Sivut

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 parhaat sivut

Näin vuoden viimeisenä päivänä on aika vetää kulunutta kirjavuotta yhteen. Minulla oli Goodreadsissa tavoitteena lukea tänä vuonna 100 kirjaa, määrä joka on aika helposti täyttynyt viime vuosina. Mutta tästä vuodesta tulikin hieman erilainen kuin luulin. Viimeiset opiskelutyöt veivät enemmän aikaa ja voimia kuin luulin, ja pitkien opiskelupäivien jälkeen ei aina jaksanut edes lukea, vaan etenkin nyt syksyllä vain maata sohvalla telkkaria töllötellen suklaarasia lähettyvillä. Loppuvuoden muutto uudelle paikkakunnalle, viikon päässä siintävä harjoittelun aloitus ja monet muut muutokset ovat myös vieneet voimia. Nyt joululomalla olen kuitenkin ehtinyt ahmimaan parikin kirjaa, niistä lisää lähipäivinä.

Melkein 80 kirjaa olen kuitenkin ehtinyt lukemaan koko vuoden aikana, tarkemmin sanottuna 79 kokonaista kirjaa ja yli puolet Ian McEwanin kirjasta Ajan lapsi joka nyt on kesken. Senkin olisin ehtinyt tämän vuoden puolella lukemaan loppuun, ellen olisi viikonloppuna suostunut ottamaan neljä työvuoroa kesätyöpaikassani... Mutta nyt niihin vuoden kohokohtiin!

Vuoden parhaat kotimaiset

1. Neljäntienristeys / Tommi Kinnunen
2. Jäähyväisiä / Johan Bargum
3. Lapsenpiika / Enni Mustonen
4. Järjestäjä / Antti Holma
5. Kissani Jugoslavia / Pajtim Statovci

Vuoden parhaat maailmalta

1. Kapteeni Corellin mandoliini / Louis de Bernieres
2. Torka aldrig tårar utan handskar, 3. Döden / Jonas Gardell
3. En man som heter Ove /
4. Ghana ikuisesti / Taiye Selasi
5. Kirjavaras / Markus Zusak
6. Mustarastas laulaa / Sebastian Faulks



Vuoden paras elämäkerrallinen kirja

Taisteluni 1 / Karl Ove Knausgård

Vuoden paras lukupiirikirja

Viha, ystävyys, rakkaus / Alice Munro

Vuoden koskettavin kirja

875 grammaa - Pirpanan tarina / Tomi Takamaa

Vuoden parhaat novellit

Viha, ystävyys, rakkaus / Munro & Jäähyväisiä / Bargum

Vuoden mieleenpainuvin klassikko

Kapteeni Corellin mandoliini



 Vuoden kaunein kansi

Me tarvitaan uudet nimet / NoViolet Bulawayo (kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen)


Vuoden suurin pettymys

Säihkyvä maailma / Siri Hustvedt

Muita hienoja lukuelämyksiä vuoden varrelta

Sielut kulkevat sateessa / P.I. Jääskeläinen, Me tarvitaan uudet nimet / NoViolet Bulawayo, Kohina / Katja Kaukonen, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän / Riikka Pulkkinen, Sirkuksen poika / John Irving, Sydäntorni / Jennifer Egan, Tuulisen saaren kirjakauppias / Gabriela Zevin, Nimettömät / Enni Mustonen, Pelin henki / Chad Harbach, Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru, Flickan som lekte med elden / Stieg Larsson, Tarhapäivä / Eve Hietamies, Pieni lankakauppa / Kate Jacobs, En suostu / Per Petterson, Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä / Håkan Nesser, Rent spel / Tove Jansson, Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam, Yhtä matkaa / David Nicholls, Ihmisruumis / Paolo Giordano, Kulkurit / Yiyun Li, Black Swan Green / David Mitchell, Pitkä laulu / Andrea Levy, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson, Kartanon vuosi: Downton Abbey / Jessica Fellowes

Haasteet:

Finlandia-haasteessa luettuna nyt 10/30 kirjaa. Tässä pitäisi tsempata ensi vuonna!

Yhdysvaltain osavaltiot-haaste alkoi hyvin, mutta unohtui sitten. Luettuna 4/50.

Nobel-haastekin etenee hitaasti, luettuna 12/105.

Klassikkolistojen läplukeminen on edennyt vuoden aikana muutaman kirjan verran, BBC:n listalta olen nyt lukenut 31/100 kirjaa, ja KSML:n listalta 38/100 kirjaa.

Yksi haaste ensi vuodelle voisi olla tsempata haasteiden kanssa ;).

Sellainen kirjavuosi! En taida uskaltaa tehdä erityisen paljon suunnitelmia alkavalle vuodelle. Luen sen mitä ehdin ja jaksan. Työharjoittelu kestää koko kevään, ja kestää varmaan hetken ennen kuin totun taas tavallisiin kahdeksan tunnin työpäiviin. Uskon kuitenkin, että ehdin ja jaksan lukea hyvin harjoittelun ohessa, iltaisinhan ei enää tavitse tarttua tenttikirjoihin ;). Nyt kuitenkin viikon verran löhöilyä kirjojen parissa, sitten katseet kohti uusia haasteita!

Onnellista ja kaunista uutta vuotta 2015 kaikille ja kiitos että olette vierailleet blogissani tänä vuonna, vaikka täällä välillä onkin ollut hiljaista. Jokainen kommentti on piristänyt♥.


14 kommenttia:

  1. Kiva koonti kirjavuodestasi :) Joskus eri elämänvaiheet ja lukujumit vain vievät aikaa ja voimia lukemiselta, mutta silti 79 kirjaa vuodessa on todella iso määrä! Minuakin ahdisti oma lukemattomuuteni vuoden alussa, kun koulun aloitus vei kaikki voimat mutta kyllä viikkojen edetessä niitä kirjoja jaksoikin taas lukea. Eikä se suklaarasian kanssa ohjelmien katselu kuitenkaan hullumpaa ole, noin niinkuin väliaikaisena vaihtoehtona ;)

    Toivottavasti pian alkava harjoittelusi on antoisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Ja juurihan noin se onkin, kuten sanot. Eri elämäntilanteet vaikuttavat myös lukemiseen, ja välillä muut jutut vievät aikaa kirjoilta. Mutta ei se ole niin vaarallista :).

      Onnellista uutta vuotta!

      Poista
  2. Hieno vuosi sinulla näyttää olleen. Mukavaa oli nähdä listoillasi Gardellin Kuolema, sillä se on todella hieno teos. Holman Järjestäjä kiinnostaa kovin. Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gardellin koko trilogia on upea! Lue ihmeessä Järjestäjä, hieno romaani :). Onnellista vuotta 2015!

      Poista
  3. Sinun kirjavuotesi näyttää hyvältä. Ja meillä oli useampi sama hyvien joukossa! :)

    Ihanaa alkavaa vuotta ja tsemppiä harjoitteluun!

    VastaaPoista
  4. Opiskelun ohessa melkoinen saavutus! Ja hyviä kirjoja luettuna... Kivat haasteetkin tuntuvat etenevän mukavasti. Nobelisteista innostuin minäkin tänä vuonna ja Munroa haluaisin lukea lisää.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kirjoja tuli kyllä luettua monta :). Nobelisteja aion lukea tänä vuonna vielä enemmän :).

      Poista
  5. Paljon olet kaikesta huolimatta saanut luettua! Meillä tuntuu olevan aika erilainen kirjamaku, mutta silti listaltasi löytyi ainakin muutama teos, jonka olen itsekin lukenut, kuten esimerkiksi Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. :)

    Tsemppiä työharjoitteluun!

    VastaaPoista
  6. Kävisitkö vilkaisemassa blogiani, sillä onnetar suosi sinua arvonnassa :)

    VastaaPoista
  7. Mukavaa uutta vuotta!

    Kiinnostavia kirjoja listallasi. Noista top vitosista en ole lukenut mitään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.