Sivut

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble



Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Karisto, 2011. 350 sivua.
Alkuteos: The Girl Next Door, 2009.
Suomentaja: Auli Hurme-Keränen
Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta


Luin viime vuonna Elizabeth Noblen Lukupiiri-kirjan, joka oli minusta ihan mukiinmenevä, kevyt lukuromaani. Siksi päätinkin ottaa joululomalukemiseksi Noblen viime vuonna suomennetun romaanin Naapurin tyttö. Naapurin tyttö on Lukupiiriä vähemmän "onnellinen hömppätarina", mutta kuitenkin kovin amerikkalainen.

Eve ja Ed Gallagher muuttavat Englannista New Yorkiin Edin työkomennuksen vuoksi. He löytävät asunnon kerrostalosta Manhattanilta ja muuttavat sinne omakotitalostaan Englannin maaseudulta. Uusi työ vie kaiken Edin ajan ja Eve tuntee itsensä yksinäiseksi, eikä viihdy uudessa ympäristössään. Niinpä Eve alkaa kaipaamaan vauvaa, jonka avulla hän tuntisi itsensä vähemmän yksinäiseksi ja löytäisi arjelleen, elämälleen taas tarkoitusta.

Kerrostalon muissakin asunnoissa kuhisee elämää. Yhdessä asunnossa lapsettomuudesta kärsineet Jason ja Kim kamppailevat arjen kanssa, yrittävät paikata vaikeaa avioliittoaan antamatta sen vaikuttaa pieneen Avery-tyttäreen. Toisaalla homopari Todd ja Gregory viettävät onnellista arkeaan kahdestaan, kun taas yhdessä asunnossa päällepäin onnellinen avioliitto on kaatumassa. Talon vanhin asukas, Violet, on ikään kuin koko talon johtaja. Häntä kunnioitetaan ja hänestä ja Evestä tulee läheisiä ystävyksiä. He viettävät yhdessä monta hetkeä teekuppien ääressä keskustellen ja jutellen, tulevasta ja menneestä.

Talossa asuu myös rikkaan perheen poika Jackson, joka ei tee elämällään toistaiseksi yhtään mitään. Hän laahustaa kotiin haisevana ja väsyneenä aamuyöllä, kaataa sänkyynsä uuden naisen joka viikko ja odottaa siivojan ja kaupassakävijän käyntiä. Kunnes hän tapaa talon hississä triatlonia harrastavan Emilyn. Kaunis, vaalea nainen muuttaa Jacksonin elämän kertaheitolla. Emily taas vuodattaa tuntojaan usein naapuriasunnossa asuvalle Charlottelle, joka on kolmeakymmentä lähestyvä sinkkunainen. Kirjastonhoitaja, armoton lukutoukka joka haaveile harlekiinikirjojen tapaisista romansseista.

Kirjassa seurataan kerrostalon asukkaiden elämää, osa henkilöistä on enemmän keskiössä kuin joku muu. Kirjan alussa on kolmen sivun mittainen henkilöluettelo, nimet ja selitykset kuka asuu missäkin asunnossa ja kenen kanssa. Kuten Lukupiirin kanssa, ilman tätä henkilöluetteloa olisin ollut pulassa varsinkin kirjan alussa. Toisaalta minusta oli hyvä, että kirjassa oli monen henkilön, usean perheen tarina, sillä en olisi jaksanut seurata koko kirjan ajan vain yhden perheen tarinaa. Toisaalta taas henkilöjä on minusta hieman liikaa, jos heistä joutuu tekemään listan ja varsinkin jos lukijana joudun vielä kirjan puolivälissä lunttaamaan listalta, että kenenkäs aviomies tuo Jason nyt olikaan.

Muuten Naapurin tyttö oli minusta oikein viihdyttävä ja mukavan kevyt lukuromaani. Henkilöitä oli paljon ja kaikilla oli oma tarinansa, joskin osa tapahtumista oli aika ennalta-arvattavia. Pidin myös siitä, että kirjassa käsiteltiin myös vaikeita aiheita, eikä kaikki ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Henkilöiden paljouden vuoksi osa jäi minulle hieman etäisiksi ja muutama mainittiin ainoastaan pari kertaa nimeltä. Pidin siitä, että kirjan tapahtumat asettuivat New Yorkiin, vaikka tapahtumat osittain olivatkin niin kovin amerikkalaisia. Kuitenkin kirjan tarinat ja kohtalot imaisivat minut mukaansa ja luin tämän nopeasti ja viihdyin kirjan parissa hyvin.


★★★+

Myös Nenä kirjassa-blogin Norkku on lukenut tämän.


Ps! Tämä jää viimeiseksi joululomakirjakseni, sillä illalla koittaa paluu opiskelupaikkakunnalle ja huomenna jatkuvat luennot ihanan, rentouttavan loman jälkeen:) 

2 kommenttia:

  1. Kirjan kansi on niin houkuttava, että olin vähällä sortua;-) Nyt on muutakin kevyttä rästissä ihan riittämiin, joten...Kiitos arvostelusta!

    VastaaPoista
  2. Leena, kirjan kansi on todellakin houkuttava ja kaunis;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.