Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

WSOY, 2012. 372 sivua.

Alkuteos: I´ve Got Your Number, 2012.

Suomentanut: Irmeli Ruuska

Kannen kuvat: Lucy Truman

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Sophie Kinsella on oikeastaan tällä hetkellä ainoa "hömppäkirjailija", jonka kirjoja luen. Minä sain hömppäyliannostuksen yläasteaikana, jolloin ahmin Keyesiä, Robertsia ja Steeleä aivan liikaa. Tällä hetkellä siis ainoastaan Kinsellan uutuuskirjat on luettava, ja viihdyn edelleen näiden parissa (tai ainakin sen yhden kirjan verran per vuosi). Soitellaan, soitellaan! on Kinsellan tuorein romaani.

Poppy Wyatt on pian menossa naimisiin komean ja fiksun Magnuksen kanssa. Mies kosi Poppyä romanttisesti arvokkaan perintösormuksen kera, kuukauden seurustelun jälkeen. Kirjan alussa Poppy on viettämässä mukavaa samppanjantäytteistä  iltapäivää ystäviensä kanssa, kun hän yhtäkkiä huomaa kadottaneensa sekä kalliin kihlasormuksensa, että puhelimensa. Poppy on kuitenkin onnekas - hän löytää lähettyvillä olevasta roskakorista hylätyn puhelimen - ja päättää, että roskakorista kuka tahansa voi nappailla tavaroita mukaansa. Poppyn epäonneksi (tai onneksi) puhelimen mukana tulee myös sen oikea omistaja, tehokas ja menestynyt liikemies Sam Roxton.

Poppy ja Sam käyttävät puhelinta yhdessä, ja Poppy päätyy hoitamaan hieman Samin työasioita, ja siinä sivussa myös miehen yksityiselämän koukeroita. Poppyn apu ei ehkä aina ole täysin arvostettua tai onnistunutta, mutta hän tarkoittaa vain hyvää. Samin elämän järjestelemisen ohella Poppyn pitäisi valmistautua omiin häihinsä ja saada appivanhempansa pitämään itsestään ja onnistua vielä peittelemään vasenta kättään, jotteivät he huomaa arvokkaan sormuksen katoamista! Tämä siis tietää paljon kommelluksia ja väärinkäsityksiä, taattua ja tuttua Kinsellaa siis.

Kirjan juoni on hauska, mutta ei toki kovinkaan uskottava. Minä kuitenkin viihdyin kirjan parissa hyvin, ja eilen illalla jopa koukutuin kirjan toiseen puoliskoon niin kovasti, että minun oli pakko lukea kirja kerralla loppuun saakka. Kirjan loppukin oli aika ennalta-arvattava, mutta sehän näihin hömppäkirjoihin vähän niin kuin kuuluukin.

Ei tämä silti minulle mikään täydellinen kirja ollut. Etenkin kirjan alussa minä ärsyynnyin Poppyn käytökseen. Ihmettelin miksi hän ei mennyt ostamaan uutta puhelinta, miksi hän vain ei yksinkertaisesti ymmärtänyt tiettyjä asioita ja suostui esimerkiksi appivanhempiensa pompoteltavaksi, mutta kun pääsin kirjan tunnelmaan sisään unohdin ärsyyntymisen ja nautin kirjan höpsöstä höttötunnelmasta. Toinen asia joka minua ärsytti, oli kirjassa vilisevät alaviitteet. Alaviitteet oli siis "hauska" juttu, jota Poppy kertoessaan harrasti, mutta minua ne ärsyttivät Minusta ne keskeyttävät lukemisen inhottavasti, ja aikaa menee taas kun yrittää löytää tekstistä sen kohdan johon jäi. Mutta tämä on minun henkilökohtainen ärsytykseni, inhoan nimittäin alaviitteitä ihan kaikissa teksteissä.

Soitellaan, soitellaan! ei ehkä kirjana ole täydellinen, mutta kuten muutkin Kinsellan kirjat, minuun hyvin uppoavaa rentoa, hauskaa, romanttista ja ennen kaikkea viihdyttävää hömppää!


★★★+


Myös Norkku on jo ehtinyt lukea Kinsellan uutuuden.