Sivut

perjantai 7. marraskuuta 2014

Ruttohauta / Ene Mihkelson

 

Ruttohauta / Ene Mihkelson

WSOY Aikamme kertojia, 2011. 362 sivua
Alkuteos: Katkuhaud, 2007
Suomentanut: Kaisu Lahikainen
Kannen kuva: Lia G /Arcangel/Fennopress
Mistä minulle? oma ostos alelaarista...

Virolaisen Ene Mihkelsonin romaani Ruttohauta oli lukupiirimme valinta lokakuun kirjaksi. Mielenkiintoinen valinta kyllä, joka herätti totisesti keskustelua ja jänniä mielipiteitä... Minun osaltani kirja ei ollut menestys, voin sanoa suoraan että tämä meni niin yli hilseen. En tajunnut tästä paljon mitään.

Kirjan takakansi lupaa hyvää. Kertoja on toisen maailmansodan jälkeen, kun Neuvostoliitto miehitti Viron, jäänyt tätinsä hoiviin hänen vanhempiensa paetessa Stalinin joukkoja. Lapsi uskoo vanhempiensa kuolleen, mutta sodan jälkeisessä Virossa itse kullakin on salaisuuksia ja vaiettuja tapahtumia menneisyydessä.

Kirjan aihe vaikutti kiinnostavalta. Jostain syystä Viron historia kiehtoo minua, ja kuten jo aiemmin olen maininnut, toinen maailmansota on jostain syystä aina kiinnostanut minua kirjallisuudessa. Valitettavasti vain tämä Mihkelsonin kirja oli koottu siten, että heti alusta asti olin aivan ymmälläni. Henkilöt menivät sekaisin, en saanut minkäänlaista otetta tapahtumista. Läpi koko kirjan punainen lanka oli kateissa, en tajunnut mikä se tarinan juoni oikeasti oli. Viron historiaa selvitettiin paljon, välillä tekstissä oli pitkiä otteita historiallisista teksteistä (tai kirjeistä?) ja ne sekoittivat lukemista vielä enemmän. En kertakaikkiaan saanut kaikesta tekstistä luotua minkäänlaista kokonaisuutta.

Päähenkilöstäkään ei saanut selville tarpeeksi, jotta hän olisi millään tavalla tullut tutuksi tai läheiseksi. Kirjan keskivaiheilla jäin jopa miettimään kertojan sukupuolta, vaikka alusta asti olin ajatellut häntä naisena. Kirjan kieli on varmaan ihan hienoa, mutta minulle varsin vaikeata ja tekstin sekavuuden (ja paikoittaisen tylsyyden) vuoksi luin tätä todella hitaasti. Kesken olisi jäänyt, ellei tämä olisi ollut lukupiirikirja. Jostain syystä ajattelin kuitenkin kirjan loppusivuille saakka, että saan tästä vielä jotain irti. Mutta ei, en vain saanut.

Minun lukukokemustani kuvailee parhaiten kirjasta löytyvät lukuisat kysymysmerkit, joita oli siroteltu tekstin joukkoon ihan outoihin paikkoihin, omille riveilleen. Kysymysmerkkinä olin minäkin kirjaa lukiessani, ja olen yhä edelleen kirjan lukemisen ja lukupiirikeskustelun jälkeenkin...

   

2 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä! Harmittaa tähän kulutetut lukutunnit, joita ei takaisin saa ja jopa ne menetetyt 3-5 euroa mitä tämä maksoi. Niin hullu en ole, että kuluttaisin tämän bloggaukseen vielä ylettömästi aikaa :D Paska kirja ja se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Vähän kyllä harmittaa menetetty lukuaika joo, mutta toisaalta olen aika ylpeä että tsemppasin tän loppuun asti ;). Kirppiskasaan menee kyllä...

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.