Sivut

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

5 asiaa-haaste

Katri haastoi minut kertomaan hieman asioita itsestäni. Tässä omat viiden kohdan listani. Kiitos Katrille!:) Huomenna jatketaan täälläkin taas kirjajutuilla. Olen ehtinyt lukemaan viikonlopun aikana todella vähän, koska tuo ihana auringonpaiste on aiheuttanut todella liikunnallisen viikonlopun!




5 asiaa joita tarvitsen päivittäin

♥ Liikunta
♥ Uni
♥ Huulirasva
♥ Sukat
♥ Puhelin

5 suosittelemaani kirjaa

♥ Näkymätön silta / Julie Orringer
♥ Geishan muistelmat / Arthur Golden
♥ Oman elämänsä sankari / John Irving
♥ Missä kuljimme kerran / Kjell Westö
♥ Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen

5 materialistista lahjatoivetta

♥ Uudet juoksukengät
♥ Kirjoja!
♥ Matkalahjakortti
♥ Urheiluvaatteita
♥ Lahjakortti kenkäkauppaan

5 paikkaa jossa haluaisin käydä

♥ Sveitsin / Itävallan Alpeista en ikinä saa tarpeekseni
♥ Irlanti
♥ Venezuela
♥ Bali
♥ Lontoo

5 adjektiivia minusta

♥ Iloinen
♥ Kärsimätön
♥ Kiltti
♥ Onnellinen
♥ Periksiantamaton

5 lempiruokaani

♥ Tonnikala-pinaattilasagne
♥ Kaverin tekemä broiler-fetajuustosekoitus
♥ Itsetehty pitsa
♥ Tortillat
♥ Kaalilaatikko

5 elämänohjettani

♥ Kaikkea ei näe silmillään, tärkeimmät asiat näkee vain sydämellään.
♥ Kohtele muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan.
♥ Muista, että me kaikki elämme vain kerran
♥ Elä hetkessä.
♥ Tee elämästäsi elämys.

5 haastettavaa blogia:

Kirjakirppu
kujerruksia
Rakkaudesta kirjoihin
Lukuisa
Unni lukee

12 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta Sanna! Vastasin tähän samaiseen haasteeseen juuri eilen, mutta kiva kun muistit :)

    Olen vähän häpeissäni (siis omasta puolestani), kun vastasit muutamaan kohtaan urheilullisia juttuja. Olen maailman huonoin liikkuja ja venäytinpä vielä äsken jo muutenkin huonon selkäni =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenköhän multa on mennyt eilinen postauksesi ohi...Kiva kun olet kuitenkin tämän tehnyt ;).

      Liikunta on mulle tosi tärkeää, ollut aina, joten se on mulle ihan arkipäivää. Mutta ymmärrän ehdottomasti, että kaikkia ei liikunta samalla tavalla innosta ;).

      Poista
  2. "Kaikkea ei näe silmillään, tärkeimmät asiat näkee vain sydämellään." Onko tää Pikku Prinssistä? Kuulostaa niin kamalan tutulta ja jotenkin yhdistän automaattisesti siihen :D

    Aloitin lukemaan Geishan muistelmia joskus viime vuonna, mutta jokin tökki ja jätin kesken... Pitänee yrittää uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se Prinssistä! Mulle tärkeä elämänohje ;).

      Geishan muistelmat on yksi suosikkikirjojani, kiva jos kokeilet sitä uudelleen :).

      Poista
  3. Kiva, että vastasit tähän! Näitä on hauska lukea kaikkien arvioiden joukossa :) Ja kivoja juttuja sinulla listassa.

    Missä kuljimme kerran on odottanut hyllyssäni jo hyvän tovin lukemista. Pitäisi tosissaan tarttua siihen! Kuten myös Oman elämänsä sankariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän olikin kiva vastata!:)

      Oi, lue Westötä pian. Suosikkini♥. Ja Oman elämänsä sankari on myös hieno!

      Poista
  4. Oi kiitos, Sanna ihanainen! Mie olen tämän ehtinyt tehdä http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.fi/2013/03/sunnuntaina-viitosia.html mutta olen otettu haasteesta♥ Huomion sen jotenkin

    ja olen ihan samaa mieltä, Näkymätön silta ja Kirjeitä kiven alle oli mahtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mulla on voinut mennä kaikkien vitospostaukset ihan ohi?? :D Kiitos linkistä ;).

      Poista
  5. Mikä kirjalista sinulla tässä onkaan! Siinä minullekin kolem tosikovaa juttua eli Näkymätln sllta, Oman elämänsä sankari ja Kirjeitä kiven alle.

    Näkymätön silta on siitä erikoinen kirja, että kaikki, jotka ovat sen lukeneet, ovat siitä pitäneet.

    Kaalilaatikkoa tein tällä viikolla;)

    Uni, huulirasva ja liikunta, sillä selviää jo aika pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuo oli kyllä aika täydellinen kolmikko! Suosittelen aina Näkymätöntä siltaa kaikille, ja tosiaan kaikki ovat siitä pitäneet.

      Ja voi kun saisi kaalilaatikkoa! Itse en ole sitä vielä kokeillut, mutta isoäitini tekemä on maailman parasta :).

      Olen huulirasva-addikti, ja ilman liikuntaa en pärjäisi. Untakin tarvitsen, vaikka yleensä se kärsii ensimmäisenä muun elämän (esim. kirjojen;) viedessä aikaa.

      Poista
  6. Ai kappas, meidän haasteemmehan menivät söpösti ristiin <3

    Kivoja vastauksia ja hyvänkuuloisia lempiruokia, alkoi tehdä mieli kaalilaatikkaoa.. :) Tuo Kirjeitä kiven alle kiinnostaisia kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihh, no niinpä meni ;).

      Kirjeitä kiven alle on hieno, lue se!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.