Odelma / Katja Kaukonen
WSOY, 2011. 155 sivua.
Kannen suunnittelu: Anna Makkonen
Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla
Katja Kaukosen esikoisromaani Odelma on lumoava pieni kirja. Kirjan kieli on tavattoman kaunista, kuvailevaa, yksityiskohtaista - kaikin tavoin upeaa.
Kirjan päähenkilö on Odelma, vedestä kylän muiden naisten tapaan noussut nainen. Eletään sotavuosia ja Odelma palaa taloon, jossa on asunut ennenkin. Nimensä Odelma saa ketulta joka naukaisee O-del-ma. Pian Odelma tapaa miehen, Freydmanin, jota kylän muut miehet eivät enää halua mukaansa. Odelma ja Freydman asuvat talossa kahdestaan, talo piilottaa heidät muulta maailmalta ja he nauttivat toistensa seurasta. Tarinassa seurataan myös pienen Anna-tytön sekä tämän vanhempien pakoa kylästä. He ovat vieraita, ja päättävät lopulta lähteä kylästä, mutta samalla Anna katoaa. Odelma kuvittelee välillä näkevänsä talonsa ikkunasta pienen tytön hahmon, mutta mikä on lopulta totta, mikä kuvitelmaa?
Odelman vahvuus on minusta ehdottomasti kirjan kieli. Itse tarinaa en lopulta oikein ymmärtänyt, esimerkiksi Odelman ja Annan yhteyttä en vieläkään ymmärrä. Kirjan kieli on kuitenkin niin kaunista, että luin tätä mielelläni. Luontokuvaukset olivat häkellyttäviä ja kirjan koko tunnelma on upea. Kaukonen käyttää vertauskuvia taidokkaasti ja kirjan kieli koskettaa, ihmetyttää, lumoaa. Mietin kuitenkin, olisiko kirja ollut vielä parempi jos itse tarinaan olisi keskitytty hieman enemmän. Nyt minusta tuntui siltä, että kirjan kieli oli pääosassa, itse tarina vain sivuosa.
Suuri osa kirjan tapahtumista jää lukijalle hämärän peittoon, ja kirja on mystinen ja arvoituksellinen. Minulla on nyt ollut hieman vaikeuksia sekä tämän, että Katariinan kanssa. Kummassakin näissä on sitä arvoituksellisuutta, joskin Katariina oli sentään tätä helpompi. Loppujen lopuksi minusta tuntuu, etten saanut Odelmasta niin paljon irti kuin olisin toivonut. Kieli on kaunista ja tunnelma jää ehdottomasti minulle mieleen, mutta koska kirjan tarina menin osittain minulta ohi, en usko että muistan tästä kirjasta jälkeenpäin kuin sen kielen ja tunnelman. Uskon, että Odelma on sellainen kirja, josta saa enemmän irti toisella lukukerralla joten ehkä joskus tartun tähän uudestaan, ja ymmärrän enemmän. Odelma on myös kirja, jota ei voi lukea hätäisesti. Pienestä sivumäärästä huolimatta Odelma pitää lukea hitaasti, nauttien pieniä osia kerrallaan.
★★★
Odelmasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:
Kirjamielellä
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Lumiomena
Morren maailma
Ankin kirjablogi
Amman lukuhetki
Olenko nähnyt unta: Miten muistaisin, että myös Amma teki tästä kirjasta...
VastaaPoistaArvaa mitä: Minulla ei ole aikaa enää hitaisiin kirjoihin. Jos kirja vetää, se on nopealukuinen kuten oli Kätilö.
Tiedän, että selitys ontuu, mutta näin selviän aikapulasta itse helpommin. No, luinhan minä Orringerin Näkymätöntä siltaa kaksi viikkoa...
Mulle heräsi sun tekstistä kysymys, että olisikö tässä vähän Amerikkalaisen tytön fiilistä, mutta luettavampana versiona :D?
VastaaPoistaLeena, lisäsinkin Amman nyt tuonne listaan kun googlettamalla otin vain ne ensimmäiset jotka listalta löytyi;) Minullakin meni Näkymättömän sillan kanssa pari viikkoa, mutta se oli kyllä sen arvoista!
VastaaPoistaAnni, no tota...mä kyllä suoraan sanottuna tajusin Amerikkalaisesta tytöstä enemmän kuin tästä. Mutta vähän samantyylistä mystiikkaa kyllä;)
Hmm, mun olisi varmaan sitten pitänyt lukea se loppuun, että olisin tajunnut ;)
VastaaPoistaMinä lumouduin Odelmasta ihan täysin ja oikeastaan tuo tarinan "vaikeus" on minusta osa kirjan viehätystä... Hieno muistutus siitä, ettei kaikkea voi ja tarvitsekaan aina ymmärtää.
VastaaPoistaLuin kirjan kesällä ja ihastuin kieleen ja tarinan mystisyyteen, vaikka juonesta tuli toki mieleen, että pitäisi tietää hieman kansanperinnettämme, että se avautuisi. Itsehän toki olen sitä opiskellutkin, mutta heh, ei se ehkä auttanut. Mutta olen samaa mieltä kuin Minna tuossa, että kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää. Kirjaanhan voi palata etsimään uusia merkityksiä...
VastaaPoistaAnni, oisit lukenu joo! ;)
VastaaPoistaMinna, onhan se noinkin:) Kyllä tuo mystisyys tosiaan oli myös Odelman hyvä puoli, vaikka se minulta menikin vähän yli.
Mari, totta. Luen varmaan kirjan joskus uudestaan ja saan siitä enemmän irti tuolloin:)
Minulla jäi ihan samanlaiset tunnelmat (toukokuussa 2011) kirjasta kuin sinullakin! Kaunis kieli mutta tarina jäi vähän taka-alalle. Ehkä tähän pitäisi palata toiseen kertaan ja katsoa tuleeko tarina lähemmäksi. Toisaalta ehkä näin on ihan hyvä, tietynlainen mystisyys viehätti minuakin vaikka lukuhetkellä vähän ärsyynnyinkin ymmärtämättömyyttäni ;)
VastaaPoistaVillasukka, minäkin voisin tosiaan palata tähän, ja katsoa ymmärtäisinkö enemmän. Minäkin lukuhetkellä ärsyynnyin itseeni ja siihen, etten kaikkea ymmärtänyt. Vieläkin vähän ärsyttää;D
VastaaPoista