Blogistanian Globalia & Finlandia 2013

Tänään äänestetään kirjabloggaajien viime vuoden suosikkikirjoista. Tässä minun ehdokkaani Blogistanian Globalia- ja Blogistanian Finlandia -kisoihin.

Kuudes mies / John Boyne (3 pistettä)

Tummanhopeinen meri / Susan Fletcher (2 pistettä)

Kotiinpalaajat / Chimamanda Ngozi Adichie (1 piste) 

Hägring 38 / Kjell Westö (3 pistettä)

Jokapäiväinen elämämme / Riikka Pelo (2 pistettä)

Tähtikirkas, lumivalkea / Joel Haahtela (1 piste)

Sitten jännäämään tuloksia ;).

Tarkoin vartioitu talo / John Boyne

Tarkoin vartioitu talo / John Boyne

Bazar, 2011. 446 sivua.

Alkuteos: The House of Special Purpose, 2009.

Suomentanut: Laura Beck

Kannen suunnittelu: Helin Sepa

Mistä minulle? oma ostos

John Boyne kuuluu suosikkikirjailijoihini, joten odotin tietenkin paljon myös hänen romaaniltaan Tarkoin vartioitu talo, jonka luimme lukupiirissä nyt alkuvuonna. Jouduin kuitenkin hieman pettymään, vaikka romaanin tarina ja aihe kiinnostavia olivatkin. Kokonaisuus ei vain ihan täysin iskenyt. 

Georgi Daniilovits on 16-vuotias kun hän vuonna 1915 päätyy tsaari Nikolai II:n pojan henkivartijaksi Talvipalatsiin. Romanovit pitävät valtaa Venäjällä ja nuori maalaispoika Georgi viihtyy perheen palveluksessa. Pian Romanovien valta alkaa kuitenkin horjua, ja pian heidän elämänsä mullistuu – kuten koko Venäjä. 

Lontoossa vuonna 1980 Georgi viettää viimeisiä yhteisiä hetkiä vaimonsa Zojan kanssa ja sairaan vaimon viimeisenä toiveena on palata nuoruusmaisemiinsa Venäjälle. Georgi päättää toteuttaa vaimonsa toiveen ja heidän matkansa vie Suomen kautta Pietariin. Tutut maisemat nostattavat Georgissa paljon muistoja menneisyydestä – hyviä mutta myös kipeitä.

Romanovien tarina on todella kiehtova ja aiheena se on täydellinen minulle. Tapahtumapaikkana Venäjä ja toisaalta myös Lontoo on kiinnostavia ja täydellisiä. Myös henkilöt ovat kiinnostavia, ja pidin todella paljon siitä, että kirjassa ihan oikeasti oli kuvailtu Romanovien perheenjäseniä uskottavasti. Historia on aina jossain määrin kiinnostanut minua, mutta olen siinä aivan surkea, joten en osaa sanoa kuinka paljon todenmukaisuutta kirjan tapahtumissa oli. Se on minulle kuitenkin toissijainen asia, sillä pidin suurinta osaa kirjan tapahtumista hienosti kuvailtuina. En voi sanoa että tapahtumat olivat uskottavia, ja esimerkiksi ilmiö nimeltä Rasputin on minulle vielä aikamoinen mysteeri, mutta tapahtumat sopivat tarinaan kokonaisuutena. Muutama ärsyttävän kliseinen, ennalta-arvattava ja kömpelökin käänne toisaalta taas huononsi kokonaisuutta. 

Miinusta tulee myös kerronnasta. Olen aiemmissa lukemissani Boynen kirjoissa (Kuudes mies etenkin) pitänyt kerronnasta. Tarina on edennyt jouhevasti ja kieli ollut sujuvaa. Tässä tuntui kuitenkin tökkivän joku. En osaa aivan sanoa mikä se oli, mutta jonkinlainen kömpelyys ja tönkköys kielessä ja tarinan etenemisessä kyllä vaikeutti lukemistani. Toisaalta kirja oli nopealukuinen ja juoni vei mukanaan, toisaalta taas ennalta-arvattavuus ja se tönkköys teki tästä paikoin hieman tylsän. 

Pidin tästä kuitenkin enemmän kuin en pitänyt. Tässä oli niin paljon hyvää, mutta kokonaisuus valitettavasti kärsi yllä mainituista syistä. Lukupiirikirjana tämä oli minusta varsin onnistunut. Olimme pitkälti toki samoilla linjoilla tästä, mutta saimme ihan kivasti keskustelua aikaan kuitenkin, itse kirjasta mutta myös Romanovien elämään liittyvistä asioista (elokuvista esim...). Romanovien suku ja elämä kiinnostavat minua tämän kirjan jälkeen entistä enemmän, ja voisinkin ehkä tutustua Talvipalatsin menoon tulevaisuudessa vähän tarkemmin.

★★★★ -   

Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Atena, 2013. 550 sivua.

Kannen suunnittelu: Jussi Karjalainen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Enpä sitten viikonloppuna aiemmin ehtinytkään tänne blogin puolelle, kun sain kaverin kyläilemään tänne Turkuun. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Luin Pasi Ilmari Jääskeläisen uutukaisen Sielut kulkevat sateessa loppuun jo yli viikko sitten, mutta ehdin kirjoittaa siitä vasta nyt.

Harjukaupungin salakäytävät säväytti ja ihastutti minua pari vuotta sitten, joten odotin tätä viime syksyn uutuutta todella paljon kunnes luin siitä ensimmäisiä blogiarvioita. Tajusin, että kauhu-fantasia-uskonto -aiheinen kirja ei ehkä sittenkään ole ihan minun juttuni, mutta halusin tietenkin silti tämän lukea.

Judit on sairaanhoitaja ja kun hän keski-ikäisenä havahtuu elämän rajallisuuteen, hän päättää jättää miehensä ja muuttaa Helsinkiin. Hän saa uuden työpaikan vanhan ystävänsä Martan avustuksella. Työpaikka on monikansallinen kotisairaanhoitofirma, joka hoitaa asiakkaitaan tavallisten sairaanhoitotoimenpiteiden lisäksi myös sielullisesti. Judit päätyy työskentelemään maailmassa tunnetun ateistin, Leo Moreaun sairaanhoitajaksi. Työnsä vuoksi Judit kulkee välillä pitkin Helsinkiä myös öisi,n ja sateisessa kaupungissa tuntuu välillä siltä, kuin jokin tumma varjo seuraisi häntä. Mutta Judit jää Helsinkiin, hän haluaa viettää aikaa sairaan kummipoikansa kanssa ja työ on hyvin palkattua...

Jääskeläisen kirja on lyhyesti sanottuna runsas. Tapahtumia on paljon, käänteitä ja yksityiskohtia vielä enemmän. Minä en ole fantasiakirjojen ystävä, luen mieluiten realistisia kirjoja, joissa on tapahtumia jotka ovat mahdollisia. Pieni maagisuus vielä menee, mutta tässä sitä oli ehkä kuitenkin hieman liikaa. Mutta silti pidin tästä kirjasta enemmän kuin en pitänyt! Henkilöt olivat kiinnostavia ja henkilöiden väliset suhteet sitäkin kiinnostavammat. Juditin ja Martan ystävyyssuhde oli kaikessa vaikeudessaan mielenkiintoinen, kuten myös oikeastaan koko kirjan henkilögallerian yhteensitova sairaanhoitofirma ja sen periaatteet. Kysymykset siitä, mihin uskoo, kehen luottaa ja ketä rakastaa nousivat pintaan, ja laittoivat minut lukijanakin miettimään omia ajatuksiani aiheista.

Yliluonnolliset asiat ja uskonto eivät myöskään kuulu suosikkijuttuihini kirjoissa, ja siksi tämäkään ei ihan suosikkikirjojeni joukkoon nouse. Lisäksi koin että tässä oli ehkä vähän liikaa kaikkea. Kirja oli pitkä ja jostain syystä myös aika hidas luettava, joten tämän parissa meni paljon aikaa. Kirjan "kauhukohdat" eivät ehkä myöskään olleet niin pelottavia ja jännittäviä kuin olin ajatellut, vaan lähinnä ällöttäviä...

Kokonaisuutena Sielut kulkevat sateessa oli ihan kelpo romaani, piristävän erilainen kotimainen ehdottomasti. Kirjan aiheet ja genre ei ehkä kuitenkaan ole ihan sitä ominta minua, ja siksi tämä jäi vähän valjuksi minulle ja on sitäpaitsi minulle vaikea arvioitava. Vähän tiiviimpänä pakettina tämä olisi ehkä myös uponnut paremmin, eikä tuntunut niin työläältä lukea.

★★★+

Kirjallisia kysymyksiä

Leena haastoi minut vastaamaan kasaan kirja-aiheisia kysymyksiä. Kiitos Leenalle! Huomenna yritän tiukan opiskeluviikon päätteeksi ehtiä kirjoittamaan ihan kirja-arvionkin :).


1. Mikä kirjan nimi voisi olla sinun elämäsi tunnuslause?
-Suoraan sydämestä (Cecelia Ahern)

2. Kuka on kirjallinen alter egosi?
- Vaikea kysymys! Olen aina ihastellut Merri Vikin Lotta-kirjojen päähenkilöä. Joskus toivoin olevani kuin Lotta, mutta en ehkä enää... Mutta enpä keksi tähän parempaakaan vastausta tähän hätään ;).

3. Jos olisit kirjan kansi, minkä kirjan kansi olisit?
- Michael Cunninghamin Illan tullen-kirjan kansi on minusta yksinkertaisuudessaan upea. Olisi ihan kiva olla kaunis kuin tuo kukkanen ;).

4. Mikä on ollut elämäsi rankin kirja? Ja miksi se oli sitä?
- Ensimmäisenä mieleen tulee Johanna Ervastin Jäähyväiset Einolle -kirja. Se oli niin tuskallisen surullinen. En ole ikinä itkenyt niin paljon kirjaa lukiessani. Pienten lasten sairaudet ja kuolema on ehkä surullisinta, epäoikeudenmukaisinta ja koskettavinta mitä maailmassa on. 

5. Minkä kirjan haluaisit nähdä elokuvana?
- Julie Orringerin Näkymätön silta!

6. Suosikkivuodenaikasi kirjan nimellä?
-Syyskesä

7. Kuka on sinusta paras suomalainen kirjailija ikinä?
- Onpa vaikea. Olen lukenut todella vähän vanhempaa kotimaista kirjallisuutta, joten vastaan Kjell Westö. Hän on suosikkini nyt. (Myös Mika Waltari voisi olla vastaus tähän, mutta olen lukenut vasta Sinuhen ja en voi yhden kirjan perusteella valita häntä parhaaksi ;)

8. Minkä kirjan haluaisit minun lukevan? Ja miksi?
- Haluaisin sinun lukevan Eowyn Iveyn Lumilapsen. Tiedän, että olet vierastanut sitä pienen fantasiavivahteen takia, mutta uskon silti että saisit talvi- ja lumirakastajana kirjalta paljon!

9.  Kuka kirjailija voisi olla alter egosi?
- Tämäkin on vaikea! Heitän nyt tähän Mazo de la Rochen. Hänen ihana, ihana kartanosarjansa Jalna on aivan kuin omista kuvitelmistani ja unelmistani. (perheessämme puhutaan aina siitä, että minun olisi pitänyt syntyä johonkin brittiläiseen kartanoon 1800-1900 luvulla ;) ).

10. Minkä kirjan nimi kuvaa juuri sinua parhaiten?

Oman elämänsä sankari (John Irving) (voisi olla myös Isin tyttö (Johan Bargum) :D)

Kuva kolmen talven takaa

Aurinkoa perjantaihinne! :)

Minä ja Kaminski / Daniel Kehlmann

Minä ja Kaminski / Daniel Kehlmann

Tammen keltainen kirjasto, 2013. 190 sivua.

Alkuteos: Ich und Kaminski, 2003

Suomentanut: Ilona Nykyri

Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Joululoman viimeiseksi kokonaan luetuksi kirjaksi jäi saksalaisen Daniel Kehlmannin viime vuonna suomennettu romaani Minä ja Kaminski. Tässä kirjassa on ehkä kaikkien aikojen ärsyttävin ja pollein päähenkilö, enkä voi muutenkaan sanoa nauttineeni tämän kirjan lukemisesta erityisen paljon...

Sebastian Zöllner on taidekriitikko, joka päättää kirjoittaa taiteilija Manuel Kaminskin elämäkerran. Hän lähtee tapaamaan salaperäistä sokeutunutta taiteilijaa tämän hulppealle kartanolle ja soluttautuu taiteilijan huusholliin tonkimaan vanhan, huonokuntoisen miehen elämää. Yllätyksiä paljastuukin, ja pian Zöllner ja Kaminski lähtevät kahdestaan reissulle, jonka Kaminski haluaa ehtiä tehdä vielä ennen kuolemaansa.

Minä ja Kaminski ei ollut minun kirjani. Päähenkilö Zöllner oli ensisivuilta lähtien niin itseään täynnä, niin ärsyttävä, että en pystynyt millään lukemaan kirjasta sivuakaan tuohtumatta. Mies oli sietämätön, enkä sen vuoksi pystynyt samaistumaan tai tuntemaan empatiaa häntä kohtaan. Taiteilija Kaminsikikaan ei lopulta oikein koskettanut minua millään tavalla, ja tämä johti siihen että minulle oli ihan se ja sama mitä miehille reissullansa oikein tapahtuu.

Taide ei myöskään kuulu suosikkiaiheisiini, enkä ymmärrä siitä oikein mitään joten paikoin muutaman sivun mittaiset selitykset taiteesta ja taidenäyttelyistä oli puuduttavia. Mutta tämähän ei ole sinänsä kirjan vika, vaan minun kiinnostuksenkohteeni vaan ovat täysin muualla kuin taiteessa.

Kirjan kielikin ärsytti hieman. Ihmisistä puhuttiin sanalla "se", mikä sai minun ihokarvani nousemaan pystyyn. Ohueksi, alle 200 sivun kirjaksi luin tätä myös ihmeellisen kauan ja suurella vaivalla. Huomasin ainakin hyvin, mitä minulle lukijana tapahtuu kun juoni ei vie mukanaan, henkilöt tai heidän kohtalonsa ei oikein kiinnosta (kuulostanpa empaattiselta ja ihanalta...), kirjan pääaiheet ei oikein nappaa ja kielessäkin on jokin ärsyttävä piirre. Tylsäksi pakkopullaksi menee lukeminen silloin, ainakin minun osaltani. Luin tämän loppuun vain siksi, että sivuja oli niin vähän ja siksi, että pidin Kehlmannin Maine-kirjaa ihan kelvollisena!

Koska minä en tästä kirjasta niin innostunut, eikä arvioni ole erityisen positiivinen haluan linkittää tähän Suketuksen myönteisemmän arvion kirjasta!

★★

Israel-tyttö / Niina Miettinen

Israel-tyttö / Niina Miettinen

Teos, 2013. 233 sivua.

Kannen suunnittelu: Camilla Pentti

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Niina Miettisen esikoisromaanissa Israel-tyttö liikutaan monessa ajassa, monessa eri paikassa. Seurataan Kaisaa, joka viettää kesää papan ja Katariinan luona. Kun pappa viettää aikaa verstaallaan, Kaisa ja Katariina viettävät aikaa yhdessä, pyöräretkiä kaupunkiin tehden. Kaupungissa he osallistuvat tilaisuuksiin, joissa saarnaajat tekevät ihmeitään ja Kaisasta tulee Katariinan Israel-tyttö. Toisaalta seurataan myös aikaa jolloin Kaisa vasta tutustui papan uuteen vaimoon Katariinaan. Ja nykypäivänä ollaan Jerusalemissa, jonkin salaperäisen perässä, jotakin tärkeätä etsimässä.

Romaanin kieli on runollisen kaunista ja tunnelma hieman salaperäinen, paikoin ihanan kesäisen kaunis. Tarina avautuu lukijalle pikkuhiljaa ja hitaasti. Alussa olin ulalla sen kanssa, missä ajassa mennään ja kuka oikein on kuka. Minulla kesti jostain syystä kauan ymmärtää, kuka Katariina oikein on ja mikä Kaisan suhde häneen on. Lopulta kuitenkin kysymysmerkit hävisivät, ja pystyin nauttimaan tarinasta.

Pidin erityisesti kirjan osista jotka käsittelivät Kaisan lapsuusaikaa, jolloin hän ja Katariina vasta tutustuivat ja joissa Katariinan menneisyydestä paljastui pikkuhiljaa mielenkiintoisia asioita. Israel-osiot jäivät minulle hieman arvoitukseksi, ja ovat sitä edelleen. Henkilöistä pidin paljon, vaikka välillä ymmärsin ja välillä ärsyynnyin pienen Kaisan suhtautumisesta papan uuteen vaimoon.

Israel-tyttö on hieno esikoisteos, vaika jäinkin kaipaamaan jotain pientä lisää. Jostain syystä tämä ei aivan täysin avautunut minulle, ja hieman tylsistyinkin sen vuoksi kirjan parissa sen alussa. Toisaalta taas uppouduin kirjaan oikein kunnolla, kunhan pääsin vauhtiin ja luinkin loppupuoliskon yhdeltä istumalta.

Kiinnostava ja kaunis esikoisromaani tämä oli, mutta jokin jäi puuttumaan jotta olisin täysin haltioitunut. Ehdottoman kiinnostava uusi kotimainen kirjailijatuttavuus kuitenkin!

★★★+

Vanhan herran joulu / Oscar Hijuelos

Vanhan herran joulu / Oscar Hijuelos

Otava, 1996. 336 sivua.

Alkuteos: Mr. Ives´ Christmas, 1995.

Suomentanut: Titia Schuurman

Kannen suunnittelu: Katja Alanen

Mistä minulle? kirpparilöytö

Oscar Hijuelos on minulle tuttu kirjailija yhden teoksen verran. Luin muutama joulu takaperin Kaunis Maria -romaanin ja pidin siitä aika paljon. Hyllyyn on jollain kirpparikierroksella eksynyt saman kirjailijan Vanhan herran joulu-niminen teos, jonka päätin lukea nyt joululomani aikana. Ei tämä nyt ihan jouluisa kirja teemaltaan ollut, mutta tapahtumissa joulu on kuitenkin ajankohtana tärkeä.

Vanhan herra Ivesin elämässä tärkeät asiat on aina tapahtuneet joulun aikaan. Ensin asiat olivat suurimmilta osin hyviä ja siksi mieleenpainuvia, mutta yksi joulu muuttaa kaiken. Herra Ivesin poika Robert ammutaan kuoliaaksi kirkon edessä juuri ennen joulua. Robert oli kiltti, papiksi aikova nuorukainen, kuollessaan 16-vuotias. Tämän tapahtuman jälkeen Ivesin ja tämän vaimon joulut eivät enää ikinä ole samanlaisia, positiivisia ja onnellisia perhejuhlia. Pojan kuolema horjuttaa Edward Ivesin onnellista elämää. Hän on menestynyt työssään, hän rakastaa vaimoaan ja kahta lastaan ja hänellä on hyvä suhde Jumalaan. Mutta traaginen joulu murentaa Ivesin koko maailman, rakkaus perheeseen on koetuksella, kuten myös luotto Jumalaan. Ives päättääkin pitkän mietinnän jälkeen tavata poikansa murhaajan, monta vuotta Robertin kuoleman jälkeen, jouluna tietenkin. Hän kaipaa jo mielenrauhaa, elämän jatkamista, mutta voiko murhaajan tapaaminen tuoda rauhan Ivesille?

Vanhan herran joulu on tunnemallinen ja paikoin koskettavakin romaani. Edward Ivesin elämän tärkeitä jouluja seurataan kirjan alusta, ja koska jo takakannessa kerrotaan pojan kuolemasta aloin odottaa sitä tapahtumaa jo kirjan alusta saakka. Kyllähän se tulikin, mutta varsin myöhäisessä vaiheessa. Uskon, että kirja olisi ollut vielä koskettavampi jos kaikkea ei paljastettaisi jo takakannessa...

Ives toimii kirjan kertojana, ja tulee siksi lukijalle varsin läheiseksi ainakin ajatusten tasolla. Henkilöistä ei kerrota kovinkaan paljon, tai ei sellaisia asioita ja pieniä yksityiskohtia tavoista ja ulkonäöstä, jotka usein tekevät minulle lukijana henkilöhahmot läheisiksi. Ivesin lisäksi kirjan muut henkilöt jäävät auttamatta varsin etäisiksi.

Kirjan tunnema on lämmin ja todenomainen. Hijuelos kuvailee tavallisia ihmisiä, tavallisessa maailmassa ja elämässä, jossa on paljon onnen hetkiä, mutta myös surua. Suuren tuskan lisäksi Hijuelos kuvailee ihastuttavan uskottavasti myös kaiken kurjankin voittavaa suurta, aitoa rakkautta. Tarinassa huomaa hyvin, että kaiken vaikeankin jälkeen se aurinko ja onni alkaa pikkuhiljaa pilkahdella.

Pidän kirjoista, jotka kertovat tavallisista ihmisistä. Vanhan herran joulu on sujuva ja helppolukuinen kieleltään ja rakenteeltaan. Pidin paljon kirjan ideasta, että joulu oli tärkeiden tapahtumien kannalta Ivesin elämässä se yhdistävä tekijä. Jos tarinassa olisi ollut hieman enemmän syvyyttä ja henkilöt olisivat tulleet hieman läheisemmiksi, olisin todella ihastunut tähän. Nyt Vanhan herran joulu jäi ihan kivaksi lukukokemukseksi, joka ei tietenkään ole huono sekään.

★★★+