Sivut

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Viides lapsi


Viides lapsi on ensimmäinen lukemani, Nobel voittaja Doris Lessingin kirjoittama kirja. Viides lapsi kertoo Harrietista ja Davidista jotka tapaavat, rakastuvat ja suunnittelevat onnellista tulevaisuutta johon kuuluu iso talo ja monta lasta. Kun parilla on oma talonsa on Harriet jo raskaana ja ensimmäinen lapsi, Luke syntyy. Luken jälkeen perheeseen syntyy vielä kolme tervettä, iloista ja toivottua lasta. Perheonni muuttuu kun Harriet huomaa taas olevansa raskaana, tällä kertaa kyseessä ei ole suunniteltu lapsi sillä Harriet ja David olivat päättäneet pitävänsä enemmän taukoa ennen seuraavaa lasta. Viides raskaus on alusta asti vaikea. Vauva on yliaktiivinen, isokokoinen ja Harrietilla on huono olo läpi raskauden. Myös synnytys on vaikea ja kun viisikiloinen Ben-vauva syntyy, ei Harriet tunne samanlaista onnea kuin neljän vanhemman lapsen syntyessä. Ben on erilainen lapsi, kukaan ei vain ymmärrä miten ja miksi. Ennen Harrietin ja Davidin talo on ollut täynnä sukulaisia ja ystäviä, Benin syntymän jälkeen talo käy yhä tyhjemmäksi.Vanhemmat lapset, etenkin heistä nuorin, Paul, kärsii perheen tilanteesta ja yliaktiivisen, aggressiivisen ja hankalan Benin läsnäolosta. Harrietin ja Davidin suhde alkaa Benin myötä rakoilla, suhde paranee hetkeksi kun Ben lähetetään pois ja aikaisempi perheonni vanhempien lasten kanssa palautuu lähes ennalleen. Harrietia vaivaa kuitenkin Benin tilanne ja hän lähtee tapaamaan poikaansa. Lopulta hän tekee päätöksen joka vaikuttaa koko perheeseen eikä perheonni ikinä palaudu ennalleen.

Viides lapsi oli aiheeltaan mielenkiintoinen romaani joka imaisi minut mukaansa ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Kirja on nopealukuinen eikä sivujakaan ole kuin 160 joten luin sen tämän illan aikana. Kaikenkaikkiaan tykkäsin kirjasta paljon, mutta loppu oli jotenkin lässähtänyt ja se verottaa hieman pisteitä. Tykästyin kuitenkin Doris Lessingiin ja seuraavaksi täytyy etsiä käsiin jokin toinen Lessing-romaani. Ehdotuksia?

****

6 kommenttia:

  1. Ehdotukseni on kauhea: Älä lue muuta Lessingiltä;-) Minä olen yrittänyt, mutta hui!, kuinka tylsää. Viides lapsi on Lessingin huipputyö ja saa minulta täydet pinnat, vaikka en blogissani pinnoja jaakkaan. Löydät arvosteluni hakukoneella. Tämä kirja on kaikin tavoin täydellinen. Tarina on mahdollinen tapahtua. Se on rankka. Se on myös rakkaustarina ja kertomus rakastavaisten haaveesta rakentaa Suuri Onnellinen Koti. Tarina kantaa. En suosittele raskaana oleville! Kirjassa on myös juuri se hyvä, että se on ohut, mutta ei 'ohut'. Nykyään kirjailijoiden keskuuteen on tullut kuin uusi outo virus, joka pakottaa laittamaan yhteen teokseen kolmen, joskus jopa neljän kirjan 'matskun'. Viime aikoina melkein kaikki lukemani ovat olleet yli 600 sivuisia eepoksia...

    Lue muiden Lessingien sijaan: Oatesin Haudankaivajan tytär ja Aslamin Elävältä haudat sekä vielä Brooksin Kirjan kansa, jonka viime vuonna valitsin vuoden parhaaksi kirjaksi 140 vuoden 2009 aikana lukemani kirjan joukosta.

    Minäkään en lue fantasiaa, joskus kevyttä ja sitäkin harvemmin. Yksi hauska ja hämmästys suuri!, kotimainen, on Jussi Siirilän Juoksija, siitä ovat nauttineet niin naiset kuin miehet ja nauraneet silmät kyynelissä.

    VastaaPoista
  2. PS. Lue myös Peter Cameronin The Weekend. En yleensä lue englanniksi, sillä haluan kaikkien yltävän tekemiini kirjoihin ja englantini ei edes riittäisi vaikkapa Irvingiin, mutta nyt sain Kirsi Pihalta suosituksen ja tartuin koukkuun. Kirja vei niin mukanaan, että en huomannut lukevani muuta kuin rakkaalla äidinkielelläni...Kirjassa ei taphadu mitään ja tapahtuu kaikki.

    Jos pidät Virginia Woolfin Mrs. Dallowyasta, humallut Cameronin kirjasta.

    Olen monin tavoin lähestynyt kustantajia ja pyytänyt suomennoksia Cameronin teoksista.

    VastaaPoista
  3. Suosittelen äärimmäisen lämpimästi Lessingin mielettömän hyvää kirjaa Ruoho laulaa (sijoittuu Afrikkaan, kuvaus hulluudesta, intohimosta ja valkoisten & mustien suhteesta), luin sen kaikkein ensimmäisenä häneltä ja olin todella vaikuttunut. Sitten luin Viides lapsi josta pidin myös (linkki arvosteluuni alla - vertaan sitä Poikani Kevin -kirjaan) ja Lessingin omaelämänkerran ekan osan, joka myös oli todella mielenkiintoinen.

    http://kirjapeto.blogspot.com/2009/12/doris-lessing-viides-lapsi-lionel.html

    VastaaPoista
  4. Täytyy kyllä myöntää että Lessingin kirjoittama on hieman hidasta, mutta jälkeenpäin pidin todella paljon Parempien ihmisten lapsesta. Suosittelenkin sitä sinulle.

    VastaaPoista
  5. Leena: Kiitos vinkeistäsi!Täytyy päivittää kirjalistaani hieman ;)

    Kirjapeto: Täytyy lukea kyseinen Lessing -oeln hulluna Afrikka-kirjoihin;) kiitos vinkistä!

    Tuure: Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  6. Vanha postaus, mutta laitan nyt kuitenkin joitain Lessing suosituksia; Hyvä terroristi, Kesä ennen pimeää ja Lähimmäinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.