Sivut

torstai 25. elokuuta 2011

Neiti Soldan / Tuula Levo

Neiti Soldan / Tuula Levo. Otava, 2000. 287 sivua.

Juhani Ahon elämä on kiinnostanut minua lukion suomentunneista saakka. En osaa sanoa, mikä Ahossa kiinnostaa, mutta suurella mielenkiinnolla olen Ahosta lukenut ja tänä vuonna aloitin hänen kirjoittamiin kirjoihin tutustumisen kuunetelemalla Rautatien äänikirjana. Tuula Levo on kirjoittanut kirjan Neiti Soldan joka kertoo paljon myös Juhani Ahon elämästä. Kirjan kertojana toimii Tilly Soldan, Ahon vaimon Vennyn sisar ja Ahon toinen rakastettu.

Kun Venny esittelee Juhanin perheelleen ja kertoo naimisiinmenoaikeistaan, Juhani iskee silmänsä heti Vennyn nuorempaan sisareen, kauniiseen Tillyyn. Venny ja "Jussi" menevät kuitenkin suunnitelmien mukaan naimisiin ja muuttavat yhteiseen taloon, "Aholaan". Tilly matkustaa aina silloin tällöin "Aholaan" siskonsa avuksi, hän auttaa kotitöissä, siivoaa ja paikkaa vaatteita, ompelee verhoja ja leipoo. Tilly viettää myös kesälomia yhdessä sisarensa ja tämän miehen kanssa, eräs kesäinen venereissu muuttaa paljon kolmikon suhteissa.

Vennyn ja Jussin esikoinen, Heikki, syntyy kolmisen vuotta häiden jälkeen. Tilly on aluksi kateellinen, mutta auttaa jatkossa sisartaan lastenhoidossa ja rakastaa suloista sisarenpoikaansa. Kun taiteilijana työskentelevä Venny päättää lähteä työmatkalle ulkomaille, saapuu Tilly Vennyltä salassa Aholaan auttamaan Jussia kodin- ja pojanhoidossa. Yöt Tilly ja Jussi viettävät samassa sängyssä ja elävät muutenkin onnellista perhe-elämää muutaman päivän ajan. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Venny saapuu kotiin matkaltaan ja saa tietää miehensä ja sisarensa puuhista.

Tillyn ja Vennyn suhde tulehtuu pahasti, Jussin ja Vennyn avioliitto taas jatkuu samaan tapaan kuin ennenkin. He eivät osoita toisilleen paljonkaan hellyyttä, Tilly kertoo kerran nähneensä Vennyn koskettavan miestään. Ahoille syntyy kuitenkin toinen poika, Antti pari vuotta esikoisen jälkeen. Tillyn ja Jussinkin suhde jatkuu, nyt hieman varoisempana kuin ennen. Uusi katastrofi syntyy, kun Tilly huomaa olevansa raskaana. Venny ja Jussi patistavat hänet Tanskaan jossa hän synnyttää Jussille pojan, Nissen. Nisse jää muutamaksi vuodeksi Tanskaan, kunnes Tilly hakee hänet luokseen Suomeen. Tilly viettää onnellisimpia vuosiaan suuressa talossa jonka Jussi on hänelle ostanut. Hän pitää lastenkotia kaupunkilaislapsille ja asuu itse Nissen kanssa yhdessä talon huoneista. Vintillä on myös kirjailija Ahon ikioma huone jossa myös Tilly viettää monia öitä. Jussi asuu välillä Aholassa Vennyn ja kahden poikansa kanssa, välillä taas Tillyn luona. Kolmikon elämä vaikuttaa ulospäin varsin onnelliselta, mutta kaikkien kolmen hermot ovat kireällä ja mielialat heittelevät.

Neiti Soldan on mielenkiintoinen, totuuspohjainen kirja joka selvittää paljon Juhani Ahon elämästä. Mutta etenkin kirja antaa hyvän kuvan siitä, miltä Tilly Soldanista tuntui olla rakastamansa miehen "toinen vaimo". Jussi korosti jatkuvasti rakkauttaan Tillyä kohtaan, mutta ei kuitenkaan koskaan edes miettinyt jättävänsä vaimoaan Vennyä. Vaikka Venny oli sisarelleen vihainen, ei hän pystynyt sulkemaan tätä elämästään vaan sisaruusside oli vahvempi. Tilly kaipasi rakastamaansa Jussia lohduttomasti, vaikka välillä tuntui siltä, että hän sai mieheltä enemmän huomiota kuin Venny.

Neiti Soldanissa esiintyy Ahojen ja Soldanien lisäksi muitakin tunnettuja suomalaisia kulttuurihenkilöitä. Ahojen naapurissa asui Sibeliukset ja Jussille tärkeä henkilö oli Elisabeth Järnefelt, Sibeliuksen Aino-vaimon sekä taiteilija Eero Järnefeltin äiti. Myös esimerkiksi Aksel Gallen-Kallela sekä Sakari Topelius mainitaan.

Tuula Levon teksti on sujuvaa ja helppoa, ei turhia kikkailuja mutta mukavasti vanhan ajan tuntua. Neiti Soldan on kiehtova kuvaus Juhani Ahon ja Soldanin sisarten välisistä suhteista ja kirjan sivuilla pääsee tarkemmin myös tutustumaan Ahoon kirjailijana. Kuinka hän jatkuvasti oli sitä mieltä, ettei saanut mitään kirjoitettua, että hänen tekstinsä eivät antaneet lukijalle mitään, että kaikki kirjatkin olivat ihan turhanpäiväisiä ja huonoja. Kuinka väärässä mies olikaan...


★★★★

9 kommenttia:

  1. Tämä jäi minulta kesken joskus vuosia sitten - nyt sinun innoittamanasi voisin kokeilla uudestaan, henkilöt ja aikakausi kiinnostaa paljon!

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut aikaisemmin `Neiti Soldanin´ja eilisiltana lopetin Levon kirjan `Tuulenajama´, joka kertoo Teuvo Pakkalasta. Hyvää ajankuvaa sekin, ja myös Juhani Aho mainitaan kirjassa.

    VastaaPoista
  3. Maria, suosittelen lukemaan tämän loppuun. Minusta kirja paranee loppua kohden:)

    Kattojen yli, minä en ole muihin Levon kirjoihin tutustunut. Ehkä joskus:)

    VastaaPoista
  4. Olen miettinyt lukevani tämän osana Taiteilijaelämää-haastetta. Juhani Aho on jäänyt minulle vähän etäiseksi, mutta Venny Soldanista pidän. Muutenkin kirjan teemat kiinnostavat ja oli mukavaa lukea positiivinen arviosi kirjasta: se vahvisti haluani lukea kirja.

    VastaaPoista
  5. Liisa, kirja antaa hyvän kuvan myös Venny Soldanista sisarensa "kertomana". Suosittelen:)

    VastaaPoista
  6. Hei Sanna, hankin tämän kirjan ihan äskettäin kirjahyllyyni, koska olen myös kiinnostunut Juhani Ahon elämästä. Suosittelen vierailemaan Tuusulan rantatiellä, josta löytyy näiden suomalaisten kulttuurihenkilöiden taiteilijakoteja.

    VastaaPoista
  7. Sara, kirjaa lukiessa kävi tosiaan mielessä että Tuusulaan on tehtävä retki! Ehkäpä ensi kesänä:)

    VastaaPoista
  8. En oikein pidän Tuula Levosta, olen lukenut häneltä Hyppytunnin ja Kaksi nuoruutta jäi kesken, mutta tähän voisin kyllä tutustua, koska Aho ja hänen kolmiodraamansa kiinnostaa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  9. Susa P, ei Levo minunkaan suosikkikirjailijoihin tämän kirjan kautta kuulu, mutta aiheen vuoksi tämä oli minusta kiinnostava:) Sanotaanko, että ei tämä kirja saanut minua kiinnostuneeksi Levon muista kirjoista...Mutta jos Aho kiinnostaa niin suosittelen tätä!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.