Sivut

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Nuoren tytön päiväkirja / Anne Frank


Nuoren tytön päiväkirja / Anne Frank

Tammi, 2000. 253 sivua.
Alkuteos: Het achterhuis, 1946
Suomentanut: Eila Pennanen
Kannen suunnittelu: ?
Mistä minulle? kirppariostos

Olen jo monta vuotta hävennyt sitä, etten ole lukenut Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjaa. Kirja löytyy niin TBR 100-listaltani kuin klassikkohaasteestakin, mutta lopulta päätin lukea kirjan juuri nyt koska Anni haastoi minut lukemaan tämän osana Ota riski ja rakastu kirjaan-haastetta.

Tarina tämän kirjan takana lienee kaikille tuttu. Anne Frank oli varakkaan amsterdamilaisperheen nuorin tytär. Toisen maailmansodan syttyessä hän joutuu perheineen maanpakoon keskelle suurkaupunkia, vanhan talon "salaiseen siipeen". Salaisessa piilopaikassaan Frankin nelihenkinen perhe saa pian seuraa Van Daanien kolmihenkisestä perheestä. Myöhemmin piilopirttiin muuttaa myös hammaslääkärinä toiminut herra Dussel. Kahdeksanhenkinen seurue asuu salaisessa siivessä kaksi vuotta, jonka aikana he saavat ruokaa ja apua muutamalta tuttavaltaan ulkomaailmasta. 

Maanpakonsa aikana Anne piti päiväkirjaa elämästään salaisessa siivessä. Hän kuvailee piilopaikan päivärutiinia, vaikeuksia ja pieniä iloja. Sitä, kuinka tärkeää on olla hiirenhiljaa aamupäivisin kun vanhan talon yläkerrassa on työntekijöitä. Kuinka tärkeää on pitää valot sammutettuina iltaisin ja kuinka rankkaa ja tylsää eläminen salaisessa siivessä päivittäin oikeasti on. Anne on sodan alkaessa 13-vuotias tyttö ja kokee salaisessa siivessä myös ensirakkautensa. Hänen päiväkirjatekstinsä koskettavat ja naurattavat, välillä toki ärsyttävätkin.

Nuoren tytön päiväkirja kertoo juutalaisvainoista ja toisen maailmansodan kauheuksista vilpittömästi ja koskettavasti. Vaikka kertojana on 13-vuotias tyttö, tuntuvat tapahtumat todellisilta ja havainnot niin politiikasta kuin muustakin elämänmenosta todella teräviltä ja kypsiltä. Kirjoittajan todellinen ikä tulee (valitettavasti) kuitenkin selväksi esimerkiksi hänen kuvaillessaan ihastumistaan Peter Van Daaniin ja hänen suhtautumisestaan vanhempiinsa ja vanhempaan sisareensa. Välillä Annen naiivius ärsytti minua paljon, kuten myös hänen epäkypsä suhtautumisensa muihin salaisen siiven asukkaisiin. Toisaalta tämäntapainen ahdas sala-asuminen tietysti kiristää kaikkien hermoja ja saa kaikki varmasti käyttäytymään vähintäänkin ärsyttävästi. Mutta kirjana ja lukuelämyksenä huomasin välillä ärsyyntyväni Annen samaan aikaan naiiviin mutta viisastelevaan kirjoitustyyliin.

Nuoren tytön päiväkirja on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, koskettava ja rohkea tarina. Toisen maailmansodan kauheuksien ja juutalaisvainojen lisäksi kirja on nuoren tytön kasvutarina, jota on kiinnostava seurata. Kirjan lopussa Anne on muuttunut lörpöttelevästä ja varsin ärsyttävästä nuoresta tytöstä ihmisiä terävästi tarkkailevaksi ja elämää pohdiskelevaksi naisenaluksi. Hänen huumorinsa ja positiivisuutensa myös huokuu päiväkirjateksteistä, ja kirjan ironisen hauskat kommentit ovat sen parhaita puolia. Surullisinta ja minulle lukijana tuskallisinta oli lukea Annen positiivista ja onnellistakin tekstiä tietäen, miten kaikki päättyy.

En ehkä kirjana ihastunut tähän niin paljon kuin odotin, mutta tarina on koskettava, tärkeä ja ihan ehdottomasti lukemisen arvoinen. Lukisin mielelläni lisää Anne Frankista, elämäkerta ainakin on olemassa, mitäs muuta?


★★★+

Lukuhaasteet: Klassikkohaaste & suoritus TBR 100-listalleni.

22 kommenttia:

  1. Mulla on hyllyssä tuollainen Melissa Müllerin kirjoittama kirja `Anne Frank, päiväkirjan salaiset sivut`. Se taustoittaa ansiokkaasti Annen päiväkirjaa ja tuo julki myös ne sivut, jotka sensuroitiin julkaistusta versioista.

    Luin vastikään myös Carol Ann Leen kirjoittaman Anne-elämänkerran, mikä myös pyrki luomaan jonkinlaista kokonaiskuvaa Anne Frankista.

    Suosittelen molempia kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, luen ehdottomasti mainitsemsi kirjat jos ne osuvat tielleni jossain :).

      Poista
  2. Mieleenpainuva kirja tämä kyllä on ainakin, vaikken minäkään kirjana tästä mitenkään poikkeuksellisen vaikuttunut ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieleenpainuva todellakin, minusta etenkin tuon totuuspohjan vuoksi :).

      Poista
  3. Tämä on niitä kirjoja, joissa tarinan totuuspohja vaikuttaa lukukokemukseen vahvasti. Kaunokirjallisestikin hieno suoritus nuorelta tytöltä, mutta teho tulee ainakin minulle siitä totuudesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta! Kirjan totuuspohja vaikuttaa kyllä ehdottomasti lukukokemukseen ja tekeekin tästä mieleenpainuvan kirjan.

      Poista
  4. Tätä on kyllä vaikea arvioida kirjana, kun tietää miten tämä on syntynyt. Mutta itse tykkäsin ja vaikutuin Anne Frankista vuonna 2001 tehdystä mini-sarjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan se sama aminisarja jonka minäkin näin...Täytyy googletella ;).

      Poista
  5. Jo mainittujen lisäksi Annesta kertoo kirja Miep Gies:Anne Frank, suojattini: Frankin perhettä auttanut nainen kertoo. Anne Frankin omaa teosta Salaisen siiven tarinoita en ole lukenut, mutta kuulisin mielelläni, mitä mieltä siitä ollaan.

    Näiden elämänkerrallisten teosten perusteella sanoisin, että Annen päiväkirjassa esiintulevat luonteen ärsyttävät piirteet eivät johtuneet pelkästään murrosiästä ja erittäin stressaavista olosuhteista, vaan niitä esiintyi jo sotaa edeltävän lapsuuden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkistä :). Frankin perheestä olisi kiva lukea juuri Miepin näkökulmasta. Myös noita Annen elämäkerrallisia kirjoja haluan jossain vaiheessa lukea. Jännä nähdä, ärsyynnyynkö tyttöön niissäkin ;).

      Poista
  6. Taisin lukea tämän lukiossa ja muistan myös vähän ärsyyntyneeni Frankista. Se ärtymys ehkä vei sitten muultakin kirjalta hohdon. Mutta sen sijaan Katrin mainitsemasta sarjasta pidin minäkin ja sen kautta ehkä pääsin samaistumaan paremmin. Liekö syynä ikä vai oliko sarjaan hiottu liikoja särmiä:)

    Joka tapauksessa kirja on hieno dokumentti jo pelkällä olemassaolollaan, sodan mikro- ja psykohistoriaa vailla vertaa, vaikkei aivan autenttinen olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on tosiaan kiinnostava kuvaus sodasta, vaikka minäkään en krijaan täysin ihastunut. Mutta ehdottoman mieleenpainuva tarina tämä kuitenkin on, ja lukisin mielelläni Frankin perheestä lisää. Tuo minisarja täytyy kyllä myös kaivaa esille jostakin :).

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Luitpa tämän nopeasti! Mä olen lukenut tämän viimeksi ehkä 14-vuotiaana ja sitä ennen 12-vuotiaana. Pitäisi ottaa uusintakierros näin aikuisemmilla silmillä :)

    Mulla on tämän päiväkirjan lisäksi se Carol Ann Leen elämäkerta Annesta, Miep Giesin kirjoittama kirja ja jokin ohut satasivuinen tietokirja Annesta ja koko 2. maailmansodan etenemisestä Keski-Euroopassa tai jtn sellaista :D Se on ostettu salaisesta siivestä :) Suomenkielinen kuitenkin. Voin antaa jtn lainaan, jos haluat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mielelläni lainaisin jotain noista kirjoista jossain vaiheessa! :) Mäkin haluausin lähteä käymään noissa museoissa etc...

      Poista
    2. 14-vuotiaana kävin Saksassa Dachaun keskitysleirillä katselemassa ja oli pakko pitää arskoja koko ajan päässä, koska olin ihan itkun partaalla :D
      15-vuotiaana porukat suostui mun pyyntöön lähtemään Amsterdamiin ja salaiseen siipeen. No ylläriylläri, sielläkin olin ihan herkissä fiiliksissä :( Oli todella outoa kuvitella, että noin 70 vuotta sitten Anne oli siellä asustellut ja miten gestapot olivat hänet sieltä hakeneet.. Ennen Amsterdamin matkaa luin Terhi Rannelan Amsterdam, minä ja Anne F. -kirjan ja se oli (ainakin silloin) tosi hyvä nuorten kirja :) Päähenkilön kauko"suhteet" kiinnostivat minua hiukan, mutta pääjuttuna oli kiva seurata henkilön tutustumista Anneen :)

      Apua mikä selitys tyhjästä, mutta Anne Frank on mulle tosi tärkeä aihe :)

      Poista
    3. Voi että, tuollainen reissu olisi varmaan ihan mahtava!! Ja ei todellakaan turha selitys, kiva että kommentoit! :)

      Poista
  9. Salaisen siiven tarinoita on jäänyt muilta mainitsematta. Siinä on Annen kirjoittamia juttuja omasta elämästä ja fiktiivisiä novelleja. Miep Giesin kirja on näistä muista ehkä suositeltavin, siinä näkökulma on kiinnostavampi kuin elämänkerroissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miepin kirjan haluan ehdottomasti lukea, ja mielelläni myös jonkun elämäkerrantapaisen. Kiitos vinkistä :).

      Poista
  10. Anne Frankin päiväkirja on seurannut minua lapsuudesta saakka, palaan siihen aika ajoin uudelleen ja se löytyy omasta hyllystäkin. Myös Carol Ann Leen kirjan olen lukenut, se kannattaa lukea jos Frankit kiinnostaa enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Carol Ann Leen kirja on pakko lukea jossain vaiheessa :).

      Poista
  11. Luimme tämän yläasteella. Minulle kirja on jäänyt melko hyvin mieleen. Minua ei ärsyttänyt mikään, luultavasti siksi, kun olin kirjaa lukiessani suurin piirtein Anne Frankin ikäinen.

    Kannattaa lukea myös Zlatan päiväkirja. Hän piti Anne Frankia esikuvanaan ja kirjoitti päiväkirjaansa Sarajevon pommitusten keskellä. Hänen kohtalonsa oli tosin paljon onnellisempi, sillä vaikka se ei hänen päiväkirjassaan tulekaan esiin, hän pääsi turvaan ja asuu nykyisin muistaakseni Irlannissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.