Sivut

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Virgin suicides - Kauniina kuolleet


Jeffrey Eugenidesin esikoisromaani Virgin suicides - Kauniina kuolleet on romaani Lisbonin perheestä johon kuuluu rakastavien vanhempien lisäksi viisi kaunista, lahjakasta tytärtä jotka ovat kasvamassa lapsista nuoriksi naisiksi. Perheidylli kuitenkin rikkoutuu kun nuorin tyttäristä, Cecilia yrittää itsemurhaa ensin ja vuotta myöhemmin kaikki perheen tytöt ovat tehneet saman ja heidän nuoret ruumiinsa on haudattu. Tarinan kertoo Lisbonien naapurissa asuneet pojat jotka tarkkailivat tyttöja jatkuvasti, rakastivat, yrittivät lähestyä ja lopulta auttaa heitä mutta nyt, aikuisina miehinä he edelleen kaipaavat Lisbonin kauniita, mielenkiintoisia, omalaatuisia tyttöjä. Salakäytävän avulla naapurin pojat saivat aikanaan varastetuksi tyttöjen tavaroita -Cecilian päiväkirjan ja muita pikkutavaroita joiden avulla miehet nyt muistelevat rakastamiaan tyttöjä.

Romaanista on tehty myös elokuva jonka minä näin jo jonkin aikaa sitten. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut lukea kirja ensin ja katsoa leffa vasta sitten koska nyt lukemisesta jäi se uutuudenviehätys kokonaan pois koska muistin elokuvan kulun ja tapahtumat niin hyvin. Kuitenkin lukemisen arvoinen kirja, ehdottomasti. Romaani kertoo nuoruuden rakkaudesta, isoksi kasvamisesta, lapsuuden päättymisestä ja aikuisuuden alusta. Kirja tuo myös esille sisarten riippuvuuden toisistaan, heidän erilaiset luonteensa mutta myös kuinka he lopulta olivatkin niin kovin samanlaisia. Olisin varmasti antanut kirjalle enemmän pisteitä jos olisin ensin lukenut kirjan ja sitten vasta katsonut siihen perustuvan elokuvan joka on yksi ehdottomista suosikkileffoistani! Tällä kertaa nyt näin päin ja kirjalle pisteitä ***

2 kommenttia:

  1. En ole lukenut tätä, mutta elokuvana teos on mieleenpainuva. Se teki minusta Sophie Coppolan ihailijan, mitä Lost in Translation vahvisti edelleen. Olen kuullut paljon hyvää Eugenidesin Middlesex-kirjasta, joka pitäisi lukea.

    VastaaPoista
  2. Middlesexin luin juuri vähän aikaa sitten ja tykkäsin kovasti. Ja myös minä olen suuri Coppola-leffojen fani:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.