Yhden toivon tie / Paula Havaste

Yhden toivon tie / Paula Havaste

Gummerus, 2012. 446 sivua.

Kannen kuvat: Istockphoto

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Ihastuin Paula Havasteen Kaksi rakkautta kirjaan, kun tartuin siihen muutama vuosi sitten ilman ennakko-odotuksia. Yhden toivon tie on itsenäinen jatko-osa Kahdelle rakkaudelle. Kirjassa seurataan edellisen romaanin päähenkilön Annan sisarta, Oilia. Toki Anna perheineen on myös keskeisessä osassa tässäkin kirjassa.

Annan mies Voitto on yhä sodassa, käy kotona kun lomille pääsee. Kolmatta lastaan odottava Anna huolehtii talosta, perheen kahdesta kouluikäisestä tyttärestä, sekä pienestä Armas-vauvasta joka on puheiden mukaan Voiton poika. Anna viimeistelee myös maisterin työtään sielutieteessä yliopistolla ja käy kerran kuukaudessa linjurikyydillä Helsingissä. Suurimman osan ajasta Anna kuitenkin viettää kotitöiden parissa Lehtimäellä, päiviä piristävät Aila-ystävän tapaamiset ja kasvava eläinperhe. Annan sisko Oili työskentelee Kemissä saksalaisessa sotilassairaalassa. Hän viihtyy työssään, sairaalassa työskentelevät muut suomalaiset tytöt ovat Oilille kuin omaa perhettä, mutta viikkojen kohokohta on kuitenkin Horstin tapaaminen. Horst on komea saksalainen sotilas, ja hän on luvannut hankkia avioliittoluvan Oilille ja itselleen. Oili odottaa kuumesesti päivää, jolloin hän pääsee Horstin mukana Saksaan, uuteen kotimaahansa viettämään onnellista elämää Horstinsa kanssa. Lapin sodan alkaessa saksalaiset komennetaan Norjan kautta takaisin kotimaahansa. Oili haluaa mukaan, muuten hän menettää Horstin lopullisesti. Oilin rankka taistelu Horstin tavoittamiseksi alkaa, taistelu jonka jälkeen nuori nainen ei enää palaa ennalleen ja taistelu, jonka aikana Oili joutuu miettimään suunnitelmiansa ja elämäänsä uudemman kerran.

Yhden toivon tie on rankka selviytymistarina. Se on samalla hieno kuvaus ystävyydestä, sokeasta rakkaudesta, sota-ajan Suomesta ja sisaruudesta. Yhden toivon tie antaa hienon kuvan suomalaisen naisen sinnikkyydestä, se kuvailee sodan aikaista Suomea hyvine ja pahoinen seurauksineen. Yhden toivon tie kuvailee kauniisti myös erilaisia ihmissuhteita, kahden siskon välistä vahvaa sidettä, sodassa taistelevan miehen ja kotona taistelevan vaimon ajatuksia ja tunteita.

Havaste kirjoittaa sujuvasti ja tarina on mukaansatempaava. Minä pidin kovasti siitä, että tarina jatkui siitä mihin Kaksi rakkautta jäi. Minusta oli onnistunut ratkaisu seurata sekä Annan että Oilin tarinaa vuorotellen, tämä piti mielenkiintoa yllä koko tarinan ajan. Kirja on varmasti vaatinut paljon taustatyötä, niin tarkkoja yksityiskohtia jatkosodan Suomesta tässä on. Minä olen tavattoman huono historiassa, mutta minusta kirja antaa uskottavan, todentuntuisen kuvan tuosta ajasta.

Vaikka Yhden toivon tie on myös todella rankka kertomus, tästä kirjasta jäi lämmin fiilis. Etenkin Oilin kokemukset Lapissa on todella rankkaa luettavaa, mutta toisaalta taas koskettavat ja tunteita herättävät tapahtumat ja kokemukset on kirjoissa minusta parasta. Yhden toivon tie on kokonaisuutena hieno kirja, mutta jostain syystä (jota en osaa sen tarkemmin kuvailla) Kaksi rakkautta oli minulle vielä ihan pikkuhitusen parempi. Toivon kuitenkin, että Havaste jatkaisi kirjasarjaansa vielä ainakin yhdellä osalla. Yhden toivon tien lopussa jäi juuri sopivasti avoimia kysymyksiä...

⋆⋆⋆⋆⋆-

Myös Amma, Mari.A, Jonna ja Arja ovat tämän lukeneet.


Ps! Suuntaan viikonlopuksi Brysseliin kera hyvän ystävän. Palailen siis blogien pariin ensi viikolla, ainakin yhden belgialaisen kirjan kanssa :). Mukavaa viikonloppua kaikille!

Pakenevat unet / Petri Karra

Petri Karra / Pakenevat unet

Gummerus, 2012. 286 sivua.

Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka

Mistä minulle? lainattu ystäväiseltä

Petri Karra oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, kun tartuin hänen tuoreeseen romaaniinsa Pakenevat unet. Minkälaisen lukukokemksen sainkaan! Pakenevat unet on aivan upea, otteessaan pitävä, koskettava ja hienosti kirjoitettu romaani.

Nasta on teini-ikäinen poika. Hän käy koulua kuten kaikki muutkin samanikäiset, mutta kotiolot eivät ole kuin kaikkien muiden. Nasta joutuu huolehtimaan pikkusiskostaan, kuusivuotiaasta Nadjasta, sillä lasten äiti Marina kärsii pahasta huumeongelmasta. Äiti on omilla reissuillaan, tulee kolistellen ja rämistellen huonokuntoisena kotiin keskellä yötä. Nasta leikkii siskon kanssa, myy varastettua tavaraa saadakseen ruokaa itselleen ja siskolle. Iltaisin Nadjan nukahdettua Nastan silityksiin Nasta pakenee arkea Pahan Valveen maailmaan. Se on kuvitteellinen Nastan luoma maailma, jossa unet pakenevat henkilöistä ja jonka sankari on nuori poika. Pientä piristystä Nastan kurjiin ja rankkoihin päiviin tuo myös naapurin Veera, poliisin tytär. Nasta on ihastunut Veeraan, mutta ei uskalla lähestyä tyttöä. Nastan ja Nadjan rankka lapsuus kokee vielä rankemman käänteen, kun sosiaalityöntekijät päättävät sijottaa lapset muualle asumaan. Marina-äiti ei pysty huolehtimaan lapsistaan ja menettää heidät. Nasta aloittaa taistelun tarkoituksenaan pelastaa itsensä ja rakkaan siskonsa sosiaaliviranomaisilta ja lastenkodilta.

Pakenevat unet tempaisi minut mukaansa alusta saakka. Kirjan tarina on rankka ja kauhea, mutta se todellakin vie mennessään. Halusin heti tietää, kuinka näille viattomille lapsille käy. Ihailin Nastaa, kuinka teini-ikäinen poika voi olla noin fiksu, noin huolehtiva, noin ajattelevainen. Säälin Nastaa ja Nadjaa, halusin halata ja lohduttaa heitä. Tunsin inhonsekaista sääliä lasten äitiä Marinaa kohtaan, inhosin sosiaalityöntekijää samalla kun ymmärsin, että hän teki työnsä aivan oikein. Ihalin ja ärsyynnyin Veeraan, ymmärsin ja uskoin Veeran äitiin. Pakenevat unet herätti minussa paljon tunteita, se kosketti ja yllätti. Henkilöt tulivat iholle ja kaikki tapahtumat oli läpimietitty ja toivat tarinalle lisää uskottavuutta ja tarkoitusta.

Karra kirjoittaa sujuvasti ja kauniisti, kieli on kuvailevaa ja teini-ikäisen ja lapsen dialogit sujuvat mielestäni mutkattomasti ja uskottavasti. Tarinassa on paljon synkkyyttä, ryövätty lapsuus, kuoleman pelkoa, menettämisen pelkoa. Suurimpana kaikesta on kuitenkin toiveikkuus ja rakkaus, ja tässä kirjassa se tulee esille aivan erityisen hienolla tavalla. Minä olen todella vaikuttunut tästä kirjasta, käännettyäni viimeisen sivun tirautin jopa pari kyyneltä, olin mykistynyt. Minä näkisin Pakenevat unet erittäin mielelläni myös Finlandiaehdokkaana...

⋆⋆⋆⋆⋆

Myös Annika on lukenut tämän kirjan.

Vesiseinä / Jussi Valtonen

Vesiseinä / Jussi Valtonen

Like, 2006. 213 sivua.

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? Forssan kirjaoutletostos

Jussi Valtosen romaani Vesiseinä valikoitui lukupiirimme ensimmäiseksi syyskirjaksi. Ostimme kirjan koko lukupiirille Tuulian ja Riinan kanssa Forssan kirjaoutletistä keväällä. Olen aiemmin lukenut Valtosen Siipien kantamat josta pidin kovasti, joten odotukseni Vesiseinän suhteen olivat kohtuullisen korkealla.

Vesiseinä on kokoelma tarinoita, joiden päähenkilönä on useimmiten Antti. Hänen tyttöystävänsä Elli on myös monessa tarinassa mukana. Tarinat, tai kirjan eri osat, kertovat miten erilaiseksi elämä voi muotoutua erilaisten valintojen kautta. Antin elämää seurataan lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Kirja sisältää ihmissuhdekiemuroita, uravalintoja ja perhe-elämää. Antti ja häen tyttöystävänsä Elli ovat välillä eron partaalla, välillä taas onnellisesti naimisissa lapsiperhettä pyörittämässä. Suosikkitarinassani Afrikka Valtonen kuvailee tarkasti ja psykologin ammattitaidolla masentuneen vaimon herättämiä reaktioita miehessään.

Minulla kesti jostain syystä aika kauan, ennen kuin tajusin kirjan ideaa. Mietin, miksi lähes jokaisessa tarinassa seurattiin Anttia ja Elliä, mutta miksi heidän elämäntilanteensa oli täysin eri jokaisessa tarinassa. Kun oivalsin (siis luin kirjan takakannen tarkemmin...), että tarinat mahdollisesti ovat ikään kuin vaihtoehtoisia tarinoita, eri reittejä elämässä, aloin pitää lukemastanikin paljon enemmän. Pidin tavasta, jolla Valtonen otti esille sitä, kuinka jälkeenpäin ymmärtää mitkä valinnoista ovat olleet onnistuneita, mitkä valinnat vääriä. Valtosen teksti ja kielenkäyttö on vaivatonta, mutta paikoin kovin tavanomaista. Kaipasin arkisiin tarinoihin välillä lisämaustetta kuvailevammasta, taiteellisemmasta kielestä.

Vesiseinän sisälle mahtuu monta kiinnostavaa henkilöä. Kirjan ensimmäisessä tarinassa, jossa kuvaillaan Antin kouluvuosia, vahvasti läsnä on maahanmuuttajataustainen Aleksander. Aleksander on kiinnostava tapaus, etenkin koska hän palaa yhdessä myöhemmässä tarinassa Antin elämään. Tuo vierailu osoittautuu kuitenkin lyhyeksi, ja olisin mielelläni lukenut Aleksanderista enemmänkin. Toinen kiinnostava henkilö on Ellin sisko Tanja, joka kirjan loppua kohden on useassa tarinassa mukana. Hänen roolinsa Ellin ja etenkin Antin elämässä on kiinnostava kirjan toiseksi viimeisessä novellissa Afrikka.

Vesiseinä on aiheiltaan ja idealtaan todella kiinnostava ja kivan erilainen. Idea vaihtoehtoisista elämänvalinnoista ja näistä seuraavasta elämästä on mielenkiintoinen ja jännittävä. Antin ja Ellin "vaihtoehtoisia elämiä" seurataankin tässä kirjassa monelta kiinnostavalta kantilta, mutta jotenkin olisin kaivannut moneen tarinaan lisää syvyyttä. Minua eniten koskettanut Afrikka-niminen tarina oli sivumäärältään kirjan pisimpiä. Afrikan tapahtumat tulivat lähelle, herätti tunteita laidasta laitaan ja oli kirjoitettu todentuntuisesti, siinä missä muutama muu tarinoista jäi minulle lyhyisyydessään aika pinnallisiksi.

Summa summarum: Vesiseinä on idealtaan raikkaan erilainen ja piristävä novelli-/tarinakokoelma. Se on inhimillinen ja välillä lempeän humoristinen kirja, jonka henkilöitä kuvaillaan lämmöllä. Kirjassa on paljon kiinnostavia aiheita, mielenterveysongelmia, alkoholiongelmia ja ihmissuhdekiemuroita. Kielellisestikään Vesiseinä ei ole missään tapauksessa huono kirja, vaikka tämä ei ihan yhtä hienoksi lukukokemukseski minulla yltänytkään kuin Valtosen hieno Siipien kantamat.


⋆⋆⋆+

Vesiseinän on lukenut myös ainakin Tuulia, Anni, Susa, Kirsi, Ilse ja anni.M.

Talvipäiväkirja / Paul Auster

Talvipäiväkirja / Paul Auster

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 225 sivua.

Alkuteos: Winter Journal, 2012.

Suomentanut: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Paul Auster on viime vuosien aikana noussut yhdeksi suosikkikirjailijakseni. Tartuin siis innolla miehen uusimpaan romaaniin Talvipäiväkirja. Tajusin muutaman sivun luettuani, että kyseessä ei ole tavallinen Austermainen fiktiivinen romaani, vaan miehen oma muistelmateos. Onneksi tämä ei missään tapauksessa osoittautunut huonoksi asiaksi.

Talvipäiväkirjassa Auster kertoo elämästään lukijalle. Hän palaa lapsuusvuosiinsa, kertoo muistoja, pieniä pilkahduksia elämästään. Hän muistelee nuoruusvuosiaan, ensimmäistä rakkauttaan ja ensimmäistä avioliittoaan. Auster palaa kirjassa muistelemaan vanhempiensa kuolemia ja niistä nousseita ajatuksia. Hän kertoo myös lukijalle, miksi ei voi sietää banaaneja ja mistä hänen arpensa ovat aiheutuneet. Auster muistelee avioeroansa ja kuvailee nykyistä vaimoaan, kirjailija Siri Hustvedtia tavattoman rakastavasti ja kauniisti.

Auster paljastaa lukijalle paljon itsestään. Hän on rehellinen muistellessaan menneisyyttään, käy läpi niin surut ja murheet kuin ilon ja onnen aiheetkin. Auster kertoo paniikkikohtauksistaan, äitisuhteestaan ja rehellisesti myös seksuaalisuudesta. Hän muistelee kouluvuosia, opiskelukavereita ja tehtyjä virheitä.

Talvipäiväkirja on hieno, rehellinen katsaus Paul Austerin elämään. Minä luin kaikesta suurella mielenkiinnolla. Uppouduin kirjan kauniiseen, rikkaaseen kieleen ja Austerin taitavaan kerrontaan. Pitkästyin ainoastaan silloin, kun Auster luetteli kaikki kaksikymmentä asuntoa, jossa hän on elämänsä aikana asunut. Edes pitkät kappaleet ja "virallisten" lukujen puuttuminen ei haitannut lukemistani, vaikka yleensä pidänkin siitä, että kirjan lukemisen voi tauottaa sopivasti yhden luvun päättyessä.

Talvipäiväkirja antaa Austerista lempeän, sympaattisen kuvan. En voinut kuin ihailla tapaa, jolla Auster lämmöllä ja rakkaudella kuvailee suhdettaan vaimoonsa ja lapsiinsa. Kirja herätti minussa lukijana paljon tunteita. Välillä hihittelin ääneen Austerin osuvalle, pilke silmäkulmassa kirjoitetulle huumorille, välillä taas luin Austerin elämän tapahtumista kyynel silmäkulmassa, eläytyen Austerin menetyksiin ja kriiseihin täysin.

Paul Auster on kirjoittanut rehellisen ja realistisen tuntuisen kirjan elämästään. Ihailen henkilöitä, etenkin kirjailijoita, jotka antavat itsestään kirjoissaan näin paljon. Paljastavat elämästään ja itsestään pieniä, tarkkoja yksityiskohtia. Tämä tekee Talvipäiväkirjasta, hienoon kielenkäyttöön yhdistettynä, tavattoman kiinnostavan ja kauniin koskettavan kirjan. Austerin fanit - toki kaikki muutkin - lukekaa tämä!

⋆⋆⋆⋆⋆-

Myös Tuulia ihastui tähän kirjaan!

Hyvästi tytöt / Riku Korhonen

Hyvästi tytöt / Riku Korhonen

Sammakko, 2009. 185 sivua. 

Kannen suunnittelu: Riikka Majanen

Mistä minulle? voitto blogiarvonnasta 

Riku Korhosen kertomuskokoelmassa Hyvästi tytöt on varmaan yksi parhaista ja hauskimmista aloituskappaleista mitä olen koskaan lukenut. Keski-ikäistynyt mies suree kaverilleen sitä, että hänen elämäänsä ei enää mahdu tyttöjä. Tytöt eivät enää katso häntä, he eivät näe häntä vaan katsovat hänen lävitseeni. Kirjan aloitus oli siis vallan mainio, ja odotukseni tarinoidenkin suhteen nousivat korkealle.

Hyvästi tytöt sisältää samaisen keski-ikäistyvän miehen muistoja elämänsä tytöistä. Mies muistelee yhtä tyttöä lyhyen tarinan verran, yhteensä tarinoita ja tyttöjä on 25. Matkalle mahtuu yläasteikäinen, täydellinen Teresa, lomamatkan piristys Carla ja kynsivä Iines. Tarinat kertovat rakkaudesta, mahdollisuuksista, menetetyistä mahdollisuuksista, harvoin onnistuneista suhteista. Kahdenkymmenenviiden tarinan ja tytön joukkoon mahtuu toinen toistaan kummallisimpia tapauksia, erikoisia, mahdottomia tyttöjä. Suhteita, jotka ovat alusta saakka olleet tuhoon tuomittuja.

Osa Hyvästi tytöt-kirjan tarinoista on hauskan ironisia, nokkelia ja osuvia. Valitettavasti koin kuitenkin suurimman osan tarinoista övereiksi, ei-hauskoiksi ja älyttömiksi. En osannut ottaa tapahtumia ja tyttöjen tai poikien käyttäytymistä tosissaan, eikä kaikki tarinat aina olleet erityisen uskottavia. Korhonen en varmasti tarkoituksella hullutellut tarinoita kirjoittaessaan, mutta minuun tämä hulluttelu ei valitettavasti oikein iskenyt. Korhosen kielenkäyttö on sopivan yksinkertaista, ja monet havainnot osuvia ja hauskoja. Tarinat eivät kuitenkaan näin lukemisen jälkeen ajateltunakaan ole erityisen mieleenpainuvia, sillä muistan vain muutaman yksityiskohdan parista tarinasta.

Ei Hyvästi tytöt mikään kohtuuttoman huono tarinakokoelma ole, mutta keski-ikäistyvän miehen absurdi huumori ei loppupeleissä taida olla ihan minun juttuni joten en ollut kirjalle oikea lukija. Kannattaa kurkata esimerkiksi Jennin ja Lurun ihastuneemmat arviot kirjasta. Korhonen kiinnostaa minua toki kirjailijana edelleen, ja seuraavaksi aion lukea joko miehen uusimman romaanin Nuku lähelläni tai jo kauan lukulistallani majailleen Lääkäriromaanin.

⋆⋆

Puolinainen / Lisa Genova

Puolinainen / Lisa Genova

WSOY, 2012. 333 sivua.

Alkuteos: Left Neglected, 2011.

Suomentanut: Leena Tamminen

Kannen kuva: Marco Scataglini/Fennopress

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Ihastuin Lisa Genovan romaaniin Edelleen Alice joka oli koskettava ja kaunis kertomus Alzheimerin tautiin sairastuvasta naisesta ja tämän elämästä. Genovan uutuus, Puolinainen, oli siis ehdottomasti lukulistallani ja odotin kirjalta paljon. Puolinainen kertoo Sarahista joka on ahkera, tunnollinen ja hurjasti työtä tekevä kolmen lapsen äiti. Sarah työskentelee arvostetussa yrityksessä, tekee ylipitkiä työpäiviä ja jatkaa työntekoa vielä iltaisin kotona saatuaan lapset nukkumaan. Sarah rakastaa toki lapsiaan ja aviomiestään, mutta työ on vähintään yhtä tärkeää kuin perhe-elämä. Sarah haluaa kaiken: menestystä ja arvostusta työpaikallaan ja onnellisen perhe-elämän.

Koko Sarahin elämä heittää kuperkeikkaa, kun hän ajaa kolarin työmatkallaan. Sarah saa aivovamman, joka aiheuttaa vasemmanpuolisen neglectin. Sarah ei ole tietoinen vasemmasta puolestaan, ei vartalonsa vasemmasta puolesta, ei ruokalautasen vasemmasta puolesta, koko vasemmanpuolimmainen näkökenttä puuttuu. Vammansa vuoksi Sarahin elämä vaikeutuu ja ennen niin aktiivinen ja energinen Sarah saakin nyt opetella elämän perusasioita uudelleen. Vamma aiheuttaa paljon vaikeuksia, mutta muuttuu lopulta pelastukseksi.

Puolinaisen aihe on kiehtova ja kiinnostava. Genova on neurotieteiden tohtori ja tietää ehdottomasti mistä kirjoittaa. Neglect on uskomaton seuraus aivovammasta, ja Puolinainen antaa vaivasta todentuntuisen ja uskottavan kuvan. Kirjan kieli on vaivatonta ja sujuvaa ja kirja oli nopealukuinen. Kirjan henkilöhahmot tulivat läheisiksi, mutta ärsyynnyin moneen kertaan etenkin päähenkilö Sarahiin. Välillä minusta tuntui, ettei Sarahin käytös ja reaktiot oikein sopineet yhteen tapahtumien kanssa. Sarah reagoi aivovammaansa, koko onnettomuuteen ja elämänmuutokseen välillä rasittavan naiivisti ja lapsellisesti. Etenkin kirjan alussa ärsyynnyin Sarahin käytökseen ja hurjaan stressaamiseen. Halusin ravistaa naista, saada hänet lopettamaan stressaamisen, vähentämään töitään ja keskittymään enemmän perheeseensä.

Kirja käy välillä myös hieman pitkästyttäväksi, kun Sarahin lastensa kanssa käytyjä keskusteluja kuvaillaan sanatarkasti, Sarahin vessakäyntejä toistetaan monen rivin verran ja muutenkin vammautumisen jälkeisiä vaikeuksia kuvaillaan monta kertaa todella yksityiskohtaisesti. Edelleen Alice kosketti minua tätä kirjaa enemmän. Tarina tuli iholle eri tavalla kuin tämä ja kirja lähti näpsäkämmin vauhtiin. Puolinaisen aihe on kuitenkin kiinnostava ja tärkeä, kieli sujuvaa ja kirja imi minut vauhtiinsa melko nopeasti. Koko tarina ja Sarah henkilönä jäi kuitenkin hieman etäiseksi, ja olisin mielelläni lukenut enemmän Sarahin miehen ja lasten ajatuksia Sarahin vammautumisesta.

Vaikka en Puolinaiseen ihastunutkaan ihan yhtä paljon kuin Edelleen Aliceen, suosittelen kuitenkin Lisa Genovan kirjoja kaikille aiheesta kiinnostuneille. Genova kirjoittaa ammattimaisesti ja tarkasti, kuten neurotieteiden tohtorilta sopii odottaa.

⋆⋆⋆

Myös Tuulia on lukenut tämän.

Kanssasi aina / Nataša Dragnic´

Kanssasi aina / Nataša Dragnic

Otava, 2012. 284 sivua.

Alkuteos: Jeden Tag, jede Stunde, 2011.

Suomentanut: Tiina Hakala

Kannen kuva: Lehtikuva Oy

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Nataša Dragnic´in esikoisromaani Kanssasi aina herätti kiinnostukseni lähinnä tapahtumapaikkansa vuoksi. Kroatia on kaunis maa, ja minä ihastun usein tällaisiin kirjoihin. Tämän kirjan kohdalla on kuitenkin myönnettävä, että luin tämän loppuun vain ja ainoastaan Kroatian vuoksi...

Luka ja Dora syntyvät samassa kroatialaisessa pikkukaupungissa parin vuoden välein. He tapaavat ensimmäisen kerran päiväkodissa, jossa Lukan ja Doran katseet kohtaavat ja he ymmärtävät heti, pieninä lapsina, että heidän välillään on jotakin erikoista. Luka pyörtyy ja virkoaa vasta Doran kuiskatessa lempeitä sanoja hänen korvaansa. Lapsuusvuodet ovat onnellisia. Luka ja Dora viettävät kaiken vapaa-aikansa yhdessä, makoilevat omalla kalliollaan ja katselevat merta.

Lukan ja Doran tiet eroavat kuitenkin ensimmäisen kerran kun Doran perhe muuttaa pois paikkakunnalta. Lapset ovat alle kymmenvuotiaita, ja Luka tuntee menettäneensä kaiken. Vuodet vierivät eivätkä Dora ja Luka kuule toisistaan mitään. Luka menee taidekouluun, järjestää ensimmäisen taidenäyttelynsä, hautaa äitinsä ja viettää aikaa ystäviensä kanssa. Doraa hän ei kuitenkaan unohda. Dora vuorostaan luo uraa näyttelijättärenä. Hän viettää aikaa teatteri-ihmisten kanssa ja ihastuu komeisiin näyttelijämiehiin.

Kuudentoista vuoden eron jälkeen Lukan ja Doran tiet kohtaavat yllättäen, ja lapsuuden kauniit muistot tulvivat mieleen. Intohimo syttyy, rakkaus roihahtaa ja Lukan ja Doran suhde sekoittaa kummankin elämän. Luka on naimisissa, Dorallakin on mies, mutta Luka ja Dora eivät voi unohtaa toisiaan.

Kanssasi aina on suuri, kaunis rakkaustarina. Minulle tuli tästä mieleen sekä Nichollsin Sinä päivänä, että Capusin Léon ja Louise. Pidin kuitenkin sekä Nichollsin että Capusin kirjoista enemmän kuin tästä. Kroatia on tapahtumapaikkana kaunis ja kiinnostavan erilainen. Pidin myös siitä, että Lukan ja Doran elämää seurattiin lapsuudesta keski-ikään saakka, vuorotellen. Kummankin elämästä sain varsin tasavertaisen ja hyvän kuvan. Koko kirjaa vaivasi kuitenkin jonkinlainen etäisyys, minusta tuntui etten päässyt tapahtumiin sisälle enkä henkilöitä lähelle missään vaiheessa. Kirja ei tullut iholle, niin kuin monen (hyvän) kirjan kanssa käy.

En pitänyt myöskään kirjailijan kielenkäytöstä. Kieli oli varsin sujuvaa ja nopelukuista, mutta minulle liian paljasta, tunteetonta, töksähtelevää ja suoraviivaista. Voi olla, että juuri tuo kielellinen seikka sai aikaan sen että tunsin kirjan jäävän etäiseksi. Lauseet olivat lyhyitä ja tönkköjä ja jotenkin minulle jäi tunne, että kirjailija piti lukijaa tyhmänä. Monet asiat väännettiin rautalangasta (tyyliin "Luka on katsos sitä ja tätä..."), aivan turhaan. Kirjan tarina on kaunis, mutta töksähetelevä ja paikoin tunteeton kieli ei minusta tukenut tarinaa.

Kanssasi aina ei ollut minun kirjani, jäin kaipaamaan tarinaan lisää syvyyttä ja kauniimpaa, kuvailevaa tekstiä. Tapahtumapaikkakin olisi antanut puitteet kauniille, kuvailevalle miljöökuvaukselle joka kuitenkin jäi tässä aika lailla puuttumaan. Kirja on kuitenkin saavuttanut suosiota Euroopassa ja sen käännösoikeudet on myyty 20 maahan. Kirjasta tehdään varmasti myös jossain vaiheessa elokuva, joka kauniin miljöön ansiosta voisi olla oikein toimiva!

⋆⋆+

Myös Mari.A ja Tuulia ovat lukeneet tämän.

Ikkunat auki Eurooppaan & maailmanvalloitushaaste: Kroatia

Sudenmarja / Reidar Palmgren

Sudenmarja / Reidar Palmgren

Otava, 2012. 317 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Reidar Palmgrenin Sudenmarja osui tielleni kirjastossa ja kaunis kansi sai minut kantamaan kirjan kotiin saakka. Olen lukenut muutaman ei-niin-kehuvan blogiarvion kirjasta, joten odotukseni eivät olleet erityisen korkealla. Joskus on kuitenkin todella piristävää lähteä lukemaan kirjaa ilman suuria ennakko-odotuksia!

Tuula on itsekseen viihtyvä, kasviensa kanssa pienessä yksiössä asuva nainen. Hän työskentelee kaupungin puisto-osastolla, on hoitanut kaupunginpuiston pohjoissektoria jo vuosien ajan. Tuula tuntee paikalliset kasvit ja eläimet paremmin kuin kukaan muu, ja toki hän tulee paremmin toimeen kasviensa kuin ihmisten kanssa. Tuula tuntee myös kaupungin hiipparit ja eriskummalliset nuorukaiset joita hän tapaa myöhäisillä iltakierroksillaan. Työkaverit eivät pidä Tuulasta, ihmettelevät erikoisen naisen käytöstä ja elintapaa, mutta pian eläkkeelle jäävä kaupunginpuutarhuri Holopainen luottaa Tuulaan erityisen vahvasti. Tuulan ja Holopaisen välillä on tiivis side, ja ennen eläköitymistään Holopainen viekin Tuulan villiintyneeseen joenpoukamaan ja kertoo naiselle poukaman salaisuuden.

Tuula on hyvä pitämään salaisuuksia, ei hänellä oikeastaan ole ketään kelle asioitaan kertoa. Mutta pian Tuulan reviirille tupsahtaa mies, vartijana työskentelevä Antti, joka vaikeuttaa mutta myös rikastuttaa Tuulan elämää. Poukaman salaisuus, Antin työ ja sivubisnekset sekoittuvat ja pian Tuulan elämä muuttuu täysin.

Sudenmarja on mielenkiintoisen erilainen kirja. Minä pidin ehkä itse tarinaa enemmän Palmgrenin uskomattoman kauniista ja taitavasta kielenkäytöstä. Ihastuin Palmgrenin tapaan kuvailla luontoa ja tehdä pieniä hurmaavia havaintoja ympäristöstä. Korennon toukan kuoriutuminen, ketun tuoksu, kyyhkysen herääminen pesästään - tarina on pieniä yksityiskohtia pullollaan.

Henkilökuvaukset ovat myös kohdallaan. Tuula on erikoinen introvertti, luontoihminen. Hänen käytöstään kuvaillaan paljon, kuinka hän asuu kasviensa keskellä, tuntee luonnon tuoksut mahdottoman tarkasti. Kuinka hän tuntee miehen tuoksun, nuolaisee kättään, valuuttaa eritettä toisensa jälkeen... En voi sanoa tykästyneeni Tuulaan henkilönä, eikä hän herättänyt minussa kovinkaan myönteisiä tunteita, ei sääliä tai edes huolehtimisen tarvetta, mutta hän on taitavasti kuvailtu ja tuntui siltä, että tunsin hänet. Antti taas jäi mielestäni hieman etäiseksi. Kyllä hän tarinassa pyöri, mutta sen lähemmäs miestä ei lukijaa päästetty.

Pidin monesta asiasta tässä kirjassa, kuten kielestä, henkilökuvauksesta ja hieman erikoisesta, erilaisesta fiiliksestä. Jotenkin kirjan jälkimaku ei kuitenkaan ole se kaikkein paras. Sudenmarja ei ole hyvänmielenkirja, siihen tässä on liika eritteitä, ruumiita ja rumia tapahtumia. Vaikka kieli on kauniin soljuvaa, kirjan tapahtumat ja itse juoni jää hieman kielen varjoon vaikka loppua kohden toki halusin tietääkin, miten Tuulan käy. Vaikka Sudenmarjasta jäi aika ristiriitaiset fiilikset, aion kuitenkin jatkossa lukea Palmgrenin vanhempaa tuotantoa.

⋆⋆⋆+

Lue myös Ilselän, Arjan ja Annelin arviot kirjasta.

Ps! Onko jollakin tietoa kirjan kauniin kannen suunnittelijasta?

Aika mennyt palaa / Karoliina Timonen

Aika mennyt palaa / Karoliina Timonen

Tammi, 2012. 279 sivua.

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? saatu arvostelukpl kustantajalta

Kirjava kammari-blogista tutun Karoliina Timosen esikoisromaani Aika mennyt palaa julkaistiin nyt syksyllä. Se oli syksyn uutuuskirjoista aiheeltaan yksi kiinnostavimmista, ja toki myös Karoliinan "tuttuuden" vuoksi ehdottomasti lukulistallani :).

Suomalainen Klarissa muuttaa aviomiehensä Mikaelin sekä pariskunnan kahden lapsen kanssa vuodeksi Bostoniin Mikaelin työn perässä. Jo matkalla lentokoneessa Klarissa näkee lapsuudestaan tutun unen, jossa nuori nainen etsii lastaan hätääntyneenä ja järkyttyneenä. Tuttu uni aloittaa sarjan uusia unia Corinnesta, joka eli toisen maailmansodan aikaisessa Pariisissa ja myöhemmin Amerikassa. Unien Corinne on Klarissalle tutun tuntuinen, kuten myös Corinnen elämäntapahtumat. Tutulta vaikuttaa myös valkoinen talo Bostonissa, johon Klarissa perheineen muuttaa. Naapurissa asuva vanhempi rouva, Rachel, osoittautuu Klarissalle pian pelastukseksi. Hän vahtii lapsia ja kertoo valkoisen talon menneisyydestä, antaa neuvoja ja kertoo lopulta omastakin elämästään. Klarissan unet ja niiden tapahumat aiheuttavat pikku hiljaa ongelmia jopa Klarissan ihmissuhteissa, ja hän haluaa ehdottomasti selvittää kuka Corinne on ja miksi Bostonin koti tuntuu niin tutulta.

Aika mennyt palaa on kiehtova, erilainen ja mieleenpainuva romaani. Kirjan kieli on kauniin soljuvaa ja sujuvaa ja kirjan juoni piristävän erilainen. Minä pidin myös henkilöistä ja etenkin Klarissasta muodostui tutuntuntuinen nainen lukemisen ohella. Kirjan juoni on vetävä ja minä uppouduin tarinaan ihan kirjan alusta asti. Ahmin kirjan parissa illassa, koska halusin ehdottomasti tietää toisaalta kuinka Klarissan käy, mutta ehkä vielä enemmän kuinka Corinnen käy. Kirjan parasta antia on nimittäin ehdottomasti se, että tarina liikkuu kahdessa ajassa. Klarissan modernia, nykyaikaista perhe-elämää on kiinnostavaa seurata, mutta Corinnen elämä toisen maailmansodan aikana oli vähintään yhtä kiehtova!

Aika mennyt palaa on kokonaisuutena hieno kirja. Kirjan nimi on tarinaan sopiva, mutta yleisestikin todella kaunis. Kansikuvakin on aivan upea, etenkin kannen utuinen kuva valkoisesta talosta. Kirja oli viihdyttävä, mukaansatempaava ja sopivan omaperäinen. Kirjan aiheet ovat kiinnostavia; unet, ihmissuhteet ja kahden eri aikakauden arkielämä. Minä viihdyin kirjan parissa mainiosti!

★★★★+

Lukekaahan myös Katjan esittely ystävänsä kirjasta, sekä Leena Lumen ja anni:M:n arviot kirjasta!

Appelsiininkuorten katu / Ayad Akhtar

Appelsiininkuorten katu / Ayad Akhtar

Otava, 2012. 350 sivua.

Alkuteos: American Dervish, 2012.

Suomentanut: Katariina Kaila

Kannen kuva: Hill Street Studios / Blend Images

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Ayad Akhtarin esikoisromaani Appelsiininkuorten katu oli yksi syksyn odotetuimpia uutuuskirjoja minulle. Olen juuri tällaisten romaanien ystävä: sopiva sekoitus mielenkiintoista vierasta kulttuuria, ihmissuhteita, elämän iloja ja suruja.

Kirjan alussa Hayat Shah on parikymppinen opiskelija. Hän on ihastunut amerikkalaiseen tyttöön ja haluaa kertoa tytölle oman tarinansa lapsuudestaan, jotta tyttö tuntisi miehen paremmin. Appelsiininkuorten katu on Hayatin tarina. Kymmenvuotiaana Hayat asui pakistanilaistaustaisten vanhempiensa kanssa amerikkalaisessa lähiössä. He elivät normaalia arkea ja perhe-elämää. Nuoren pojan maailma muuttuu kuitenkin kun äidin paras ystävä, Mina, muuttaa poikansa kanssa Hayatin perheen luokse asumaan.

Minan järjestetty avioliitto on kaatunut ja hän pakenee ex-miestään parhaan ystävättärensä perheen turviin. Kauniista ja hartaan uskovaisesta Minasta tulee Hayatille todella tärkeä. Mina tutustuttaa Hayatin Koraanin säkeisiin ja Hayat on pian täysin Minan lumoissa. Koko Hayatin perhe ei kuitenkaan ole Koraanin tärkeydestä aivan samaa mieltä ja uskonnosta syntyykin perheessä pian mittava riita, monella eri tavalla. Minan vielä rakastuessa amerikkalaiseen Nathaniin syntyy Hayatissa vaikeita tunteita: mustasukkaisuus ja kiukku johtavat kohtalokkaisiin tapahtumiin.

Appelsiininkuorten katu on lumoava, kaunis tarina. Kirjassa on monta ainesta, josta pidän. Vieras kulttuuri, sopivasti ihmissuhdekiemuroita, opettava kasvutarina ja karuja ja traagisiakin tapahtumia ja kohtaloita. Akhtarin kieli soljuu hienosti ja helposti ja lukijana uppouduin Hayatin tarinaan alusta asti. Kirjan uskonnolliset seikat olivat kiinnostavia, joskaan en jaksanut lukea ja ymmärtää aivan kaikkia Koraanista siteerattuja säkeitä. Henkilöt olivat huolella kuvailtuja ja Hayatin koko perhe oli kiinnostavia henkilöitä täynnä. Lumoava Mina on tietenkin oma lukunsa, mutta myös Hayatin ristiriitaisia tunteita herättänyt isä ja esimerkiksi varsin myöhään kuvioihin tuleva Sunil olivat kiinnostavia tapauksia.

Appelsiininkuorten katu on kaunis, kiinnostava muslimipojan kasvutarina. Tarina vie mennessään ja saa lisämausteita uskosta, kulttuurien yhteentörmäyksistä ja ihmissuhteiden kiemuroista, rakkaudestakin. Hieno, eheä esikoisromaani. Minä jään innolla odottamaan Akhtarin tulevia teoksia!

★★★★+
Myös Mari.A on lukenut tämän kirjan.

Vihkivedet / Katja Kaukonen

Vihkivedet / Katja Kaukonen

WSOY, 2012. 219 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Makkonen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Ihastuin Katja Kaukosen Odelmassa kauniiseen kielenkäyttöön, ennemmin kuin kirjan tarinaan. Kaukosen toinen teos, Vihkivedet-niminen novellikokoelma nousi Kaukosen kirjoista minulle tärkeämmäksi.

Kaukosen teksteissä seurataan esimerkiksi nuoria lapsia ja heidän ajatuksiaan vanhempiensa teoista. Kaunis järvenranta myöhäisenä kesäiltana saa ihan uuden merkityksen Kaukosen tarinan kautta ja usvaiset kesäyöt muuttuvat entistä kauniimmiksi. Kahden ystävyksen läheinen suhde muuttuu erään teon ja sen seurauksen vuoksi ja pienen kissan edesottamuksia ja haaveita, muistojakin, seurataan yhdessä tarinassa. Nuori nainen odottaa isänsä kuolemaa ja pieni lapsi kuuntelee ja ihmettelee aikuisten saunapuheita. Vahvasti läsnä kaikissa tarinoissa on Kaukosen äärettömän kaunis kieli, sekä luonnon läheisyys.

Minä pidin Vihkivedet-kokoelman monipuolisuudesta, mutta siitäkin, että tarinat tunnelmaltaan muistuttivat toisiaan Tarinat ovat erilaisia, vaikka kirjoittaja on aivan selvästi sama. Samalla kun pidin tästä samankaltaisuudesta, huomasin välillä sekoittavani tarinat keskenään ja nyt kun lukemisesta on jo hetken aikaa en muista enää monenkaan tarinan sisältöä, vain tunnelman. Vihkivesissä on samanlainen salaperäisen maaginen tunnelma ja vivahde kuin Odelmassakin, mutta sain kuitenkin jollain tavalla paremman otteen näistä lyhyistä tarinoista.

Olen edelleen sitä mieltä, että Kaukosen parhaita puolia on kielenkäyttö. Hän kirjoittaa niin käsittämättömän kauniisti, että vain jo kielen vuoksi on ilo lukea hänen tekstejään. Toki pidin ehdottomasti myös novellien sisällöstä, niiden opetuksista ja tarinoista vaikka ne usein olivatkin melankolisia, surullisiakin.

Kokoelman kolmetoista novellia on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa suunvuoron saavat lapset, tarinat on kijoitettu lapsen näkökulmasta. Juuri nämä ensimmäisen osan novellit olivat minusta koskettavimpia ja eniten mieleenpainuvia. Toisen osan novelleissa kuvaillaan yksinäisten, erilaisten ihmisten elämää ja kolmannen osan novellit kertovat menetyksistä ja luopumisesta.

Vihkivedet on hieno, taitellinen kokonaisuus. Luonto ja etenkin vesi on vahvasti läsnä, jos ei järvenä tai jokena, vähintäänkin kylpyammeessa. Kaukosen kieli ihastuttaa jälleen kerran, ja kirjan kaunis tunnelma tarttuu lukijaan.

★★★★  

Lue myös Saran kauniin kehuva arvio tästä kirjasta.

Rikosromaani / Petri Tamminen

Rikosromaani / Petri Tamminen

Otava, 2012. 173 sivua.

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Ihastuin aiemmin kesällä Petri Tammisen rennon hauskaan kirjoitustyyliin lukiessani Muita hyviä ominaisuuksia-kirjan. Odotin samanlaista, myönteistä lukukokemusta tarttuessani Tammisen uutuuteen, Rikosromaani-nimiseen pienoisromaaniin. Sivuja kirjassa on alle 200 ja kirja on kooltaankin todella pieni. Valitettavasti tämä toinen lukemani Tammisen kirja ei alkuunkaan yltänyt samalle tasolle Muita hyviä ominaisuuksia-kirjan kanssa.

Komisario Vehmas on keski-iän ylittänyt herrasmies. Hän asuu kahdestaan koiransa kanssa Marja-vaimon menehdyttyä sairauteen. Vehmas on ammatiltaan poliisi, ja hänen ajankohtainen projektinsa on napata kiinni Pasilaa ja muuta Helsinkiä kiusaava Hermann Ångström-niminen rikollinen. Vehmaksen läheisin työkaveri, Immonen nimeltään, auttaa Vehmasta Ångströmin nappaamisessa.

Työtehtävänsä ohella Vehmas ehtii miettiä yksityselämäänsä. Hän ajelee Ångströmin perässä pitkin Suomea, käväisee jopa Ruotsissa saakka ja ehtii auto- ja laivamatkojen aikana miettiä niin menneisyyttä kuin tulevaisuuttakin. Töiden ja mietiskelyjensä välissä mies ehtii olla niin sairaalahoidossa kuin hoivata koiraansakin, kaveria kun vaivaa niin kives- kuin korvatulehdus.

Rikosromaani on rakenteeltaan mielenkiintoinen. Luvut on jaettu kuukausien mukaan, ja Vehmaksen edesottamuksia saa seurata aina kuukauden kerrallaan. Myös kieli on taattua Tammista, sitä johon Muita hyviä ominaisuuksia-kirjassa tykästyin. Mutta: Rikosromaani ei valitettavasti ole läheskään yhtä ironisen hauska ja oivaltava kuin Muita hyviä ominaisuuksia. En oikein missään vaiheessa saanut tästä kirjasta otetta. Niin henkilöt kuin tapahtumatkin jäivät etäisiksi, eikä kirja herättänyt minussa oikeastaan mitään tunteita. Nimensä mukaisesti odotin jännityskertomusta, mutta jännitystäkään kirjassa ei erityisemmin ollut.

Tamminen osaa kuitenkin kirjoittaa, ja minä aion ehdottomasti jatkossa lukea Tammisen vanhempia teoksia. Rikosromaani ei kuitenkaan ollut minun kirjani, tai sitten minulla jäi kirjassa jotakin olennaista ymmärtämättä...


★★


Rikosromaanin on lukenut myös ainakin Jori, Unni ja Mari.A.

Brooklyn / Colm Tóibín

Brooklyn / Colm Tóibín

Tammen keltainen kirjasto, 2011. 313 sivua.

Alkuteos: Brooklyn, 2009.

Suomentanut: Kaijamari Sivill

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Colm Tóibinín Brooklyn pääsi lukulistalleni monen muun kirjan tavoin kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Onneksi on siis kirjablogit, nimittäin muuten olisi taas kerran, mennyt hieno lukukokemus aivan ohi!

Eilis Lacey on nuori tyttö 1950-luvun Irlannissa. Hän asuu äitinsä sekä vanhemman sisarensa kanssa kolmistaan pienehkössä asunnossa vaatimattomissa oloissa. Isosisko pelaa golfia, työskentelee erään yrityksen leivissä toimistotehtävissä ja on suosittu samanikäisten ystäviensä keskuudessa. Eilis vuorostaan työskentelee parina päivänä viikossa vaikean ja tiukan rouvan kaupassa.

Pian Eilis kuitenkin joutuu jättämään kotinsa ja perheensä, jopa kotimaansa, ja muuttaa paremman elämän toivossa Amerikkaan, Brooklyniin. Eilis saa työpaikan isosta tavaratalosta ja asuu vanhemman rouvan alivuokralaisena pienessä huoneessa. Talossa asuu Eilisin lisäksi muitakin nuoria tyttöjä, joiden kanssa Eilis käy seurakunnan tanssiaisissa, vaikka ei aina olekaan samalla aaltopituudella kämppäkavereidensa kanssa. Uudessa maassa Eilis potee alussa koti-ikävää ja vierastaa uutta kulttuuria, mutta pian hän huomaa viihtyvänsä Brooklynissä. Oma osansa tässä on uudella tuttavuudella, italialaistaustaisella Tonylla, johon Eilis on tutustunut tanssiaisissa. Hän suunnittelee jo onnellista tulevaisuutta Tonyn kanssa kun kotoa Irlannista saapuu pysäyttävä viesti. Eilis joutuu tekemään suuria päätöksiä, jotka vaikuttavat hänen loppuelämäänsä.

Brooklyn on vangitseva, mukaansatempaava ja hienotunnelmainen kirja. Minä ihastuin Tóibínin tunnelmanluomistaitoon, ensin irlantilaistunnelma oli käsinkosketeltava ja Eilisin matkustaessa Amerikkaan myös kirjan tunnelma muuttui ihanan amerikkalaiseksi. Henkilöhahmot ovat taidolla luotuja. Eilis tuntui todelliselta ja hänen iloissaan ja murheissaan oli helppo myötäelää vaikka hän välillä ärsyttikin naiiviudellaan. Myös kirjan mieshahmot olivat kiinnostavia, kuten myös esimerkiksi Eilisin äiti jonka tosin koin varsin ärsyttäväksi. Myös Tóibínin kieli on mutkatonta ja helppolukuista, suoraviivaista ja vähäeleistä.

Kirjan jälkimmäinen puolikas muuttuu tapahtumien vuoksi myös odottavaksi, melkein jännittäväksi ja minä luinkin kirjan viimeiset sata sivua yhdeltä istumalta täysin uppoutuneena Eilisin elämään. Lopulta pidin kirjasta todella paljon, vaikka en kirjan alussa jostain syystä aivan ihastuksissani ollutkaan. Vangitseva, koskettava ja tunnelmaltaan upea kirja jää kuitenkin posittivisena mieleeni ja olisin viihtynyt Eilisin elämän parissa kauemminkin.


★★★★+


Kirjaa on tosiaan luettu muissa blogeissa ahkerasti, ainakin Lukuisan Laura, kujerruksia-blogin Linnea ja Lumiomenan Katja ovat lukeneet tämän. Näistä blogeista löytyykin linkkejä muihin arvioihin.

Lukuhaasteet: Ikkunat auki Eurooppaan / Irlanti