Ajan lapsi / Ian McEwan

Ajan lapsi / Ian McEwan

Otavan kirjasto, 1989. 256 sivua

Alkuteos: The Child in Time, 1987

Suomentanut: Leevi Lehto

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? oma ostos kirjaston poistomyynnistä 

Ian McEwan kuuluu suosikkikirjailijoideni joukkoon, ja etenkin hänen romaaninsa Sementtipuutarha, Sovitus ja Ikuinen rakkaus ovat säväyttäneet. Hyllystäni löytyi yksi lukematon McEwan, kirjailijan kolmas romaani Ajan lapsi. Tämä olikin ensimmäinen tänä vuonna loppuun lukemani kirja.

Stephen Lewisin elämä muuttuu, kun hän kauppareissulla kadottaa kolmevuotiaan Kate-tyttärensä valintamyymälän kassajonossa. Stephen on lastenkirjailija, ja hänen ajatuksensa työstään muuttuu tietenkin, kun kotona ei enää ole pientä lasta muistuttamassa lasten todellisuudesta. Mutta Stephen olisi mennyttä ilman kuvitelmiaan Katen jatkuvasta olemassaolosta. Pian kuitenkin Stephenin ja hänen vaimonsa Julien parisuhde alkaa rakoilla, ja he muuttavat erilleen. Katen katoaminen muuttaa kaiken, ja Stephenillä on vaikeuksia saada elämästä jälleen kiinni.

Ajan lapsi on kiinnostava ja jännittäväkin tarina, niin kauan kun keskitytään Katen katoamiseen. Pienen tytön katoaminen (sieppaus?) koskettaa, surettaa ja suututtaa, mutta jotenkin olisin ehkä kuvitellut, että tytön vanhemmat olisivat vieläkin enemmän sekaisin. Tai että McEwan taitavana kirjoittajana olisi saanut kuvailtua vielä riipaisevammin ja koskettavammin kadonneen tytön vanhempien tunteman tuskan.

Ensimmäisessä luvussa McEwan kertoo yksityiskohtaisesti tytön katoamisesta, ja silloin sympatiat ovat toki etenkin Stephenin puolella. Mutta sitten loppukirja kertookin jo aivan muusta kuin kadonneen tytön kärsivistä vanhemmista. Julie häviää kuvioista ja Stephenista tulee varsin ärsyttävä ja itsekeskeinen tapaus. Lisäksi McEwan tuo tarinaan mukaan Stephenin ystäväpariskunnan, todella sekavan ja vinksahtaneen Charlesin sekä tämän Thelma-vaimon. Katen katoaminen ei enää ollutkaan pääroolissa, vaan Charlesin outo (ja sairaalloinen) käytös, sekä Stephenin ja Julien suhdesotku sekoittui keskenään sekavaksi ja oudoksi sopaksi, josta en oikein löytänyt päätä enkä häntää.

Kieli, tai etenkin suomennos vaikutti myös hieman huolimattomalta, eikä lukuisat painovirheet tai peräkkäin tuplasti ilmestyvät sanat tehneet lukemisesta yhtään herkullisempaa. Lisäksi luvut olivat aika pitkiä ja tarina loppujen lopuksi varsin tylsä. Loppua kohden kirjan intensiteetti jotenkin kyllä parani, vaikka siitä pääosasta, pienen lapsen katoamisesta, oli etäännytty yhä enemmän. Outoa, että lapsensa menettänyt mies ei ikinä puhu tyttärestään, tai reagoi sen voimakkaammin kuin Stephen tässä teki. Kirjan loppu oli kyllä yllättävä, mutta jotenkin kliseinen ja outo.

Ajan lapsi ei siis saanut minussa erityisen paljon huraahuutoja aikaiseksi. Odotin, että tällaisesta aiheesta kertova kirja olisi tunteita herättävä, rankka ja raskas lukukokemus, sellainen että lapsensa kadottaneen vanhemman tuskan tuntisi lähes jokaisella sivulla, painavana ja raskaana itsekin. Mutta sen sijaan tämä jäi tylsäksi ja valjuksi lukukokemukseksi, joka häviää muististani varsin nopeasti.

★★