Taivaanvartijat / Hannu Väisänen
Otava, 2013.284 sivua.
Kannen suunnittelu: Anna Lehtonen
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla
Hannu Väisänen on ollut minulle aika tuntematon kirjailija, ennen kuin törmäsin kirjastoreissulla hänen uutuusteokseensa Taivaanvartijat. Otin kirjan kotiin luettavaksi, koska muistinlukeneeni muutaman kehuvan blogiarvion tästä. Ei Väisänen ehkä ihan suosikkikirjailijakseni tällä noussut, mutta hieno kotimainen uusi tuttavauus kuitenkin!
Kirjan päähenkilö on Antero, joka on juuri valmistunut Kuvataideakatemiasta. Hän saa työtehtäväkseen maalata kotikaupunkinsa uuteen kirkkoon kuuden metrin mittaisen alttaritaulun, ja kiiruhtaa iso kasa luonnoksia mukanaan ensimmäiseen kokoukseen kirkkoherran, seurakunnan talousjohtajan ja asessorin, taivaanvartijoiden, kanssa. He huokailevat ja ihmettelevät nykytaidetta ja sen outouksia, eivätkä ole alttaritaulusuunnitelmasta aivan yhtä innostuneita kuin Antero. Alttaritaulutyön jatkuessa Antero huomaa kamppailevansa nuoren taiteilijan kunnianhimon ja pienen pohjoissuomalaisen seurakunnan vanhanaikaisten ja ahtaiden normien kanssa.
Taivaanvartijat on kielellisesti kaunis kirja. Teksti on paikoin aivan runollista, sitä halusi pysähtyä ihailemaan ja maistelemaan. Mutta toisaalta taas juurikin tekstin osittainen vaikeus teki koko kirjasta minulle haastavan. Luin tätä kauan, mutta toki myönnän että stressaava syksyni ei ehkä ollut kirjalle ihan otollisinta lukuaikaa. Nyt kaipaisin helpompia, mukaansatempaavia kirjoja. Nyt minulle tuli tunne että olin tälle kirjalle liian tyhmä. Putosin monta kertaa kärryiltä, en tiennyt mentiinkö nykyajassa vai Anteron muistelmissa ja välillä minun oli vaikea tietää, mistä puhuttiin.
Suosikkikohtiani kirjassa oli ehdottomasti ne, kun Antero nuorukaisena oli Ruotsissa taidenäyttelyssä ja vietti aikaa näyttelyssä tapaamansa vanhan Greta-rouvan kanssa. Greta oli hahmona hurmaava ja kiinnostava, Tukholman pikkukadut ja tunnelma tuli lähelle, kuten myös kahden taiteilijasielun mielenkiintoinen suhde. Koko kirjan tunnelma on jollakin tavalla harras, hidas, kaunis ja jotenkin kirkkomainen (?).
Vaikka en täysin Taivaanvartijoihin rakastunut, pidin kirjasta ja sen tunnelmasta. Kieli on kaunista, jopa upeaa, mutta tämä kirja ei osunut minun kohdalleni parhaimpana hetkenä. En pystynyt oikein rauhoittumaan tämän kirjan kanssa niin kuin se olisi vaatinut, ja siksi lukukokemus ei ollut aivan niin hieno kuin olin odottanut. Aion jatkossa kuitenkin tutustua Väisäsen muihinkin kirjoihin!
★★★
Lue ihmessä trilogian ensimmäinen osa, Vanikanpalat, jossa lukijalle sitellään Antero lapsena, hänen erikoinen isänsä ja veljesjoukko. Kun tietää tämän taustan, niin Taivaanvartijoissa saa enemmän mm. siitä koomisesta kohtauksesta, jossa veljet tulevat alttaritaulun paljastukseen yhtenä samanmielisenä rintamana ja sen sijaan, että olisivat kiinnostuneita taiteilijaveljensä työstä naputtelevat kirkonpenkkejä ja tutkivat niiden materiaaleja.
VastaaPoistaToinen osa Toiset kengät on hurmaava kuvaus Anteron lähdöstä taidelukioon ja nuoruuden kokemuksista.
Kiitos vinkistä, aion ehdottomasti lukea sarjan aiemmatkin osat! varmasti tämäkin kirja aukeaa paremmin sitten... Toiset kengät löytyy jopa omasta hyllystäni :).
PoistaVoi harmi ettei tämä sitten niin täysillä kolahtanut. Olet kyllä oikeassa, Taivaanvartijat vaatii oman aikansa ja rauhansa, ja väsyneenä, pätkissä luettuna tai kiireessä se ei välttämättä avaudu parhaalla mahdollisella tavalla. Minä rakastuin tähän kirjaan päätä pahkaa, Väisäsen teksti on niin kaunista että se hyväilee sielua. Minullekin tämä oli ensimmäinen lukemani miehen kirja, ja aion laillasi lukea myös Väisäsen aiemmat teokset.
VastaaPoista