Sivut

lauantai 2. lokakuuta 2010

Turun kirjamessut

Kävin tosiaan eilen Turun kirja-ja ruokamessuilla. Kiertelin kirjamessuja monta tuntia, hypistelin kirjoja ja muutaman ostoksenkin tein. Olisin halunnut ostaa todella monta kirjaa mutta opiskelijan rahatilanne ei olisi tykännyt. Niinpä päädyin hankkimaan kolme kirjaa:)

Kävin myös kuuntelemassa islantilaisen Gudrun Eva Minervudottirin haastattelun, ja täytyy sanoa että jos nyt haastattelun kuultuani arvostelisin uudelleen hänen Nukentekijä-romaaninsa se saisi todellakin paremman arvostelun minulta. Tarinan takana oli syvempi ajatus joka ei ainakaan minulle kirjan sivuilta oikein valjennut. Kiva muutenkin kuulla kirjailijan kertovan omista teoksistaan:)

Islannin suurlähettiläs Elín Flygenring kertoi yleisesti muutaman sanan islannin kirjallisuudesta ja kutsui sisään Minervudottirin
Gudrun Eva Minervudottiria haastatellaan (kirjailija oikealla)
Kirjamessujen jälkeen oli pakko piipahtaa myös ruokamessujen puolella. Päivän päätteeksi istuimme tunnin verran suklaaluennolla ja suklaamaistajaisissa.



Lopuksi vielä kirjasaalis, eli Ian McEwanin Lauantai, Mika Waltarin Sinuhe ja Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia.



Kalenteriin on nyt myös merkitty Helsingin kirjamessut, eli sinne on kyllä pakko raahautua ;)

4 kommenttia:

  1. Onko Turun kirjamessuilla myös antikvariaattimyyjiä myymässä aarteitaan?
    Helsingissä oli viimeksi todella paljon ja melkein kaikki "uudet" kirjani tuli ostettua heiltä.

    VastaaPoista
  2. Tomomi, kyllä oli myös niitä:) valitettavasti en ehtinyt kiertelemään siellä niin paljon kuin olisin toivonut, sillä sieltä olisi varmasti löytynyt hyviä kirjoja halvemmalla:)

    VastaaPoista
  3. Itsekin käväisin Turun messuilla vaikka stadilainen oonkin, melko ankeat oli antikvariaatit, ei ne yleensä millään kummoisilla tarjouksilla pääse messuilla yllättämään. Ihan tosi! Törmäsin Stephen Kingin "Se"-teokseen, joka oli jaettu kaksiin kansiin, ja yhteishinta oli 90e... Tiedän että kirjasta ei suomeksi painoksia ole millä mitalla vaan, mutta silti..!

    VastaaPoista
  4. Inmundicia, oho! En itse tosiaan ehtinyt kierrellä antikvariaattiosastoa oikeatsaan yhtään, 90 euroa kirjasta kuin kirjasta kuulostaa silti aika hurjalta hinnalta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.