Hääyöaie / Sophie Kinsella

Hääyöaie / Sophie Kinsella

WSOY, 2014. 388 sivua

Alkuteos: Wedding Night, 2013

Suomentanut: Aila Herronen

Kannen suunnittelu: kirjaston lappu läntätty tiedon päälle

Mistä minulle? kirjastolaina

Höpsö päähenkilö jonka toilailuille saa nauraa, ennalta-arvattavat juonenkäänteet, komea mies joka on korviamyöten rakastunut höpsöön, kauniiseen päähenkilöömme ja kasa outoja juonenkäänteitä esitettynä kokonaisuutena, jonka helppo kieli ja jollakin tavalla koukuttava tarina saa lukijan kirjan imuun. Tällaisia asioita löytyy yleensä Sophie Kinsellan kirjoista, joita usein luen kaivatessani irtiottoa arjesta, tai kevyempää välipalakirjaa rankempien kirjojen väliin. Kinsellan uusin romaani Hääyöaie sisälsi edellämainituista asioista kaikki, ja toimi ihan hyvänä välipalana vaikka herättikin minussa enemmän ärsytystä, myötähäpeää ja ihmetystä kuin naurua tai hilpeyttä.

Kaiken turhamaisuuden, höpsötyksen ja useimmiten päähenkilön outojen toilailujen lisäksi Kinsellan kirjoissa on useimmiten joku hieman "tavallisempi" (mitä se sitten tarkoittaakaan) henkilö, usein päähenkilön ystävä tai sisko, joka edes jollakin tasolla saa päähenkilönkin takaisin maanpinnalle. Tässä kirjassa sellainen puuttui, ja ehkä sksi tämä ei uponnut ihan samalla tavalla kuin aiemmat lukemani Kinsellan kirjat. Edes jonkinmoinen järjen ääni puuttui, kaikkien valehtelijoiden keskeltä.

Päähenkilö Lottie jättää pitkäaikaisen poikaystävänsä Richardin, koska kosintaa ei kuulu. Pian kuvioihin astelee ensirakkaus Ben, jonka kanssa Lottie päättää mennä naimisiin yhdellä ehdolla; ei seksiä ennen hääyötä! Aiemmat suhteet ovat Lottien mielestä kaatuneet juuri tuohon seikkaan, joten nyt hän päättää virheistä viisastuneena tehdä eri tavalla. Lottien isosisko Fliss käy läpi rankkaa avioeroa, ja pitää pikkusisarensa päätöstä harkitsemattomana ja tyhmänä. Niinpä hän päättää yhdessä Benin bestmanin kanssa estää Lottien ja Benin hääyöaikeet ja se vie heidät kaikki neljä Kreikan saaristoon, jossa varsinaiset kommellukset ja myötähäpeän punaa poskille nostattavat tapahtumat saavat alkunsa.

Valheet ja absurdit, aivan överiksi vedetyt juonenkäänteet pilasivat hieman tämän tarinan. Ehkä tarina itsessäänkään ei ollut ihan siitä uskottavimmasta pästä, mutta useimmissa Kinsellan kirjoissa on silti joku henkilö johon pystyy jollain tasolla samaistumaan, tai joitain tapahtumia jotka saavat aikaan empatian tai sympatian tunteita lukijassa. Tästä kirjasta ne puuttuivat, ja minulle oli lopulta aivan sama minkä miehen kanssa Lottie päätyy yhteen, vai päätyykö kenenkään. Lisäksi hänen siskonsa valheet ja "huolenpito" ärsyttivät minua suunnattomasti, vaikka se kaikki alunperin olikin ihan hyväntahtoista. Mutta ei nyt tuolla tavalla voi valehdella siskolleen (tai kenellekään muullekaan) vaikka tämä olisi kuinka tekemässä elämänsä virheen!

Hääyöaie on aikamoinen sekasoppa. Kirjan alussa pystyin vielä nauramaan ääneen, mutta loppua kohden, valheiden lisääntyessä ja tapahtumien kiristyessä, en enää välittänyt mitä kenellekin tapahtuu. Parasta tässä oli melkeinpä se, että loppua kohden tapahtumat asettuivat Kreikan kauniiseen saaristoon johon minulla on ollut Kapteeni Corellin mandoliinista asti hirveä hinku matkustaa ;).

Kirjan kieli on kinsellamaisen helppoa, valitettavasti silmini osui vaan turhan monta painovirhettä. Onkohan sitten ollut kiire käännöksen viimeistelyn kanssa, tai sitten niitä virheitä ei oikeasti ole niin montaa, ne vain osuivat silmiini kun muutenkin olin jo kirjaan hieman tympääntynyt. Mutta vaikka tämä ei mitenkään kuulu suosikkikirjoihini, on minun kuitenkin vielä lopuksi mainittava että luin tämän yhden viikonlopun aikana. Joten nopealukuinen ja etenkin alussa oikein mukaansatempaava tämä oli. Valitettavasti minussa se vaan herätti enemmän ärsytystä, myötähäpeää ja ihmettelyä, kuin hilpeyttä ja naurua.

★ ★ 

Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam

Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam

Like, 2014. 387 sivua

Alkuteos: The Blind Man's Garden, 2013

Suomentanut: Kirsi Luoma

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Pakistanilaissyntyisen, jo lapsena Englantiin muuttaneen Nadeem Aslamin toinen suomennettu romaani Sokean miehen puutarha on sotaromaani joka pureutuu Afganistanin sotaan ja kertoo pakistanilaisista Jeosta ja Mikalista. He ovat kuin veljiä, rakastuneita samaan naiseen, Jeon kauniiseen Naheed-vaimoon. Nuorukaiset lähtevät auttamaan sodan uhreja Afganistaniin, kun Yhdysvallat on hyökännyt Pakistanin rajan toiselle puolelle. Sota on, kuten aina, traagista ja rujoa. Veljeksiä odottaa kotona Naheedin lisäksi myös Jeon biologinen isä Rohan, joka muistelee ja kaipaa poikia puutarhassaan. Sokeutunut Rohan nauttii puutarhastaan, on ainakin näkevinään kauneuden pilkahduksia, lupauksia uudesta elämästä. Saako Naheed, Rohan ja muut rakkaitaan kotiin? Sota on surullinen ja sen seuraukset monelle traagiset. Mutta onneksi rakkautta ja pilkahduksia inhimillisyydestäkin näkyy.

Kestää hetken, ennen kuin kirjan imuun pääsee. Mutta sadan sivun paikkeilla olin täysin myyty, ja ahmin sivuja. Tarina tempaisi mukaansa, ja oli kauheuksista huolimatta jollakin tavalla kaunis. Henkilögalleria ja etenkin hahmojen väliset suhteet olivat todella kiinnostavia. Jeon ja Mikalin veljeys, heidän keskinäinen rakkautensa mutta samalla kummankin rakkaus Jeon Naheed-vaimoon oli jo itsessään kiinnostava kiemura. Aslam kuvaa uskottavasti terrorismia, hajoavaa maata, oikeuden puuttumista, yhden miehen pakoa läpi sotatantereiden.

Kirjan kieli tuntui alussa ehkä hieman vaikealta, mutta kun tarinan imuun pääsi unohtui kyllä kielen vaikeuskin. Kuten kirjoitin jo Giordanon Ihmisruumis-romaania käsittelevässä arviossa nykysodasta ei ole erityisen montaa romaania tullut luettua. Siksikin Aslamin romaani on piristävä poikkeus sotakirjojen sarjassa. Afganistanin sodasta olen lukenut kyllä esimerkiksi Khaled Hosseinin koskettavat, kauniinhurjat kirjat, mutta Aslamilla on jälleen uusi näkökulma sotaan. Sokean miehen puutarha on voimakas tarinaltaan, mutta myös surullinen ja koskettava. Tarina tulee iholle, ja henkilöiden surun ja kärsimyksen voi tuntea.

Kirjan keskivaiheilla tunsin, että hyppysissäni oli täydellinen viiden tähden kirja. Loppua kohden tarina kuitenkin alkoi hieman pitkästyttää, ja tunsin että sitä olisi voitu ehkä hieman tiivistää. Siitä syystä tämä nyt ei aivan täydellinen lopulta ollut, vaikka varmasti yksi vuoden mieleenpainuvimpia ja huikeimpia käännöskirjoja onkin.

★★★★+

Rent spel / Tove Jansson

Rent spel / Tove Jansson

Schildts, 1989. 115 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi olen yrittänyt lukea enemmän tämän rakastetun kirjailijan teoksia tänä vuonna. Kirjastosta tarttui viimeksi mukaan kaksi hänen kirjaansa, ensimmäiseksi niistä luin kirjan Rent spel alkuperäiskielellä ruotsiksi. Rent spel on pienoisromaani, joka kertoo kahdesta naisesta jotka jakavat elämänsä. Keskenään Jonna ja Mari ovat kovin erilaisia, mutta he jakavat työnsä, ilonaiheensa ja pelkonsa.

Naiset ovat jo kauan jakaneet kaiken, ja vaikka arjessa on erimielisyyksiä he kuitenkin onnistuvat kärsivällisyydellä ja rakkaudella selviämään kaikesta. Kun toinen tuskailee taiteensa kanssa, toinen yrittää piristää ja kehua. Yhdessä selvitään, vaikka läpi harmaan kiven.

Rent spel onkin kaunis ja koskettavakin tarina rakkaudesta ja läheisyydestä, tiiviistä siteestä kahden ihmisen välillä. Janssonilla on kyky kertoa arjen pienistä asioista kauniilla tavalla, ja hän huomio sellaiset pienetkin yksityiskohdat joita ei aina tule ajatelleeksi.

Kirja on tunnelmaltaan hidas, mutta äärettömän kaunis. Marin ja Jonnan elämästä kerrotaan pieniä tarinoita, yhdessäelosta ja myös eron hetkistä.Siitä, miltä tuntuu kun toinen haluaa omaa tilaa, kun heidän työhuoneitaan erottaa käytävä, mutta kuitenkin lähes jokainen päivä on halu nähdä toinen kasvotusten. Vaihtaa kuulumisia, istua katsellen toista tämän kertoessa taiteestaan, vaikeuksista ja ilonaiheistakin.

Vaikka naisten välinen side onkin vahva ja rakkaus läsnä jatkuvasti, samalla voi aistia heidän halunsa pitää oman identiteettinsä, halunsa olla kaksi erillistä persoonaa eikä hukkua toiseen ihmiseen. Talossa meren rannalla he tekevät töitä, puhuvat ja elävät. Eniten yhdessä, mutta toisaalta myös erillisinä yksilöinä. Kirja on hieno, niin tunnelmaltaan kuin tarinaltaankin ja herättää eittämättä ajatuksia siitä, onko Jansson kirjoittanut itsestään ja Tuulikki Pietilästä. On tai ei, upea, mieleepainuva ja kaikin tavoin erittäin nautittava kirja.

★★★★★

Hengitysharjoituksia / Anne Tyler

Hengitysharjoituksia / Anne Tyler

Otavan kirjasto, 1989. 350 sivua

Alkuteos: Breathing Lessons, 1988

Suomentanut: Saara Villa

Mistä minulle? kirjastolaina

Anne Tylerin Pulitzer-palkittu romaani Hengitysharjoituksia oli lukupiirikirjanamme syyskuussa. Olen lukenut Tylerilta aiemmin kaksi kirjaa, Jää hyvästi sekä Nooan kompassi, ja kumpikin oli varsin keskinkertainen lukuelämys. Niin kävi myös tämän kirjan kanssa, varsin keskinkertainen, mutta silti ihan kelpo luettavaa muutamaksi illaksi.

Maggie ja Ira Moran ovat matkustamassa Maggien vanhan ystävän aviomiehen hautajaisiin. Kirja on yhden päivän romaani, kertoo juurikin tästä hautajaispäivästä. Pääosassa ei kuitenkaan ole itse hautajaiset, tai Maggien vanha ystävä Serena joka on jäänyt leskeksi. Toisaalta seurataan Maggien ja Iran päivän kehitystä, överihautajaisten kautta takaisin kohti kotia. Kotimatkalla mukaan tarttuu aikuisen Jesse-pojan ex-vaimo Fiona ja Jessen ja Fionan tytär Leroy. Toisaalta taas kirja koostuu monista takaumista, joiden avulla selvitetään Moranin perheen taustoja, sitä miten Jesse ja Fiona ovat ajautuneet eroon, miten Maggiesta on tullut kaikkien toisten elämään sekaantuva varsin ärsyttävä nainen.

Juurikin tuo henkilöiden ärsyttävyys sai minut heti alusta ärsyyntymään kirjaan. Maggie oli kirjan alusta loppuun asti raivostuttava nipottaja ja muiden asioihin sotkeutuva tyyppi, jota en kertakaikkiaan voinut sietää. Toisaalta Irakaan ei ollut erityisen täydellinen tai edes kiinnostava tyyppi, ja kirjasta puuttui kokonaan sympaattinen tai mielenkiintoinen henkilö johon olisin voinut edes osittain samaistua. Toisaalta taas Tyleria pitää kehua siitä, että hän on onnistunut kuvailemaan henkilöt uskottavasti ärsyttäviksi...

Kirjan rakenne on kiinnostava, ja tämä on minusta varsin onnistunut romaani yhdestä päivästä. Hautajaishöpinät olivat jollakin tavalla ehkä ylimääräisiä ja turhia, sillä mieluiten luin kuitenkin Moranin perheen tilanteesta, ja tapahtumista joita selvitettiin takaumien kautta. Välillä tuntui miltei rasittavalta, kun siirryttiin nykyhetkeen ja esimerkiksi pitkiin mutkiin kotimatkalla, jotka johtuivat Maggien lapsellisista huijaamisista.

Kieli oli uudempiin Tylerin kirjojen suomennoksiin verrattuna oikein sujuvaa eikä laisinkaan tönkköä kuten olen aiemmissa lukemissani Tylerin kirjoissa kokenut. Tarina eteni varsin jouhevasti, sillä minulla oli aika vähän aikaa tämän lukemiselle ja onnistuin kolmen illan aikana lukemaan tämän loppuun ennen lukupiiritapaamista tyttöjen kanssa. Paikoitellen pääsin tosi hyvinkin kirjan imuun ja luin montakymmentä sivua putkeen, tarinaan uppoutuen. Lukupiirissä saimme ihan hyvin keskustelua aikaan tästä, vaikka lopulta keskustelut menivätkin taas ihan sivuraiteille ;).

Tylerin kirjat eivät ole vielä ainakaan täysin vakuuttaneet minua. Ihan kivoja, keskinkertaisia tarinoita joita kyllä lukee, mutta joista ei jää sen enempää käteen jälkeenpäin. Aion toki jatkossakin lukea Tylerin kirjoja, minulta löytyy 3-4 hänen kirjaansa vielä omasta hyllystäkin. Ehkä se minun suosikki-Tylerini on vielä hyllyssä odottamassa!


★  ★  ★  

Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä / Håkan Nesser

Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä / Håkan Nesser

Loisto-pokkarit, 2005. 262 sivua

Alkuteos: Kim Novak badade aldrig i Genesarets sjö, 1998

Suomentanut: Saara Villa

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Joskus lukioikäisenä luin aika paljonkin Håkan Nesserin kirjoja, ja tykkäsin niistä kovasti. Sitten kului monta vuotta, jolloin jotenkin unohdin Nesserin olemassaolon. Nyt kaivoin kuitenkin hyllystäni esiin Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä-pokkarin ja otin sen matkalukemiseksi syksyiselle Tallinnan viikonlopulle. Erittäin koukuttava ja sopiva matkalukeminen tämä olikin!

Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä on aikamoisen nimihirviön lisäksi kiinnostava sekoitus dekkaria, ystävyystarinaa ja ihmissuhdesoppaa. Yhtenä kesänä 1960-luvun alussa 14-vuotias Erik viettää kesäloman aikuisen Henry-veljensä sekä koulukaverinsa Edmundin kanssa perheen kesähuvilalla, jota kutsutaan Genesaretiksi. Erikin ja Henryn äiti on sairas ja isä ennustaa rankkaa kesää. Henry kirjoittaa etenkin alkukesästä kirjaansa, ja Erik ja Edmund saavat olla rauhassa ja keksiä omia seikkailuja. He uivat, käyvät pikkukylän tapahtumissa, soutavat kallioille ja viettävät kaikkien aikojen kesää. Lähistöllä kesää viettää myös tunnettu käsipalloilija Berra Albertsson ja hänen kihlattunsa Ewa Kaludis. Ewa on pojille ennestäänkin tuttu, ja nainen on heidän mielestään kuin ilmetty Kim Novak. Ewa pistäytyy myös monta kertaa Henryn vieraana Genesaretissa, ja Erik ja Edmund arvelevat, että tilannetta on hyvä tarkkailla. Kun Se Kamala tapahtuu, langettaa se varjon koko upean kesän ylle ja jokaisen mahtava kesä muuttaa muotoaan. Tapahtumilla on myös kauaskantoisat seuraamukset, ja kun Erik ja Edmund tapaavat vuosien jälkeen, on heillä asioita selvitettävänään.

Kirja on tunnelmaltaan hieno, odottava ja hieman salaperäinen. Odottava tunnelma voi joskus olla ärsyttävä, mutta tässä se oli vain ja ainoastaan kiinnostava ja koukuttava. Jos olisi ollut mahdollista, olisin varmaan lukenut kirjan yhdeltä istumalta. Tarinaa ja juonta avataan taitavasti, niin että lukija voi itse hieman arvailla mitä on tapahtumassa, mutta toisaalta syyllinen tai syylliset tapahtumille eivät sitten olekaan niin selviä.

Kieli kannattelee tunnelmaa hienosti, suurilta osin se luo sen erityisen tunnelman. Pidän juuri tällaisesta kielestä jota Nesser kirjassaan käyttää. Paikoin lyhyitä, tehokkaita lauseita, sujuvaa dialogia ja jotenkin elokuvamaista etenemistä. Näin kirjan tapahtumat silmissäni todella tarkasti, ja uskonkin että kirja istuisi hyvin elokuvanakin.

Kirjan loppuratkaisu oli minulle varsin yllättävä. Aluksi en osannut sanoa inhosinko sitä, vai pidinkö siitä. Nyt kun lukemisesta on jo kulunut jonkin verran aikaa olen kallistunut sen puolelle, että loppu oli hieno, onnistunut ja kirjalle juuri oikea. Kokonaisuutena tarinaa, kieltä, henkilöitä, dekkarivivahteita ja tunnelmaa myöden kiinnostava ja hieno kirja. Olenpa iloinen että tartuin tähän ilman mitään ennakko-odotuksia ja sain näin hienon lukukokemuksen!

★ ★ ★ ★ ★ -