Sivut

maanantai 11. lokakuuta 2010

Minä, sisareni

Minä, sisareni / Katriina Ranne. Nemo, 2010. 499 sivua

 Minä, sisareni on Katriina Ranteen esikoisromaani. Vuolteen sisaret Tuuli, Sade, Meri ja Usva viettävät onnellista lapsuutta vanhempiensa kanssa kotona Noormarkussa. Kirja seuraa sisarten kasvua ja kehitystä, he kasvavat erilaisiksi nuoriksi naisiksi mutta heillä on silti aina jotain yhteistä, he ovat sisaria, elävät siskojensa kautta, tuntevat aina siskojen läheisyyden vaikka ovatkin toisella puolella maailmaa. Kirja on jaettu kolmeen osaan, ensimmäinen, satumaisen kaunis osa käsittelee siskosten lapsuutta, myöhemmät osat heidän nuoruuttaan ja nuorta aikuisuutta. Viimeinen osa on vuotta 2007. Sisarukset toimivat vuorotellen kertojina, luvut on nimetty kertojan mukaan ja ilman tätä seikkaa, minun olisi ollut varsinkin kirjan kesivaiheilla hankala pysyä menossa mukana - loppuosaa kohden tyttöjen elämät alkoi kuitenkin erottua toisistaan joten viimeisessä osassa olisin ehkä selvinnyt.

"Tuuli ja Sade olivat isoja siskoja, jotka tiesivät miten maailma oli syntynyt ja mistä nimet tulivat. Minä ja Usva olimme tähtiä, mutta Tuuli ja Sade olivat aurinko ja kuu. " (s. 14)
Siskokset kasvavat ja varttuvat Savenvalajankujalla josta he lähtevät maailmalle. Vanhin tyttö, Tuuli on aivan tavallinen. Hän löytää poikaystävän varhain ja he muuttavat yhteen, Tuuli haluaa pukeutua rumasti ja käyttää hiuksissaan pyykkipoikia pinnien ja hiuslenkkien sijaan. Perheen toinen tyttö Sade opiskelee niin paljon kuin ehtii, hän ahmii lisää tietoa ja taitoa jatkuvasti. Toiseksi nuorin sisko Meri lähtee Lontooseen opiskelemaan arkkitehtuuria. Meri on järjestelmällinen, siist ja tarkka. Lapsena jo hän oli se, joka osasi leikata suoraan. Nuorimmainen sisarista, Usva, on kaunein. Hän soittaa pianoa kaikkein kauneimmin ja hänen pitkät kultakutrinsa ulottuvat peppuun saakka. Kaikki sisaret käyvät läpi ja kokevat elämän kovuuden, he rakastuvat ja pettyvät, ihastuvat, kaipaavat, itkevät ja nauravat, kokevat samantyyppisiä asioita, mutta kuitenkin niin erilaisia. Ainut joka on aina pysyvää, on omien sisarten lämpö ja tuki. He tapaavat Noormarkussa yleensä jouluisin, mieluiten kolme päivää ennen joulua tekemään piparkakkutalo, he soittavat toisilleen vain kuullakseen siskon äänen. Siskokset eivät ehkä aina ymmärrä toistensa päätöksiä tai miesvalintoja mutta he pysyvät aina siskoina. 

"Ehkä siskous on sitä, että malttaa pitää suunsa kiinni jos toinen on surullinen" (s. 281)
Minä, sisareni on paksu kirja, 499 sivua. Tytöt kertovat päiväkirjamaisesti vuorotellen ja heidän ajatuksiaan kuvaillaan paljon. En ole aiemmin lukenut yhtään samantyyppistä kirjaa, kerronta tässä romaanissa on erilaista enkä osaa vertailla sitä muuhun. Välillä tapahtuu paljon, välillä kuvaillaan sivukaupalla arkisia tapahtumia. Erityistä juonta kirjassa ei ole, tapahtumat ovat arkisia, opiskelua, rakastumista, kaipuuta. Viidensadan sivun romaaniksi tämä oli mielestäni varsin nopea- ja helppolukuinen, se piti otteessaan vaikka jossain vaiheessa mietin kuitenkin olisiko tapahtumia voinut hieman tiivistää. Paikka paikoin junnasin paikoillani ja odotin tapahtumien taas jatkuvan. Kirjan kieli oli kaunista, varsinkin jo mainitsemani ensimmäinen osa joka kertoi tyttöjen lapsuudesta oli satumaisen kaunis, näin silmissäni neljän suloisen tytön kauniin ja onnellisen lapsuuden vehreissä, suomalaisissa järvimaisemissa. Kirjan läpikäymä teema on mielestäni ehdottomasti sisaruus, sisarusten välinen suhde, ikuinen yhteys joka ei katoa vaikka välissä on muita ihmisiä, kilometrejä, jopa maanosia. Lämminhenkinen, jotenkin todella vahvatunnelmainen romaani joka saa kaipaamaan omaa siskoa.

****+

11 kommenttia:

  1. SaSo, olipa erikoinen kirja. Siis niinkuin vanhanajan tyttökirjat, mutta uusi sellainen. Pikku Naisia!

    Meri-tytär minulla on ja nuo muut nimet oli varattu seuraaville joita ei tullut.

    Onko Noormarkussa järviä...Pitäjä on ihan likellä Poria, joka on likellä merta. Minä olen sieltä päin, mutta nyt minulla taitaa olla järvitieteellinen aukko sivistyksessäni.

    Kirja kuulosti kivalta, vaikka olikin aika massiivinen. Pitkiä, rentoja lomapäiviä ja tuo kirja...

    VastaaPoista
  2. Leena, minäkin ihailin kirjan tyttöjen kauniita nimiä:)

    Täytyy myöntää, että minulla ei ole hajuakaan minkä näköinen paikka on Noormarkku, en tiedä onkos siellä järviä vai ei. Kirjassa puhuttiin vain Joesta. Minulla on aina tapana koota oma kuva tapahtumien paikasta, niin tämänkin kirjan kanssa. Päässäni oleva kuva ei välttämättä näytä Noormarkulta pätkääkään ;D

    Kirja oli todellakin massiivinen, mutta ihmeen nopealukuinen ja mukaansavetävä. Eli lomapäivien kirja, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  3. Juuri luin tästä teoksesta eilen, ja ajattelin että pitääpä lukea, kun on syntynyt uusi suomalainen naiskirjailija. Kiva, kun olit jo ehtinyt kirjoittaa oman näkemyksesi!

    Minulla on kaksi siskoa (eikä yhtään veljeä), jotka ovat suunnilleen elämäni, ja olen aina innoissani siskoksista kertovista kirjoista ja elokuvista.

    Karoliina

    VastaaPoista
  4. Karoliina, kannattaa lukea:) Minä olen viime aikoina löytänyt todella monta uutta ( ainakin minulle uutta) suomalaista naiskirjailijaa joista todella pidän! Pulkkinen, Hirvonen ja titenkin Snellman johon tutustuin oikeastaan vasta tämän kesän aikana.

    Minulla ei ole omaa siskoa, mutta muutama todella läheinen serkkutyttö jonka kanssa olemme koko lapsuuden olleet melkein siskoja. Joskus kaipaa kuitenkin ihan oikeaa, omaa siskoa mutta yhdellä pikkuveljellä on pärjättävä vaikka ei sekään hassumpaa ole ;D

    VastaaPoista
  5. Oih, mihin ihmeeseen joudun näiden sinulta saamiesi kirjavinkkien kanssa:) Luin jokunen aika sitten Katriina Ranteen ja hänen siskojensa haastattelun ja sain jotenkin sen kuvan, että kirja kertoo aika vahvasti juuri näiden siskosten elämästä. Minullakaan ei ole siskoa vaan kaksi nuorempaa veljeä, joten olisi kiva lukea, olenko menettänyt jotain.

    VastaaPoista
  6. Eiväthän kaikki siskot tule toistensa parhaiksi ystäviksi, ja monilla eri sukupuolta keskenään olevilla sisaruksilla on oikein läheiset välit, mutta silti sanon yksinkertaistaen ja ehkä tylystikin, että kyllä, olette menettäneet jotakin. Ikävä kyllä. Toisaalta minäkin olen varmasti menettänyt jotakin, kun minulla ei ole veljeä.

    Moni ystävä, jolla ei ole siskoa, on sanonut, että on ollut meille siitä aina kateellinen. Ymmärrän sen kyllä. Minulla on nyt yksi tytär ja yksi poika. Molemmat ovat yhtä ihania, mutta toivoisin kovasti, että tytär saisi vielä itselleen siskon.

    Karoliina

    VastaaPoista
  7. Susa, minä en ole lukenut Katriina Ranteesta kovinkaan paljon mutta olen myös ymmärtänyt että kirja voisi kertoa hänestä ja sisaristaan. Kirjassa mainitaan myös sisaruskatras jonka nimien joukossa oli Katriina, en enää muista keitä nämä tytöt tässä kirjassa olivat koska vain kerran nimet mainittiin, mutta aivan varmasti kirjassa on paljon kirjailijan omia kokemuksia. Tämän luettuani minulle tuli melkein tunne, että olien menettänyt jotakin kun siskoa ei ole mutta...

    Karoliina, varmasti ihan totta! Viime aikoina kun olen seuraillut ystävieni ja tuttujeni suhteita siskoihinsa olen vertaillut omaa suhdettani veljeeni. Meillä on veljeni kanssa läheiset välit, mutta uskon että siskojen välinen suhde on erilainen, ihan ainutlaatuinen. Voin ihan rehellisesti sanoa että minäkin olen ollut kateellinen kavereille joilla on sisko ja läheiset välit

    VastaaPoista
  8. Hesarin arvostelija käytti kirjasta mainintaa: ehyt sisarussaaga. Minusta se oli osuvasti sanottu. Alussa siinä on jopa raamatullisia piirteitä. Kirja on kehityskertomus sisarista, jotka aluksi puhuvat "samalla äänellä", mutta ovat lopulta hyvinkin erilaisia. Pidin kirjasta. Se täytyy ehdottomasti lukea uudelleen, koska uskon siitä löytyvän tällöin jotain uutta.

    VastaaPoista
  9. Tamara, minäkin uskon että kirja kannattaa lukea uudelleen - siitä löytää aivan varmasti uutta. Kunhan aikaa vain olisi...:)

    VastaaPoista
  10. SaSo (vai Sanna?), tämä kirja on nyt tulossa minulle. Olen aivan ylityöllistetty, mutta saan määrätä, milloin kirjan teen. Jo tuo sivumäärä teettää vaikeuksia mahduttaa tähän jouluryntäyksen keskelle. Toivon, että krija ei ole liian kiltti. Tykkään vaikuttavista, semmoisista, jotka tuntuvat. Pitää olla pitkä jälkimaku.

    Olen aina kaivannut veljeä, jota minulla ei ole koskaan ollut.

    VastaaPoista
  11. Leena, yritän näin hitaasti mutta varmasti vaihtua Sasosta itsekseni, eli Sannaksi;D

    Tämä kirja oli paikoin yksitoikkoinen ja siitä olisi voinut karsia aika paljon pois mutta kuitenkin jollakin tapaa vaikutti minuun, sillä se on jäänyt mieleeni pitkäksi aikaa. Kiva kuulla sitten mielipiteesi kun ehdit lukea:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.