Sivut

torstai 29. joulukuuta 2011

Vuoden 2011 lukuhaasteiden yhteenveto

Tämä vuosi lähenee loppuaan ja täällä blogissa on nyt aika tehdä pieni lukuhaasteiden yhteenveto. Aloitin vuoden alussa oikeastaan kaksi uutta haastetta, jonka ohella jatkoin kaunokirjallista maailmanvalloitusta joka jatkuu myös ensi vuonna.



Itse aloitin Lue kirja ja katso elokuva-haasteen jonka alkuperäisidea on ulkomaisesta kirjablogista. Minä päätin itse lukea 10 kirjaa ja katsoa niihin pohjautuvan elokuvan tänä vuonna. Ehdin myös suorittaa nuo kaikki kymmenen kirja-elokuva -paria joten tämä haaste oli onnistunut. Minusta tämä oli myös kiva haaste, sillä tykkään lukemisen lisäksi aina silloin tällöin katsoa elokuvia. Tässäpä vielä lista kaikista kymmenestä:



1. Miehet jotka vihaavat naisia / Stieg Larsson
2. Oma taivas / Alice Sebold
3. Sikalat / Susanna Alakoski
4. Vettä elefanteille / Sara Gruen
5. Häivähdys purppuraa / Alice Walker
6. Ole luonani aina / Kazuo Ishiguro
7. Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen
8. Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier
9. Emma / Jane Austen
10. Geishan muistelmat / Arthur Golden

Suosikkini ylläolevista taitaa olla Ylpeys ja ennakkoluulo sekä viimeiseksi luettu ja katsottu Geishan muistelmat. Myös esimeriksi Vettä elefanteille oli tosi hyvä ja mieleenpainuva sekä kirjana, että elokuvana. 

Toinen haaste jonka alkuvuonna aloitin oli Klassikkohaaste jonka tarkoituksena oli lukea 10 klassikkoa. Omat klassikkoni valitsin vuoden edetessä sopivasti KSML:n sekä BBC:n klassikkolistoilta. Myös tämän haasteen kanssa sujui hyvin, luin enemmänkin kuin ne kymmenen kirjaa klassikkolistalta.



1. Pikku Prinssi / Antoine de Saint-Exupery
2. Kärpästen herra / William Golding
3. Häivähdys purppuraa / Alice Walker
4. Rautatie / Juhani Aho
5. Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko
6. Pikku naisia / Louisa May Alcott
7. Juoppohullun päiväkirja / Juha Vuorinen
8. Olemisen sietämätön keveys / Milan Kundera
9. Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen
10. Joululaulu / Charles Dickens

Klassikoista suosikkejani oli ehdottomasti Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo sekä yllättäen myös Juhani Ahon Rautatie jonka kuuntelin äänikirjana. Ja Pessi ja Illusia oli ihana! Kundera ja Vuorinen oli taas hieman pettymyksiä.


Ennen uuden vuoden toivotusta täällä blogissa on vielä tulossa yksi kirjajuttu ja lopuksi vuoden luetuista ne parhaimmat. Ihania välipävän jatkoja!:)

5 kommenttia:

  1. Ylpeys ja ennakkoluulo onkin huikean hyvä niin kirjana kuin elokuvana (ja etenkin BBC:n sarjana). Minua kiinnostaisi kovasti myös Ole luonani aina niin leffana kuin kirjanakin.

    VastaaPoista
  2. Katja, BBC:n Y&E sarja on todellakin loistava! Ja kirjanakin se on mainio:)

    VastaaPoista
  3. Hyvin olet saanut haasteet suoritettua, minulla jäi 10 klassikkoa haaste kokonaan kesken. Tuo Lue kirja, katso leffa -haaste vaikuttaa niin hauskalta, että taidan koettaa sitä ensi vuonna:)

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Onnea haasteiden suorittamisesta! Hieno urakka ja kokemuksesta tiedän miten antoisaa haasteen päätökseen saaminen on:D

    Kirja+elokuva-haastetta varten minäkin koin Miehet jotka vihaavat naisia ja Ole luonani aina. Molemmat hyviä. Aikaisemmin on koettu Emma ja Ylpeys&ennakkoluulo. Kirjoina on luettu Vettä elefanteille ja Oma taivas, mutta vaikka leffat kiinnostaa, en ole saanut aikaiseksi katsoa niitä. Tyttö ja helmikorvakoru ja Geishan muistelmat olen nähnyt elokuvina ja uskon, etten tule niitä "koskaan" kirjana lukemaan. Tai sitten luen ne joskus 10 vuoden päästä kun tarinoiden juju on täysin unohtunut...

    Klassikkohaastetta varten minäkin luin Kärpästen herran - ja voi mikä pettymys se olikaan... Aikaisemmin olen lukenut Pikku Prinssin, Pikkunaisia, Juoppiksen, Olemisen sietämättömän keveyden ja Ylppiksen. Mainitsemasi Häivähdys purppuraa kiinnostaisi kovasti. Ja Rautatien luen varmasti ensi vuoden puolella.

    VastaaPoista
  5. Susa, jään mielenkiinnolla odottamaan jos suoritat tuon haasteen ensi vuonna! Hyvää uutta vuotta:)

    Sonja, lue Häivähdys purppuraa! se on loistava:) Ja kyllä haasteen saaminen loppuun on kivaa, mutta ensi vuonna taidan ottaa hieman pienempiä lukuhaasteita:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.