Kaikki mitä rakastin / Siri Hustvedt
Otavan kirjasto, 2007. 466 sivua.
Alkuteos: What I Loved, 2003.
Suomentaja: Kristiina Rikman
Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla
Kaikki mitä rakastin on toinen lukemani Siri Hustvedtin kirja. Tämä oli parempi kuin Vapiseva nainen, mutta ei tämäkään vielä minua täysin vakuuttanut.
Kirjassa seurataan taidehistoroitsija Leo Hertzbergin elämää nuoresta miehestä aina vanhuuteen saakka. Kirjan alussa Leo törmää vaikuttavaan maalaukseen ja etsii käsiinsä maalauksen tekijän, Bill Wechslerin. Siitä alkaa Billin ja Leon tiivis ystävyys, joka jatkuu vuosien ajan. Leon vaimo Erica sekä Billin vaimo Lucille synnyttävät poikavauvat lähes samanaikaisesti ja perheet muuttavat asumaan samaan kerrostaloon, allekkain.
Billin ja Leon elämät kulkevat rinnakkain. Billistä tulee kuuluisa taidemaailmassa, mutta hän säilyttää läheiset välit ystäviinsä. Yhdessä he keskustelevat taiteesta, ihailevat pieniä poikiansa, viettävät kesälomat yhdessä maaseudulla. Kaikki on hyvin, kunnes kumpaakin perhettä kohtaa suuri tragedia.
Kirjan tapahtumista en halua sanoa sen enempää, se pilaisi kaikkien lukukokemuksen. Minä pidin kirjan aiheista ja teemoista, ja olen kyllä tämän myötä vakuuttunut siitä, että Hustvedt osaa kirjoittaa. Kielellisesti kirjassa ei ollut mitään vikaa ja tässä oli aineksia todella loistavaksi kokonaisuudeksi. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja etenkin Leo tuli ajatuksineen, analyyseineen lähelle. Kirjan naishenkilöt jäivät osittain minusta etäisiksi, mutta miehet Hustvedt kuvaili taitavasti ja tarkasti. Minä en kuitenkaan pitänyt tästä kirjasta ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Kirjan alku oli hieman tylsä, mutta kun sadan sivun paikkeilla tapahtumat pääsivät vauhtiin luin kirjaa täysin uppoutuneena. Loppua kohden tapahtumat taas latistuivat ja kirja toisti itseään. Paikoin koin kirjan puuduttavaksi ja tylsäksi, joten tämä(kin) olisi voinut toimia ihan hyvin hieman tiivistettynä. Toisaalta taas lyhyempänä henkilöt olisivat saattaneet jäädä etäisemmiksi...
Kirjassa parasta on henkilöiden seuraaminen. Kammottavia asioita tapahtuu ja nämä jättävät jälkensä jokaiseen. Tapahtumat vaikuttavat vielä monien, monien vuosien päästä ja tapahtumat ja seuraukset kietoutuvat jännästi yhteen. Pidin siis kirjan pienoisesta trillerimäisyydestä ja odottamattomista tapahtumista sekä siitä, kuinkahyvin epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä oli kuvailtu. Turhan pitkät taideselostukset ja asoiden pitkittäminen taas vie pisteitä pois. Hustvedtin suhteen en kuitenkaan vielä luovuta, kahden pienen pettymyksen jälkeen kolmas Hustvedt on pakko olla hyvä!
★★★★-
Kirjasta on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa:
Lukutuulia
Morren maailma
Aamuvirkku yksisarvinen
Sanna, tämä kirja kuuluu Elämäni Kirjojen Kärkeen, ihan kärkeen. Minusta tämä on tavattoman kaunis, rankka ja kirjallisesti korkeatasoinen ilman mitään kikkalointia. Luin kirjan uudestaan, kun eräs Kustannusherra kertoi valvoneensa koko yön tätä lukien. Vasta silloin tajusin, miten paljon Bill oli vienyt ensimmäisellä lukukerralla huomiotani muilta.
VastaaPoistaKyllä sinä aika paljon pidit...;-) Kuitenkin!
Tämä kuuluu nyt niihin kirjoihin, jotka haluan lukea uudelleen. Luulen, vähän samaan tapaan kuin Leena edellä kirjoitti, että paljon jäi huomaamatta ensimmäisellä lukukerralla. Nyt kirja on hyllyssäni ihan omana, joten jossakin sopivassa kolossa annan tämän kirjan muistua mieleeni uudelleen.
VastaaPoistaMinun elämäni kirja Hustvedtilta on ehdottomasti Amerikkalainen elegia, josta pidin äärimmäisen paljon.
Leena, toki tästä tykkäsin, mutta en kuitenkaan "tarpeeksi"...;) ehkä tämä pitäisi tosiaan lukea uudestaan.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, tämä kirja ehkä tosiaan pitäisi lukea uudestaan. Minä uskon että elämäni Hustvedtit on vielä lukematta;)
Hei, minä taisin lukea tämän toissa vuonna, ja pidin kyllä. Ehkä aluksi ei meinannut saada ihan kiinni, mutt nyt on sellainen olo, että haluaisin lukea tämän uudelleen, ja pian. Vaikka kirjan asetelma on ehkä vähän erikoinen, luulen, että tästä voi kuitenkin saada monessa elämänvaiheessa mietittävää.
VastaaPoistaTessa, ehkä minäkin tosiaan luen tämän uudestaan joskus. Ja kyllä kirja herättää ajatuksia, ehdottomasti:)
VastaaPoistaMinä rakastin tätä. Toiseksi paras Hustvedt on minulle ollut Kesä ilman miehiä, joka on tosi erilainen. Amerikkalainen elegiakin oli hyvä, mutta minulle jotenkin laimeampi versio tästä KMR:stä. Lumousta ei kannattaisi minun mielestäni välttämättä lukea, mutta on silläkin faninsa. :)
VastaaPoistaKaroliina, mulla on Kesä ilman miehiä, Amerikkalainen elegia sekä Lumous kaikki omassa hyllyssä odottamassa. Ehkä aloitan sitten tuosta ekasta;)
VastaaPoistaMinä mietin että voisin lukea tämän uudelleen, kirja kiinnittää hyllyssä jatkuvasti huomiotani koska sen kansipaperit ovat jonnekin hukkuneet. Muistaakseni tämä oli minulle aika iso juttu, paljolti juuri noiden taidejuttujen takia. ;)
VastaaPoistaSinulle on blogissani jotain, kurkkurk!
Linnea, taidejutut taas olivat minusta vähän puuduttavia, mutta onneksi meistä on moneksi:) Ja suuret kiitokset blogiylläristä, laitan mailia sulle!:)
VastaaPoistaKesä ilman miehiä on erilainen, kevyempi ja esseempi kuin edelliset. Pidin siitä, mutta se jokin syvyys, joka on Amerikkalaisessa elegiassa kirjasta uupuu, mielestäni.
VastaaPoistaMakuasioitahan nämä. Kaikki mitä rakastin on monelle ollut ilmeisesti sellainen lukukokemus, että kaikki kirjat ovat vertautuneet siihen. Näin on myös monella Shriverin Kevinin kanssa käynyt. Itselläni Sofi Oksasen Puhdistus on tällainen kirja, johon vertaan kaikkea kirjailijan kirjoittamaa. Siitäkin huolimatta, että olen yrittänyt pitää teoksia itsenäisinä, irrallisina ja ominaan.
Valkoinen kirahvi, ihan oikeassa olet:) Minä tosin luulen, että parhaat Hustvedtini on vielä lukematta, mutta muidne kirjailijoiden kanssa tunnistan tuon kuvailemasi ilmiön.
VastaaPoistaLumous on Siriltä kuin harjoittelua Kaikki mitä rakastin varten: osa rakenteesta, tietyt tunnelmapätkät ja sitten muutamat roolitukset.
VastaaPoistaLuin Amerikkalaisen elegian, mutta se oli minulle niin laimea, että en tuonut sitä edes blogiini. Kranttu mikä kranttu!
Leena, minä aion lukea sekä Lumouksen, että Elegian vielä. Ehkä ne ovat enemmän minua varten;)
VastaaPoista