Sivut

perjantai 8. lokakuuta 2010

Kauimpana kuolemasta

Kauimpana kuolemasta / Elina Hirvonen. Avain, 2010. 238 sivua

 Sain vihdoin haalittua kirjastosta Elina Hirvosen romaanin Kauimpana kuolemasta. Tykkäsin kovasti Hirvosen esikoisesta Että hän muistaisi saman ja odotin myös tästä toisesta romaanista paljon. Toiveeni täyttyivät, Kauimpana kuolemasta on todella hyvä kirja. Minun on jostain kumman syystä hankala selitellä kirjan tapahtumia sen kummemmin. On Suomessa asuva Paul joka on eronnut poikansa äidistä, vaimostaan Johannasta ja menettänyt elämänhalunsa. Paul saapuu lapsuudenmaisemiinsa Afrikkaan kuolemaan, hän ei jaksa enää elää. On myös afrikkalainen Esther joka on menettänyt tärkeitä ihmisiä. Kirja on täynnä kauheita ihmiskohtaloita enkä sen kummemmin ala käymään tapahtumia läpi.

Tykkäsin siis kirjasta kovasti. Se ei ole paras kirja jonka olen lukenut mutta top kymppiin taitaa kyllä yltää. Kirja oli aika monimutkainen, alussa etenkin oli hieman vaikeaa päästä kärryille, mutta kun pääsin vauhtiin en olisi malttanut lopettaa lukemista. Hirvosen kieli on kaunista, rikasta, monipuolista, olin jollakin tapaa lumoutunut lukiessani kirjan loppuun aamulla junassa. Ihmiskohtalot ovat hurjia, mustien ja valkoisten välit tulevat esiin niin kuin myös hieman mielipitetä politiikasta (josta itse en osaa sanoa mitään!). Uskon, että Hirvosen romaanista kuullaan vielä paljon, ihan kansainvälisellä tasollakin. Hirvonen asui ymmärtääkseni muutaman vuoden Sambiassa ja sai ideat kirjaansa siellä joten väittäisin, että kansainvälistä matskua on;)

Lukekaa hyvät ihmiset tämä kirja!

****

******* maailmanvalloitusprojekti: Sambia**********

3 kommenttia:

  1. Ja lue sinä Ros Wynne-Jonesin Sade lankeaa (LIKE). Minulla on tästä kirjasta oikein tuska, että kaikki tämän löytäisivät. Afrikasta tämäkin...

    VastaaPoista
  2. Mieki laitan varaukseen nyt tämän Hirvosen kirjan. :)

    VastaaPoista
  3. Leena, Sade lankeaa on ollut lukulistallani Sinun arvostelustasi saakka ja kunhan ehdin ja saan sen kirjastosta, luen sen varmasti:)

    Tomomi, kyllä kannattaa! Kiva kuulla sitten mielipiteesi:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.