Vuoden 2014 parhaat sivut

Näin vuoden viimeisenä päivänä on aika vetää kulunutta kirjavuotta yhteen. Minulla oli Goodreadsissa tavoitteena lukea tänä vuonna 100 kirjaa, määrä joka on aika helposti täyttynyt viime vuosina. Mutta tästä vuodesta tulikin hieman erilainen kuin luulin. Viimeiset opiskelutyöt veivät enemmän aikaa ja voimia kuin luulin, ja pitkien opiskelupäivien jälkeen ei aina jaksanut edes lukea, vaan etenkin nyt syksyllä vain maata sohvalla telkkaria töllötellen suklaarasia lähettyvillä. Loppuvuoden muutto uudelle paikkakunnalle, viikon päässä siintävä harjoittelun aloitus ja monet muut muutokset ovat myös vieneet voimia. Nyt joululomalla olen kuitenkin ehtinyt ahmimaan parikin kirjaa, niistä lisää lähipäivinä.

Melkein 80 kirjaa olen kuitenkin ehtinyt lukemaan koko vuoden aikana, tarkemmin sanottuna 79 kokonaista kirjaa ja yli puolet Ian McEwanin kirjasta Ajan lapsi joka nyt on kesken. Senkin olisin ehtinyt tämän vuoden puolella lukemaan loppuun, ellen olisi viikonloppuna suostunut ottamaan neljä työvuoroa kesätyöpaikassani... Mutta nyt niihin vuoden kohokohtiin!

Vuoden parhaat kotimaiset

1. Neljäntienristeys / Tommi Kinnunen
2. Jäähyväisiä / Johan Bargum
3. Lapsenpiika / Enni Mustonen
4. Järjestäjä / Antti Holma
5. Kissani Jugoslavia / Pajtim Statovci

Vuoden parhaat maailmalta

1. Kapteeni Corellin mandoliini / Louis de Bernieres
2. Torka aldrig tårar utan handskar, 3. Döden / Jonas Gardell
3. En man som heter Ove /
4. Ghana ikuisesti / Taiye Selasi
5. Kirjavaras / Markus Zusak
6. Mustarastas laulaa / Sebastian Faulks

Vuoden paras elämäkerrallinen kirja

Taisteluni 1 / Karl Ove Knausgård

Vuoden paras lukupiirikirja

Viha, ystävyys, rakkaus / Alice Munro

Vuoden koskettavin kirja

875 grammaa - Pirpanan tarina / Tomi Takamaa

Vuoden parhaat novellit

Viha, ystävyys, rakkaus / Munro & Jäähyväisiä / Bargum

Vuoden mieleenpainuvin klassikko

Kapteeni Corellin mandoliini

 Vuoden kaunein kansi

Me tarvitaan uudet nimet / NoViolet Bulawayo (kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen)

Vuoden suurin pettymys

Säihkyvä maailma / Siri Hustvedt

Muita hienoja lukuelämyksiä vuoden varrelta

Sielut kulkevat sateessa / P.I. Jääskeläinen, Me tarvitaan uudet nimet / NoViolet Bulawayo, Kohina / Katja Kaukonen, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän / Riikka Pulkkinen, Sirkuksen poika / John Irving, Sydäntorni / Jennifer Egan, Tuulisen saaren kirjakauppias / Gabriela Zevin, Nimettömät / Enni Mustonen, Pelin henki / Chad Harbach, Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru, Flickan som lekte med elden / Stieg Larsson, Tarhapäivä / Eve Hietamies, Pieni lankakauppa / Kate Jacobs, En suostu / Per Petterson, Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä / Håkan Nesser, Rent spel / Tove Jansson, Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam, Yhtä matkaa / David Nicholls, Ihmisruumis / Paolo Giordano, Kulkurit / Yiyun Li, Black Swan Green / David Mitchell, Pitkä laulu / Andrea Levy, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson, Kartanon vuosi: Downton Abbey / Jessica Fellowes

Haasteet:

Finlandia-haasteessa luettuna nyt 10/30 kirjaa. Tässä pitäisi tsempata ensi vuonna!

Yhdysvaltain osavaltiot-haaste alkoi hyvin, mutta unohtui sitten. Luettuna 4/50.

Nobel-haastekin etenee hitaasti, luettuna 12/105.

Klassikkolistojen läplukeminen on edennyt vuoden aikana muutaman kirjan verran, BBC:n listalta olen nyt lukenut 31/100 kirjaa, ja KSML:n listalta 38/100 kirjaa.

Yksi haaste ensi vuodelle voisi olla tsempata haasteiden kanssa ;).

Sellainen kirjavuosi! En taida uskaltaa tehdä erityisen paljon suunnitelmia alkavalle vuodelle. Luen sen mitä ehdin ja jaksan. Työharjoittelu kestää koko kevään, ja kestää varmaan hetken ennen kuin totun taas tavallisiin kahdeksan tunnin työpäiviin. Uskon kuitenkin, että ehdin ja jaksan lukea hyvin harjoittelun ohessa, iltaisinhan ei enää tavitse tarttua tenttikirjoihin ;). Nyt kuitenkin viikon verran löhöilyä kirjojen parissa, sitten katseet kohti uusia haasteita!

Onnellista ja kaunista uutta vuotta 2015 kaikille ja kiitos että olette vierailleet blogissani tänä vuonna, vaikka täällä välillä onkin ollut hiljaista. Jokainen kommentti on piristänyt♥.

Ihmeiden laakso / Amy Tan

Ihmeiden laakso / Amy Tan

WSOY, 2014. 534 sivua

Alkuteos: The Valley of Amazement, 2013

Suomentanut: Hanna Tarkka

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? arvostelukpl kustantajalta

Amy Tanin uusin suomennettu romaani on nimeltään Ihmeiden laakso. Kun aloin lukemaan tätä, en oikeastaan tiennyt mistä tämä edes kertoo. Olen lukenut Tanilta yhden kirjan aiemmin, ja lukukokemus oli aika keskinkertainen, joten ilman kummempia ennakko-odotuksia tartuin tähänkin. Pääosassa Ihmeiden laaksossa on kurtisaanit, naiset, jotka työkseen ilahduttavat miehiä. Kurtisaanit olivat tavallisia Kiinassa 1900-luvun alussa, ja Ihmeiden laakson päähenkilö Violet on suuren ja suositun kurtisaanitalon omistajan Lulun tytär.

Violet on aina luullut olevansa amerikkalainen, hän on ylpeä amerikkalaisuudestaan ja hän järkyttyy pahoin kuullessaan isänsä olleen kiinalainen. Vielä suuremmin Violetin elämä kuitenkin muuttuu,kun hän huijauksen seurauksena joutuu eroon äidistään ja hänet myydään kurtisaanitaloon. Hänen amerikkalaisuudestaan ei ole mitään apua, ja pakon edessä hän pikkuhiljaa hyväksyy syntyperänsä ja kohtalonsa. Pian Violet on yksi Shanghain tavoitelluimmista kurtisaaneista, ja vaikka elämä ei ole helppoa missään vaiheessa, sitkeä ja sisukas Violet selviytyy jollain tavalla.

Ihmeiden laakso oli ristiriitainen lukukokemus. Toisaalta pidin kovasti siitä, että kirjan tapahtumat suurimmilta osin asettui Kiinaan ja kiinalainen kulttuuri tuli taas hieman tutummaksi. Myös Kiina ja Amerikka - sekoitus oli mielenkiintoinen. Vaikka suurin osa tapahtumista asettuikin Kiinaan, oli Yhdysvallat kuitenkin koko ajan mukana tarinassa, jo Violetin juurien myötä. Paksussa romaanissa oli minusta myös sopiva määrä henkilöitä, jotta päähenkilöt tunsi nimeltä ja tavoilta. Sivunhenkilöitäkään ei ollut liikaa, vaan ihmissuhteet pysyivät hyvin hallinnassa ja stoori oli aika selkeä. Violetin tarina oli myös hieman hitaan alun jälkeen mukaansatempaava, ja huomasin lukevani kirjaa miltei ahmien vaikka tässä oli monta asiaa, joista en kuitenkaan pitänyt. Positiiviseksi asiaksi voin vielä mainita sen, että henkilögalleriasta löytyi muutama mukava ja sympaattinen mieshahmo kaikkien törppöjen (olisin halunnut kirjoittaa tähän m:llä alkavan rumemman sanan, mutta en kehtaa...) keskellä.

Se mikä tässä kirjassa eniten tökki, oli tarinan päähenkilönaiset. Sekä Violet että hänen Lulu-äitinsä tekivät aivan idiottimaisen tyhmiä ratkaisuja, eikä valitettavasti vain yhtä kertaa. En esimerkiksi voi käsittää, miten äiti joka on jo menettänyt yhden lapsensa voi vaarantaa toisenkin lapsensa, ja antaa puolitutun miehen huolehtia omasta lapsestaan outojen selitysten ja syiden vuoksi. Naiset tekivät sitäpaitsi tyhmiä ratkaisuja kerta toisensa jälkeen, aivan kuin he eivät olisi oppineet mitään aiemmista kokemuksistaan. Tämä oli paitsi ärsyttävää, myös epäuskottavaa ja yksi syy siihen, että päähenkilöistäkään ei voinut täysin pitää tai heidän kohtaloitaan surra täydellä sydämellä.

Toinen ärsyttävä asia oli kirjan miehet. Muutama hyvä mies joukosta onneksi löytyi (eräs Edward ja oikeastaan läpi koko kirjan mukana oleva Rehti), mutta loput olivat tavalla tai toisella ääliöitä. Kirjailijan valinta tappaa jokatoinen kirjassa esiintyvä mies (usein hyvä sellainen) ei myöskään oikein miellyttänyt minua. Joko miehet kuolivat pois, tai huijasivat naisia, ja se oli jo aika turhauttavaa.

Ihmeiden laaksossa suuressa roolissa on kurtisaanien työ miesten viihdyttäjinä. Minun täytyy myöntää, että en ennen kirjan lukemista ollut oikein selvillä siitä, mitä kaikkea kurtisaanit tekevät ja yllätyinkin aikalailla kun jo alkusivuilta lähtien kirjassa toistui erilaiset sanat sukupuolielimille (näitä ehtikin sitten tulla monia kymmeniä eri versioita) ja kurtisaanien "työkeikkojen" yksityiskohtaisia selvityksiä. Vähemmälläkin olisi ehkä tullut selväksi, mitä kaikkea miesasiakkaiden kanssa harrastettiin.

Pitkän valituslitanian jälkeen vaikuttaa varmaan siltä, että olisin inhonnut tätä kirjaa. Mutta täytyy muistaa ne alussa mainitsemani positiivisetkin asiat. Kiinalainen kulttuuri kiehtoo minua, ja kurtisaanien elämästä oli siltä kantilta oikein kiinnostavaa lukea enemmän. Jokin kirjassa myös vei mukanaan, ehkä ajatus siitä, että tämä on selviytymistarina ja kaikkien kuolleiden hyvismiesten, huijaavien pahismiesten, siepattujen lapsien ja katoavan äidin jälkeen Violetinkin elämään paistaisi se aurinko jossain vaiheessa (=lopussa). Ristiriitainen, mutta siksikin (aiheensa lisäksi) varsin mieleenpainuva lukukokemus tämä totisesti oli!

★ ★ ★+  

Pitkä laulu / Andrea Levy

Pitkä laulu / Andrea Levy

Into-kustannus, 2014. 356 sivua.

Alkuteos: The Long Song, 2010

Suomentanut: Kirsi Kinnunen

Kannen suunnittelu: Elina Salonen

Mistä minulle? kustantajan arvostelukpl

Andrea Levyn romaanissa Pitkä laulu ollaan Jamaikalla 1800-luvulla. Pitkä laulu kertoo tarinan orjatyttö Julysta, joka yrittää selviytyä valkoisten orjana muiden neekereiden mukana. Valkoisten sokeriruokoplantaasit kukoistavat ja July elää lapsuuden Amityn tilalla äitinsä kanssa, kunnes tyttö otetaan kartanoon muuttaneen uuden emännän, Caroline Mortimerin, palvelijaksi. Sota lopettaa orjuuden, mutta uusi vapaus ei tuo entisille orjille ainoastaan hyviä asioita mukanaan. Maa on sekasortoinen ja entisten orjien elämä on arvaamatonta ja suojatonta, turvallisuudesta ei ole tietoakaan. Pitkä laulu oli ilmestymisvuonnaan Booker-palkintoehdokkkaana ja voitti Walter Scott Prize for Historical Fiction -palkinnon.

Levy kertoo vaikeista ja rankoista aiheista, mutta huumorin ja ilonpilkahdusten vuoksi kirja ei ole pelkästään raskas ja ahdistava. Kirja on jollain tavalla vaikea, sillä lukeminen oli etenkin alussa todella hidasta ja taukojen aikana kesti aina hetken, ennen kuin tarinaan pääsi taas sisään. Tarina ja juoni itsessään oli kuitenkin helposti ymmärrettävissä, mutta olisiko sitten kirjan rakenne tai kieli ollut sellaista, että se teki lukemisesta hieman vaivalloisempaa. July kertoo itse oman tarinansa, hän kirjoittaa vanhana naisena kirjaa omasta menneisyydestään, ja välillä ollaankin nykyajassa, välillä taas Julyn nuoruusvuosissa. Parhaiten luin tätä silloin, kun lukemiselle oli aikaa ja tarinaan ehti uppoutua kunnolla. Pidin kovasti myös niistä hetkistä, jolloin July oman tarinansa kertojana ikään kuin puhui lukijalle suoraan.

Julyn tarina on koskettava ja mukaansatempaava, lukija haluaa ehdottomasti tietää miten nuori tyttö ja myöhemmin nuori nainen selviää orjuuden lakkauttamisen jälkeisinä vuosina. Julyn tarina on rankka, hänen elämäänsä on mahtunut kurjia tapahtumia, hurjia selviytymisiä ja lopuksi onneksi myös onnea. Tarinassa on yllätyksiä ja se herättää tunteita äärilaidasta toiseen. Julyn mukana saa itkeä mutta myös nauraa.

Pitkä laulu on myös opettavainen kirja. Se on hyppy Jamaikan historiaan, orjuuteen ja orjuuden lakkauttamisen jälkeisiin vuosiin ja tapahtumiin. Valkoisten ja mustien väliset erot tulevat selväksi, ja kuvailut näistä aiheuttavat ärsytystä, vihaa ja turhautumista. Miten toisia ihmisiä on voitu kohdella noin, miten kukaan voi kohdella kanssaihmisiään tuolla tavalla?

Pitkä laulu oli ravisuttava, mieleenpainuva ja opettavainenkin romaani. Se kosketti ja ärsytti, mutta hyvällä ja riipaisevalla tavalla. Julyn tarina jäi mieleen, eikä taida hävitä sieltä ihan vähään aikaan. Lisäksi tapahtumien asettuminen Jamaikalle on pelkkää plussaa, en ole aiemmin tainnut lukea yhtäkään kirjaa joka kertoisi kyseisestä maasta.

★ ★ ★ ★ +

Maailmanvalloitus: Jamaika

Jouluntoivotus

Kirjahyllyesittely ja joululomalukemiset

Sain viime viikolla uudet kirjahyllyt paikalleen täällä uudessa kodissani, ja nyt onkin lupaamieni kirjahyllykuvien aika! Minulla oli Turun asunnossa ennestään kaksi kapeaa Ikean Billy-hyllyä. Nyt halusin vihdoin kaikki kirjani samaan osoitteeseen ja samaan hyllyyn, joten kävin hakemasa Ikeasta kaksi leveää Billyä lisäksi. Nyt hylly on yhteensä 240 cm leveä, ja kaikki kirjat mahtuvat vihdoin samaan paikkaan, nätisti vierekkäin. Olen todella tyytyväinen tähän ratkaisuun, ja olohuone on nyt täydellinen ;). Jos (kun) kirjat lisääntyy, voi samanlaisia hyllyjä ostaa vielä muutaman lisää sillä tuolle seinälle mahtuu hyvin vielä parin metrin matkalle noita hyllyjä.

Vietin yhden illan järjestämällä kaikki kirjat aakkosjärjestykseen, ja nyt olen täydellisen tyytyväinen hyllyyni. Pokkarit majailevat muuten toisessa hyllyssä makuuhuoneessa, ja Keltaisen kirjaston sekä Otavan sinisen kirjaston kirjat ovat erikseen toisessa hyllyssä, jota en tietenkään tajunnut kuvata.

Eilen vietin aikaa valitsemalla lomalukemisia. Siirryn ihan pian toiseen osoitteeseen joulunviettoon, ja taidan näillä näkymin olla poissa kotoa noin viikon ajan. Mukaan lähte ylläolevassa kuvassa näkyvät kolme kirjaa. Virallinen joulutiiliskivi on tänä vuonna Sebastian Faulksin Mustarastas laulaa ja lisäksi mukaan lähtee Ian McEwanin Ajan lapsi sekä Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, jonka muuten sain joululahjaksi kaksi tai kolme vuotta sitten! Näillä mennään siis tämä joulu, ja jos tontut ovat kuulleet toiveeni saattaa aattona hyllyyni tupsahtaa jokunen kirja vielä lisää.

Kaunista ja kirjaisaa joulua jokaiselle! ♥

Mielen maisemissa / Paul Auster

Mielen maisemissa / Paul Auster

Tammi, 2014. 298 sivua.

Alkuteos: Report from the Interior, 2013

Suomentanut: Arto Schroderus

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Miltei rakastin Paul Austerin edellistä muistelmateosta Talvipäväkirja. Innolla siis tartuin myös tähän Mielen maisemissa-kirjaan, ja odotin että saan samanlaisen hienon lukuelämyksen ja kurkistuksen suositun kirjailijan mieleen kuin Talvipäiväkirjan kanssa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan nouse edeltäjänsä tasolle millään mittapuulla, sillä tämä oli varsin vaivalloinen ja vaikea kirja minulle.

Auster kertoo mielenmaisemastaan lapsuudessaan ja nuoruudessaan, hän kertoo elämäämullistavista kokemuksista matkansa varrelta. Suuressa roolissa on maut, tuoksut, tuntemukset, elämykset ja mielikuvat tapahtuneesta, eletystä elämästä, lapsuuden kokemuksista. Ehkä juuri tuo teki kirjasta niin vaikean. Itse tapahtumien sijaan pääosassa oli ajatukset ja aistikokemukset, ja näiden kuvailu oli kyllä paikoin aika vaivalloista luettavaa.

Kirja ei myöskään edennyt kronologisessa järjestyksessä mikä teki siitä hieman sekavan ja lukemisesta entistä vaikeampaa. Oli hankala pysyä kärryillä siitä, missä ajassa nyt mentiin. Ylipäänsä kirjasta oli minusta todella vaikea saada otetta tai minkäänlaista kokonaiskuvaa, missään vaihessa ei päässyt oikein kirjan imuun. Muutaman kerran huomasin myös miettiväni, mikä pointti tai tarkoitus Austerin kertomilla jutuilla oikein on. Vaikka hän on minusta hyvä kirjailija ja kiinnostava tyyppi, en silti aina ymmärtänyt miksi jotakuta kiinnostaisi yksityiskohtaiset selittelyt miehen nuoruusvuosien tapahtumista, tai suorat otteet hänen kirjeistään, jotka hän on ensimmäiselle vaimolleen kirjoittanut.

Mielen maisemissa on varmasti ihan kiinnostava kirja Austerin vannoutuneille faneille, mutta en kuitenkaan missään tapauksessa suosittelisi tätä ensimmäiseksi kirjaksi, jolla Austerin kirjallisuuteen tutustuu. Mutta jos kirjailijamiehestä haluaa syvällisemmän kuvan, haluaa päästä hänen päänsä sisään, ja etenkin tietää mitä hän nyt ajattelee 1960-luvun lapsuus- ja nuoruusvuosistaan, on kirja varmasti lukemisen arvoinen. Plussaa antaisin ehdottomasti myös kirjan lopussa olevasta valokuva-albumista! Kuvia on kinnostava katsoa, kun ensin on lukenut tarinoita joihin ne liittyvät.

★★+

Taisteluni 1 / Karl Ove Knausgård

Taisteluni 1 / Karl Ove Knausgård

Like, 2011. 489 sivua

Alkuteos: Min kamp 1, 2009

Suomentanut; Katriina Huttunen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? oma nettikauppaostos

Marraskuisella Kööpenhaminan matkalla minäkin ehdin vihdoin tutustua paljon kehutun norjalaisen Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallisiin muistelmiin, kun nappasin matkalukemiseksi Taisteluni-sarjan ensimmäisen osan. Jostain syystä olen ajatellut, että vaikka melkein kaikki muut ovat kehunneet näitä kirjoja, minä en näistä pitäisi. Olen ihmetellyt, miten yhden tavallisen tallaajan elämä voi olla niin kiinnostavaa, että siitä jaksaisi lukea monen paksun kirjan verran tekstiä. Hyvin jaksoi!

Knausgård kertoo elämästään, siitä kuinka hän nuorena poikana joutui huolehtimaan isästään jolla oli alkoholiongelmia. Nuoresta pojasta, jonka nuoruusvuodet menivät hajonneesta perheestä huolehtimiseen vaikka kivempaakin tekemistä olisi ollut. Karl Ove olisi halunnut muusikoksi, hän soitti bändissä kavereidensa kanssa, mutta musahommat kariutuivat. Nuoren miehen mielen täyttikin juhliminen ja ihanat tytöt, mutta huoli perheenjäsenistä ja kotona odottavasta kaaoksesta vei usein kuitenkin ajatukset muualle. Myöhemmin kuvioihin tuli myös kirjoittaminen, josta Knausgård myös kertoo.

Knausgård kirjoittaa äärimmäisen hienolla ja vangitsevalla tavalla. Hänen tarinansa vie lukijan mukanaan, ja kyllä yhden "tavallisen tallaajan" elämä aivan selvästi voi olla niin kiinnostavaa, että siitä jaksaa loistavasti lukea melkein 500 sivua putkeen. Uppouduin täysin Knausgårdin tarinan vietäväksi, ja välillä oikein harmitti lähteä katsomaan Köpiksen nähtävyyksiä. Mikään lentomatkakaan ei ole ikinä tuntunut niin lyhyeltä (okei, se on oikeastikin lyhyt. 1h 20 min...) kuin kotimatka Köpiksestä.

Kirja ei ainoastaan ihastuttanut minua, moni asia ärsytti ja vihastutti myös päähenkilössä. Mutta silti päällimmäinen tunne minussa viimeisen sivun jälkeen oli sympatia Karl Ovea ja hänen veljeään kohtaan. Heidän perheensä on -Karl Oven sanojen mukaan- joutunut selviämään kaikenlaisesta. Isän viimeisiä hetkiä kuvatessaan ja omaa ja veljensä paluuta isovanhempien talolle vuosien jälkeen Knausgård kuvaa tavattoman koskettavasti mutta ennen kaikkea rehellisesti. Viimeistään siinä kohtaa tulee tunne, että Knausgård on täysin rehellinen ja avoin tarinansa kanssa, hän ei kaunistele asioita ja kertoo esimerkiksi suoraan tunteistaan isäänsä kohtaan.

Kirja on rakennettu siten, että mielenkiinto pysyy yllä. Välillä Knausgård kertoo lapsuusvuosistaan, välillä ajasta jolloin hän kirjoitti kirjaansa. Kuusiosainen kirjasarja ei taida edetä kronologisesti, vaan on ennemminkin rakannettu aihepiirien mukaan. Tässä ensimmäisessä osassa oli perheen hajoamisen ja alkoholismin lisäksi suuressa roolissa myös kuolema ja vaikea isäsuhde. Vaikka aiheet ehkä ovat varsin "arkipäiväisiä" ne on kerrottu sillä tavalla, että ne kiinnostavat. Jostain syystä tiesin jo heti kirjan alussa, että tämä on hyvä kirja, vaikka idea ja tarina onkin ehkä varsin tavanomainen.

Vaikka Karl Ove ei ehkä ole suosikkihenkilöni ja vaikka hänen tarinansa ei olekaan ainutlaatuinen, oli tässä kirjassa silti jotain mikä teki tästä erityisen hienon lukukokemuksen. Onko se sitten se rohkeus, avoimuus ja rehellisyys, sitä en osaa varmuudella sanoa, mutta yksi vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksista Taisteluni silti oli.


★★★★★

Black Swan Green / David Mitchell

Black Swan Green / David Mitchell

Sammakko, 2008. 383 sivua

Alkuteos: Black Swan Green, 2006

Suomentanut: Tarja Lipponen

Kannen suunnittelu: Riikka Majanen

Mistä minulle? oma ostos

David Mitchell on varmasti tunnetuin huippusuositusta Pilvikartasto-kirjastaan, mutta on mieheltä ilmestynyt muitakin romaaneja. Black Swan Green on Mitchellin neljäs romaani, ja sen pääosassa on 13 vuotias Jason Taylor, joka elää nuoruuttaan pienellä Black Swan Green-nimisellä paikkakunnalla Englannin maaseudulla 1980-luvun alussa.

Jasonin nuoruutta leimaa vanhempien avioero, ja eron edetessä ja Jasonin kolmannentoista elinvuoden kuluessa poika kokee monta mullistusta. Hän rakastuu poikatyttö Dawniin, polttaa ensimmäiset tupakkansa, saa ensimmäisen suudelmansa ja kokee ensimmäiset kuolemat lähipiirissään. Mutta sisimmässään Jason on herkkä, änkytystään häpeävä nuori poika joka kirjoittaa salaa runoja ja miettii maailman menoa todella tarkasti ja rehellisesti.

Mitchellin kirja sijoittuu 1980-luvun alkuun ja hän onnistuu mahtavasti luomaan 1980-luvun hieman jo nostalgisen tunnelman kirjaansa. Sen ajan asiat tulevat esille yksityiskohtaisesti, ja ajankuvaus on harkiten tehty. Adidashousut, videonauhurit ja musiikkikasetit ovat nuorten arkipäivää, pipon pitäminen on kaikkea muuta kuin muodikasta (= homojen hommaa Jasonin sanoin) mutta toisaalta Englannissa pelkoa herättää kuitenkin käynnissä oleva Falklandin sota joka mullistaa myös Jasonin tuttavapiiriä. Ajankuvauksessa ja siten myös kirjan tunnelmassa oli minusta jotain samaa kuin palvomani Kjell Westön romaaneissa.

Jasonin tarina on mukaansatempaava ja otteessaan pitävä. Kirjan tunnelma vie myös mukanaan, ja pitää otteesaan aivan loppuun saakka. Henkilöt on kuvailtu huolella, vaikka välillä olisinkin kaivannut jonkinlaista henkilölistaa vaikka kirjan alkuun, sillä erityisesti Jasonin kavereita vilisi kirjassa todella paljon. Heidän nimensä eivät myöskään aina jääneet mieleen, sillä välillä kaverit piipahtivat vain nopeasti jossain tarinassa mukana, ja seuraavaksi kesti kauan ennen kuin heidän nimensä taas vilahti tekstissä. Mutta Jason tuli lukijalle läheiseksi, ja hän oli kyllä huolella kuvailtu nuori poika. Hänen hahmossaan tuli uskottavasti esille tavallinen ristiriita monen nuoren elämässä; toisaalta pitäisi olla kova ja "cool" kavereiden seurassa, mutta sisimmässä voi silti tuntua aivan toiselta. Todellisuudessa haluaisi halailla tykkäämänsä tytön kanssa, kirjoitella runoja kotona ja kaveerata myös niiden vähemmän suosittujen luokkakavereiden kanssa.

Black Swan Green oli kaiken kaikkiaan koukuttava ja hieno romaani. Viihdyin Jasonin tarinan parissa loistavasti, ja kirjan nostalginen tunnelma on upea. Lukiessa tuli myös mieleen, että Jasonin tarina istuisi varmasti hyvin valkokankaalle. Luulen, että tästä kirjasta tulisi juuri sellainen elokuva, josta minä pitäisin!

★ ★ ★ ★ +

Puiden tarinoita: Ritari / Iiro Küttner & Ville Tietäväinen

Puiden tarinoita: Ritari / Iiro Küttner

Kuvitus: Ville Tietäväinen

Books North, 2014. 30 sivua

Kansi: Ville Tietäväinen

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukpl

Vaikka sadut eivät kuulukaan tällä hetkellä erityisen usein lukemistooni, ilahduin silti kun postiluukusta ilmestyi syksyn aikana Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita-sarjan toinen osa Ritari. Pidin kovasti sarjan ensimmäisestä osasta Puusepästä joten innolla tartuin tähänkin välipalakirjana. Ritari on itsenäinen toinen osa, joten tämän lukeminen ei vaadi alleen Puusepän lukemista.

Ritari on tarinana jälleen opettavainen ja täyttää sadun monet ominaispiirteet. Nuori Ritari on koko elämänsä odottanut ja valmistautunut taistelemaan Lohikäärmettä vastaan. Ritari ei pelkää kuolemaa, ei haavoittumista. Mutta kaikki muuttuu kuitenkin kun matkalla Lohikäärmeen luokse Ritarin eteen ilmestyy vuorten varjossa seisova vanha talo. Talon asukkaat kertovat Ritarille salaisuutensa joka muuttaa Ritarin ajatukset.

Ritari ei ollut minulle aivan yhtä hieno lukukokemus kuin sarjan ensimmäinen osa Puuseppä. Jostain syystä Puuseppä kosketti enemmän, ja tämä Ritari jäi hieman etäiseksi. Kirjassa on yksi yököttävä kohta, jossa ihminen uhrataan raa'alla tavalla. En ehkä ensimmäiseksi lähtisikään lukemaan tätä iltasatuna erityisen nuorille lapsille.

Kirjan kuvat ovat taas upeita ja puhuttelevia ja ne rikastuttavat tarinaa hienosti. Jokainen kuva on jo itsessään kuin taideteos, ja lukemisen jälkeen olen ihaillut kuvia vielä ihan itsekseen. Kuten sarjan ensimmäinenkin osa, tämä kirja on esineenä hurmaava ja täydellisen kaunis. Näitä säilyttää mielellään kirjahyllyssä.

Puiden tarinoita-sarjan kirjat kunnioittavat perinteistä sadunkerrontaa. Myös Ritarissa oli paljon perinteisten satujen piirteitä ja uskon, että nämä tarinat kestävät sen vuoksi vuosien ajan. Vaikka Ritarissa oli erityisesti yksi raaka kohtaus, on kirjan sanoma kuitenkin se, että vaikka ihmiset osaavat olla pahoja ja raakoja, lopulta kuitenkin oikeus ja hyvyys voittaa. Siksi uskon, että tämä soveltuu myös lasten korville jos vieressä vain on aikuinen, joka osaa selittää asioita ja vastata pienen ihmisen kysymyksiin.

Kahden Puiden tarinoita-sarjan sadun jälkeen odotan innolla, minkälainen seuraava kirja on ;).

★ ★ ★ ★ 

Kevättuulet 2015

(yliviivatut luettu)

Vaikka tämän vuoden uutuuskirjojakin on vielä iso kasa lukematta, on silti ihan pakko kurkistaa hieman varovasti kohti jo pian alkavaa uutta kirjakevättä! Tässä joululomani ensimmäisen päivän kunniaksi minua eniten kiinnostavat kevään uutuuskirjat koottuna. Palaan ehkä vielä tänään kirja-arvionkin kanssa. Nyt on muutama viikko lomaa, ja aion ehdottomasti pyhittää siitä suuren osan blogille ja kaunokirjoille!


WSOY

Hirvonen: Kun aika loppuu
Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus
Lähde: Jumala on muuttanut kaupunkiin
Shishkin: Neidonhius
Seppänen: Kymmenottelu
Green: Kaikki viimeiset sanat
Timonen: Kesäinen illusiooni

Tammi

Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa
Munro: Nuoruudenystävä

Otava

Tamminen: Meriromaani
Holmström: Sulje silmäs pienoinen
Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu
Härkönen: Ihana nähä!
McEwan: Lapsen oikeus
Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Bazar

Samartin: Los Peregrinos
Brockmole: Kirjeitä saarelta

Gummerus

Olsson: Kun mustarastas laulaa
Shamsie: Jumala joka kivessä
Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James
Gavalda: Parempaa elämää

Atena

Rinne: Odotus

Siltala

Ollikainen: Musta satu

(kuvituksena vielä muutama kuva marraskuisesta Köpiksestä)

Kissani Jugoslavia / Pajtim Statovci

Kissani Jugoslavia / Pajtim Statovci

Otava, 2014. 286 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukappale

Ajattelin ehtiväni kirjoittaa tämän vuoden HS:n esikoispalkintovoittajasta, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslaviasta jo sopivasti eilen itsenäisyyspäivänä, mutta päivän kiireet jatkuivat kuitenkin iltamyöhäiseen saakka, joten kirjoittaminen jäi. Nyt alkaa kuitenkin kämppä olla mallillaan, ja on aikaa istahtaa tietokoneen ääreen ja näpytellä muutama sana tästä kirjasta, jonka tosin luin loppuun jo monta viikkoa sitten.

Kirjassa kaksi tarinaa etenee alussa rinnakkain. Albaanityttö Emine varttuu Jugoslaviassa, jossa kulttuuri ja maan tavat takaavat, että naisen paikka on kotona ja mies on perheen pää. Emine naitetaan komealle, vain kerran tapaamalleen miehelle, ja tyttö odottaa pääsevänsä onnellisiin naimisiin. Niin ei kuitenkaan ole, vaan mies osoittaa jo heti häiden aikaan toisenlaisen puolen itsestään. Kun levottomuudet alkavat heidän kotimaassaan, kaikki muuttuu. Heidän poikansa Bekim varttuu Suomessa, kasvaa maassa jossa oppii lukemaan asenteet ja ennakkoluulot ihmisten kasvoilta. Hän ei tiedä mitä elämältään haluaisi, mutta kaikki kääntyy kun hän eräänä päivänä eksyy lemmikkikauppaan ja ostaa kuningasboan. Kun hän pian vielä kohtaa baarissa kissan, hänen elämänsä muuttuu täysin.

Kissani Jugoslavia on täynnä kiinnostavaa symboliikkaa. Kirjan ensimmäisessä puolikkaassa suuressa roolissa on Bekimin lemmikkikäärme ja hänen baarissa tapaamansa kissa, oikukas, erikoinen, vaativa tyyppi josta tulee Bekimille tärkeä. Kissa oli kirjassa kiinnostavalla tavalla mukana, kuvailtu jännästi ja erilaisesti, ja vei hetken aikaa ennen kuin pystyin lukemaan kirjaa niin, että en ottanut kissan hahmoa liian kirjaimellisesti.

Statovcin kieli on hienoa ja sujuvaa, suorastaan ahmin kirjaa kun pääsin heti alussa tarinan imuun. Pidin kovasti myös kirjan rakenteesta, siitä että alussa vuoroteltiin Eminen tarinan ja "nykypäivän" välillä. Molemmat tarinat olivat kiinnostavia ja vangitsevia, ja kun tarinoiden yhteyden tajusi ja ne nitoutuivat yhdeksi, ei voinut kuin huokailla ihastuksesta. Todella taitavasti ja hienosti rakennettu romaani kaiken kaikkiaan.

Kissani Jugoslavia ei ole minusta erityisen perinteinen suomalainen kirja. Siksi iloitsinkin siitä, että Statovcin romaani voitti HS:n esikoiskirjapalkinnon tänä vuonna. Tarina on erilainen, ja siksi niin mieleenpainuva. Vaikka kaikkea symboliikkaa ei ymmärräkään (minä tuskin ymmärsin siitä paljonkaan, ja käärmeen ja kissan syvempi olemus jäi arvoitukseksi) tarinasta nauttii silti ja kirja on jollain tavalla merkityksellinen. Kissani Jugoslavia on hienon hieno esikoisromaani, mieleenpainuva ja mielenkiintoinen tarinaltaan ja taitavasti rakennettu kokonaisuus.

★★★★+

Kuulumisia

Pitkästä aikaa taas heippa! Marraskuu oli muutosten kuukausi, kun muutin Turusta ihan toiselle paikkakunnalle loppua lähenevien opiskelujen vuoksi. Aloitan tammikuussa työharjoittelun, ja kesäksi pitäisi vihdoin valmistua! Muuttokiireet ja gradu ovat viime viikkoina vieneet kaiken aikani, joten kirjojen lukeminen ja etenkin niistä kirjoittaminen on jäänyt vähille. Käväisin toki myös viime viikolla parin päivän reissulla Kööpenhaminassa, joten siihenkin "tuhlaantui" muutama päivä ;): Nyt on tavarat kuitenkin uudessa osoitteessa, ja pikkuhiljaa voi rauhoittua ja alkaa suunnittelemaan vuoden kohokohtaa - joulua. Uudessa kodissa aivan mahtavaa on myös se, että saan vihdoin kaikki kirjani samaan osoitteeseen ja siististi samaan hyllyyn. Kirjahyllyostoksille on vielä päästävä, ennen kuin voin järjestää aarteeni siististi, mutta sitten lupaan esitellä uudet hyllyni täälläkin ;).

 Palaan lähipäiväinä tännekin kirja-arvion kanssa. Seuraavana on vuorossa muutama sananen HS:n esikoispalkintovoittajasta, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslaviasta! Sen voin jo paljastaa, että pidin siitä tosi paljon. Köpiksenlukemisena minulla oli Knausgårdin Taisteluni 1, joten siitäkin tulossa arviota viikon sisään. Toiveissa on myös ehtiä listaamaan kevään kiinnostavimpia uutuuskirjoja, sekä vastaamaan minulle annettuihin haasteisiin. Kiitos niistä!!

Olen tänä syksynä ollut surkea kirjabloggaaja. Arviot on kirjoitettu hätäisesti ja muiden blogeissa en ole juuri ehtinyt käydä kurkkimassa, saati kommentoimassa. Viimeistään joululomalla tähän tulee muutos, kaipaan jo kirjablogimaailmaa sen verran paljon ;).

Kertokaapa mitä teille kuuluu? Nyt on jo joulukuu ja joulu on ihan ovella! Parhaita joululomalukuvinkkejä otan myös mielelläni vastaan. Lomalla lukisin mielelläni ainakin Valtosen Finlandiavoittajan sekä ehkä myös Kytömäen Kultarinnan...

Ihanaa joulukuun ekaa viikkoa kaikille, palataan ihan pian :).

Kuvat Kööpenhaminan reissulta.