Jakarandapuun lapset / Sahar Delijani

Jakarandapuun lapset / Sahar Delijani

WSOY, 2014. 282 sivua.

Alkuteos: Children of the Jacaranda Tree, 2013.

Suomentanut: Laura Jänisniemi

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? pyydetty arvostelukappale kustantajalta

Odotin ennakkoon innolla Sahar Delijanin esikoisromaania Jakarandapuun lapset. Pidän kovasti Lähi-itään asettuvista, rankoistakin tarinoista. Minusta niissä on jotain kiehtovaa, ja jostain syystä, niin hullulta kuin se kuulostaakin, näistä rankoista sota-alueista, murheesta ja tragediasta on kiinnostavaa lukea. Olisiko syy sitten se, että tämäntapaiset kirjat ja tarinat herättävät niin paljon tunteita.

Delijanin romaanissa tutustutaan suureen määrään henkilöitä. Ensimmäisessä luvussa keskitytään Azariin, joka synnyttää vankilassa terveen tyttölapsen. Myöhemmin toisessa vankilassa Amir näpertää taatelinkivistä rannerenkaan, jonka hän piilottaa pienen tyttärensä vaatteisiin. Vankilassa istuvat äidit saavat käsiinsä valokuvan, jossa istuu kolme hymyilevää lasta jakarandapuiden alla. Lapset eivät muista äitiensä kasvoja, mutta valokuva on äideille tärkeä. Valokuva saa äidit heräämään joka aamu, selviytymään vankilan harmaudesta ja pysymään elossa vuodesta toiseen.

Iranin vallankumous on erottanut monta äitiä ja isää lapsistaan. Elämä kuljettaa kuitenkin näitä lapsia eteenpäin, ja he ovat onneksi löytäneet ympärilleen rakastavia ihmisiä vaikka vanhemmat usein muualla ovatkin. Lapset saavat tulevaisuuden, joskus toisessa maassa, kaukana kotimaan kurjuuksista. Mutta he saapuvat kuitenkin takaisi Iraniin, sekä onnellisiin jälleennäkemisiin että surullisiin jäähyväisiin.

Jakarandapuun lapset on idealtaan hieno. Pidän siitä, että lasten tarinat kietoutuvat yhteen vielä kirjan lopussa. Mutta joku tässä toteutuksessa valitettavasti kuitenkin tökki. Henkilöitä oli hieman liikaa, ja kaikki jäivät siten pinnallisiksi. Kehenkään henkilöön ei oikein kunnolla ehtinyt tutustua, ennen kuin tarinassa esiteltiin jo seuraava lapsi tai vanhempi-lapsi -tarina. Tämän vuoksi kaikki jäivät hieman etäisiksi. Sukulaissuhteita ja siteitä oli myös vaikea muistaa, koska henkilöitä oli niin paljon ja useimmat olivat vielä jollakin tavalla sidoksissa toisiinsa.

Myös kirjan kieli tökki jossain määrin. Ensinnäkin huomasin tässä hieman liian monta painovirhettä (aika selkeästi huolimattomia tuplakirjaimia, puuttuvia kirjaimia jne) mutta lisäksi kirjan kieli oli minusta välillä hieman liiankin runollista. Minulle tuli tunne, että kirjailija on yrittänyt kirjoittaa erityisen hienoa ja vähän erikoista kieltä, mutta lopulta monet kielikuvat olivat hieman outoja.

Pidin kirjassa kuitenkin paljosta. Tämä on rehellinen ja rankka kuvaus elämästä vallankumouksen aikaisessa Iranissa. Tarinat ja kohtalot ovat surullisia ja traagisia, ja kirjassa esitelläänkin monipuolisesti erilaisia elämänkaaria. Kokonaisuutena tästä jäi kuitenkin hieman pettynyt fiilis. Rehellinen ja rankka, tunteita herättävä tarina, mutta kun henkilöt jäivät sekalaiseksi, etäiseksi kasaksi niin ei tämä lempikirjojeni joukkoon valitettavasti nouse.

★★★