Sivut

lauantai 27. marraskuuta 2010

Talvilauantain kuulumisia


Marraskuun viimeiset päivät sujuvat valitettavasti yllä olevien kirjojen parissa. Vaikka opiskelemani aihe mielenkiintoinen onkin, ei kaikki kurssit maistu yhtä hyvälle ja näin joululoman kynnyksellä tekisi kyllä paljon enemmän mieli lukea muuta kuin tenttikirjoja. Pari tenttiä ennen joulua kuitenkin vielä jäljellä joten kaunokirjallisuus jää vieläkin vähemmälle. Joululomalla en aio muuta tehdäkään kuin lukea kaunoa! Iltaisin ehdin muutaman sivun lukea muutakin kuin tenttikirjoja, tällä hetkellä kesken on Ian McEwanin uutuus Polte. Lähipäivinä laitan tänne blogiin ensimmäisen arvonnan jossa palkintona on yksi hieman erilainen kirja ja jos osallistujia tulee paljon, kakkospalkintona on yllärikirja;) Palailen siis arvonnan kanssa muutaman päivän sisällä, nyt takaisin tenttikirjojen pariin!

Ihania talvipäiviä kaikille lukijoilleni:)

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ( The Guerney Literary and Potato Peel Pie Society, 2008) / Mary Ann Shaffer & Annie Barrows. suom. 2010. Otava. 298 sivua.

 Luin Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -romaanin monesta blogista lukemieni positiivisten arvioiden pohjalta. Odotin loistavaa, viihdyttävää kirjaa ja on myönnettävä, että pertyin hieman. Ei kyseessä ole huono kirja missään tapauksessa, mutta odotuksiini nähden hieman, sanoisinko, lattea.

Englantilainen kirjailijatar Juliet saa toisen maailmansodan aikoihin, 1940-luvulla kirjeen tuntemattomalta mieheltä Guernseyn saarelta joka kertoo löytäneensä kirjan joka kuuluu Julietille. Tuntematon mies, Dawsey Adams kertoo myös, että hän kuuluu Guernseyn saaren lukupiiriin joka kantaa nimihirviötä Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (nimelle löytyy kirjasta muuten ihan looginen selitys;). Kohta Juliet alkaa saamaan kirjeitä kirjallisen piirin muiltakin jäseniltä ja pian hän ikään kuin tuntee jokaisen Guernseyn saaren asukkaan, elää heidän mukanaan ja tuntee heidän kanssaan kun he kirjeissään kertovat saaren tapahtumista, sodanaikaisista tapahtumista ja läheistensä tragedioista. Kirjeissä kerrotaan saaren asukkaiden elämästä sodanaikaisella saarella, kirjallinen piirikin muodostui kun ryhmä saaren asukkaita oli kokoontunut ulkonaliikkumiskiellon myötä yhteen syömään porsaspaistia.

Juliet ja Guernseyn asukkaat lähettelevät kirjeitä toisilleen tovin ennen kuin Juliet päättää matkustaa saarelle. Kirjeissä kerrottiin paljon Elizabethistä joka oli saanut lapsen saksalaissotilaan kanssa. Sodan aikana Elizabeth kuitenkin hävisi ja hänen pieni tyttärensä jäi muiden hoiviin. Juliet päättää matkustaa saarelle saadakseen lisää tietoa uutta kirjaansa varten. Saarelle saavuttuaan Juliet tapaa ihania ihmisiä, saa uusia ystäviä ja todellakin saa lisää tietoa kirjaansa varten. Matka Guernseylle muuttaa Julietin elämän -monellakin tavalla.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on suloinen, lempeä ja paikoin todella hauska kirja. Romaani on kirjeromaani, eli kaikki tapahtumat selventyvät kirjeiden avulle. Kirja on koottu kirjeistä. Alussa olin hämmentynyt -kirjeitä tuntui tulevan aivan liian monelta eri ihmiseltä ja koska en tenttien vuoksi ehtinyt lukea kirjaa alussa kovinkaan ahkerasti, vaan väliin jäi usein jokunen päiväkin, minulla kesti todella kauan ennen kuin opin kuka kirjeen lähettäjä nyt on kukin ja kenelle ja miksi hän oikein kirjeen lähettää. Toisena, sanoisinko negatiivisena asiana, koen tarinan ennalta arvattavuuden. Lopputapahtumat eivät ainakaan minulle tulleet yllätyksenä, odotin oikeastaan koko ajan vain milloin ja missä vaiheessa asiat tapahtuisivat. Alun hankaluuden, noin kirjan puolivälin jälkeen, uppouduin kuitenkin tarinaan ja kirjeisiin, sekä Guernseyn tapahtumiin ja ihastuin kirjan lämminhenkisyyteen. Kirja on nimeä ja kantta myöten siis todella suloinen ja hurmaava tapaus, suosittelen skirjan lukemista lämpimästi. Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin suurilta osin traagiseen sota-aikaan on se kuitenkin lämmin ja hurmaava tarina.

***+

Ps! Tenttejä on ennen joululomaa, joka alkaa 13.12, vielä kaksi tai kolme joten muu lukeminen jää nyt aika vähälle. Harmittaa todella kovasti, mutta opiskelukin on kai hoidettava; Joululomalla sitten muiden kirjojen vuoro!


******maailmanvalloitusmaa: Kanaalisaaret**********

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Kosto: Rakkaustarina

Kosto:Rakkaustarina ( Rape: A Love Story, 2003) / Joyce Carol Oates. Otavan kirjasto, 2010. 152 sivua.

Joyce Carol Oatesin vuonna 2003 ilmestynyt pienoisromaani Kosto:Rakkaustarina ilmestyi suomeksi vasta nyt. Kosto:Rakkaustarina on pieni kirja vakavasta aiheesta, nimittäin raiskauksesta. Teena Maguire palaa 12-vuotiaan tyttärensa Bethelin kanssa itsenäisyyspäivänvietosta yöllä kohti kotia. He päättävät oikaista puiston läpi, päätös joka muuttaa molempien elämän ikiajoiksi. Puistossa olevassa vanhassa vajassa Teena joutuu miesjoukon raiskaamaksi, 12-vuotias Bethel näkee kaikki tapahtumat vajan nurkasta.

Tapahtumia seuraa oikeudenkäynti joka johtaa siihen, että Teena yhtäkkiä onkin syyllinen, eikä uhri. Teenaa syytetään, monen mielestä hänen käytöksensä johti raiskaukseen ja oikeutti tapahtumat.

"Sellainen nainen, kolmenkymmenenviiden ja pukeutuu kuin teinityttö. Hihaton toppi, farkkusortsit, kulunut blondattu tukka kiharalla kasvojen ympärillä. Paljaat sääret, korkeäakorkoiset sandaalit! Tiukat seksikkäät vaatteet, jotka myötäilivät rintoja ja takamusta, mitä se oikein odotti? "
Kirjan voi jakaa kolmeen osaan; tapahtumat, oikeudenkäynti ja kosto. Poliisi joka ensimmäisenä saapui tapahtumapaikalle itsenäisyyspäiväyönä oli John Dromoor, nuorempi konstaapeli jolle Teenalle tapahtuneet asiat ovat todella vavasuttavia. John toimiikin välillä kirjan kertojana, muuten kirja on jännästi kerrottu ei suoranaisesti Bethien näkökulmasta vaan kuten joku olisi kirjoittanut päiväkirjaa tytölle:

"Sinua pelotti kamalasti. Seisoit yläkerran ikkunassa, selän takana pimeä huone. Katselit miten pronssinvärinen auto, jossa oli läskirenkaat, ajeli kiusallisen hitaasti talon ohitse."
Raiskaus on kammottava, raskas aihe kirjalle. Joyce Carol Oatesin pieni kirja on kuitenkin hyvä, se pitää otteessaan alusta loppuun ja sen lukee mielellään yhdeltä istumalta. Kirjan henkilöt, nuorta Betheliä lukuun ottamatta (jopa uhri, Teena) synnyttivät minussa välillä ärtymystä mutta minusta jotenkin tuntui, että seurasin kauheaa tilannetta, pelkäsin, surin ja huolehdin nuoren Bethelin kautta. Minua ärsytti vääryys jonka Teena sai raiskauksen uhrina kokea, sitä kuinka ympäristö alkoi puhumaan ja juoruilemaan, kuinka kaikki muut syyttivät naista raiskauksesta, jopa oikeudenkäynnissä Teenaa syytettiin. Kirjaa lukiessa välillä teki mieli huutaa ääneen, ei tällaista vääryyttä voi tapahtua, ei saa tapahtua ja nuorta tyttöä joka omalla tavallaan oli niin ikään joutunut raiskauksen uhriksi halusin suojella ja auttaa. Vavisuttava, raskas kirja joka ei kuitenkaan ole liian ahdistava luettavaksi. Joyce Carol Oatesilta en ole lukenut vielä muuta, mutta Haudankaivajan tytär odottaa jo kirjahyllyssä joululomaa;)

****

perjantai 12. marraskuuta 2010

Enkelten kirja

Enkelten kirja / Markku Pääskynen. Tammi, 2010. 192 sivua.

Jatketaan syksyn uutuuskirjoilla. Markku Pääskysen kuudes romaani Enkelten kirja kertoo nuoren yksinhuoltajaisän elämästä. Tuomaksen vaimo, seitsenvuotiaan Ainon äiti ei enää ole kuvioissa. Syy tähän selviää vasta kirjan puolivälin jälkeen joten jätetään se tässä mainitsematta. Tuomas ja Aino selviävät kuitenkin arjesta, Tuomas käy töissä, Aino päiväkodissa, illalla syödään ja leikitään yhdessä, välillä piipahdetaan Tallinnassa. Kaikki on hyvin kunnes eräänä yönä talossa syttyy tulipalo ja Tuomas jää pitkäksi aikaa yksin. Ennen onnettomuutta Tuomas on saanut potkut töistään ja elelee päivät pitkät kotonaan tai kaupungilla talsien. Tuomas tapaa sattumalta vanhan ystävänsä Okon joka ottaa tehtäväkseen puhaltaa ilmaa Tuomakseen ja saada tämä takaisin "elävien kirjoihin". Okon kautta Tuomaksen elämään astuu Eeva joka polttaa tupakkaa ja meikkaa Joe Blascolla. Tuomas ottaa Eevan mukaansa Vironreissulle ja he viettävät paljon aikaa yhdessä myös Suomessa. Ystävän ja perheen avulla Tuomas selviää, jatkaa elämäänsä ja pian kaikki vaikuttaa taas hyvältä ja normaalilta kun Ainokin palaa takaisin. Tuomas on miettinyt paljon elämän tarkoitusta, elämää ja kuolemaa. Avoimessa lopussa on valitettavasti avaimet uuteen tragediaan ja huoleen mutta Tuomaksen ja Ainon tulevaisuutta lukija voi vain arvailla.

Ensiksi täytyy sanoa että Markku Pääskynen kirjoittaa aivan tavattoman kaunista, runollista kieltä. Joka sana, jokainen lause on pakko lukea, ymmärtää, monta kertaa palasin tekstissä taaksepäin ja nautin vain kielestä. Tämä seikka toki hidasti kirjan lukemista, mutta joskus on ihanaa vaina nauttia kielestä! Pääskynen kertoo, aistii, kuvailee Tuomaksen jokaisen ajatuksen ja tunteen. Lukija pääsee ikään kuin Tuomaksen mielen sisälle. Kertojana toimii joku ulkopuolinen, ei Tuomas. Välillä kertoja on minä-muodossa, välillä kertoja kertoo omiakin näkemyksiään tapahtumista:

"On tiistai, sanoinko sen jo? Miksipä ei tämä kaupunki, miksipä ei tämä hetki joka on niin lukemattomien päivien kaltainen? Aino on koulussa. Tuomas ajattelee rakkauden sumeita ääniä."

 Tuomaksen tarinakin on mielenkiintoinen, joskin surullinen. Tuollaisista avoimista lopuista en hirveästi tykkää, olen varmaan ennenkin maininnut sen täällä blogissa. Avoin loppu saa minut ensiksi aina ajattelemaan mitä hyötyä kirjan lukemisesta oikein oli, kun en edes saa tietää miten päähenkilöille kävi. Jälkeenpäin ajateltuna avoin loppu ei ole yhtään huono asia. Tämän kirjan kohdalla, jälkeenpäin ajateltuna, avoin loppu oli vain hyvä asia, Tuomaksen ja Ainon tulevaisuutta lukija voi sitten miettiä ihan itse. Ja minä muuten mietinkin, jo viime yönä! Luin kirjan loppuun illalla ennen nukkumaanmenoa ja näin yöllä unta Tuomaksesta ja Ainosta Tallinnan kaduilla käsi kädessä kävellen. En kerro miten heidän kävi;)

"Aino ja Tuomas ovat taas kahden.
-Millainen päivä sinulla oli?Tuomas kysyy.
- Kiva.
- Haluatko vielä lähteä jonnekin?
- En, en mä haluu. en mä tällaiseen päivään halua enää mitään lisää.
- Entäs mitä haluat iltapalaksi?
- Isi. Mulla on kaikki hyvin. "

Suosittelen kirjaa lämpimästi, ja ihmettelen kovasti miten en ole aiemmin törmännyt Pääskysen kirjoihin? Tämä vääryys on korjattava viimeistään joululomalla.

***+

torstai 11. marraskuuta 2010

Finlandia-ehdokkaat

Vuoden Finlandia-ehdokkaat on julkistettu! Finlandia-palkinnosta kisaavat Joel Haahtela (Katoamispiste), Markus Nummi (Karkkipäivä), Riikka Pulkkinen (Totta), Mikko Rimminen (Nenäpäivä), Alexandra Salmela (27 Eli kuolema tekee taiteilijan) ja Erik Wahlström (Kärpäsenkesyttäjä).

Itse olen lukenut vain Riikka Pulkkisen Tottan josta tykkäsin kovasti. Markus Nummen Karkkipäivä kiinnostaa kovasti ja on varattuna kirjastosta. Haahtelan ja Rimmisen kirjoista olen kuullut mutta Salmelan ja Wahlströmin kirjat ovat minulle täysin tuntemattomia (niin kuin kirjailijatkin). Palailen Finlandiaehdokkaisiin ainakin Karkkipäivän arvostelun merkeissä syksyn aikana ja tietenkin myös joulukuun alussa voittajan selvittyä.

Oma suosikkini siis Riikka Pulkkinen, kuka on sinun suosikkisi?

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Aavikon kukka

Aavikon kukka (Desert Flower, 1998) / Waris Dirie. WSOY 1999. 251 sivua.

 Waris Dirien omaelämäkerta Aavikon kukka kertoo huippumallin matkasta paimentolaisesta malliksi ja YKn hyväntahdonlähettilääksi. Waris Dirie syntyy ja viettää lapsuutensa Somaliassa sisarusten, vanhempien, kamelien ja aavikon keskellä. Viisivuotiaana Waris ympärileikataan, hän makaa monta päivää lepäämässä äitinsä ja sisarensa rakentamassa majassa sukuelimet silvottuna ja ommeltuna, jalat sidottuna korkean kuumeen kourissa. Pieni tyttö selviää kamaluuksista kuin ihmeen kaupalla ja normaali elämä jatkuu. Kun Waris on kolmetoista vuotias hänen isänsä tuo perheen kotiin kuusikymppisen miehen jonka kanssa Warisin on tarkoitus mennä naimisiin. Nuori tyttö ei halau avioitua vanhan ukon kanssa ja yhtenä yönä hän päättää karata jotta saisi säilyttää vapautensa. Aamuyöstä tytön äiti herättää hänet ja Warisin yksinäinen, pitkä ja rankka matka kohti vapautta alkaa. Waris päättää lähteä Mogadishuun ja rekkakuskien ja sukulaisten avulla hän vihdoin pääsee suurkaupunkiin. Waris asuu sisarensa ja muiden sukulaisten luona vuorotellen kunnes hänelle tarjoutuu tilausuus lähteä Lontooseen, suurlähettilään kodinhoitajaksi. Siellä hän työskentelee perheen hienossa, isossa talossa kodinhoitajana ja kokkina, saattaa lapset kouluun ja ansaitsee hieman rahaa.

Waris tottuu arkeen Lontoossa mutta kaipaa enemmän omaa rahaa ja haaveilee mallintöistä. Hänen seinänsä ovat täynnä kuvia somalialaisesta huippumalli Imanista. Eräänä päivänä kun Waris saattaa tuttavansa lasta kouluun toisen lapsen isä tulee juttelemaan hänelle. Warisin kokemukset miehistä ovat kaikkea muuta kuin positiiviset joten hän lähtee säikähtäneenä, kielitaidottomana karkuun. Warisin ja saman miehen tiet kohtaavat kuitenkin myöhemmin uudestaan ja nyt selviää että mies on valokuvaaja joka haluaisi ottaa mallikuvia Warisista. Tästä Warisin malliura lähtee nousuun ja pian hän esittelee muotiluomuksia muotiviikoilla niin Pariisissa, New Yorkissa kuin Milanossakin. Warisin malliuran aikana hän matkustelee eri maissa, omaa kotia ei ole moneen vuoteen. Matkalle mahtuu myös muutama valeavioliitto passiongelmien ratkaisuksi ja lopulta 1990-luvun puolivälissä Waris tapaa Danan, bändin rumpalin johon hän rakastuu ensisilmäyksellä. mallintyöt Waris jättää lopullisesti vuonna 1998 kun hänen ja Danan poika Aleeke syntyy. Malliuran jälkeen Waris alkaa työskennellä YK:n hyväntahdonlähettiläänä. Warisin kanssa tehty haastattelu naisten ympärileikkauksista nosti 1990-luvun loppupuolella kovasti keskustelua ja siitä alkoi naisen "toinen ura" YK:n lähettiläänä. Hän otti päätehtäväkseen työn naisten ympärileikkauksien parissa, tavoitteena saada ne kielletyiksi niin monessa maassa kuin mahdollista.

Waris Dirien tarina on todella mielenkiintoinen, paikoin todella kauhea mutta silti luokittelen sen aikamoiseksi tuhkimotarinaksi. Nainen on kokenut kamaluuksia mutta nousee lopuksi, aivan itse, kuuluisaksi ja menestyneeksi. Missään vaiheessa hän ei kuitenkaan unohda juuriaan, rakasta perhettään eikä Somaliaa vaikka hän kirjan viimeisillä sivuilla sanoo, että hän on onnellinen saadessaan kasvattaa poikansa turvallisessa ympäristössä.

Kielellisesti Aavikon kukka ei ole mikään erityinen kirja mutta sen sanoma, tapahtumat ja Warisin tarina on todella lukemisen arvoinen. Kirjan pohjalta on myös tehty elokuva joka minun täytyykin katsoa jossakin vaiheessa:)

****

Ps! Kirjan nimi tulee Warisin nimestä joka somaliaksi tarkoittaa juuri aavikon kukkaa.


************maailmanvalloitusprojekti: Somalia*****************

lauantai 6. marraskuuta 2010

Totta

Totta / Riikka Pulkkinen. Otava, 2010. 333 sivua.


Halusin paneutua Riikka Pulkkisen kakkosromaaniin Totta ajan kanssa, kunnolla ja rauhassa. Nyt löysin kaksi päivää, jolloin minulla ei ollut mitään suunnitelmia, sain vihdoin luettua, nautittua tämän kirjan. Totta kertoo psykologi Elsasta jonka sairaus on terminaalivaiheessa ja kuolema ovella. Kirja kertoo ylipäänsä surusta, saman suvun naisista jotka kaikki kokevat surua - Eleonoora, Elsan ainut tytär, lääkäri, suree äitinsä sairautta ja lähestyvää kuolemaa, Eleonooran tyttärellä Annalla on myös omat surunsa ja murheensa ihmissuhteissaan. Tärkeässä osassa on myös Elsan mies, Eleonooran isä, taiteilija Martti Ahlqvist joka käsittelee vaimonsa lähestyvää kuolemaa omalla tavallaan. Sivuosissa vilahtaa myös Annan sisko Maria, Eleonooran mies Eero, Annan poikaystävä Matias sekä Annan entinen miesystävä ja tämän pieni tytär.

Kirjassa seurataan perheen elämää Elsan kuoleman lähestyessä, Elsan viimeisiä toiveita, lapsenlapsien kanssa vietettyjä viimeisiä piknikkejä ja suvun yhteisiä mökkireissuja. Ennen kuolemaansa Elsa kuitenkin haluaa kertoa tyttärentyttärelleen Annalle totuuden tapahtumista Annan äidin, Eleonooran, ollessa vasta pieni lapsi. Elsan ja Martin historiasta löytyy tapahtumia, joista on vaiettu liian kauan. Kuvaan astuu siis Eeva, Martin ja Elsan kotiapulaisena, Eleonooran lastenhoitajana toiminut nuori opiskelijatyttö. Kirjan luvut kertovat vuorotellen nykyajasta, Elsan viimeisistä viikoista ja 1960-luvusta, Eleonooran lapsuudesta, jonka kertojana toimii usein Eeva. Eevan tuominen tarinaan muuttaa sen ehdottomasti psykologisesti mielenkiintoiseksi, se vaikuttaa myös päähenkilöiden välisiin suhteisiin. Anna saa uuden käsityksen isoisästä jonka kanssa istutaan ratikassa ja keksitään elämiä tuntemattomille ihmisille, Eleonooran suhde tyttäreensä Annaan muuttuu, kuten myös tarinan toinen äiti-tytär -suhde - Eleonooran ja Elsan välinen.

Totta paneutuu Elsan läheisten surutyöhön mutta sen rinnalla myös vaiettuun salaisuuteen jonka kuoleva Elsa haluaa selvittää ennen kuin on liian myöhäistä. Kaikki alkaa Eevan mekosta jonka Anna löytää leikkiessään pukuleikkiä isoäitinsä kanssa, viimeisen kerran. Mekosta alkaa Elsan kertoma tarina Eevasta, Martista, itsestään ja Eleonoorasta, perheen historiasta, vaietuista tapahtumista joista Eleonoora muistaa jotakin, mutta ei läheskään kaikkea.

Täytyy sanoa heti, että Totta on todella loistava kirja. Tykkäsin tästä jopa enemmän kuin Pulkkisen esikoisesta, Rajasta. Totta on mielenkiintoinen, psykologisestikin todella hyvin, totuudenmukaisesti kirjoitettu. Kieli on sujuvaa, kaunista, kaikki lauseet mietittyjä. Koko kirja vaikuttaa hiotulta ja valmiilta. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, heihin on helppo samaistua ja tuntea heidän surunsa kuoleman lähestyessä. Kaikin puolin valmis paketti, ehdotomasti lukemisen arvoinen kirja. Pulkkinen pysyy kotimaisten suosikkikirjailijoideni kärjessä toisenkin romaaninsa jälkeen. Ihana lukukokemus, kaikin puolin:)

*****

perjantai 5. marraskuuta 2010

Mitä ikinä keksitkin pelätä

Mitä ikinä keksitkin pelätä / Jukka-Pekka Palviainen. Johnny Kniga, 2010. 211 sivua.

 Jukka-Pekka Palviaisen uusi romaani Mitä ikinä keksitkin pelätä alkaa kun entiset luokkatoverit Katariina ja Mikko tapaavat uudestaan, kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Mikko työskentelee vartijana ja näkee monitoristaan kahden miehen hyökkäävän keski-ikäisen naisen kimppuun parkkihallissa. Mikko rientää apuun ja huomaa maassa makaavana naisen Katariinaksi, nuoruuden ihastuksekseen. Mikko lupaa huolehtia Katariinasta jolla on pahoja ongelmia, hän on juuri eronnut miehestään, synnyttänyt kuolleen lapsen ja nyt kuvaan astuu vielä rahahuolia. Katariina kaipaa turvaa ja huolenpitoa, ja Mikko tarjoaa hänelle juuri sitä. Mikko on vähäsanainen, ujo raumalaismies joka oli ihastunut Intiasta Suomeen muuttaneeseen Katariinaan pitkän ajan kouluvuosina. Katariina oli tumma ja kaunis, erilainen kuin muut tytöt.

Katariina ja Mikon teiden risteytyessä uudelleen alkaa "psykologinen trilleri jonka loppu on dramaattinen ja traaginen." Katariina ja Mikko kertovat kirjan luvuissa vuorotellen omia näkeymyksiään, muistelevta myös lapsuuttaan ja nuoruuttaan - Katariina muistelee paljon aikoja jolloin hän asui Intian Kalkutassa, Mikko nuoruuttaan, ihastumistaan ja itseinhoaan. Välillä lukija saa lukea samasta asiasta sekä Katariinan että Mikon näkökulman kun heidän muistonsa leikkaavat toisensa.

Kirjan kielestä täytyy sanoa sen verran, että välillä dialogissa käytettiin murretta joka ärsytti minua. Olen ehkä aikasemminkin maininnut täällä blogissa, että aina en syty murteisiin kirjoissa vaikka poikkeuksia toki löytyy. Tämä oli kirja, jossa murteen lukeminen ärsytti minua hieman. Muuten kirja oli varsin nopea- ja helppolukuinen. Kirjan päähenkilöt, Katariina ja Mikko olivat tavallaan kiinnostavia, etenkin Katariina tilannetta oli mielenkiintoista seurata psykologisesti. Kirjan loppuratkaisu on erittäin dramaattinen ja traaginen. Minulle jäi valitetavasti tunne, että loppuratkaisu oli liian dramaattinen kirjan muuhun sisältöön, itse tarinaan verrattuna. Loppu toimi ihan hyvin itsekseen - mutta en saanut sitä yhdisettyä tähän kirjaan, se jäi jotenkin liian suureksi, kirjan hieman vaisun tarinan jälkeen. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, ehkä juuri tämä kontrasti on muiden mielestä hieno asia! En myöskään tunnista kirjaa jännittväksi trilleriksi, minua ei jännittänyt yhtään kirjan edetessä, mutta siitä voin olla samaa mieltä, että "...heti alussa kylvetty pelon siemen ei jää iduksi, vaan siitä kasvaa täysiverinen tragedia." (kirjan takakansi)

***-

Ps! Kirjan kaunis nimi viittaa Ultra Bran kappaleeseen "Minä suojelen sinua kaikelta" ja sopii kirjalle mielestäni todella hyvin.