Kansalliskirja / Turkka Hautala

Kansalliskirja / Turkka Hautala

Gummerus, 2012. 112 sivua.

Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Voi että. Turkka Hautalan Kansalliskirja on osuva, ihana, viihdyttävä, hauska, loistava pieni kirja. Ainoa miinus on, että kirja on liian ohut ja niin nopeasti luettu. Kansalliskirja on koottu noin viidestäkymmenestä lyhyestä tarinasta Suomesta ja suomalaisista. Jokainen tarina on jollain tavalla osuva, Hautala on aivan selvästi seurannut tarkasti suomalaisten elämää ja edesottamuksia.

Hautalan tarinat ovat inhimillisiä ja voisivat kertoa ihan kenestä vain, meistä tavallisista tallaajista. Minusta Kansalliskirjassa on tavoitettu suomalaisuus hyvin. Miehet muistelevat menneitä, nuoruuden rakkauksia ja isovanhempiaan, valitsevat naisen sijasta kaljareissun pikkukaupunkiin kavereiden kanssa. Kirjassa vilahtaa toki myös makkara, tuulipuvut ja olutkassit. Läpi kirjan ihmisten kuvailu on lempeän ironista, ja sen kuvan kirja myös meistä suomalaisista jättää. Ei tuulipuvuissa ja lauantaimakkarassa ole mitään vikaa.

Olen ihastunut Hautalan kirjoitustyyliin ja sanataiteiluun jo miehen romaaneissa Salo sekä Paluu. Myös Kansalliskirjassa Hautalalla on sana hallussaan. Kirja on pullollaan uskomattoman hienoja ja tehokkaita lauseita jonka avulla Hautala rakentaa kirjaansa sen tunnelman ja kuvat suomalaisuudesta. Jokainen kirjoitusvirhe on oikealla paikallaan, ja täyttää tehtävänsä hienosti.

Hautala ottaa tarinoissaan huomioon niin suomalaiset lapset, nuoret kuin varttuneemmatkin. Prisman peliautomaateilla voi nähdä kolme erilaista ihmistyyppiä, suomalaiset miettivät helpointa tapaa päästä Ennätysten kirjaan ja mopopoikien syljen avulla voisi tehdä bisnestä. Suomalaisesta kodista huomaa hyvin, onko jääkiekon arvokisafinaali voitettu vai hävitty ja maisteri unohtaa kaikki lukemansa kirjat kävellessään kauniin neidon ohi. Kansalliskirja on täynnä tällaisia pieniä ja tarkkanäköisiä huomioita.

Hautalan lyhyet tarinat saivat minut nauramaan ja tunnistamaan monesta tarinasta tutun ihmisen, perheenjäsenen tai jopa itseni. Nautin kovasti näiden herkkupalojen lukemisesta, olisin vain toivonut niiden jatkuvan kauemmin. Kansalliskirja on ulkonäöltäänkin minusta täydellinen. Kirja on kovakantinen, mutta kansipaperien sijasta kansikuva on kiinni kannessa (miten ihmeessä tämän selittäisin...;). Kannessa poseeraa suloinen poika Mikki Hiiri -paidassaan, kädet housuntaskuissa. Myös kirjan sisältä löytyy pari ihanaa valokuvaa.

Hieno, hieno kirja niin sisällöltään, kuin esineenäkin.

★★★★+


Kansalliskirjaa on luettu blogeissa jo paljon. Linkitän nyt löytämäni arviot: Lumiomena, Sara, Kirsi, Pekka, Minna, Jenni, ja Maria.

Veljeni Sebastian / Annika Idström

Veljeni Sebastian / Annika Idström

WSOY, 2012. 165 sivua + jälkisanat.

Kannen kuvat: Ilkka Pesonen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

 Annika Idströmin kolmas romaani Veljeni Sebastian ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1985. Kirjasta tuli korjailtu ja tarkistettu uusintapainos tänä vuonna ja kirja pääsikin lukulistalleni kustantajan kevätuutuuksia selatessani.

Romaanin kertojana toimii yksitoistavuotias Antti. Hän on muiden mielestä pieni kummajainen. Lyhyt ikäisekseen, pituuskasvu on jostan syystä jämähtänyt seitsenvuotiaan tasolle. Lisäksi Antti laskeskelee Itäväylällä kulkevia autoja ja pitää rekisteriä tapaamistaan ihmisistä. Antti on fiksu poika, hän tuntee erilaisuutensa eikä luota ihmisiin. Kotiolotkin ovat hankalat, kirjailija-äiti Kaarina on välillä pullantuoksuinen, ihana äiti, mutta seuraavana päivänä hän raahaa kotiin omituisen miehen.

Antti pärjää koulussa hyvin, vaikka opettaja ei aina pidä hänen tempauksistaan ja kaveritkin ovat harvassa. Naapurissa asuva Taru kiehtoo Anttia, kuten myös myöhemmin samalle luokalle tuleva Sebastian. Antti mieltää Sebastianin hyväksi ystäväkseen, kuin veljeksi. Mutta pian Antille selviää, että edes "veljeensä" ei voi täysin luottaa. Pikkuvanha Antti saa huomata hyvän ja pahan pienet erot ja sen, että kaikki eivät ole sitä, miksi tekeytyvät. Voin vain ihmetellä, kuinka Antti selvisi kaikesta. Sillä sen hän tavallaan lopulta tekee, selviää, ja se on kirjan läpi kantava voima.

Minä odotin kirjalta ihan muuta, kuin mitä sain. Luulin että kirja kertoisi veljeksistä ja olisi jotenkin positiivinen ja psykologisesti mielenkiintoinen. Viisas mutta sosiaalisesti kylmä ja hankala Antti olikin pakko-oireineen psykologisesti kiinnostava tapaus, mutta positiivinen tämä kirja ei ollut ja veljessuhteista tämä ei kertonut laisinkaan. Minulle jäi kirjasta oikeastaan inhottava olo. Antti oli pikkuvanhuudessaan välillä jopa hupaisa ja pelottava, mutta samalla säälin häntä. Kaltoinkohdeltu poika, jolla ei oikein ole aikuista johon turvautua kun äidilläkin menee huonosti.

Veljeni Sebastian ei ehkä uponnut tapahtumiltaan ihan täysin minuun, mutta ymmärrän romaanin kirjalliset ansiot. Ilmestyessään 1985 tämä oli Finlandia-ehdokkaana ja minäkin tykästyin Idströmin kirjoitustapaan. Kirja oli kirjoitettu Antin näkökulmasta ja siitä pidin. Myös kieli oli helppoa ja sujuvaa, joskin välillä ihmettelin 11-vuotiaan kielenkäyttöä ja sanavalintoja.

Kaiken kaikkiaan rankka kirja, josta kielii jo se, että minulla meni melkein viisi iltaa alle 200-sivuisen kirjan lukemiseen! Psykologisesti tämä oli kiinnostava, ja kirjassa käsitellään rankkoja, tärkeitä aiheita. Kuitenkaan en ihan täysillä päässyt tähän sisään.


★★★

Kirjan on aiemmin lukenut myös ainakin Luru.

Seglats i september / Johan Bargum

Seglats i september / Johan Bargum

Atlantis/Söderströms, 2011. 123 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Johan Bargumin pieni, kaunis romaani Seglats i september tarttui mukaani kirjastoreissulla vain kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Tämä osoittautuikin vaikuttavaksi pieneksi kirjaksi, mutta minun on todella vaikea keksiä tästä kirjoitettavaa. Yritän kuitenkin sanoa jotakin:

Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kuullaan Olofin tarina. Hän kertoo oman versionsa eräästä syyskuisesta purjehdusretkestä poliiseille. Toisen osan kertojana toimii Harald, Olofin tuttava ja purjehdusreissun toinen osallistuja. Hän kertoo oman näkemyksensä, oman tarinansa, kirjeen muodossa. Miehet ovat lähteneet syksyiselle purjehdusretkelle, viimeiselle yhteiselle. He eivät ole ystäviä, heitä yhdistää vain eräs nainen, ihana Elin kauniine hiuksineen. Syksyinen retki päättyy kuitenkin odottamattomasti ja retkellä ilmenee yhtä sun toista. Tarina kietoutuukin menneisyyden, rakkauden ja kuoleman ympärille. Tapaamme myös Haraldille tärkeän Rufus-koiran, mutta mikä lopulta on koiran rooli kaikessa?

Syyspurjehdus on kaunis pieni kirja. Se on rauhallinen ja nopealukuinen, mutta tyynen pinnan alla tapahtuu paljon. Eniten taitaa tapahtua kahden miehen pään sisällä, kahden miehen, jotka kumpikin muistelevat rakkauttaan samaan naiseen. Pidin tavattomasti Syyspurjehduksen melankolisesta, syksyisen rauhallisesta tunnelmasta ja tavasta, jolla Bargum tuon tunnelman kielen avulla loi. En ymmärtänyt kaikkia purjehdustermejä, mutta se ei haitannut lukemistani sen suuremmin.

Syyspurjehdus jättää paljon kysymyksiä auki, lukijana jopa lopputuloksen saa aika lailla tulkita itse. Sitä paitsi kirjassa on paljon symboliikkaa, minä jäin miettimään Rufus-koiraa, komisariota sekä hieman Haraldin kertomuksen loppuosaakin. Ja minkälainen nainen Elin oikein lopulta oli? Minä pidin siitä, että kaikkea ei pureskeltu valmiiksi ja jäin jälkeenpäin miettimään tapahtumia. Syyspurjehdus on synkkä, melankolinen, tunnelmaltaan tiivis ja rauhallinen pieni kirja. Tiedän, että palaan tähän vielä.


★★★★


Katso myös Lumiomenan, Leena Lumin, Marian, Joanan, Linnean ja Karoliinan arviot kirjasta.  

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper

Lukija / Bernhard Schlink

Lukija / Bernhard Schlink

Loisto-pokkari, WSOY, 2009. 

Suomentanut: Oili Suominen

Alkuteos: Der Vorleser, 1995.
1. suom.kielinen painos: 1998

Kannen kuva: elokvasta Lukija

Mistä minulle? kirpparilöytö

Bernhard Schlinkin menestysromaani Lukija on ollut lukulistallani jo pari vuotta, siitä saakka kun näin kirjaan pohjautuvan elokuvan josta pidin valtavasti.

Kirjan kertojana toimii Michael Berg. Kirjan alussa Michael on viisitoistavuotias nuorukainen. Hän on toipumassa vaikeasta sairaudesta kun hän sattumalta törmää kauniiseen, kypsään naiseen ja rakastuu. Hanna on kolmenkymmenenkuuden, Michael vasta nuori poika mutta parin välille syttyy tiivis rakkaussuhde. No, on suhteessa kyse muustakin kuin seksistä. Michael kertoo:

"Ensin luettiin, sitten mentiin suihkuun, sitten rakasteltiin ja maattiin vielä hetki vierekkäin - sellaiseksi meidän tapaamisemme muodostuivat."

Michael siis luki Hannalle äänneen; klassikkoromaaneja, runoja ja novelleja. He viettivät lähes kaiken vapaa-aikansa yhdessä, tekivät yhteisen pyöräilyretken jonka ajan asuivat äitinä ja poikana yhteisessä hotellihuoneessa, mutta viettivät kuitenkin eniten aikaansa Hannan asunnolla, kylpyammeessa ja sängyssä.

Lukija on jaettu kolmeen osaan, joista parin rakkaussuhde täyttää ensimmäisen. Toisessa osassa Michael on nuori juristiopiskelija ja seuraamassa oikeudenkäyntiä jossa selvitetään keskitysleiritapahtumia. Kolmannessa osassa Michael on jo mieheksi varttunut, muistelee yhteisiä hetkiä Hannan kanssa ja lukee edelleen paljon. Juoni oli minulle jo elokuvasta tuttu, joten hieman harmittaa, etten ensin lukenut kirjaa ja sitten katsonut elokuvaa. Juonen yllätyksellisyys ja aukeaminen lukijalle pikkuhiljaa on kuitenkin suuressa roolissa. Jos koko kirja kertoisi vain nuoren pojan ja vanhemman naisen rakkaussuhteesta minä antaisin tälle varmaan kaksi tähteä. Mutta Lukija on niin paljon enemmän, onneksi!

Schlink onnistuu luomaan kirjaansa huikean tiiviin tunnelman. Tunnelma on surumieleinen, välillä suorastaan synkkä, mutta se on kuvailtu niin hyvin, että se saavuttaa lukijankin. Rakkauskertomuksen sijasta minä ajattelen Lukijaa kasvukertomuksena. Michael on kirjan alussa viistoistavuotias koulupoika, mutta kirjan kertojana hän on jo keski-ikäinen. Ensinnäkin kertojaratkaisu toimi minusta todella hyvin. Toiseksi Michaelin kasvu nuoresta pojasta aikuiseksi mieheksi oli minusta todella hyvin kuvailtu. Voisi luulla, että nuori poika sekoaa täysin rakastuessaan vanhempaan naiseen, mutta Michaelista kasvoi suhteen myötä itse ajatteleva, rohkea, fiksu ja kypsä mies.

Pidän myös Schlinkin tavasta kirjoittaa (ja suomennos on varmasti kehumisen arvoinen!). Kieli on selkeätä ja ymmärrettävää, ei turhia kikkailuja. Myös kirjan aiheet ovat mielenkiintoisia ja tärkeitä. Toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ja keskitysleiriaihe kiinnostaa minua jostain syystä paljon, joten oli todella kiinnostavaa lukea hieman erilainen kirja ja saada hieman erilainen näkökulma juuri tuosta aiheesta. Schlink kuvailee taitavasti saksalaisten ajatuksia kaikesta kauheasta jälkeenpäin, kuinka he yrittävät päästä elämässään eteenpäin ja selvitä häpeästä.

Lukija on yllätyksellinen, surumielinen ja ajatuksia herättävä kirja. Se on ennen kaikkea todella mieleenpainuva lukukokemus ja saa ajattelemaan asioista taas hieman eri kantilta. Loistava, hienon hieno kirja jota suosittelen lämpimästi! Onneksi hyllystäni löytyy lisää Schlinkiä:)

Vielä lopuksi täytyy kehua kirjaan pohjautuvaa elokuvaa. Minusta sekä Kate Winslet, että Ralph Fiennes tekevät hienon roolisuorituksen ja kerrankin kyseessä on elokuva, joka oikeasti tekee kirjalle oikeutta!


★★★★+


Myös Booksy ja Morre ovat kirjoittaneet Lukijasta.

Ikkunat auki Eurooppaan: Saksa

Sisar / Rosamund Lupton

Sisar / Rosamund Lupton

Gummerus, 2012. 404 sivua.

Alkuteos: Sister, 2010.

Suometaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? ennakkokappale kustantajalta

 Rosamund Luptonin esikoisromaani Sisar on samalla sekä jännittävän trillerimäinen, että viihdyttävä lukuromaani. Kirja koukuttaa alusta alkaen ja saa jännityksen pysymään aika hyvin loppuun saakka.

New Yorkiin muuttanut Beatrice saa äidiltään yllättävän puhelun kesken ystävien kanssa viettämäänsä sunnuntailounasta. Äiti kertoo Beatricen sisaren Tessin kadonneen jäljettömiin. Beatrice, tai Bee, matkustaa välittömästi Englantiin ja ryhtyy selvittämään Tessin katoamista. Sisarten suhde on läheinen, vaikka he viime vuodet ovatkin asuneet kaukana toisistaan. Tiivis yhteydenpito on kuitenkin pitänyt sisaret tiiviisti tietoisina toistensa elämästä. Bee ei tahdo uskoa, että Tess olisi omatahtoisesti kadonnut ja päättää selvittää sisarensa katomaisen perin pohjin. Mihin Tess on kadonnut ja miksi? Mitä hänelle on tapahtunut? Bee ei luovuta, ennen kuin hänen sisarensa kohtalo on selvitetty.

Sisar on kuin yksi pitkä kirje, jonka Bee kirjoittaa Tessille. Kirjeessään hän käy läpi koko tarinan, siitä saakka kun Bee sai tietää Tessin katoamisesta, siihen saakka kunnes Beelle selviää Tessin kohtalo. Välillä Bee kertoo tarinaansa asianajaja Wrightille, välillä hän muistelee tapahtumia ja kertoo niistä Tessille suoraan. Mukaan on liitetty myös muutamia sähköpostiviestejä. Minä pidin kovasti kirjan rakenteesta ja sen kirjemuodosta. Muutamassa kohdassa psyähdyin ihmettelemään hieman kielen tönkköyttä. Välillä lauseet olivat todella pitkiä ja jaettu puolipisteiden avulla usemapaan osaan. Nämä kieliseikat häiritsivät lukemista hieman.

Sisaresta välittyi hienosti kahden sisaren välinen läheinen side. Tarina myös koukutti minut alusta saakka, ja halusin itsekin selvittää Tessin mysteerin nopeasti. Minusta Lupton kuitenkin paljasti jo kirjan alussa hieman liikaa Tessin katoamiseen liittyviä asioita ja kirjan toisen puoliskon aikana huomasin tapahtumien rullaavan himena paikallaan. Loppua kohden minusta kirjaa olisi voitu siis hieman jopa tiivistää. Osan loppuratkaisustakin arvasin jo melko aikaisin joten kun kirja läheni loppuaan tunsin olevani pettynyt. Mutta sitten tuli vielä muutama yllättävä käänne, joka pelasti paljon ja nosti kirjan arvoa minun silmissäni.

Minä luulin Sisaren olevan vielä jännittävämpi ja trillerimäisempi, mutta tämä olikin lopulta kevyempää luettavaa kuin olin odottanut. Minä kuitenkin pidin tuosta "keveyden" ja jännityksen yhdistelmästä, tämä oli nopealukuinen ja mukava lukuromaani jännityksellä höystettynä. Minä siis viihdyin Sisaren parissa todella hyvin, mutta en kuitenkaan usko, että tämä jää mieleeni mitenkään maatamullistavana lukukokemuksena. Sen sijaan uskon, että tämä kirja on aika täydellinen äidilleni joten kirja suuntaa seuraavaksi sinne suuntaan;)


★★★+


Sisarta on luettu muissa blogeissa todella ahkerasti. En varmaan millään löydä kaikkia arvioita, mutta ainakin Katja, Leena Lumi, Minna, Amma, Susa, Sonja, Laura, Jenni, Norkku, anni.M ja Maija ovat lukeneet tämän.

TBR100

Karoliinan hauska 100 kirjan TBR-lista innosti minutkin tekemään omani. Olen tunnetusti listahullu, joten tämä oli todella hauskaa puuhaa ;) Tässä siis 100 kirjaa, jotka haluan lukea lähivuosina. Kirjat ovat satunnaisessa järjestyksessä, suuri osa löytyy omasta hyllystäni mutta joukossa on myös klassikkolistojen kirjoja.


1. Poikakirja / Olli Jalonen
2. Jeninin aamut / Susan Abulhawa
3. Sade lankeaa / Ros Wynne-Jones
4. Gilead / Marilynne Robinson
5. Ilon ja onnen tarinat / Amy Tan
6. Lumikukka ja salainen viuhka / Lisa See
7. Yhdeksäntoista minuuttia / Jodi Picoult
8. Purppuranpunainen hibiskus / Chimamanda Ngozi Adichie
9. Puolikas keltaista aurinkoa / Chimamanda Ngozi Adichie
10. Järki ja tunteet / Jane Austen
11. Elämän lempeät maut / Erica Bauermeister
12. Kotiopettajattaren romaani / Charlotte Brontë
13. Da Vinci Koodi / Dan Brown
14. Kesän varjot / Bo Carpelan
15. Tunnit / Michael Cunningham
16. Kapteeni Corellin mandoliini / Louis de Bernieres
17. Ennen kuin kuolen / Jenny Downham
18. Meriharakat / Susan Fletcher
19. Tyrskyt / Claudie Gallay
20. Omenasiementen maku / Katharina Hagena
21. Haiteksti / Steven Hall
22. Juoksuhaudantie / Kari Hotakainen
23. Lumous / Siri Hustvedt
24. Garpin maailma / John Irving
25. Pitkän päivän ilta / Kazuo Ishiguro
26. Anna minun rakastaa enemmän / Juha Itkonen
27. Pieni lankakauppa / Kate Jacobs
28. Kesäkirja / Tove Jansson
29. Frida ja Frida / Emma Juslin
30. Merenneidon tuoli / Sue Monk Kidd
31. Käännöksiä / Jean Kwok
32. Vaiennettu Anna / Elbie Lötter
33. Tummien perhosten koti / Leena Lander
34. Tyttö joka leikki tulella / Stieg Larsson
35. Pilvilinna joka romahti / Stieg Larsson
36. Kuin surmaisi satakielen / Harper Lee
37. Ystävät hämärän jälkeen / John Ajvide Lindqvist
38. Täällä Pohjantähden alla / Väinö Linna
39. Casa Rossan perilliset / Francesca Marciano
40. Täydellinen päivä / Melania Mazzucco
41. Seitsemännen portaan enkeli / Frank McCourt
42. Sovitus / Ian McEwan
43. Ranskalainen ystävä / Tommi Melender
44. Rakkaus / Toni Morrison
45. Kerjäläistyttö / Alice Munro
46. Aikamatkustajan vaimo / Audrey Niffenegger
47. Maaninkavaara / Miika Nousiainen
48. Blondi / Joyce Carol Oates
49. Putous / Joyce Carol Oates
50. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson
51. Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin
52. Talven jälkeen valo / Piia Posti
53. Laulut joita lauloimme / Richard Powers
54. Pussikaljaromaani / Mikko Rimminen
55. Avain / Taitana de Rosnay
56. Kaiken keskellä Mary Swann / Carol Shields
57. Kaksoisvirhe / Lionel Shriver
58. Kauneudesta / Zadie Smith
59. Viimeiseen hengenvetoon / Anne Swärd
60. Slummien miljonääri / Vikas Swarup
61. Nooan kompassi / Anne Tyler
62. Amerikan lapset / Anne Tyler
63. Tasapainoilua / Jussi Valtonen
64. Raksa / Tuomas Vimma
65. Paratiisi on nurkan takana / Mario Vargas Llosa
66. Lasi maitoa, kiitos / Herbjorg Wassmo
67. Mennyt maailma / Evelyn Waugh
68. Jumalaiset jajasiskot / Rebecca Wells
69. Tahra / Katarina Wennstam
70. Älä käy yöhön yksin / Kjell Westö
71. Mrs Dalloway / Virginia Woolf
72. Revolutionary road / Richard Yates
73. Kirjavaras / Markus Zusak
74. Numeropeli / John Verdon
75. Kafka rannalla / Haruki Murakami
76. Railo / Virpi Hämeen-Anttila
77. Adam ja Evelyn / Ingo Schulze
78. Mangopuun alla / Seija Vilén
79. Hiljaiset sillat / Robert James Waller
80. Salakari / Minna Canth
81. Life of Pi / Yann Martel
82. Kivenkantajat / Anne Michaels
83. Maa on syntinen laulu / Timo K. Mukka
84. Kerjäläinen ja jänis / Tuomas Kyrö
85. Veljeni Sebastian / Annika Idström
86. Lääkäriromaani / Riku Korhonen
87. Tule risteykseen seitsemältä / Joel Haahtela
88. Rakkauden aikakirja / Elif Shafak
89. Yösyöttö / Eve Hietamies
90. Nainen jonka nimi on Nathalie / David Foenkinos
91. Nuoren tytön päiväkirja / Anne Frank
92. Ruusun nimi / Umberto Eco
93. Uhrilampaat / Thomas Harris
94. Nancy / Deborah Spungen
95. Middlemarch / George Eliot
96. Paluu Rivertoniin / Kate Morton
97. Kapina laivalla / John Boyne
98. Laivauutisia / Annie Proulx
99. Tuore maa / Jhumpa Lahiri
100. Oraakkeliyö / Paul Auster

Palaillaan huomenna uuden kirjan kanssa:)

Pohjan akka / Seija Vilén

Pohjan akka / Seija Vilén

Avain, 2012. 236 sivua.

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Seija Vilénin uutuusromaani Pohjan akka on mielenkiintoinen sekoitus kansanrunoutta, maagista realismia ja huumoriakin. Kirjassa sekoittuu hoitokodin arki nykypäivänä ja Kalevalan myyttisyys.

Louhi viettää viimeisiä aikojaan hoivakodissa. Hänen muistoissaan pyörii niin Väinämöinen kuin Ilmarinenkin, ja kuvioissa pyörii mukana myös Louhen tytär. Louhen luona hoivakodissa käy muutamia vieraita, ja hoivakotitarinan ohella seurataan myös kirjailija Pentti Niemistä joka viimeistelee uutta romaaniaan. Toisaalla pakataan kaloja tehtaan liukuhihnan ääressä ja muistellaan niin ikään menneitä.

Juoniselitykseni kuulostaa varmaan oudolta, mutta Vilén liittää nämä tarinat taitavasti yhteen. Isossa osassa on Kalevalanaikainen myyttinen ympäristö ja Kalevalan tarinat ovat todella suuressa roolissa. Minä en valitettavasti tunne Kalevalaa sen tarkemmin, joten en tiedä kuinka samanlaisia tarinat olivat. Juuri tuon Kalevalan ison roolin vuoksi minusta tuntuu, että minulla meni osa tarinasta hieman ohi. Välillä pysähdyin ihmettelemään, ymmärsinkö tapahtumat oikein vai en. Parasta kirjassa oli minusta Louhen hoivakodissa muistelemat tarinat menneisyydestä. Myös kirjan loppua kohden, kun solmut alkoivat aueta ja tarinat liittyä toisiinsa, huomasin pitäväni kirjasta enemmän.

Vilén kirjoittaa kauniisti ja luo hienoja lauseita. Kieli ei kuitenkaan missään tapauksessa ole helppoa, ja kirjan lukemisessa kesti kauan. Tarinakin avautui aika hitaasti ja pikkuhiljaa, joten helppo tai nopealukuinen tämä kirja ei ollut ainakaan minulle. Minä pidän kirjoissa siitä, että henkilöt tulevat lukiessa lähelle ja voin sanoa tuntevani heidät. Tämän kirjan kohdalla en valitettavasti ihan tuntenut tätä. Henkilöt avautuivat tapahtumien ohella aika hitaasti, ja lopulta minusta tuntui, etten oikein tuntenut ketään. Lähimmäksi pääsi Louhi omilla tarinoillaan, ja hän tuli ikään kuin pala palalta lukijaa lähemmäksi.

Pidin kirjassa siitä, ettei tarinaa heti kirjoitettu auki, vaan lukija sai pieniä vinkkejä ja pieniä osia tarinasta avautui kerrallaan. Loppumauksi jäi kuitenkin hieman sekava olo, en oikein tiedä kuinka paljon lopulta ymmärsin tästä. Ei siis minun kirjani, mutta sopii varmasti paremmin enemmän Kalevalainnostuneille ja -tietoisille lukijoille:)


★★★-

Ps! Kirjan kansi on minusta todella kaunis ja kirjaan sopiva!

Myös Mari.A on lukenut tämän kirjan.

Viisasteleva sydän / Jane Austen (äänikirja)

Viisasteleva sydän / Jane Austen

Lukija: Erja Manto

Kesto: 10 tuntia, 8 CD:tä

WSOYn äänikirja, 1998
1. suom.kielinen painos: 1951

Alkuteos: Persuasion, 1816.

Mistä minulle? arvontavoitto Kirsin kirjanurkasta

Jane Austenin Viisasteleva sydän on ollut automatkojeni piristäjä viime aikoina. Nyt sain äänikirjan kuunneltua loppuun, joten tässä hieman ajatuksiani siitä.

Viisastelevan sydämen päähenkilö on jo kolmeakymmentä ikävuotta lähestyvä vanhapiika Anne Elliott. Anne on viisas ja avulias mutta perheensä täysin aliarvioima. Hänen roolikseen on jäänyt toimia perheen muiden jäsenten palvelijana. Anne oli aiemmin kihloissa varattoman Frederick Wentworthin kanssa, mutta purki kihlauksen perheensä suosituksesta. Anne kuitenkin katuu kihlauksen purkamista todella paljon, ja asia palaa mieleen kun herra Wenthworth palaa sodan jälkeen takaisin Elliottien seurapiireihin. Nyt Frederick on Kapteeni Wenthworth, merellä suosittu mies ja korkeassa asemassa. Varallisuuttakin hän on hankkinut itselleen mukavasti. Austenin tyyliin tästä seuraa ihmissuhdesotkuja ja väärinkäsityksiä, mutta myös loppu on taattua Austenia;)

Viisasteleva sydän on vakavampi kuin aiemmin lukemani Austenit. Tämä jäi Austenin viimeiseksi kirjaksi jonka hän kirjoitti jo ollessaan sairaana, joten epäilen sairauden ja ikääntymisen vaikuttaneen myös kirjoittamiseen. Viisastelevan sydämen sankaritar, Anne, on myös hieman erilainen kuin esimerkiksi Emma tai Elizabeth Bennet. Hän on välillä surumielinen, melankolinenkin, eikä aina kepeän iloinen kuten muut sankarittaret. Annen perhe on kuvailtu varsin tragikoomiseksi, välinpitämättömän isän ja ärsyttävien sisarten keskellä elävää Annea kävi sääliksi. Hän oli kaikessa herttaisuudessaan alistunut kohtaloonsa, joten uudet käänteet hänen elämässään tuntuivat todella tervetulleilta.

Viisasteleva sydän ei ole paras lukemani Austen. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ei taidakaan mikään voittaa, mutta tämä kamppailee kyllä tiukasti toisesta paikasta Emman kanssa. Olisin ehkä pitänyt tästä enemmän, jos olin lukenut tämän perinteisenä kirjana. Pidempiä automatkoja on viime aikoina tullut aika vähän, joten minulla oli kuuntelussa välillä parinkin viikon taukoja ja se hieman haittasi kuuntelu-urakkaa. Vaikka Viisasteleva sydän onkin vakavampi ja vähemmän iloisen kepeä kuin aiemmin lukemani Austenit, aion jossain vaiheessa lukea tämän ehdottomasti myös kirjana. Ja kirjaan perustuva elokuva on pakko nähdä pian!


★★★


Myös Norkku on kuunnellut tämän äänikirjana ja Juonittelua-blogissa voi keskustella juonesta enemmän.

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta / Haruki Murakami

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta / Haruki Murakami

Tammi, 2011. 175 sivua

Alkuteos: Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto, 2007

Suomentaja: Jyrki Kiiskinen 

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? Poistoperjantaivoitto Karoliinan Kirjavasta kammarista

Aloitin Haruki Murakamiin tutustumisen lukemalla kirjan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Murakami on itse kutsunut teosta muistelmantapaiseksi, ja kirja kertookin paljon muusta kuin juoksemisesta ja ilahduttavan paljon miehestä itsestään.

Murakami aloitti juoksemisen kolmekymppisenä ja on sen jälkeen juossut yli 20 maratonia ja osallistunut useaan triathloniin. Hän juoksee lähemmäs 300 kilometriä kuukaudessa, kuutena päivänä viikossa. Kirjassaan hän kertoo miksi juoksee, miten valmistautuu koviin kilpailuihin ja mitä hyötyä juoksemisesta on romaanikirjailijalle. Koko kirjan läpi ikään kuin punaisena lankana kulkee Murakamin valmistautuminen New Yorkin maratonille.

Murakami mainitsee, että kestävyysjuoksussa ja kirjoittamisessa on paljon samaa. Molemmat vaativat kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja huolellisuutta. Pidin siitä, että tämä kirja kertoo paljon myös Murakamista itsestään. Hän päästää lukijan lähelle itseään ja ajatuksiaan. Kaikkein eniten pidin kuitenkin siitä, miten Murakami kuvailee juoksemista. Minä olen itse viime vuosina innostunut juoksemaan ja se maratonkin siintää jossain tulevaisuudessa. Minusta oli äärettömän kiinnostavaa lukea Murakamin ajatuksia juoksemisesta, mutta myös lukea hänen lenkeistään ja harjoittelustaan. Luin yhden luvun, ja minulle tuli hirveä tarve päästä juoksemaan. Tämä kirja jää ehdottomasti hyllyyni, ja kun juokseminen ei jostain syystä maistu, tartun tähän uudelleen.

Murakami kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Muutamassa kohdassa mietin, josko käännöksessä on tapahtunut jotakin kun en oikein ymmärtänyt lauserakenteita. Kirja on suomennettu englanninkielisestä käännöksestä, ehkäpä tuo on vaikuttanut suomennokseen...

Vaikka kirja on paikoin filosofinenkin, minä pidin tästä todella paljon. Haluaisin jatkossa lukea ehdottomasti lisää Murakamia, mutta myös juoksusta kertovia kirjoja. Onko teillä hyviä juoksukirjavinkkejä?


★★★★+

Vieraan turva / Ian McEwan

Vieraan turva / Ian McEwan

Otavan kirjasto, 2010. 138 sivua.

Alkuteos: The Comfort of Strangers, 1981.

Suomentanut: Marja Alopaeus

Kannen kuva: Harry Gruyaert

Mistä minulle? Suurikuun poistomyynnistä

Olen Ian McEwan -fani joten hihkuin innosta kun löysin miehen Vieraan turva -romaanin parilla eurolla kirjakaupan poistomyynnistä. McEwanmaiseen tapaan tässäkin kirjassa on outoja ihmissuhteita, yllättäviä käänteitä ja jännittävä tunnelma. 

Mary ja Colin viettävät rentouttavaa lomaa Venetsiassa. He oleskelevat, syövät, juovat, polttelevat ruohoa ja eksyvät jatkuvasti.  He kävelevät kauniissa kaupungissa ja vierailevat iltaisin baareissa mutta kaikki on kovin kaavoihin kangistunutta ja pariskunnan väliltä vaikuttaa puuttuvan intohimo. Leppoisa loma muuttuu kuitenkin aivan muuksi, kun he eräänä iltana tapaavat Robertin. Robert on alusta alkaen hieman erikoinen tapaus, salaperäinen ja omituinen. Hän kutsuu Maryn ja Colinin luokseen vierailulle, ja esittelee heille vaimonsa Carolinen. Jo tässä vaiheessa näiden neljän välille muodostuu mielenkiintoisia suhteita. Parin kiihkeän hotellipäivän jälkeen Colin ja Mary palaavat Robertin ja Carolinen kotiin kuin huomaamattaan, mutta tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin ja tapahtumat saavat yllättävän suunnan.

Minä pidin siitä, kuinka McEwan luo kirjaan alusta saakka jännittävän, odottavan tunnelman. Tekstistä huomasi, että pian tapahtuu jotain. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoisia teemoja, seksuaalisuus on jatkuvasti läsnä ja myös Colinin ja Maryn välinen suhde on mielenkiintoista seurattavaa. Kirjan loppuratkaisu oli minusta kuitenkin hieman liian brutaali ja hurja, vaikka olinkin valmistautunut tuontyyppiseen kirjan odottavan tunnelman vuoksi.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin positiivinen lukukokemus, joka osoittaa taas kerran McEwanin tarinankerrontataidot. Pidän miehen tavasta kirjoittaa selkeästi ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Hän kertoo tavallisista ihmisistä, joille kuitenkin voi tapahtua kaikenlaista. Loppujen lopuksi tämänkään kirjan tapahtumat eivät vaikuta täysin mahdottomilta. Vieraan turva on alle 150 sivua pitkä, mutta tämä tarina ei minusta kaivannutkaan enempää sivuja. McEwan onnistuu luomaan tunnelmaltaankin vahvan tarinan, vaikka ei aina kerrokaan kaikkia yksityiskohtia tapahtumista tai henkilöistä. Tykkäsin, mutta mietin kuitenkin edelleen, haluanko nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan...

★★★★


Myös Leena Lumi, Naakku, Joana ja Jaana ovat lukeneet tämän.

Haastettu

Sain peikkoneidolta pari kivaa haastetta, kiitos♥

Olen jo parikin kertaa paljastanut itsestäni seitsemän asiaa, mutta ehkäpä keksisin tähän nyt jotain uutta:

1. Rakastan vaatteita ja vaatehuonettanikin, mutta en osaa pitää sitä järjestyksessä. Ängen aina kaikki vaatteet hujanhajan hyllyille ja siivoan vasta kun vaatteet tippuvat hyllyiltä. Toisaalta myös rakastan järjestystä, joten vaatehuoneeni epäjärjestys on minulle iso ongelma :D

2. Rakastan myös matkustelua, ja jos olisin hieman rikkaampi opiskelija, suunnittelisin uusia reissuja jatkuvasti. Tänä keväänä on pakko päästä ainakin kerran ulkomaille ja tällä hetkellä pari päivää Lontoossa on listalla aika korkealla.

3. Minusta on lukion jälkeen tullut todella mukavuudenhaluinen. En enää pukeudu housuihin, koska ne kiristävät, vaan käytän sukkahousuja ja legginssejä. En enää herää aamulla puoli tuntia aikaisemmin meikkaamaan, vaan sutaisen viidessä minuutissa päivämeikin naamaan ja nukun mieluummin pidempään. En enää halua palella, joten käytän koko talven pipoa (lukiossa en IKINÄ olisi pistänyt pipoa päähäni!). Kaikkea sitä oppii;)

4. Minulla on kevään viimeinen luento huomenna, sen jälkeen ensi viikolla yksi tentti ja sitten jäljellä enää nettikurssi. Eli kesäloma on jo aika lähellä;) Samalla tämä on mahtavaa, mutta samalla en tiedä mitä teen loppukevään. Töitä ei ole vielä tiedossa ja olen todella huono oleskelemaan...

5. Olen nyt kuukauden ajan osanut kutoa villasukkia ja olen tästä uudesta taidosta todella iloinen! Tällä hetkellä on menossa raidalliset villasukat isälle synttärilahjaksi, seuraavaksi vuorossa lapaset;)

6. Kuten peikkoneitokin sanoi, minäkin olen sosiaalinen, mutta kaipaan usein omaa aikaa ja viihdyn hyvin yksin. Varsinkin pitkän, sosiaalisen koulu-/työpäivän jälkeen yksinäisyys on ihanaa.

7. Talvi on ollut monella tapaa todella rankka, mutta nyt kun kevät lähestyy, aurino paistaa ja lumet sulaa kaikki vaikuttaa hieman valoisammalta. Onneksi. Aamulenkit asvaltilla juosten ovat huomattavasti kivempi aloitus päivälle kuin loskalenkit:)

Toisessa Hyvän mielen haasteessa pitää kertoa kymmenen itseä ilahduttavaa asiaa.

1. Kevät. Aurinko, sulaneet lumikasat, asvaltti joka näkyy.
2. Juokseminen. Olen taas täysin hullaantunut lenkkeilyyn ja loppukesän puolimaraton ei enää tunnu mahdottomuudelta.
3. Ystävät. Ei ole parempaa iltapuuhaa kuin kerääntyä ystävien kanssa yhteen ja vain olla. Jutella, syödä jotain herkkua, nauttia toisten seurasta.
4. Lukeminen ja kirjat. Yllättävää, eikö? :)
5. Perhe. Viikonloppuloma kotikotona vanhempien hellässä huomassa pikkuveljen kanssa Xboxia pelaillen piristää aina.
6. Viikonloppusuunnitelmat. Kivoja juttuja on aina kiva merkitä kalenteriin etukäteen.
7. Maailman suloisimmat hoitolapset. Ihanat puolivuotiaat:)
8. Mielenkiintoiset maisterikurssit ensi vuonna. Vihdoin pääsen tekemään jotain konkreettisempaa ja Freudin teorioiden pänttääminen on historiaa.
9. Ihanat kevätaamut. Kun herää auringonpaisteeseen ja on aikaa aamulenkille.
10. Lukupiiri. Olen hehkuttanut tätä ennenkin mutta hehkutan vielä. Meillä on ihan mahtava lukupiiri ja odotan tapaamisiamme aina innostuneena!

En laita tätä nyt eteenpäin, sillä en muista missä kaikkialla tämä on jo pyörinyt. Kaikki halukkaat saavat kuitenkin ottaa haasteen vastaan:) Tässä samalla haluan kiittää kaikkia uusia lukijoita (toki vanhempiakin), teitä on taas tullut monta lisää! Kiitos ja tervetuloa♥

Tiikerin vaimo / Téa Obreht

Tiikerin vaimo / Téa Obreht

WSOY, 2012. 359 sivua.

Alkuteos: The Tiger´s Wife, 2011.

Suomentanut: Irmeli Ruuska

Kannen kuva: Mary Evans Picture Library

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Téa Obrehtin esikoisromaani Tiikerin vaimo oli minulle yksi kevään odotetuimpia uutuuksia. En pettynyt, vaikka tämä ei helppo kirja ollutkaan.

Kirjan alussa tapaamme lääkärinä työskentelevän Natalian joka on matkalla maaseudulle viemään rokotteita orpolapsille. Natalia saa samalla tietää, että hänen rakas isoisänsä on kuollut. Matkasta tulee samalla isoisän muistelureissu. Natalia käy syrjäisessä, ränsistyneessä sairaalassa hakemassa isoisälleen kuuluneita tavaroita ja muistelee tämän kertomia tarinoita tiikerin vaimosta ja kuolemattomasta miehestä, apteekkarista ja karhupojasta lapsuutensa maisemista. Samalla seurataan kuitenkin myös Nataliaa nykyhetkessä, kuinka hän ystävänsä kanssa yrittää pelastaa ja rakentaa sodan runtelemaa seutua uudelleen.

Tiikerin vaimossa liikutaan vuorotellen kahdessa eri ajassa. Natalian elämä nykyhetki on ehkä hieman pienemmässä roolissa kuin isoisän kertomat maagiset tarinat lapsuutensa kotikylästä. Minä olisin mielelläni lukenut enemmän Nataliasta, nyt hän jäi hieman isoisänsä varjoon ja etäiseksi henkilöksi. Natalian ja isoisän välinen suhde oli todella mielenkiintoinen ja läheinen, joten sitä oli ilo seurata. Pidin myös Obrehtin tavasta kuljettaa tarinaa eteenpäin ja sitoa isoisän maagiset kertomukset Natalian omaan tarinaan.

Tiikerin vaimo ei päästä lukijaa helpolla. Kirjan alussa minulla oli hieman vaikeuksia saada tästä otetta, mutta onneksi jatkoin lukemista. Aika nopeasti pääsin tästä kärryille ja nautiskelin hitaasta lukemisesta. Tätä ei voi lukea nopeasti, koska silloin menettää paljon. Minusta tuntuu, että minulta nytkin meni monta kuvaa ja asiaa ohi, joten tämä on varmasti kirja, johon voisin palata joskus uudelleen.

Tiikerin vaimo on ihastuttava sekoitus sodan riepottelemia maisemia, maagisuutta ja mystisiä kertomuksia. Henkilöhahmot eivät ehkä tule lukijaa kovinkaan lähelle, mutta kirjan pääpaino onkin jossain muualla. Balkanin historiaa, elämää ja kuolemaa. Minä luin kirjaa todella mielelläni, vaikka tämän jälkeen kaipaankin jotakin kevyempää luettavaa. Nuorelta kirjailijalta myös todella kypsä ja ehjä kokonaisuus ja kirja on ehdottomasti Orange-palkintonsa ansainnut!


★★★★

Lisää kirjasta ainakin seuraavissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Oota, mä luen tän eka loppuun, Nenä kirjassa .