Hevosvarkaat / Per Petterson

Hevosvarkaat (Ut og stjaele hester, 2003) / Per Petterson. Otavan kirjasto, 2009. 214 sivua.

 En muista mistä blogista ensimmäisen kerran luin Per Petterson-kehuja mutta kiinnostuin kirjailijasta ja otin kirjastosta mukaan Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009 voittaneen Pettersonin viidennen romaanin Hevosvarkaat.

Trond on 67-vuotias ja jäänyt vähän aikaa sitten leskeksi. Nyt hän on muuttanut Lyyra-koiransa kanssa vanhaan mökkiin Norjan erämaahan miettimään ja muistelemaan elämäänsä. Mennyttä on vaikea miettiä, kipeitä asioita ja muistoja nousee pintaan kun Trond tutustuu naapurissa asuvaan Larsiin.

Trond muistelee kesää vuonna 1948. Hän oli silloin 15-vuotias poika ja vietti kesää isänsä kanssa mökissä lähellä Ruotsin rajaa, Pohjois-Norjassa. Päivisin Trond auttoi isää töissä, iltaisin hiivittiin ulos samanikäisen Jonin kanssa leikkimään hevosvarkaita. Tuon kesän aikana Jonin perheessä kuitenkin sattuu traaginen onnettomuus, ja kaikki muuttuu sekä Jonin, että Trondin elämässä.

Onnettomuuden jälkeen Trond huomaa oman perheensä ja Jonin perheen väliset oudot suhteet. Mikään ei ole kuten ennen onnettomuutta, Trond menettää hyvän leikkikaverin ja isäkin muuttuu erilaiseksi, etäiseksi. Kesä jatkuu apeissa merkeissä, piristystä Trondin päiviin tuo vain eräs maitotyttö sekä tatuoitu Franz joka kertoo Trondille paljon, myös uusia asioita Trondin isästä.

Kirjassa kerronta vaihtelee nykypäivässä, eli 67-vuotiaassa Trondissa ja kesässä 1948. Tärkeimmät tapahtumat ja muistot liittyvät juuri kesään 1948, sinä kesänä Trondin elämä muutti suuntaa ja kasvatti hänestä miehen. Mutta myös nykyajassa tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat Trondin tulevaisuuteen. Eräänä päivänä hänen erämökkinsä pihaan ajaa auto, ja Trond saa tärkeän vieraan.

Petterson kuvailee Norjan luontoa äärimmäisen kauniisti. Näin silmissäni lumiset Norjan erämaan maisemat, tunsin myöhäiskesän usvaiset illat ihollani. Trond oli myös aivan ihana, mielenkiintoinen ja koskettava henkilönä, joten hänen historiaansa ja muistojaan seurasi mielellään. Kirjan tunnelma oli tavallaan surullinen mutta kaikesta kuulsi läpi positiivisuus ja elämänmyönteisyys koska:

"(...) mehän päätämme itse milloin tekee kipeää."

Hevosvarkaat on kaunistunnelmainen ja tiivis romaani jonka kantavia teemoja on kasvaminen pojasta mieheksi, isän ja pojan välinen suhde, rakkaus, luopuminen ja pettyminen. Kirjassa käsitellään myös yksinäisyyttä, surua ja eristäytymistä. Kirja on sopiva pidemmissä pätkissä nautittavaksi, sillä tarina etenee aika verkkaisesti ja tapahtumien sijasta annetaan paljon tilaa henkilöiden ajatuksille ja tunteille. Yleensä en oikein jaksa lukea hitaasti eteneviä kirjoja, mutta tästä tiheästä, kauniisti kerrotusta tarinasta ja suloisesta Trondista minä hurmaannuin.

★★★★+

Myös Valkoinen kirahvi on lukenut Hevosvarkaat.

Tällä kirjalla osallistun myös maailmanvalloitukseeni, nyt valloitettuna on siis myös Norja joka valitettavasti onkin ajankohtainen maa tällä hetkellä. 

Minilomalle mars!

Tiedossa on ihana viikonloppu kun suuntaan ihan pian Turun kautta ystävän mökille saaristoon. Tiedossa on loikoilua, uintia, hyvää syömistä, veneilyä ja rentoutumista sunnuntai-iltaan saakka. Otan reissuun mukaan vain yhden kirjan, Aminatta Fornan englanninkielisen The Memory of Love jonka ostin interraililla Kroatiasta. Kirja on hyvä, mutta jäänyt kesken kirjastolainojen vuoksi. Nyt aion lukea sen loppuun!

Toivotan siis kaikille aivan ihanaa kesäviikonloppua ja ensi viikolla palaillaan taas uusien kirjojen kera!:)

♥

Lounge / Markku Rönkkö

Lounge / Markku Rönkkö. Like, 2010. 230 sivua.

 Markku Rönkön romaani Lounge tarttui mukaani kirjaston palautettujahyllystä. Suunnittelin jo viime vuonna kirjan lukemista, kun innostuin siitä muutaman blogarvion perusteella, mutta nyt vasta tiemme törmäsivät kirjastossa.

Loungen päähenkilönä on Art Director, suomalainen Joona joka on muuttanut nimensä uskottavammaksi Jonathan Nobleksi. Vietetään jouluaattoa ja raju myrsky on piirittänyt Heathrow'n lentokentän ja liikenne on poikki. Jonathan on matkalla Los Angelesiin, tapaamaan tärkeätä henkilöä mutta myös tekemään uransa suhteen suuria päätöksiä.

Samalla lentokentällä, kentän toisessa päässä toisessa loungessa, istuu myös suomalaissyntyinen nainen parikymppisen poikansa kanssa odottamassa myrskyn laantumista. Äiti on sairastunut syöpään ja poika on nyt viemässä häntä Los Angelesiin saamaan parasta mahdollista hoitoa.

Kirjassa tarina hyppii lentokentän kahden loungen välillä, mutta myrskyn laantumista odotellessa Jonathan muistelee myös menneisyyttään. Myös aikuisen pojan äiti uppoutuu välillä muistelemaan mennyttää aikaa ja pian lukijalle selviääkin Jonathanin ja naisen välinen yhteys.

Alussa takaumat Jonathanin menneisyyteen, pitkät pätkät selvityksiä hänen töistään ja palkinnoistaan ärsytti minua, mutta kun menneisyyden yhteyden jouluaattoon Heathrow'n lentokentälle ymmärsi, pääsin sujuvammin tarinaan mukaan. Vaikka mainosala ei minua mitenkään silmittömästi kiinnosta, luin silti tämän kirjan ahnaasti. Jonathanin ja syöpäsairaan naisen välinen yhteys selvisi minulle jotenkin aika myöhään, ja olisikin kiinnostavaa tietää, missä vaiheessa kirjaa teille muille kirjan lukeneille selvisi tämä? Olinko vain liian väsynyt yövuorossa tätä lukiessani, vai muuten vain hölmö, kun minulla meni niin kovasti aikaa ennen kuin tajusin heidän välisen yhteyden...?

Kirjassa mielenkiintoisinta oli seurata Jonathanin omia ajatuksia itsestään. Kuinka hän toki oli tyytyväinen mahtavaan uraansa ja elämäänsä joka sisälsi töitä, lukuisia irtosuhteita, uusia naisia joka kaupungissa ja kallista elämäntyyliä, mutta kuinka kaikesta kuitenkin paistoi läpi yksi asia -rakkauden kaipuu. Jonathan ei saanut suurta rakkauttaan, mutta ajatukset ja muistot naisesta eivät jättäneet häntä rauhaan vieläkään. Koko kirjan läpi ilmassa leijuu ajatuksia ja kysymyksiä, voiko ihminen olla onnellinen ilman rakkautta?

"Onni on niin lähellä. Onko se edelleen liian kaukana?"

 Lounge oli minulle kaiken kaikkiaan positiivinen lukukokemus. Nopealukuinen ja sujuva kirja vaikka mainosala tai Jonathan Noble henkilönä ehkä ei ollut kiinnostavimmasta päästä. Minä muuten rakastan lentokenttiä, tunnelmaa isoilla lentokentillä ja sitä ihmispaljoutta, joten innostuneena luin ja uppouduin lentokenttätunnelmaan, vaikka se tässä kirjassa olikin hieman haikea ja alakuloinen.

★★★★

Myös Hanna ja Naakku ovat lukeneet Loungen.

PS! Blogin ulkonäkömuutokset ovat meneillään, ehdin jatkaa vasta huomenna tai viikonlopun jälkeen joten hienosäätöä esim. otsikkobannerin kanssa vielä luvassa...:)

Mini Shopaholic / Sophie Kinsella

Mini Shopaholic / Sophie Kinsella. Bantam Press, 2010. 396 sivua

Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjasarja on minun hömppäsuosikkini. Olen lukenut jokaisen osan ja sain taas joululahjaksi tuoreen ja uusimman osan sarjaan, Mini Shopaholicin. Lukeminen venyi kirjastolainojen vuoksi kesälomaan saakka, mutta mikäs sen mukavampaa kuin nauttia hyvästä hömpästä sateisena kesäpäivänä.

Himoshoppaajan, eli Becky Brandonin ja tämän miehen, Luken, tytär Minnie on kasvanut jo kaksivuotiaaksi. Minnie on ihana, mutta kovin vaativa lapsi. Kun äidin silmä välttää hän tilaa kahdeksan samanlaista designerkolttua nettikaupasta, hän vaatii kalleimman kahvilan muffinsseja eikä suostu syömään omaa ruokaansa. Varsinkin Luke on huolissaan tyttärensä kehnosta käyttäytymisestä ja miettii, onko tyttö jo piloille hemmoteltu. Becky kuitenkin kieltää, ja uskoo Minnien käytöksen olevan täysin normaalia kaksivuotiaalle lapselle. Luke kuitenkin kutsuu Nanny Suen kotiinsa seurailemaan Minnien ja Beckyn yhteistä päivää, jonka jälkeen hän kertoo mitä mieltä on Minnien käytöksestä. Mistä Minnien käytös lopulta johtuu?

Amerikka on talousahdingon kourissa ja koko Beckyn perhe on saanut kärsiä siitä. Becky, Luke ja Minnie asuvat Beckyn vanhempien luona kunnes löytävät oman talon. Beckyn äiti on luvannut vähentää kalliin marmeladin ostoa, kun taas Beckyn isä lupaa olla ostamatta kalliita suosikkipähkinöitään. Becky ja Luke tekevät keskenään sopimuksen, jonka mukaan Becky ei saa ostaa ainuttakaan uutta vaatetta, ennen kuin hän on käyttänyt kaikkia kaappinsa vaatteita vähintään kolme kertaa. Niinpä Becky joutuu shoppailulakkoon!

Luken synttärien lähestyessä Becky päättää järjestää miehelleen kaikkien aikojen yllätyssynttärit. Raha on tiukassa joten Becky askartelee koristeita itse, yrittää sisarensa patistamana tavaroiden vaihtoa ja yrittää muutenkin selvitä halvalla. Mutta Beckyhän ei olisi Becky jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan...Yllätyssynttäreiden vieraslista pitenee ja juhlista tietää yhä useampi. Kuinka Becky saa juhlat pysymään salaisuutena kun niistä tietää jo tuhannet?

Mini Shopaholic oli taattua Kinsellaa. Becky on aina vain oma hurmaava itsensä, välillä varsin typerä, mutta kaikessa mukana täydellä sydämellä. Beckyn tyttären syntymä oli edellisessä Himoshoppaaja-kirjassa onnellinen tapahtuma ja odotettavissa kai oli, kuten kirjan etukansikin sanoo: "Like mother; like daughter...!". Minä olen lukenut nyt kaikki Himoshoppaajat alkuperäiskielellä englanniksi, mutta minkäänlaisia ongelmia ei kielen kanssa ole ollut. Tämäkin kirja siis helppoa, hauskaa ja hyvää hömppää, juuri sopivaa kesälukemiseksi. Toivottavasti Kinsella jatkaa Beckyn seikkailuja vielä ainakin muutaman kirjan verran.

★★★★

Mielensäpahoittaja / Tuomas Kyrö

Mielensäpahoittaja / Tuomas Kyrö. WSOY, 2010. 130 sivua.

Tuomas Kyrön kohuttu ja kehuttu Mielensäpahoittaja on ollut lukulistallani jo pitkään. Nyt sain sen onnekseni kirjastosta lainaan ja luinkin muutamassa tunnissa. Kirjan sisältö ei varmaankaan ole kenellekään ihan tuntematon.

Mielensäpahoittaja on 80 vuotias ukkeli joka on saanut kuulla lääkäriltään, että hänen verisuonensa ovat tukkeutuneet ja mielensäpahoittajahan on sitä mieltä, että se ei johdu epäterveellisestä ruuasta vaan siitä, että kaikki paha on tukkeuttanut hänet. Niinpä hän antaa kaiken pahan olon tulla kerralla ulos, eli kaikki asiat josta hän on vuosien varrella mielensä pahoittanut.

Mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä kun pojan joulupöydässä on kinkun sijasta kalkkunaa, kun joku on varastanut katiskan, kun miniältä tulee ystävänpäiväkortti, kun poliitikot eivät saa sanaa suustaan eduskunnassa mutta telkkarin viihdeohjelmassa pölöttävät jatkuvasti.

Mielensäpahoittaja on loistava hyvän mielen kirja. Minä harvemmin nauran ääneen lukiessani, mutta tätä lukiessani tirskahtelin useasti. Kyrö on jotenkin tavoittanut vanhan ukon ajatusmaailman ja murjotuksen niin loistavalla tavalla, että ei voi muuta kuin ihailla taitavaa kirjailijaa. Asiat joista ukkeli pahoittaa mielensä on ihan arkisia juttuja, mutta tarkemmin ajateltuna -voihan mielensä pahoittaa lähes mistä tahansa. Olisin lukenut näitä lyhyitä novelleja vielä paljon lisääkin, eli ainoa miinus siitä, että kirja on niin ohut. Lyhyestä virsi kaunis -suosittelen ihan kaikille jotka eivät ole tätä vielä lukeneet!

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Kolehmainen niin mielensä pahoitti. Ollaan oltu viisikymmentä vuotta naapureina enkä ole koskaan oppinut Kolehmaisesta tykkäämään. Nyt sen mielestä meidän välisessä metsässä vaanii keltainen vaara, nimittäin thaimaalaiset marjanpoimijat. Kyllä ei ole Kolehmainen koskaan poiminut metsästä yhtään marjaa. Ei se ylipäätään tee metsällä mitään muuta kuin myy sitä kerran kymmenessä vuodessa, ja ostaa isomman auton. Puolukoita Kolehmainen ei edes pidä marjoina. Sienistä se tuntee kärpässienen ja kaupan herkkusienitölkit. Tommosille miehille täytyy kertoa mikä on marja ja mitä sen poimiminen on:(...)

Ps. laitoin seuraintalon ilmoitustaululle lapun. Tarjoan kymmenelle thaimaalaiselle majapaikan, ja ostan kaiken mitä ne saavat Kolehmaisen mailta kerättyä. Keitän niistä hilloa ja myyn Kolehmaiselle ruotsalaisena muka-hienona luomumarmelaatina. Kyllä ei ukko koskaan tiedä maksaneensa omistaan, kyllä yksi tietää ja saa sisässään nauraa. " (Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja, 2010)

★★★★★

Kirjablogipiknik Suomenlinnassa

Eilen pääsin osallistumaan kirjabloggareiden piknikille Suomenlinnassa, ja olikin tosi kivaa tavata muita bloggareita ja "saada kasvot" monelle blogituttavuudelle. Sääkin oli mitä mainioin verrattuna tämän päivän sateeseen.

Salla oli järjestänyt esittelyn Suomenlinnan kirjastossa, joka olikin todella viehättävä, pieni kirjasto. Kirjat olivat mukavasti esillä ja hyllyistä pilkottikin moni kiinnostava kirja, jonka olisin voinut napata mukaani. Kirjaston tiloissa oli myös poistokirjahylly sekä asiakkaiden kirjanvaihtohylly.

Kirjastokierroksen jälkeen oli vuorossa piknik, ja eväitä oli todella paljon. Hyvää ruokaa, paljon keskustelua kirjoista, bloggaamisesta ja kirjallisuudesta ja samanhenkisiä ihmisiä takasi todella mukavan iltapäivän Suomenlinnassa. Paikkavalintakin oli mitä parhain, itse olen viimeksi käynyt Suomenlinnassa luokkaretkellä vuosia sitten joten oli kiva päästä uudelleen.

Kiitos järjestäjille ja kaikille paikalla olijoille kivasta päivästä!

Krokotiilin keltaiset silmät

Krokotiilin keltaiset silmät (Les yeux jaunes des crocodiles, 2006)/ Katherine Pancol. Bazar, 2011. 697 sivua.

 Katherine Pancolin romaani Krokotiilin keltaiset silmät on varmasti nopealukuisin tiiliskiviromaani jonka olen lukenut! Tarina ja teksti vei alusta alkaen mennessään ja paksun kirjan luki nopeasti.

Pancolin romaani vei minut rakastamaani Pariisiin, välillä hieman Britanniaan ja Keniaankin. Ennen kaikkea lukijana saa tutustua yhteen sukuun, sen erilaisiin ja kiinnostaviin henkilöihin ja tapahtumiin. Joséphine ja Iris ovat siskokset, Joséphine vielä kirjan alussa naimisissa kahden tyttärensä isän Antoinen kanssa, Iris taas rikkaissa naimisissa Philippensä kanssa. Saamme tutustua myös Joséphinen tyttäriin, Hortenseen ja Zoéen. Kuten Joséphine ja Iris, ovat myös Hortense ja Zoé hyvin erilaisia keskenään.

Joséphine on perheensä eteen uurastava nainen, joka jää puille paljaille kun hänen aviomiehensä lähtee nuoremman naisen matkaan ja tyhjentää samalla parin yhteisen pankkitilin. Samalla Joséphinen rikas sisar, Iris, ihmettelee mitä hänen ja hänen miehensä välillä on tapahtunut. Philippe on muuttunut kylmäksi ja etäiseksi eikä enää palvokaan kaunista vaimoaan kuten ennen. Siksi Iris keksiikin mielestään hyvän suunnitelman, jonka avulla hän saa takaisin miehensä (ja muiden) arvostuksen ja kunnioituksen ja jonka avulla hänen sisarensa saa tarvitsemaansa rahaa perheensä elättämiseen. Projekti saa Joséphinen ja Iriksen suhteen muuttumaan, se saa Hortensen ja Zoén ajatukset äidistään muuttumaan, mutta ennen kaikkea arka ja varovainen Joséphine muuttuu projektin aikana kovasti.

Kirjan nimessä mainittu krokotiili tulee tarinassa esille silloin tällöin. Krokotiilejä löytyy kenialaiselta krokotiilitilalta, jossa niiden keltaiset silmät sädehtivät pimeinä iltoina. Krokotiilit symbolisoivat myös muuta, ihmisten pelkoja ja rakkauttakin. Krokotiili ilmestyy kuvioihin myös sanaleikkien ja jopa vaatteiden ja asusteiden muodossa.

Krokotiilin keltaiset silmät -romaanissa on paljon ihmisiä, alussa tuntui että heitä oli vähän liikaakin. On Joséphinen ja Iriksen äiti, Hammastikuksi kutsuttu Henriette, tämän uusi mies Pomo, Pomon rakastajatar Josiane, Iriksen miehen työtovereita, ystäviä ja tuttavia ja kaikilla heillä on omat kiemuransa. Kaikkiin henkilöihin ehti kuitenkin tutustua vajaan 700 sivun aikana, joten lopussa kukaan ei jäänyt kovinkaan etäiseksi tai tuntemattomaksi. Kielellisesti Krokotiilin keltaiset silmät ei ehkä ole mikään mestariteos, mutta minä viihdyin sen parissa todella hyvin ja se sopiikin vallan mainiosti kesäkirjaksi. Henkilötkin jäivät mieleeni, usein he jäivät pyörimään päähän vielä kirjan sulkemisen jälkeenkin. Plussaa myös Pariisi-fiiliksestä ja muutenkin "ranskalaisuudesta". Olen tänä vuonna ihastunut ranskalaiseen kirjallisuuteen, pitkälti Anna Gavaldan vuoksi. Kaiken kaikkiaan tästä kirjasta jäi siis hyvä fiilis, vaikka minun olikin jostain syystä tosi vaikea kirjoittaa siitä mitään...

★★★★

Romaanin on lukenut myös Anneli, Jenni, Mari, Katja/Lumiomena.

Rautatie / Juhani Aho

Rautatie / Juhani Aho. 1.painos vuonna 1884. Äänikirjan lukijana Tuija Aalto. Kesto 2h 58 min.

 Kun jatkoin puolimaratonharjoitteluani nyt kesällä, otin lenkkikaveriksi äänikirjat. Aiemmin kuuntelin musiikkia lenkkeillessäni, mutta tylsistyin samoihin kappaleisiin enkä jaksa jatkuvasti etsiä uusia. Niinpä päätin kokeilla, miltä tuntuisi kuunnella kirjaa. Minähän olen (aiemmin ollut) sitä mieltä, että kirjan täytyy tuntea käsissään lukiessaan, sivuja täytyy kääntää omin sormin, sanat nähdä edessään, tuntea kirjan tuoksun nenässään. Mutta täytyypä myöntää, että lenkkikaverina äänikirja menee vallan mainiosti!

Eksyin siis LibriVoxin sivuille ja löysin sieltä Juhani Ahon kirjoittaman klassikkoromaanin Rautatie luettuna suomeksi. Muutama lenkki ja yksi klassikko lisää taas "luettuna";)

Rautatie on kertomus miehestä ja naisesta, ukosta ja akasta, Matista ja Liisasta. Matti ja Liisa asuvat pienessä mökissään, pihalla on sauna sekä talli lehmälle ja hevoselle. Kun Matti käy tervehtimässä rovastia, kuulee hän, että Lapinlahdelle on tullut rautatie. Matti ihmettelee mikä se sellainen on, meneekö siinä tosiaan joku vaunu hurjaa vauhtia, joku joka ennättää Ranskaanskin viidessä päivässä? Vähän myöhemmin rautatiestä kuulee myös Liisa, joka Matin tapaan ihmettelee tätä outoa ilmestystä. Mikä se sellainen vekotin on, joka rautatiellä kulkee ja jossa on sekä isoja että pieniä pyöriä? Ja ihan ilman hevosen vetämistä se vaunu siellä kulkee, niin Liisa kuuli.

Juhannuksen aikaan Matti ja Liisa päättävät lähteä Lapinlahdelle kirkkoon, rautatietähän he eivät missään tapauksessa lähde katsomaan. Kirkko jää kuitenkin käymättä kun he matkallaan tapaavat monia ihmisiä, jotka kaikki puhuvat tuosta ihmeellisestä rautatiestä. Niinpä Matti ja Liisa kävelevät katsomaan rautatietä, huomaavat jopa pian istuvansa junan kyydissä! Matti ja Liisa jotka eivät kuukausia aiemmin uskoneet korviaan, istuvat nyt itse rautatiellä kulkevassa vaunussa. Juna kulkee niin kovaa, että Matti on vauhdissa menettää lakkinsa. Junassa Matti ryhtyy kaveeraamaan erään matkustajan kanssa ja junamatkan loppu ei ole varsinkaan Liisalle kovinkaan mieluisa, kun alkoholi astuu peliin.

Rautatie oli minusta yllättävän hyvä romaani. Alku vaikutti hieman tylsältä, mutta pidin kovasti Ahon tavasta kuvailla suomalaista luontoa, maaseutua ja kesää. Matin ja Liisan ennakkoluuloja uutta, ihmeellistä ja tuntematonta asiaa kohtaan, voi mielestäni vertailla myös nykyaikaan. Enää ei rautatie olisi niin outo asia, mutta montaa muuta asiaa voisi nykyään ihmetellä ja kummastella, hieman vieroksuakin, ihan samalla tavalla. Kirja on myös aika lailla suomalainen - maamme kauniin kesän lisäksi tavataan kateutta, sosiaalisia luokkaeroja ja alkoholinkäytön ikäviä seurauksia. 1800-luvun lopussa kirjoitetuksi kirjaksi siis varsin ajankohtaisia aiheita vielä tänäänkin.

Juhani Aho vaikuttaa nopean googlauksen ja lukion suomentuntien perusteella sen verran mielenkiintoiselta henkilöltä, että taidan jatkaa kirjailijaan tutustumista. Mielenkiintoista oli myös lukea, että kun romaani ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1884, Lapinlahdella ei ollut vielä rautatietä vaan se oli vasta suunnitteluasteella. Rautatie yllätti minut positiivisesti ja nousee Seitsemän veljeksen ohella suomalaisten suosikkiklassikoideni joukkoon.

****

Osallistun tällä kirjalla myös klassikkohaasteeseen.

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka (Svinhugg, 2011) / Marianne Cedervall. Atena, 2011. 340 sivua.

 Marianne Cedervallin esikoisromaani Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on kesäkirjaksi sopivan kepeä. Pienessä gotlantilaiskylässä alkaa tapahtua, kun Mirjam palaa lapsuudenmaisemiinsa parhaan ystävänsä Hervorin kanssa. Hervor on rennon rempseä noitatohtori kun taas Mirjam, the lady in red, on kaunis, huoliteltu lääkäri. Yhdessä naiset ovat ostaneet Kajpe Kviarin kylän vanhan kappelin, jota he kesän aikana remontoivat ja kunnostavat.

Mirjam on viettänyt kahdeksan vuotta Lapin Kuivalihavaarassa, kunnes hän päättää palata lapsuudenmaisemiinsa Gotlantiin kosto mielessään. Kahdeksan vuotta aiemmin hän menetti työnsä, kotinsa ja lämpimän suhteen tyttäreensä kolmen miehen vuoksi ja nyt hän on Hervorin kanssa palannut kostamaan miehille kaikesta tuskasta, jonka he hänelle aiheuttivat. Hervorin ja Mirjamin välillä on vahva side, he ovat parhaat ystävykset ja Hervorkin on sitä mieltä, että nuo kolme miestä ansaitsevat kostonsa. Mirjam ja Hervor aseuttuvat siis Kajpe Kviariin, pieneen maalaiskylään, jonka asukkaiksi lukeutuvat myös Torsten, Per-Henrik ja Ivar, kostonsa ansainneet miehet jotka edelleen ansaitsevat elantonsa ja omaisuutensa omituisilla keinoillaan. Mirjamin ja Hervorin naapurissa asuu myös maajussi Sylve, joka on kiltin avulias ja jo ensimmäisestä päivästä lähtien täysin lumoutunut Mirjamista. Sylve on jatkuvasti lähellä ja läsnä, mutta Mirjamilla on tärkeämpää ajateltavaa kesän ajaksi, kuin romanssi komean miehen kanssa.

Mirjam ja Hervor ovat Kuivalihavaarassa käyneet kurssin jossa he opettelivat voimalauseiden käyttöä. Jos toistaa samaa asiaa uudestaan ja uudestaan, tapahtuuko toistettu asia silloin? Kurssilla tosin mainittin, että voimalauseet eivät toimi negatiivisten asioiden suhteen. Hervor kuitenkin nosti esiin ajatuksen siitä, voisiko voimalauseita kuitenkin yrittää käyttää vaikkapa kosto mielessään? Voisiko vain ajatuksen voimalla saada ikäviä asioita tapahtumaan? Voisiko vain ajatuksen voimalla jopa murhata jonkun? Mirjam harjoittelee voimalauseita kappelin pihan kuihtuneella ruusupuskalla mutta siirtää harjoittelun pian muihinkin kohteisiin...

Mistä oikein lopulta on kyse, kun Kajpe Kviarissa juhannuksen aikaan vuonna 2006 käynnistyy tapahtumaketju jonka vuoksi kirkonkellot soittavat hautajaisia toisten perään? Kuka tekee ja mitä? Voiko voimalauseet todellakin tappaa vai onko kyse jostakin muusta?

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on siis kesälukemiseksi oikein sopiva, kevyehkö lukuromaani. Hervor ja Mirjam ovat mielenkiintoinen parivaljakko ja kirjan tapahtumat erilaisia, jänniäkin. Parasta kirjassa oli mielestäni kuitenkin Gotlannin upeat maisemat, kaunis, lämmin kesä ja vanhan kappelin kunnostaminen. Minulle tuli kova hinku päästä käymään Gotlannissa, ja voisin kyllä vaikka alkaa remontoimaan vanhaa kappeliakin;) Kirjassa on lyhyt epilogi sekä lyhyt prologi jotka sijoittuvat vuoteen 2008. Mirjam palasi silloin Kajpe Kviarin hautausmaalle  mukanaan kolme ruusua. Siellä hän tapasi Sylven, jolle alkoi kertoa mitä kylässä oikein tapahtui kesällä kaksi vuotta aiemmin. Tykkäsin epilogista sekä prologista, mutta kirjan loppuratkaisu ei miellyttänyt minua yhtään ja siitä jäi hieman petetty olo.

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on tunnelmaltaan ihanan kesäinen, kukkivat ruusut, lämpimät kesäyöt, sinisenä siintävä meri teki lukemisesta riippukeinussa mukavan kokemuksen. Kirjan kansi on mielestäni aivan upea ja sopii tunnelmaltaan kirjaan hienosti. Kirjailija on kertonut aikovansa jatkaa Mirjamin ja Hervorin tarinaa seuraavissa romaaneissaan. Odotan toki, mihin naiset seuraavaksi ryhtyvät, mutta en ole varma aionko lukea Cedervallin seuraavia romaaneja...

***

Romaanin on lukenut monta bloggaajaa, muun muassa Leena, Jenni, Susa, Kirsi, Lumiomena ja Amma.

Drakarna över Helsingfors/ Kjell Westö

Drakarna över Helsingfors / Kjell Westö. Söderströms, 1996. 448 sivua.

 Kjell Westö on ollut TBR-listallani jo aivan liian kauan. Siksi nappasin kirjastosta mukaan Westön ensimmäisen romaanin Leijat Helsingin yllä ja ihan alkuperäiskielellä, eli ruotsiksi. Drakarna över Helsingfors on viehättävä, taitavasti kirjoitettu ja kerrottu tarina yhdestä suvusta 1960-luvulta 1990-luvun puoliväliin saakka.

Kirjan kertojana toimii Rickard, Riku Bexar joka 1960-luvulla on nuori poika. Riku asui lapsuutensa Helsingissä vanhempiensa Henrikin ja Benitan sekä vanhempien sisarustensa, Danielin ja Marinan, eli Danin ja Marsun kanssa. Henrik Bexar on liikemies joka oli sotalapsena Ruotsissa. Hän toitottaa lapsilleen kuinka tärkeätä on menestyminen, korkea virka ja katseen suuntaaminen ylöspäin. Benita on rakastava mutta kasvatuksen suhteen varovainen äiti. Perheen pojista kasvaa riiviöitä, Marsu sentään on melko rauhallinen nuori. Dani katkaisee jo aikaisessa vaiheessa yhteyden perheeseensä, ajautuu hippien ja huumeiden maailmaan ja lopulta ulkomaille. Hän lähettää silloin tällöin elonmerkin itsestään, joskus viestien välissä kuluu monta vuotta. Riku viettää melko onnellisen lapsuuden, luistelee Benita-äitinsä kanssa ja viettää kesälomia Pulavedellä isovanhempiensa luona. Hänellä on samanikäisiä ystäviä joiden kanssa hän valloittaa Helsinkiä. Kiltistä pikkupojasta kasvaa kuitenkin riiviö. Leikit kaupungissa eivät pysy rauhallisina ja viattomina, kohta kiltit pikkupojat ovat jo riehuvia teinejä.

Marsu päätyy kihloihin ja naimisiin lukioaikaisen poikaystävänsä Rufuksen kanssa. He elävät ulospäin onnelliselta vaikuttavassa liitossa. Marina toimii opettajana ja Rufuksella on lopulta oma taidegalleriansa. Marina ei kuitenkaan ole onnellinen, hän kaipaa jotakin, on jatkuvasti hieman eksyksissä. Samalla kun Marsu elää tylsähköä arkeaan ja Dani viilettää maailmalla, Riku on eniten eksyksissä. Hän on jo aikuinen mies mutta ihannoi yhä lapsuudenystäviään, yrittää roikkua mukana hippipiireissä, eikä löydä paikkaansa yhteiskunnassa.

Riku kuitenkin aikuistuu, viimein. Hän saa mahdollisuutensa kun eteen astuu se oikea, jonka kanssa hän muuttaa Turkuun. Riku hankkii työn, oman kodin ja perheen ja rajut teinivuodet muuttuvat rauhallisen, vastuuntuntoisen isän rooliin. Toisaalla Rikun sisar Marina kamppailee arkensa kanssa ja kun hän tapaa ystäviä nuoruudesta, muuttuu ajatus jos toinenkin. Dani on matkustellut maailmalla, siittänyt kaksi lasta ja vaikuttaa vihdoin siltä, että hän on valmis pyrkimään takaisin elämään, irti huumeista ja pahoista tavoista. Kunnes perheen koko elämä muuttuu kun Dani lähtee roudausmatkalle Baltiaan...

Bexarin perhe joutuu laman kouriin, he joutuvat selviämään läheisten kuolemista, läheisten suhteiden katkeamisesta. Leijat Helsingin yllä on kertomus perheestä, mutta perheen väliset suhteet ja sen sisäiset tapahtumat kuvastavat myös yhteiskunnan tapahtumia ja sen kehitystä. Kirjan tärkeänä aiheena on myös isä-poika -suhde, kasvaminen ja aikuistuminen räkänokkaisesta pojankoltiaisesta vastuuntuntoiseksi isäksi. Maailma perheen ympärillä muuttuu, ihmissuhteet muuttuvat mutta veri on vettä sakeampaa -aina.

Westö on loistava kertoja. Kieli soljuu eteenpäin, lauseet ovat taidokkaat. Olen todella tyytyväinen, että päätin lukea tämän alkuperäiskielellä -se on kuitenkin aina vähän eri asia kuin käännetty kirja. Kirjan kaikki henkilöhahmot ovat huolella kuvailtu, kukaan ei jäänyt etäiseksi vaikka henkilöitä oli iso liuta. Westön kieli on siis taidokasta ja minä nautin jokaisesta sanasta, Helsingin tunnelmasta, Rikun kepposista. Todella loistava kirja, ja olen varma, että tämä ei jää viimeiseksi Westökseni. Tällä kirjalla haluan muuten myös osallistua maailmanvalloitusprojektiini kotimaallamme, sillä Helsinki-kuvaus oli niin hieno!

*****

**********maailmanvalloitusmaa: Suomi**********

top10

Leena Lumi haastoi minut kertomaan 10 suosikkikirjaani ja 10 suosikkikosmetiikkatuotettani. Kirjoja minun on todella hankala laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta tässäpä jonkunlainen lista ainakin. 

1. Mehiläisten salaisuudet / Sue Monk Kidd
2. Veljeni Leijonamieli / Astrid Lindgren
3. Poltetut varjot / Kamila Shamsie
4. Señor Peregrino / Cecilia Samartin
5. Totta / Riikka Pulkkinen
6. Tuhat loistavaa aurinkoa / Khaled Hosseini
7. Kukkien verellä kirjottu / Anita Amirrezvani
8. Leijapoika / Khaled Hosseini
9. Raja / Riikka Pulkkinen
10. Häivähdys purppuraa / Alice Walker

1. Lumenen heleyttävä meikinalusvoide
2. Dermosilin kasvopesu
3. Klöver Vaseliini huulirasvana
4. Dove Summer Glow -kasvovoide
5. Sininen Helosan-voide jalkavoiteena
6. Yves Rocherin pidentävä ja tuuhentava ripsiväri
7. Maybellinen Dream Matte Mousse -meikkivoide
8. Lumenen aurinkopuuteri
9. Mavalan pikkukynsilakat
10. Kookostuoksuinen Yves Rocherin vartalospray

Haaste on kiertänyt jo monta suosikkiblogiani, mutta laitan sen eteenpäin seuraaville kivoille blogeille ja bloggaajille, jos te ette ole sitä vielä saaneet:)

Satun luetut
Nenä kirjassa
Susan kirjasto
ja
Kirjaurakan Raisalle.


Kuvituksena muutama kuva interraililtamme:)

Ole luonani aina

Ole luonani aina (Never Let Me Go, 2005) / Kashuo Ishiguro. Tammen Keltainen kirjasto, 2005. 394 sivua.

Tässä yksi rästikirja jonka luin jo toukokuussa, mutta ehdimme vasta nyt tavata ja jutella siitä lukupiirissämme. Lukupiirimme toukokuun kirjaksi valitsimme siis Kazuo Ishiguron romaanin Ole luonani aina. Minä katsoin kirjan lukemisen jälkeen myös siitä tehdyn elokuvan joten samalla sain suoritettua yhden kirja/elokuva-parin lisää haasteeseeni. Elokuvasta muutama sananen tämän postauksen lopussa.

Kirjan kertojana toimii nyt 31 - vuotias, valvojana työskentelevä Kathy, joka muistelee nuoruuttaan sisäoppilaitoksessa parhaiden ystäviensä Tommyn ja Ruthin kanssa. Sisäoppilaitos, Hailsham, on ainoa koti josta nuoret tietävät ja laitoksen opettajat ja muut oppilaat ovat nuorten perhettä. Kathy on muodostanut oman, tiiviin "perheensä" Tommystä ja Ruthista ja kolmikko on todella läheinen. He kasvavat ja varttuvat yhdessä, aikuistuvat ja alkavat ymmärtää itselleen suunniteltua tulevaisuutta, joka on kaikille puhumattakin selvä. Kirjan juonesta en aio sen enempää kirjoittaa, nimittäin lukija kokee kirjan täysin eri tavalla jos juonesta tietää liikaa.

Kathyn kertojaääni on tavallaan erikoinen, paikoin mielestäni jopa sekava. Hän hyppi vuodesta toiseen, valotti menneisyyttään ja nuoruuden tapahtumia. Hän hyppi eteenpäin ja taaksepäin, pysähtyi välillä kertomaan taustoja johonkin asiaan joka tuli esille seuraavaksi ja palasi taas hieman taaksepäin. Joissakin kohdissa tämä ärsytti minua hieman, mutta totuin lopulta siihen kun tarina vei mennessään. Kirjan mielenkiintoisinta antia oli mielestäni Kathyn, Ruthin ja Tommyn ystävyys. Kolmikko oli läheinen mutta ryhmän sisäiset suhteet eivät todellakaan olleet helppoja. Kirja kuvaa hienosti, kuinka ongelmallisia nuorten väliset ystävyys- ja rakkaussuhteet voivat olla. Etenkin Kathyn ja Ruthin -kahden teinitytön- välinen ystävyyssyhde ja sen kiemurat oli mielenkiintoista seurattavaa.

Oma lukukokemukseni oli näin jälkeenpäin asiaa mietittyäni lopulta kuitenkin positiivinen. Alussa kirja oli mielestäni tylsä, arvelin koko ajan että kohta tulisi joku käänne, selviäisi jotain erityistä mutta sain odottaa sitä aika kauan. Kun ymmärsin kirjaa hieman paremmin tarina veikin minut mukanaan. Ole luonani aina on etunenässä ystävyydestä, elämän tarkoituksesta, ihmissielusta kertova romaani.

Ishiguron teksti ei mielestäni ole mitenkään erikoista, toki sujuvaa, nopelukuista tekstiä ilman turhia kikkailuja. Välillä teksti on ehkä liiankin harmaata ja tylsää, mutta sujuvaahan se oli luettavaksi. Kaiken kaikkiaan kirja oli minusta jollakin tavalla alakuloinen, harmaa ja synkkäkin. Kathy kertoi elämästään aika välinpitämättömästi ja lukijana minulle tuli surullinen, jopa ahdistunut olo. Elokuvan koin jotenkin valoisampana ja kauniimpana kuin kirjan, vaikka sekin oli paikoitellen synkkä ja harmaa.

Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi kuitenkin ihan positiivinen kuva, alun tylsyydestä ja aikahyppelystä huolimatta.

***+

Elokuva: Ole luonani aina, 2010. Ohjaaja: Mark Romanek

Kirjaan pohjautuva elokuva sain ensi-iltansa viime vuonna. Pääosaa, eli Kathya, näyttelee Carey Mulligan joka oli mielestäni todella sopiva Kathyksi. Ruthia näytellyt Keira Knightley taas ärsytti minua suunnattomasti, enkä tykästynyt elokuvan Ruthiin yhtään. Elokuva seurasi kirjan tapahtumia aika tarkasti, aikahyppely oli onneksi jätetty pois ja elokuva oli jotenkin selkeämpi kuin kirja. Ihan kiva leffa, hieman harmaa ja synkkä kuten kirjakin.

Ole luonani aina on luettu myös ainakin Vinttikamarissa, lukuhetkissä, Satun luetuissa ja Humisevalla harjulla.

Adoptiomatka

Adoptiomatka / Anna Pihlajaniemi. Tammi, 2011. 238 sivua.

 Anna Pihlajaniemi tuli äidiksi elokuisena päivänä vuonna 2009, klo 11:46 bussimatkalla töihin. Aamulla pukiessaan ylleen ruskeaa mekkoa, sitoessaan hiuksia poninhännälle, hän ei osannut aavistaa, että hänestä juuri sinä päivänä tulee äiti. Pihlajaniemen kirja Adoptiomatka kertoo pitkästä ja raskaasta matkasta äidiksi ja isäksi, kansainvälisen adoption kiemuroista ja viivästyksistä, onneksi myös lapsen syliin saamisesta.

Adoptiomatka kuvailee, miltä tuntuu odottaa omaa lasta vuosia, tietämättä edes minä vuonna lapsensa saa luokseen. Se kertoo myös, miltä tuntuu ostaa leluankka tai Babar-housut omalle lapselle jota ei vielä ole, jonka pituutta tai ikää ei tiedä. Miltä tuntuu ripustaa omien pyykkien joukossa narulle kuivumaan pieni kissaneule, ja hetken aikaa tuntea, että on ihan oikea lapsiperhe. Lapsi vain vielä puuttuu.

Adoptiomatka kertoo myös, kuinka turhauttavalta voi tuntua selvittää kymmenen kertaa samoja asioita -miksi haluaa adoptoida lapsen, miksi juuri Kiinasta, eikö se ole kallistakin? Läheisten ja tuttavien epätieto voi satuttaa, puolituttujen tyhmät kysymykset ja ilkeät, mutta hyväntahtoiset kommentit samoin. Kirja kertoo, kuinka turhauttavalta voi tuntua selvittää virastolle asioita lapsuudenkodistaan, omista kokemuksista lasten kanssa, avioliitostaan ja ammatinvalinnastaan.

Onneksi Adoptiomatka myös kuvailee miltä tuntuu maalata vanha pinnasänky keltaiseksi, nostaa se paikoilleen lastenhuoneeseen, asetella pieneen kirjahyllyyn lastenkirjoja. Miltä tuntuu pakata matkalaukkuun pieniä vaatteita, helistin, tuttipullo ja luumusosetta viimeisenä iltana kotona kahdestaan puolison kanssa. Miltä tuntuu kun oman lapsensa saa ensimmäisen kerran syliin, kun näkee lapsensa hymyilevän ja nukahtavan. Miltä tuntuu nähdä kun isovanhemmat tapaavat lapsenlapsensa ensimmäisen kerran ja kun lapsi ensimmäisenä iltana kotona nukahtaa omaan sänkyynsä. Miltä tuntuu, kun oma lapsi vihdoin on kotona, miltä tuntuu olla äiti ja isä.

Adoptiomatka on kaunis ja koskettava kirja. Kirjan lyhyehköt luvut perustuvat osittain blogimerkintöihin, mutta lukujen lyhyys ei häirinnyt lukemista yhtään. Pihlajaniemi kirjoittaa mielestäni äärettömän kauniisti ja kirjan tunnelmaan uppoutuu täysin. Minä elin yhden sunnuntain ajan täysin Annan ja tämän puolison mukana Adoptiomatkalla, turhauduin asioiden venyessä, iloitsin jokaisesta eteenpäin vievästä askeleesta, ärsyynnyin ymmärtämättömille kanssaihmisille, itkin välillä surusta mutta ennen kaikkea ilosta ja onnesta.

Adoptiomatka on mielestäni tärkeä ja hieno kirja, se selvittää kuinka turhauttavaa byrokratia voi paikoin olla, kuinka pitkästä adoptioprosessista selviää ja se selventää ennakkoluuloja lapsettomuutta ja adoptiota kohtaan. Mielestäni mahdollisimman monen pitäisi lukea tämä kirja, ja toivon että se tavoittaa paljon lukijoita. Minun kirjani matkaa seuraavaksi äidilleni, joka jo eilen malttamattomana odotti pääsevänsä lukemaan tätä;)

Suuri kiitos Tammelle kirjan arvostelukappaleesta!

*****

Adoptiomatkasta on lukenut myös Ilse.

Elefantin matka

Elefantin matka (A Viagem do Elefanto, 2008) / José Saramago. Keltainen kirjasto, 2011. 225 sivua.

 En ole ennen lukenut José Saramagoa ja päätin aloittaa Nobel-voittajaan tutustumisen hänen viimeksi suomennetun romaaninsa, Elefantin matka, avulla. Elefantin matka on tosipohjainen romaani Salomo-norsun ja tämän hoitajan matkasta Lissabonista Wieniin 1500-luvulla.

Portugalin kuningas Juhana on tuonut Intiasta norsun ja tämän hoitajan Lissaboniin, mutta ei oikein tiedä mitä norsulla tekisi. Niinpä hän päättää vuonna 1551 antaa Salomo-norsun kihlajaislahjaksi vaimonsa serkulle, Itävallan arkkiherttua Maksimilianille. Siitä alkaa Salomo-norsun ja tämän intialaisen hoitajan Subhron pitkä matka Lissabonista Wieniin. Matkaan lähtee norsun ja hoitajan lisäksi kunnon saattue, mukanaan välttämättömiä tavaroita, esimerkiksi vettä ja heinää norsua varten.

Salomo ja Subhro taivaltavat yli vuorten, lumisten Alppien ja pitkin Tonavaa. Kuninkaallinen ja ylväs norsu saa matkan varrella osakseen paljon ansaitsemaansa huomiota, ja eri kylien asukkaat ottavat sen juhlallisesti vastaan, toki paikoitellen on myös varautuneisuutta suurta, erikoista eläintä kohtaan. Salomo osoittaa matkan aikana kuinka viisas eläin norsu on ja siitä tulee kaikkien suosikki. Salomon selässä reissaava Subhrokin saa osakseen kehuja. Matka on pitkä ja tielle sattuu paljon tapahtumia ja yllätyksiäkin, mutta opulta Maksimilian saa kihlajaislahjansa.

Täytyy kyllä myöntää, että tämän kirjan perusteella Saramago ei ole ihan minun juttuni. Ensinnäkin kirjoitustapa ärsytti minua hieman. Erisnimet pienellä alkukirjaimella, tajuttomasti pilkkuja mutta ihan liian vähän pisteitä. Tekstiä oli varsinkin alussa todella hankala lukea ja seurata. Onneksi totuin edes hieman kirjan loppua kohden... Jos tässä olisi ollut yhtään enempää kuin hieman yli sen 200 sivua, en olisi lukenut tätä loppuun. Idea oli ihan kiva, elefantin ja Subhron matka oli oikeastaan ihan mielenkiintoinen mutta joku tässä tökki. En löytänyt sitä hauskuutta ja huumoria mitä odotin, enkä jaksanut innostua tarinastakaan tarpeeksi. Omalaatuinen kirjoitustapa Saramagolla toki on, enkä aio vielä luovuttaa hänen suhteensa. Hyllyssäni odottaa jo Kertomus sokeudesta jonka aion lukea jossain vaiheessa. Tämä vaan ei uponnut minuun.

**

Elefantin matkasta on lukenut myös Elma Ilona, Riina ja Ilse.

Toisen taivaan alla

Toisen taivaan alla / Virpi Hämeen-Anttila. Otava, 2010. 383 sivua.

 Toisen taivaan alla on toinen lukemani Virpi Hämeen-Anttilan romaaneista, vuosi sitten luin Suden vuoden. Hyllyssä odottaa Sokkopeli ja Päivänseisaus.

Toisen taivaan alla kertoo "globaaleista ihmiskohtaloista", kirjan päähenkilöitä on Englannissa asuva Olivia Lind jonka äiti oli tahitilainen. Olivia työskentelee vanhassa kirjakaupassa ja suree kuollutta, suomalaista aviomiestään Henrikiä. Olivian ja Henrikin poika Matthew, eli Matti, on ylpeä erilaisista juuristaan ja onkin lähtenyt Suomeen selvittämään juuriaan. Hän haluaa käydä isänsä kotikaupungissa Kokkolassa ja tavata sukulaisia, mutta ensin hänellä on työ hoidettavanaan Helsingissä. Matti on lavastaja ja osallistuu suomalaisen Narsissi-elokuvan tekoon. Elokuva kertoo suomalaisen miehen ja musliminaisen kielletystä rakkaudesta. Elokuvan tekoon osallistuu myös Miia Jansson, joka kiinnostuu Matista. Miialla ja Matilla on paljon yhteistä, he kiinnostuvat samoista asioista, kuten klassisesta musiikista ja ovat kumpikin kiinnostuneita perheensä historiasta.

Olivia kamppailee oman elämänsä kanssa Englannissa sillä välin kun hänen poikansa viettää kesää Suomessa. Olivian uusi suhde etelä-amerikkalaiseen mieheen on nostanut pinnalle vanhat kipeät muistot menneisyydestä. Nuorempanan Olivia kärsi syrjinnästä, häntä kiusattiin eikä hän voinut rakastaa tahitilaista äitiään oikein. Vaikka maailma on tuosta ajasta muuttunut paljon, ei Olivia ymmärrä vielä uutta suvaitsevaisuutta. Mitä hänen pitäisi ajatella? Vanhojen muistojen avulla, rakkaan isänsä tuella hän selvittelee menneisyytensä haamuja ja ymmärtää yhtä jos toistakin.

Toisen taivaan alla on ihan kelpo kesälukeminen, mutta ei se Suden vuodelle pärjää millään mitalla. Tässä oli jotenkin hieman liikaa henkilöitä, elokuvaprojektissa oli kymmenittäin eri tyyppejä jotka väkisinkin menivät lukiessa sekaisin. Matti Lind oli mielenkiintoinen kaveri, tykkäsin etenkin hänestä kertovista Suomi-osioista. Oliviakin oli tavallaan ihan kiinnostava, mutta Englanti-osioista kiinnostavinta oli seurata naisen työtä vanhassa kirjakaupassa eikä niinkään sukujuurien mietiskely...Suden vuodessa tykkäsin Hämeen-Anttilan kielenkäytöstä ja tässäkin se oli paikoitellen todella hienoa, mutta dialogit jotenkin tökkivät. En tiedä johtuiko se siitä, että tässä välillä niin kuin puhuttiin englantia, tai johtuiko se siitä että Matin suomenkieli ei ollut niin hyvää. Kokonaisuutena kuitenkin ihan kiva kesälukeminen!

***

Toisen taivaan alla on myös lukenut Susa, anni.m., Linnea ja Polka.

Loppuun muuten vielä yksi kysymys! Mikä on Hämeen-Anttilan paras kirja, eli minkä luen seuraavaksi? Suden vuosi on jo luettuna;)

Nyt suunta kohti Turkua ja lukupiiriä, mukavaa viikonloppua kaikille!