Sivut

torstai 12. helmikuuta 2015

Merenneidon tuoli / Sue Monk Kidd


Merenneidon tuoli / Sue Monk Kidd

Bazar, 2007. 366 sivua
Alkuteos: The Mermaid´s chair, 2005
Suomentanut: Leena Mead
Kannen suunnittelu: Lene Stangebye Geving
Mistä minulle? oma ostos

Sue Monk Kiddin Mehiläisten salaisuudet on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjojani. Kirjailijan romaani Merenneidon tuoli on majaillut hyllyssäni jo monta vuotta, ja nyt vihdoin alkuvuodesta tartuin siihen toiveissani saada samanlainen mullistava lukukokemus kuin mehiläistenkin kanssa.

Jessie Sullivan on 42 vuotias nainen, jonka elämässä on päällisin puolin kaikki hyvin. Hänen miehensä on arvostettu lääkäri, hänellä on kaunis koti ja mahtava tytär. Mutta kun Jessien aikuistuva tytär muuttaa pois kotoa, Jessienkin elämässä tapahtuu suuri muutos. Jonkinlainen levottomuus valtaa naisen, ja hän kaipaa irtiottoa arjesta. Kun Jessien äiti yllättäen käyttäytyy selittämättömällä tavalla, Jessie kutsutaan takaisin lapsuudenmaisemiinsa Egretin pienelle saarelle Etelä-Carolinaan. Reissulla herää taas eloon Jessien muistot lapsuudesta, isän kuolemaan liittyvät asiat ja lapsuudenkodin naapurissa sijiatsevan munkkiluostarin historia. Jessie tutustuu saarella benediktiinimunkki veli Tuomakseen, johon nainen alkaa tuntea syvää vetoa. Jessie kamppailee halujensa ja omatuntonsa kanssa, ja alkaa vähitellen ymmärtää itseään paremmin.

Merenneidon tuoli ei ole missään tapauksessa yhtä hyvä kuin Mehiläisten salaisuudet, mutta ihan kelpo lukuromaani kuitenkin. Tarina vie mennessään ja pienestä epäuskottavuudesta ja liiasta "viihteellisyydestä" ja muutamasta kohtauksesta (joka tuo nolostuksen punan poskille) huolimatta tarina on otteessaan pitävä. Henkilökuvaus oli minusta myös ihan onnistunut, vaikka päähenkilön käytös ja hänen tekemät valintansa välillä pistivätkin ärsyttämään. Jessien lapsuudentapahtumat ja isän kuolemaan liittyvät asiat sitoivat ikään kuin koko tarinan yhteen, ja erityisesti luostarista löytyvä merenneidon tuoli, jonka historia selviää Jessielle pikkuhiljaa.

Erityistä plussaa antaisin kirjalle miljöökuvauksesta. Pieni Etelä-Carolinassa sijaitseva saari oli ympäristönä hurmaava, ja munkkiluostarin elämä lisäsi tarinan kiehtovuutta ehdottomasti. Minulla on jonkinlainen erityiskiinnostus luostareihin, ja pidän tosi paljon kirjoista, joissa luostari on suuressa osassa (esim. Trappin perhe). Kirjan kieli on sujuvaa ja tarina nopealukuinen. Tekstissä oli paikoin ihan kiinnostavia ja osuvia pohdintoja elämästä ja valinnoista, minkälaista on olla äiti, vaimo, tytär, tai rakastaja.

Merenneidon tuoli oli monella tavalla siis oikein hyvä kirja, mutta jonkinlainen keveys ja pinnallisuus jäi silti päällimmäiseksi tunteeksi ja on myös syy siihen, ettei tämä nouse paremmaksi kuin "ihan hyväksi" lukukokemukseksi. Olisi kiva lukea uudelleen Mehiläisten salaisuudet, jonka olen tosiaan lukenut kaksi kertaa lukiovuosieni aikana ja jota olen ensimmäisestä lukukerrasta saakka rakastanut syvästi. Onkohan se oikeasti niin hyvä, vai pilaisiko uusi lukukerta nuoruusvuosien kokemuksen?! Kyseiseen kirjaan perustuva elokuvakin on minusta onnistunut ja hieno, joka on minun mittapuullani harvinaista kirjaan perustuvalta elokuvalta... Jos haluatte tutustua Sue Monk Kiddin kirjallisuuteen, lukekaa ihmeessä Mehiläisten salaisuudet. Kevyemmäksi välipalaksi sopii sitten tämä Merenneidon tuoli...




2 kommenttia:

  1. Oi oi oi, Mehiläisten salaisuudet on minunkin lempikirjojani. Tämä kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehiläisten salaisuudet on ihana! Tämä ei kyllä yhtä hyvä...

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.