Paluu Rivertoniin / Kate Morton
Bazar, 2011. 610 sivua.
Alkuteos: The House at Riverton, 2006
Suomentanut: Helinä Kangas
Kannen suunnittelu: Eduardo Ruiz
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla
Järjestin ennen pääsiäistä sivupalkissani kyselyn siitä, minkä kirjan lukisin pääsiäislomallani. Eniten ääniä sai Adichien Puolikas keltaista aurinkoa ja sen luenkin piakkoin. "Viralliseksi pääsiäiskirjaksi" valikoitui lopulta Kate Mortonin Paluu Rivertoniin, sillä huomasin kirjaston palautuspäivän lähestyvän enkä enää olisi saanut uusia lainaani. Pakko sanoa, että Paluu Rivertoniin sopi lomalukemiseksi aivan mainiosti, sillä viihdyin kirjan parissa todella hyvin.
Paluu Rivertoniin vie lukijan 1920-luvun englantilaiseen kartanomaisemaan ja siinä ohessa 1990-luvun Lontooseen. 98-vuotias Grace elelee viimeisiä vuosiaan hoivakodissa 1990-luvun Lontoossa. Kun nuori elokuvaohjaaja Ursula tulee tapaamaan vanhaa Gracea, palautuu Gracen mieleen aika 1920-luvulla, jolloin hän toimi Rivertonin kartanon palvelijattarena. Ursula on ohjaamassa elokuvaa joka kertoo Rivertonin tapahtumista, ja kuulee mielellään Gracen näkemyksiä kartanonväen elämästä.
Kesällä 1924 Rivertonissa valmistaudutaan suureen seurapiirijuhlaan, mutta juhlatunnelma muuttuu hetkessä, kun kartanon mailla kuuluu pyssynlaukaus. Nuori runoilija, Robbie Hunter, on ampunut itsensä kartanon mailla. Grace muistelee tuon vuoden tapahtumia ja omaa nuoruuttaan kartanon palveluksessa, samalla kun hän kaipailee tyttärenpoikaansa Marcusta. Paluu Rivertoniin sekoittaa aika onnistuneesti nykypäivää ja menneisyyttä.
Voisin selostaa kirjan juonesta ja henkilöistä vaikka kuinka paljon, mutta siitä tulisi varmasti vain sekalainen sillisalaatti. Niinpä jätän juoniselostuksen tähän ja kerron mieluummin muutaman sanasen siitä, miten minä kirjan koin. Paluu Rivertoniin on mielestäni viihdyttävä ja otteessaan pitävä lukuromaani. Kirjallisena teoksena tämä ei ehkä ole mikään mestarillinen opus, mutta minä viihdyin tämän seurassa hyvin. Olen hulluna englantilaisiin kartanojuttuihin, joten siitä osasta pidin tässä kirjassa kovasti. Henkilöitä oli kirjassa todella paljon ja alussa he menivätkin hieman sekaisin. Jossain vaiheessa taisin kuitenkin tottua henkilöiden määrään, ja pystyin erottamaan heidät toisistaan. Nuori Grace oli minusta sympaattinen henkilö, kun taas muutama kirjan mieshenkilö jäi jotenkin etäiseksi. Ihmettelin hieman myös Robbie Hunterin pientä osaa kirjan alussa, takakannen mukaan luulin Hunterin olevan paljon suuremmassa osassa kirjan tapahtumia.
Kirjan tapahtumat olivat myös varsin ennalta-arvattavia ja "arvoitukset" selvitin jo usein ensimmäisen vihjeen avulla. En kuitenkaan koe, että tämä olisi haitannut tai huonontanut lukukokemustani sen enempää. Luin tämän kirjan varsin kepeänä välipalana, 600 sivusta huolimatta tämä oli nopealukuinen kirja, joten en voi väittää pettyneeni kirjaan nurinastani huolimatta.
Paluu Rivertoniin on nautittava sekoitus rakkautta, kiemuraisia ihmissuhteita, sota-aikaa, salaisuuksia ja valheita. Minä viihdyin kirjan parissa hyvin ja näkisin tämän mielelläni oikeastikin elokuvana.
★★★★+
Kirjaa on luettu muissa blogeissa ahkerasti, ainakin seuraavissa: Leena Lumi, kolmas linja, Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Kirjava kammari, Amman lukuhetki, Täällä toisen tähden alla, Sinisen linnan kirjasto, Sonjan lukuhetket, Nenä kirjassa.
Sanna, mää tiesin, että sää tykkäät tästä!
VastaaPoistaSiis joissakin kirjoissa on vain outoa taikapölyä ilman, että ne ovat maailmaa korkeakulttuurisesti syleileviä. Näin olen kokenut kirjat Paluu Rivertoniin sekä Bolšoin perhonen. Pidän molempia kirjoja ikimuistoisina ja kummallakin on aina sijansa niin sydämessäni kuin kirjahyllyssäni.
Ihanaa kohdata tämä arvio juuri nyt, tässä hetkessä...
♥
Jee, kiitos! :) Olen ihan samaa mieltä tuosta mitä kirjoitat. Jotkut kirjat vaan ovat hyviä ja vievät mennessään, jostain syystä. Ehkäpä minun pitäisi sitten lukea tuo Bolsoin perhonenkin... ;) ♥
PoistaOlen ihan samaa mieltä sinun ja Leenan kanssa siitä, että joskus riittää, että kirjan parissa viihtyy. Minulle sellainen, ei-niin-korkeakulttuurinen, mutta viihdyttävyysarvoltaan täydellinen romaani on A. Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo.
VastaaPoistaMitä Paluuseen Rivertoniin tulee, niin minäkin olen heikkona englantilaisiin kartanojuttuihin. Ehkä siksi odotin kirjalta ihan liikaa. Koin kirjan kuitenkin hieman liian köykäisenä, vaikka annoin (muistaaksen) kirjalle samat neljä tähteä kuin sinäkin. :)
Minulla on Aikamatkustajan vaimo vielä lukematta, mutta pidin elokuvasta ainakin :).
PoistaPaluu Rivertoniin oli tosiaan aika köykäinen, mutta muun muassa sinun arviosi jälkeen en odottanutkaan kirjalta niin paljon muuta. Onneksi, sillä muuten olisin pettynyt ;).
Minulle tämä oli kyllä niin napakymppikirja ♥ Viihdyin niin hyvin tämän parissa ja tästä tosiaan olisi ihana nähdä elokuvakin!
VastaaPoistaElokuvana tämä olisi varmasti kyllä ihana! :)
PoistaTämän teoksen lähtökohta tuntuu kiintoisalta.
VastaaPoistaKyllä vaan, minusta tämä on aika hyvin toteutettukin ;).
PoistaOstin tämän alennusmyynneistä, mutten ole vielä ehtinyt lukemaan. Jos vaikka kesällä :)
VastaaPoistaKesäksi tämä sopisi varmasti mainiosti :).
PoistaMinä olen odottanut tämän kirjan lukemista jo pitkään... nyt vielä enemmän! Saa nähdä koska tämän ehtisin itse lukea :) Tai ehtisinhän minä, mutta kun on niin monta muutakin :D
VastaaPoistaMinä pidin tästä kyseisestä kirjasta myös kovasti! :) Rivertonin kartanon perheen tarina oli oikein mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava.
VastaaPoista