Sivut

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Poikakirja / Olli Jalonen



Poikakirja / Olli Jalonen

Otava, 2010. 256 sivua.
Kannen suunnittelu: Maija Vallinoja
Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Olli Jalosen Poikakirja kertoo hienolla tavalla, rehellisen suorasukaisesti, pienen Olli-pojan elämästä ja ajatuksista 1960-luvun sodanjälkeisessä Suomessa. Olli käy kansakoulua, leikkii kavereiden kanssa ja seuraa siskojen puheita pojista. Radiosta hän kuuntelee Nuorten Säveltä ja pääsee saunaan isän kanssa. Siskoista nuorin, Pieni, on erilainen, sen Ollikin ymmärtää. Pieni ei käy koulua, vaan sulkeutuu omaan maailmaansa. Tuttavaperheen tytär Eeva-Leena herättää Ollissa kiinnostusta, kun taas koulussa on oltava selkärankainen suomalainen mies, eikä mikään lapamato.

Olli kertoo omin sanoin elämästään, koulunkäynnistä ja kavereiden kanssa tehdyistä jännittävistä tempauksista. Kerran räjäytetään puunjuuri taivaan tuuliin, toisen kerran viedään läksyjä sairastuneen luokkatoverin kotiin. Olli kuvailee miltä tuntuu lukea luokkatoverin nimi lehden kuolinilmoituksesta, ja miltä tuntuu kun kylillä haukutaan ja supistaan siskon tekojen vuoksi. Aikuisten esimerkin ja eri tapahtumien kautta nuori Olli oppii elämästä aina jotain uutta.

"Näin minä opin maailmasta että siinä on asioita joita ei puhuta kenenkään kanssa."

Poikakirja on hieno kirja. Se koskettaa ja saa välillä hymyilemään. Se on uskottavasti kirjoitettu nuoren pojan näkökulmasta. Kieli on kaunista, mutta välillä (etenkin väsyneenä lukiessani) varsin hidastempoista, hankalaa luettavaa. Kieli ei ollut ihan perinteisen tavallista (mitä se sitten onkaan..) vaan nuoren pojan kieltä ja ajatuksenjuoksua sanoiksi muunnettuna.

Vaikka 1960-luku tuntuu minulla varsin kaukaiselta ja tuntemattomalta ajalta, pidin kirjan ajankuvasta. Oli kiinnostavaa saada kuva siitä, millaista elämä on koulupojan silmin 1960-luvulla voinut olla. Oma isäni oli 1960-luvulla nuori koulupoika pienellä suomalaisella paikkakunnalla, joten jo senkin vuoksi tätä oli kiva lukea.

Poikakirjassa tulee esille monta kipeääkin asiaa, vaiettu perhesalaisuus, sairastumista, kuolemaa ja tuskaa. Jalonen onnistuu kertomaan nuoren pojan tunteet ja ajatukset näistäkin asioista uskottavasti ja koskettavasti. Poikakirja herättää tunteita laidasta laitaan. Nuoren Ollin ihanat oivallukset saavat hymyilemään, kun taas lapsen viattomuus ja vaikeiden asioiden konkreettinen ymmärrys saa liikuttumaan. Kouluhenkilökunnan käytös hirvittää ja aikuisten hetkittäinen välinpitämättömyys ihmetyttää.

Kokonaisuutena pidin Poikakirjasta ja sen tunnelmasta kovasti. Kieli on kaunista, joskin paikoin aika vaikeasti luettavaa. Mutta tätä oli muutenkin hyvä lukea pienin askelin edeten, rauhassa miettien. Poikakirja on aito, rehellinen ja uskottava kuvaus koulupojan elämästä ja ajatuksista. Uskon, että Ollin tarina jää mieleeni pitkäksi aikaa.

8 kommenttia:

  1. Omistin tämän kirjan hetken kun ostin jostain pokkarialennuksesta, mutta kun yritin alkaa lukea sitä, se ei tärpännyt. Harrastin book crossaamista ja jätin kirjan julkiselle paikalle halukkaan poimittavaksi :) Nyt tuli sellainen olo, että olisikohan pitänyt lukea kuitenkin. No, enpä kirjaa enää saa takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin alussa vähän tökki, koska aloitin tätä kesken tenttikiireiden. Otin uuden yrityksen nyt elämän vähän rauhoittuessa, ja heti upposi ihan eri tavalla! Suosittelen siis kokeilemaan uudestaan, jos kirja osuu tiellesi :).

      Poista
  2. Ihanaa, että pidit. Poikakirja on kaunis, koskettava ja - kuten kirjoitat - jotenkin niin aito ja uskottava kirja. Olen lukenut nyt kaksi Jalosen kirjaa ja niiden perusteella alan olla ihan fani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kovaa vauhtia tulossa Jalos-fani ;). Karatolla oli hieno, etenkin kieleltään ja tarinakin on jäänyt hyvin mieleeni.:)

      Poista
  3. Minä aloitin Poikakirjan erittäin skeptisesti mutta huomasinkin pian olevani niin väärässä. Lyyrinen kirjoitustapa oli kaunista luettavaa ja ennakkoluuloni heittivät häränpyllyä. Tällaiset lukukokemukset ovat ihania :).
    Kirjassa oli useampi lapsikuvaus mikä kosketti ja mietitytti kovasti. Varsin tarkkanäköistä kerrontaa erilaisista perheistä ja lapsista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että sinulla oli noin hyvä lukukokemus! Lapsen näkökulma oli tässä kirjassa todella hieno minustakin. Aito ja todentuntuinen, tarkkanäköinen kuten sanoit :).

      Poista
  4. Kerrankin voin jostain kotimaisesta kirjasta sanoa, että olen lukenut ja rrrrrakastin. Tämä on tosiaan yksi parhaita kotimaisia kirjoja, jonka olen lukenut. Suunnitelmissa lukea lisääkin Jalosta. (No, suunnitelmissa on myös lisätä ylipäätään kotimaisen kirjallisuuden lukemista, kovin on käännöskirjallisuuteen ja englanninkieliseen lukemistoon lukuni painottuneet.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! ;)

      Minäkin haluan pian lukea lisää Jalosta. Kiva löytää näitä uusia kotimaisia suosikkeja :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.