Paluu / Turkka Hautala
Gummerus, 2011. 315 sivua.
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
Mistä minulle? omasta kirjahyllystä, alkuperä ei muistu mieleen?
Ihastuin kovasti Turkka Hautalan esikoisromaaniin Salo jonka luin aiemmin tänä vuonna joten en yllättynyt kun tykästyin kovasti myös tähän Hautalan toiseen romaaniin.
Hautalan toisen romaanin, Paluun, päähenkilönä on Väinö Linna joka opiskelee valokuvausta Helsingissä. Kesäloman koittaessa Väinö päättää lähteä tapaamaan isäänsä lapsuuden kotikaupunkiinsa. Isän ja Väinön välinen kirjeenvaihto harveni jossain vaiheessa ja viime aikoina kirjeitä ei ole tullut enää lainkaan. Väinön isä, Linnan Hessu, kavereiden kesken Hänkki, on naistenmies, alkoholista nauttiva ex-kustannuspomo. Päivänä, jolloin Väinö muutti Helsinkiin opiskelemaan oli isä niin kehnossa kunnossa edellisen yön juomaputken jäljiltä, että hän ei pystynyt hyvästelemään poikaansa.
Kun Väinö palaa kotikaupunkiinsa hän haluaa tietysti tavata isänsä mutta myös selvittää paljon ajatuksia ja muistoja lapsuudesta. Väinö tapaa tuttuja menneisyydestä ja lopulta myös isänsä. Paljon muistoja palaa mieleen ja Väinö kaipaa selityksiä epäselville muistoilleen. Miksi isän ja Väinön sisaren Eevan suhde yhtäkkiä muuttui niin oudoksi, miksi he lopettivat keskenään puhumisen? Miten ja miksi äiti oikeasti kuoli aivan liian aikaisin? Miksi isä, joka joskus oli kännissä hauska ja leikki Väinön kanssa aarteenmetsästystä yhtäkkiä muuttui kännissä pahaksi, ilkeäksi, vihaiseksi?
Turkka Hautala on kirjailijana taitava niin monella alueella, etten tiedä mistä aloittaisin kehumisen. Ensinnäkin henkilöhahmot ovat niin huolella kuvailtu, että he tulevat lukijaa todella lähelle. Kaikki henkilöt ovat todentuntuisia, ihmisiä oikeasta elämästä. Kirjassa ei mässäillä erityisillä tapahtumilla, vaan tapahtumat etenevät Väinön lapsuusmuistojen kautta, välillä piipahdetaan myös isän päiväkirjamerkinnöissä. Pidin kirjassa myös sen "suomalaisuudesta", siitä, kuinka Paluussa kuvaillaan tavallista suomalaista yhteiskuntaa penkeillä makaavine spurguineen ja sylkevine teineineen.
Vaikka Paluu kertoo rankoista ja surullisista aiheista -alkoholismista, kuolemasta, perheen rikkoutumisesta, salailusta ja rankasta kasvamisesta nuoresta ujosta pojasta itsenäiseksi mieheksi - on kirja minusta silti jollain tavalla kaunis ja toivoa antava. Hautalan kieli on kaunista ja sujuvaa ja kirjan tapahtumia, isän ja pojan suhdetta, kuvaillaan todentuntuisesti. Minua tämä kirja kosketti ja en voi kuin innolla odottaa Hautalan seuraavaa romaania ja toivoa, että mahdollisimman moni muukin lukisi tämän kirjan.
★★★★★-
Paluu on luettu myös seuraavissa blogeissa: P.S. Rakastan kirjoja, Kirsin kirjanurkka, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Lumiomena ja Juuri tällaista.
Ps! Kirjan kansi on minusta todella kaunis ja kirjaan sopiva:)
Ihastuin tähän kirjan kanteen heti kun näin sen ensi kertaa, mutta sitten kun luin jostakin, mistä kirja kertoi, menetin vähän kiinnostustani. Varmaan siksi, että kauniin kannen perusteella odotin tarinalta jotain ihan muuta. Nyt olen kuitenkin alkanut lämmetä uudelleen ja sitten alkuviikolla löysin tämän lähimarketista kahdella (!!!) eurolla! Arvaa ostinko? Eli siis, kunhan aika on sopiva, palaan asiaan:)
VastaaPoistaAmma, vau mikä löytö! Minä en oikeastaan tiennyt kirjan aiheesta ennen kuin aloitin lukemisen, mutta minusta tuo kansi on sellainen kauniin haikea, vähän sama fiilis oli myös kirjassa :) Odottelen siis mielipidettäsi tästä, toivottavasti tykkäät!:)
VastaaPoistaLuimme tämän lukupiirissä ja tykkäsin kovasti. Nyt täytyy ehdottomasti lukea myös Salo.
VastaaPoistaLukupiirissämme jotkut olivat sitä mieltä, että tässä kirjassa alkoholismista oli annettu liian positiivinen kuva lapsi-Väinön silmin. Isä kun tuntui aina olevan hyvällä päällä humalassa ja keksivän kaikkea kivaa lapsille. Itse en kokenut tätä mitenkään positiivisena alkoholismin kuvauksena, minusta oli hirvittävän säälittävää, miten vähän lapset merkitsivät isälle silloin, kun viinaa ei jostain syystä saanut.
Lukutoukka, minustakaan alkoholismista ei annettu positiivista kuvaa tässä kirjassa. Ihan kuten sanoit, silloin kun isä ei saanut viinaa tai kun sitä ei ollut saatavilla lapset olivat täysin toisarvoinen asia. Kun sitten pieni Väinö sai "huijattua" viinaa äidin selän takaa isä muuttui taas iloiseksi ja jatkoi lasten kanssa leikkimistä. Eli en kyllä sanoisi että alkoholismista annettiin positiivinen kuva, minusta päinvastoin aika todentuntuinen kuva ainakin omien kokemuksieni perusteella.
VastaaPoistaKiva, että tämä oli yhtä tasokas kuin Salokin. Mun pitää kyllä ehdottomasti vielä lukea tämä tän vuoden aikana, jotta voin sitten ihmetellä, miksi tämä ei ollut Finlandia-listalla. ;)
VastaaPoistaRiina, tuota minäkin täällä ihmettelen...Tykkäsin Salosta ihan hurjasti, mutta tästä melkeinpä vielä enemmän:)
VastaaPoistaIsotäti ihmettelee suuresti, ovatkohan tässä ylistysten kerhossa nyt ollenkaan kyseessä kirjan lukijat, vaiko liuta nuoria, joille on kerrottu, että kirja on mahtava, se kannattaa lukea. Vähän niin kuin muinainen taru keisarin uusista vaatteista: vaikka keisari seisoi ilkosillaan kansan edessä, kaikki kehuivat hänen upeita vaateitaan, kunnes joku avasi suunsa ja lausahti, että eihän hänellä ole vaatteita ollenkaan. On sääli, jos Hautala näin saadaan uskomaan, että tällainen kuvottava teksti on näin suuren ylistyksen arvoinen. Kuinka hänellä tällaisen jälkeen voi jatkossa olla mahdollisuuksia kehittyä todella arvostetuksi kirjailijaksi, vaikka hänellä edellytyksiä siihen olisikin? Hautalan taidothan latistuvat täysin sisällöllisen saastan alle.
VastaaPoistaMyös painoasultaan kirja on täysi fiasko, eihän edes repliikkejä ole millään tavalla merkitty, vaan kaikki on samaa pötköä.
Anonyymi, kiitos kommentistasi. Onneksi kaikilla lukijoillakin on erilainen maku. On meitä, jotka todella ihastuimme tähän kirjaan, mutta kaikkihan eivät voi samoista kirjoista pitääkään. Harmi, ettet sinä tykännyt tästä.
VastaaPoistaMinä itse olen todella tykästynyt Hautalan kirjoitustapaan ja odotan jo innolla, että pääsen lukemaan hänen uutuutensa joka ilmestyy nyt keväällä:)