Hotelli Panama / Jamie Ford
Alkuteos: Hotel on the Corner of Bitter and Sweet, 2009
Karisto, 2011. 384 sivua
Suomentaja: Annukka Kolehmainen
Kannen suunnittelu: Pirta Syrjänen
Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta
Eletään vuotta 1986 Yhdysvaltain Seattlessa. Juuri leskeksi jäänyt Henry saapuu vanhan hotelli Panaman ulkopuolelle ja huomaa, että vuosia laudoitettuina olleet ikkunat ovat nyt aukaistu. Henry astuu sisään ja muistot tulvivat hänen mieleensä. Muistot vuosien takaa, sotavuosilta 1940-luvulta.
Jamie Fordin esikoisromaani Hotelli Panama kertoo rinnakkain vuodesta 1986 sekä 1940-luvun tapahtumista. Henry löytää Hotelli Panaman kellarista kasoittain tavaroita jotka kuuluvat japanilaisperheille jotka pakotettiin sodan aikana, vuonna 1942, pakenemaan keskitysleirille. Tavaroiden joukosta Henry löytää poikansa avulla tuttuja, rakkaita esineitä. Levyllisen musiikkia vuosien takaa, levyllisen kauniita muistoja jotka kaikessa kauneudessaan tekevät myös kipeää.
Vuonna 1942 Henry oli kaksitoistavuotias. Hän asui Seattlen kiinalaiskorttelissa ankaran isänsä sekä hiljaisen, varovaisen äitinsä kanssa. Isä oli pakottanut Henryn amerikkalaiseen kouluun jossa poikaa kiusattiin rinnassa komeilevasta "olen kiinalainen" -merkistä jonka Henryn isä pakotti poikansa ylle. Ainut pieni päivittäinen piristys oli tunnin mittainen työskentely koulun ruokalassa. Henryn oli pakko tehdä töitä koulupäivän aikana, jotta hän kiinalaisten vanhempien lapsena sai käydä amerikkalaista koulua. Ruuan tarjoilu töykeille amerikkalaislapsille ei Henryä kiinnostanut, mutta keittiössä auttoi myös Keiko. Kaunis, japanilaisten vanhempien Amerikassa syntynyt tytär, kaksitoistavuotias Keiko joka niin ikään joutui työn avulla ansaitsemaan paikkansa amerikkalaisessa koulussa. Henry ja Keiko tapailivat myös koulun jälkeen, usein tapaamispaikka on kiinalais- ja japanilaiskorttelin välissä, hotelli Panaman kohdalla. Kellarikuppiloissa soi jazz kun Henry ja Keiko suunnistivat retkilleen.
Nuorten kielletty rakkaus päättyy kuitenkin traagisesti kun Keikon perhe lukuisten muiden japanilaisperheiden tavoin pakotetaan lähtemään keskitysleirille kaupunkien ulkopuolelle. Henry jää yksin isän kanssa, joka ei enää puhu hänelle, sekä äidin joka ei uskalla panna miehelleen kampoihin. Henry jää yksin amerikkalaislasten kouluun ja ainut ilo hänen päivissään on enää hetki jolloin hän saapuu kotiin ja näkee, josko Keikolta olisi tullut uusi kirje. Alussa kirjeitä saapuu usein, mutta pian ne loppuvat kokonaan. Näinkö helposti Keiko unohti Henryn?
Vuosia myöhemmin, 1986, kaikki muistot sotavuosilta palaavat Henryn mieleen. Hän muistaa Keikon kauniit silmät, tämän pehmeät, täydelliset kädet kun ne puristivat Henryn omaa kättä. Keikon keltaisen keämekon joka liehui tuulessa ja Keikon mustia hiuksia koristaneen valkoisen kangasnauhan. Hän muisti Keikon luonnoslehtiöt, hänen yksityiskohtaiset piirustuksensa ja hänen kauniit, pehmeät hiukset. Kampaillessaan uuden arjen kanssa vaimon kuoleman jälkeen Henry miettii menneisyyttään, pitäisikö hänen vielä kerran yrittää etsiä Keiko käsiinsä, vai onko rikkinäistä levyä enää mahdoton korjata?
Olin aika varma jo ennen kirjan lukemista, että pitäisin tästä ja kyllä vain -viihdyin erinomaisesti tämän kirjan parissa! Pidin siitä, että kirjan tapahtumat vaihtelivat sotavuosissa ja vuodessa 1986. Minusta Henry oli ihanan sympaattinen päähenkilö, hänen ajatuksiinsa oli helppo samaistua ja hänestä oli helppo pitää. Henryn isä aiheutti taas vahvoja päinvastaisia tunteita - niin ankara, ilkeä ihminen! Henryn ja Keikon suloinen nuori rakkaus oli hienosti kuvailtu ja aiheena toinen maailmansota, kaikessa kauheudessaan, kiinnostaa minua kovasti. Olikin kerran mukava lukea sodasta hieman eri näkökulmasta - nyt kertojina toimi eurooppalaisten sijasta aasialaisperheiden Amerikassa syntyneet ja eläneet lapset.
Tämä on Jamie Fordin esikoisromaani ja minusta tämä on esikoiseksi todella vahva. Tarina pysyy mielenkiintoisena alusta loppuun ja kielikin kantaa. Muutamassa kohdassa huomasin outoja lauserakenteita ja sanavirheitä, mutta eipä ne nyt hirveästi päässeet häiritsemään. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin hyvä lukukokemus ja suosittelenkin tätä kaikille lämpimästi. Kirjan takakansitekstiä en kuitenkaan suosittele lukemaan sillä mielestänise spoilaa, taas kerran, ihan liikaa!
★★★★+
Oho, vaikuttaapas hyvälle! En ole tällaisesta ennen kuullutkaan. Todella huono nimi mun mielestä kirjalle on kyllä valittu sun tekstin perusteella... :/ Ei houkuttele lukemaan, kuten myöskään kansi.
VastaaPoistaOli mukava lukea tästä kirjasta. Olen hieman odotellut, että milloin joku ehtii postata Fordin kirjasta. Minua kirja kiinnostaa aika lailla ja varmasti luen tämän jossain vaiheessa.
VastaaPoistaKirjan kannesta olen samaa mieltä Annin kanssa. Ja mietin noita lauserakenteen virheitä. Voisiko kyse olla suomennoksessa sattuneista virheistä? No, yhtä kaikki, sinä pidit tästä ja luulen, että itsekin voisin tämän lukemisesta nauttia. :)
Anni, kirjan nimeä ihmettelin minäkin eikä tuo kansikaan kovin hieno ole. Mutta kirja on kuitenkin hyvä;)
VastaaPoistaKatja, hyvin voisi olla kyse suomennoksen virheistä. Jossain kohdin kieli oli jotenkin "tökkivää" ja lauseet oli esim. "jaettu" oudosti.Voipi olla, että lauseet on suomennettu "suoraan" eikä enää suomeksi toimikaan samalla tavalla kuin alkuperäiskielellä... Kirjan tarina oli minusta kuitenkin niin hyvä, että pidin tästä:)
Alkukielinen nimi on kyllä paljon parempi! Mutta ehkä vaikea suomentaa suoraan... Minusta tuo kansi menettelee, mutta ehkä vähän hämmentävä yhdistelmä: ensinäkemältä miettii, kertooko tämä nyt Panamasta vai Japanista vai mistä.
VastaaPoistaMinäkin olen odotellut tästä ekaa postausta Suomen kirjablogeissa. :) Kiinnostuin tästä toissa kesänä, kun oltiin Amerikassa ja lueskelin kirjasta New York Timesin kirjallisuusliitteestä ja sittemmin sikäläisistä blogeista. Meinasin ostaa kirjan jo silloin sieltä, ja sitten innostuin, kun huomasin, että se suomennetaan.
VastaaPoistaTämä odottaa jo hyllyssä, ja ehkä tämän vuoden puolella ehdin lukemaankin kirjan. Nimi on minustakin aika tylsä suomeksi. Kansi on kaunis, mutta en sitten tiedä, miten se keskustelee kirjan sisällön kanssa. Joka tapauksessa oli kiva kuulla, että pidit kirjasta!
Luru, nimi olisi kyllä hankala suomentaa suoraan, mutta esim ruotsiksi siinä on onnistuttu aika hyvin minunsta (Hotellet i hörnet av bitter och ljuv). Saksaksi tämän nimi on muuten Keiko!;)
VastaaPoistaKaroliina, kansi on minustakin sinänsä ihan ok, mutta en saanut sitä oikein sopimaan yhteen kirjan kanssa. Tai no huomaahan siitä sen japanilaisuuden varmaankin;)
Minusta tässä on kaunis kansi ja kirja on muutenkin parempi kuin odotinkaan.
VastaaPoistaLeena Lumi, minäkin yllätyin kirjan sisällöstä kyllä positiivisesti:)
VastaaPoista