Sivut

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Lumous / Siri Hustvedt


Lumous / Siri Hustvedt

Otavan kirjasto, 2009. 263 sivua
Alkuteos: The Enchantment of Lily Dahl, 1996.
Suomentanut: Kristiina Rikman
Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala
Mistä minulle? kirjakauppaostos

Siri Hustvedtin romaani Lumous löytyy omasta kirjahyllystäni, joten päätin lukea sen tänä vuonna osana oman kirjahyllyn 24 kirjan haastetta. Kirja oli kiinnostava ja nopealukuinen, ja varsin erilainen kuin olin ennakkoon odottanut.

Lily Dahl työskentelee pienessä kahvilassa ja asuu vanhemman Mabel-rouvan asunnossa alivuokralaisena. Hän bongaa vastapäisen talon ikkunasta salaperäisen taidemaalarin ja lumoutuu Edward Shapirosta täysin. Edwardin ja Lilyn tapaamisesta alkaa kiinnostavat tapahtumat, joihin liittyy myös kylän muita asukkaita.

Kirjan henkilögalleria on sivumäärään nähden varsin laaja, mutta ennen kaikkea kiinnostava. Päähenkilö Lily Dahl on mielenkiintoinen nuori nainen, pystyin varsin helposti samaistumaan osittain häneen, vaikka en kaikkia naisen valintoja ja ajatuksia pystynytkään aivan ymmärtämään. Salaperäinen ja lukijalle hieman arvoitukseksi jäävä Edward Shapiro on myös kiinnostava, kuten myös kiinnostavan elämäntarinan omaava herttainen Mabel, Lilyn vuokraemäntä. Pelottavin, erikoisin ja melkein kiinnostavin henkilöistä oli Martin, Lilyyn miltei mielipuolisesti ihastunut erakko. Laaja ja kiinnostava henkilögalleria rikastutti tätä romaania paljon.

Tarinaltaan Lumous on varsin sekava ja moniosainen. Välillä punainen lanka oli minulta kateissa, koska vaikutti siltä että Edwardin ja Lilyn suhde oli sivuosassa, ja Martinin ja Lilyn välinen soppa kääntyi pääosaksi. Se ei minua sisällöllisesti erityisemmin haitannut, mutta teki tarinasta hieman sekavan ja vaikeasti seurattavan. Lumoutuminen toisesta ihmisestä, Lilyn ja Edwardin välinen lumous sekä Martinin lumoutuminen Lilyyn tuli kuitenkin hyvin esille, ja kirjan nimi niputtaa nämä kaksi tarinaa hyvin yhteen.

Hustvedtin kieli ja suomentajan käännös on sujuvia. Kirja oli nopealukuinen ja tarina vei helposti mukanaan. Tarina on intensiivinen, hieman salaperäinen ja lukijana halusin kyllä tietää nopeasti, miten tarina päättyy. Kirjaa lukiessa ei tullut tylsää, ja kokonaisuutena Lumous toimi varsin hyvin. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan, jotta olisin täysin tähän ihastunut. Liian monen juonenkäänteen tunkeminen samaan, varsin vähäsivuiseen kirjaan jätti hieman sekavan fiiliksen tästä, mutta varsin kivaa ja otteessaanpitävää kesälukemista tämä oli silti.

★+

6 kommenttia:

  1. Mietin, että miksi Lumous ei ole niin hieno kuin Kaikki mitä rakastin tai Kesä ilman miehiä. Kiitos sinun, keksin sen! Kirja on tosiaankin paikoin aika sekava eikä siitä saa kunnolla otetta, harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva jos olin avuksi ;). Sekavuus jotenkin etäännytti minutkin tästä.

      Tuo Kesä ilman miehiä minulla on muuten lukematta, ehkä se sopisi vielä tämän kesän lukemistoon :).

      Poista
  2. Tämä oli välillä kyllä jokseenkin pitkäveteinen, mutta pidin tästä! Loppu alkoi mennä jo jännittäväksi ja muistaakseni Lilylla oli jonkinlainen kiinnostus Marilynia kohtaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tässä todellakin myös jännitystä! Ja totta, Lily fanitti Marilynia kovasti :).

      Poista
  3. Ihana kansi tässä! Minä en kovinkaan suuresti fanittanut Kaikki mitä rakastin -kirjaa, joten hieman on kynnystä tarttua Hustvedtiin uudelleen. Tuo Kesä ilman miehiä minulta löytyisi kyllä hyllystä... Ehkä se seuraavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Minäkään en ihan hirveästi ihastunut Kaikki mitä rakastin -kirjaan, mutta tästä pidin kyllä vähän enemmän. Kesä ilma miehiä taitaa olla minunkin seuraava Hustvedtini :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.