihan hyvin vaikka muutamia kalastussanoja jouduinkin erikseen tarkistamaan. Kieli ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen hienoa tai erikoista, sillä tylsemmissä kohdissa (esim. mainituissa asiakirjoissa) edes kieli ei saanut minua tempaistua tarinaan mukaan.

Salmon Fishing in the Yemen oli "ihan kiva" lukukokemus erilaisesta aiheesta. Kirjan loppuratkaisuun olin pettynyt, se oli jotenkin liian överi ja epäuskottava, mutta kirjan tapahtumamaisemat ja henkilöiden väliset kiemuraiset ihmissuhteet tekivät kirjasta lopulta kuitenkin ihan positiivisen lukuelämyksen.

★★★-
Maailmanvalloitushaaste: Jemen

Seikkailujuoksija / Juha Hietanen

Seikkailujuoksija: Jukka Viljasen pitkä taival Saharan halkijuoksijaksi / Juha Hietanen

Readme.fi, 2012. 280 sivua.

Kannen suunnittelu: Marko Tapani

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Juha Hietasen kirja Seikkailujuoksija: Jukka Viljasen pitkä taival Saharan halkijuoksijaksi kertoo nimensä mukaisesti seikkailujuoksija Jukka Viljasesta ja tämän huimista juoksuprojekteista.

Viljanen innostui juoksemisesta ja jokapäiväisistä, pitkistä lenkeistä tuli miehen arkea. Pikkuhiljaa hän myös teki juoksemisesta ammattinsa, jätti vanhan työnsä ja alkoi etsimään sponsoreita eri juoksuprojekteilleen. Viljanen on juossut maratonin niin etelä- kuin pohjoisnavallakin. Hän juoksi avovaimonsa sekä ystävänsä Gregin kanssa Kalaharin halki tajuttomassa kuumuudessa. Kalaharin seikkailun jälkeen Viljanen päätti, että hän haluaa olla ensimmäinen mies joka juoksee yksin halki Saharan. Seikkailu vaati paljon valmisteluja ja suunnittelua. Tarvittiin rahoittajia, ruokailuja piti suunnitella, juoksureitti suunnitella mahdollisimman turvalliseksi ja tukijoukko matkaa varten piti hankkia niin kotimaasta kuin paikanpäältäkin. Yhden Saharaan suuntautuneen suunnittelureissun ja yli vuoden valmistautumisen jälkeen Viljanen suuntasi tukijoukkoineen Saharaan ja aloitti juoksunsa. Kirjassa seurataan tätä huimaa juoksua varsin yksityiskohtaisesti ja todella kiinnostavasti.

Minä olen suuri juoksufani, ja tämä kirja ei todellakaan tuota juoksintoani vähennä. Päinvastoin. Kirjaa lukiessani sain kovan lenkkihingun päälle, haluan juosta pidempiä lenkkejä, kauemmin ja muualla kuin tasaisilla ja jäisillä kaduilla. Kirjana en ehkä ihastunut Seikkailujuoksijaan ihan varauksettomasti. Rakenne oli minusta jotenkin sekava, ja monia asioita mainittiin useaan kertaan. Kirjan sisältö sitävastoin oli todella kiinnostavaa, laitoin jokaisen yksityiskohdan korvan taakse ja innostuin ultrajuoksusta aivan uudella tavalla (vaikka Viljanen on erityisesti seikkailujuoksija, ei ultrajuoksija). Pidin siitä, että kirjassa tulee monipuolisesti esille juoksuprojekteihin valmistautuminen. Lopulta vaikutti siltä, että pitkien juoksulenkkien tekeminen ja fyysinen harjoittelu oli koko projektissa oikeastaan se helpoin asia. Rahoituksen hakeminen, ravinnon suunnittelu ja matkan suunnittelu vaati paljon enemmän aikaa ja voimia kuin itse juoksu.

Seikkailujuoksija sai minut entistä innostuneemmaksi juoksuharrastukssta ja se sai myös ihailemieni henkilöiden listan kasvamaan yhdellä nimellä. Sain Jukka Viljasesta kirjan kautta sympaattisen, määrätietoisen ja vahvatahtoisen kuvan, enkä voi muuta kuin ihailla häntä. Seikkailujuoksija on kirjana  todella mukaansatempaava, ja halusin lukea sen yhdeltä istumalta. Kaiken lisäksi isäni odotti malttamattomana, että saisin kirjan luettua jotta hänkin pääsisi sitä lukemaan. Lukemisen aikana ruokapöytäkeskustelumme koskivatkin Seikkailujuoksijaa ;). Minä jäin kuitenkin hieman kaipaamaan persoonallisempia ajatuksia, Jukka Viljasen omia muistoja ja ajatuksia seikkailuistaan. Kirjan kirjoittaja on toimittaja Juha Hietanen, mutta minä kaipasin vielä enemmän Jukka Viljasen omia kokemuksia, omia sanoja kirjassa kuvailtaviin tapahtumiin. Mitä juoksijan päässä liikkui pitkien seikkailujen aikana, mitä hän ajatteli harjoituslenkkien aikana, mistä ammensi tahdon ja voiman pitkiin juoksupäiviin aavikolla?

Kirjassa on myös aika paljon kuvia seikkailujen varrelta. Minusta se oli kiva lisä, ja valokuva turvonneista jaloista ja verisistä sukista toi seikkailujuoksijan arkea vielä hieman lähemmäs lukijaa. Haluaisin suositella tätä kirjaa lämpimästi kaikille, mutta ehkä tämä kuitenkin sopii parhaiten juoksusta innostuneille. Kiva nojatuolimatka Saharan kuumuuteen tämä oli muutenkin, varsinkin näin tammikuisissa loskakeleissä. Vaikka en Seikkailujuoksijalle kirjana ihan täysiä pisteitä voi antaa, Jukka Viljasen seikkailujuoksuille antaisin kuitenkin vaikka kymmenen tähteä. Ihailtavaa, inspiroivaa!

★★★★  

Ps! Jukka Viljasen blogista, täältä, voi lukea lisää miehen uudesta juoksuseikkailusta jonka hän julkisti maanantaina. Seuraavaksi mies suuntaa juoksemaan Grönlannin halki!

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia/ Anna-Leena Härkönen

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia / Anna-Leena Härkönen

Otava, 2012. 203 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokappale

Olen lukenut lähes kaikki Anna-Leena Härkösen kirjoittamat romaanit ennen blogini alkua. Yläasteella ihastuin Häräntappoaseeseen, viime vuonna Onnen tuntiin. Härkösen kirjoittamia tekstikokoelmia en ole kuitenkaan ennen lukenut, vaikka Kauhun tasapaino löytyykin hyllystäni pokkariversiona. Nyt sain kuitenkin hienon mahdollisuuden lukea Härkösen Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia-kokoelman ennakkokappaleena ja tartuin tietenkin tilaisuuteen innostuneena.

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia on kokoelma Härkösen kirjoittamia kolumneja jotka ovat alunperin ilmestyneet Anna-lehdessä vuosien 2003 ja 2011 välissä. Härkönen kirjoittaa arkisista asioista. Äitiydestä, parisuhteesta, työstä. Minusta on hienoa, että joku osaa kirjoittaa tylsänkin arkisista asioista näin hersyvän hauskasti ja oivaltavasti. En ole äiti, mutta nauroin ääneen Härkösen kirjoittaessa kauppareissusta poikansa kanssa, hänen kertoessaan perheensä kanssa tekemästään risteilyreissusta ja Disney Land-vierailusta.

Nauroin ääneen myös Härkösen kuvaillessa kuinka hän toinen käsi kipsissä yritti opeastaa miestään tekemään poninhännän ja kun Härkönen kuvaili tavallista puhelinkeskustelua naisen ja miehen välillä. Härkönen kirjoittaa hyvin ja osaa etsiä arjesta ne hauskimmat ja samalla tavallisimmat pienet yksityiskohdat.

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia viihdyttää, naurattaa ja herättää ajatuksia. Minä oivalsin, että lopultahan se arki on kaikkein parasta. Kun osaa ottaa arjen pienistä asioista kaiken irti, elää arkea oikealla asenteella ja maustaa omaa arkea sopivissa määrin se arki taitaa olla kaikkein parasta, onnellisinta, aikaa.

Minä ihastuin Härkösen nasevaan ja pirulliseen kirjoitustyyliin. Nostan ehdottomasti Kauhun tasapainoa hieman korkeammalle lukupinossani. Ehkäpä voisin lukea sitä muutaman tekstin kerrallaan juuri silloin, kun oma arki tuntuu jostain syystä tylsältä ja tavalliselta.

★★★★+

Kani nimeltä jumala / Sarah Winman

Kani nimeltä jumala / Sarah Winman

Tammi, 2012. 324 sivua.

Alkuteos: When God was a Rabbit, 2011.

Suomentanut: Aleksi Milonoff

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle kustantajalta saatu arvostelukpl

Säästelin Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala -kirjaa joululomalukemiseksi, sillä odotin hienoa lukukokemusta lukuisten blogikehujen jälkeen. En tiedä missä meni mönkään, eikö tämä vain yksinkertaisesti ollut minun kirjani, vai eikö mikään kirja tuntunut miltään Kjell Westön upean Gå inte ensam ut i natten -kirjan jälkeen. Laimeaksi tämä lukukokemus kuitenkin minulla jäi, vaikka odotin, että ihastuisin tähänkin.

Kirjan alussa Elly on nuori lapsi, ikäisekseen fiksu ja elämän suurempia voimia miettivä tyttö. Hän elää varsin onnellisen oloista lapsuutta veljensä Joen kanssa. Vanhemmat yrittävät vastata lastensa suuriin kysymyksiin, ovat arjessa läsnä, välittävät ja rakastavat. Ellyn elämässä on läsnä myös naapurissa asuva vanha mies Golan, sekä Ellyn ja Joen isän Nancy-sisko. Elly tutustuu lapsena myös Jenny-Pennyyn, erikoiseen tyttöön josta tulee nopeasti Ellyn paras ystävä. Tärkeä rooli Ellyn lapsuudessa on myös kanilla jonka nimeksi annetaan jumala (pienellä alkukirjaimella, kyllä).

Ellyn elämää seurataan lapsuusvuosista lähtien. Kirjan toisessa osassa Elly on jo aikuinen nainen ja maailma on ehtinyt 2000-luvulle saakka. Ellyn elämä on monilta osin muuttunut, mutta samat tärkeät ihmiset ovat yhä hänen elämässään. Kaikki paitsi Jenny-Penny. Mitä Jennylle on vuosien aikana tapahtunut, miksi Joe-veli viettää aikaa kaukana New Yorkissa mieluummin kuin kotona majatalossa? Mitä tarinoita majatalon naapurissa asustava Arthur kertoilee Ellylle heidän poimiessaan sieniä ja viettäessään aikaa yhdessä? Entä minne katsoi Charlie, Ellyn ja Joen tärkeä ystävä lapsuudesta?

Minusta tuntui, että tähän kirjaan oli ahdettu hieman liikaa kaikkea. Liikaa erilaisia ja varsin erikoisia ihmiskohtaloita, liikaa erikoisia persoonia. Henkilöt olivat toki kiinnostavia ja erikoisia, mutta kun koko kirjasta ei tuntunut löytyvän oikein ainuttakaan ihan tavallista tallaajaa, jolla olisi ollut "tavallinen" tausta, minulle tuli tunne, että samaan kirjaan oli nyt yritetty ihan turhaan saada mukaan kaikki mahdollinen. En myöskään oikein missään vaiheessa saanut otetta tarinasta. Minä odotin ensinnäkin, että kirjalle nimen antaneella kanilla olisi tarinassa paljon isompi rooli. Kani ilmestyi Ellyn perheeseen, ja sitten se yhtäkkiä oli jo kuollut. Toki kaniteema toistui kirjassa vielä myöhemminkin, mutta jäin kuitenkin ihmettelemään kanin varsin pientä osaa kirjan tapahtumissa.

Ellyn kasvua ihmisenä oli kiva seurata, mutta samalla tunsin, että lukijalle paljastettiin todella vähän siitä, mitä lapsuusvuosien ja aikuisiän välillä oli tapahtunut. Kirjan kahden osan väliset tapahtumat jäivät hämärän peittoon, enkä myöskään kunnolla saanut selville mikä oli esimerkiksi Ellyn lapsuuden naapurin Golanin rooli kaikissa tapahtumissa.

Kirjan toisen osan tapahtumat ja Ellyn Joe-veljen kohtalo oli kiinnostavaa ja kirjan mukaansatempaavin juonenkäänne. Minun oli kuitenkin hieman vaikea koota yhteen kirjan kahden eri osan tapahtumat, ja minusta ne jäivät toisistaan hieman irrallisiksi.

Kaiken jankutuksen jälkeen haluan toki mainita, että ihastuin kirjan helppoon kieleen ja kirjan tunnelma oli aivan erityinen. Minulla tuli tästä kirjasta hieman mieleen vähän aikaa sitten lukemani ja minua ihastuttanut Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö. Tunnelmassa oli hieman jotain samaa, vaikka minä ihastuinkin Fletcherin kirjaan paljon enemmän. Winman kertoo surullisistia ja vaikeista asioista lämpimästi, ja vaikka Ellyn perheelle sattuu ja tapahtuu, elämänmyönteisyys loistaa läpi.

Kani nimeltä jumala ei siis ollut aivan minun kirjani, mutta kaunistunnelmainen, haikeakin tarina lapsuudesta, ystävyydestä, perheestä ja tragedioista sopi ihan hyvin välipalalukemiseksi. Odotin upeaa lukukokemusta, mutta jouduin hieman pettymään. Onneksi monet, monet muut ovat pitäneet tästä kirjasta enemmän kuin minä. Kirjan kansi lukeutuu kuitenkin upeudessaan omiin suosikkeihini :).

★★★

Blogistanian Finlandia 2012: Minun ehdokkaani

Tässä minun ehdokkaani Blogistanian Finlandiaan, jossa valitaan kirjabloggaajien suosikki vuoden 2012 aikana ilmestyneistä kotimaisista kirjoista. Lisätietoa palkinnosta löytyy tämän linkin takaa.

1. Is / Ulla-Lena Lundberg (3 p.)

2. Nälkävuosi / Aki Ollikainen (2 p.)

3. Lola uppochner / Monika Fagerholm (1 p.)

Siinäpä ne, nyt jännäilemään tuloksia! :)

Suunnitelmia uudelle vuodelle

Uuden vuoden alussa on kivaa suunnitella hieman tulevaa. Kirjablogini jatkaa tavalliseen tapaansa, muutamia pieniä uudistuksia voi jossain vaiheessa tupsahdella, mutta alkuvuosi tulee varmasti olemaan ihan tavallinen ;).

Perustin blogilleni oman Twitter-tilin, jota tulen käyttämään säännöllisen epäsäännöllisesti. Twittertilille linkitän blogiarvioni, kommentoin varmasti lukemisen ohessa kirjoja ja höpisen varmaan muitakin kirjajuttuja. Tästä linkistä pääsee Luettua-blogin Twittersivulle.

Vietin uuden vuoden rauhallisesti parin kaverin kanssa uudessa asunnossani Turussa. Tänään järjestelin kirjahyllyjä ja matkustin takaisin Lohjalle vanhempieni luokse viettämään muutamaa viimeistä lomapäivää ja saattamaan veljen armeijaan. Loppuviikko menee vielä kaunokirjojen parissa, uuden kirjahyllyn ostossa ja lomasta nauttien. Ensi viikolla koittaakin paluu arkeen ja tenttikirjojen pariin. Kevään aikana minulla pitäisi kuitenkin olla varsin rauhallista opiskelurintamalla, joten elän toivossa, että ehdin lukemaan paljon kivoja uutuuskirjoja ja oman hyllyn aarteita.

Uusi vuosi käynnistyy täällä blogissa lähipäivinä kirja-arvion merkeissä, kunhan saan yhden joululomaksi säästämäni kirjan viimeiset sivut luettua. Kyseessä on kirja, jolta odotin paljon, jota on kehuttu blogimaailmassa hurjasti ja johon luulin ihastuvani. Valitettavasti en ole vielä päässyt kirjan imuun lainkaan, mutta voihan tässä viimeisen sadan sivun aikana vielä tapahtua vaikka mitä... Tammikuun aikana laitan pystyyn myös arvonnan ja yritän lukea paljon kirjoja tämän vuoden lukuhaasteita varten.

Palaillaan lähipäivinä, huomenna ilmestyy ainakin Blogistanian Finlandia-ehdokkaani! :)

Upeaa uutta vuotta 2013!